Mietteitä kirjasta CXV: Armolahja, Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille ja Salamurhaajan kohtalo

 Heippa!

Toni Morrisonin Armolahja on runollinen ja tiivistunnelmainen tragedia, joka sijoittuu 1680-luvun Amerikkaan, orjakaupan alkuaikoihin, jolloin eri kansallisuudet, uskonnot, ihmiset ja luonnonvoimat taistelivat mantereen herruudesta. Teosta voidaan pitää alkusoittona romaanille Minun kansani, minun rakkaani, joka kertoo ajasta 200 vuotta myöhemmin. Armolahja näyttää, missä orjuudessa on kyse. Se on myös kertomus äidistä, joka hylkää tyttärensä pelastaakseen hänet, ja tyttärestä, jolla ei ole mahdollisuutta arvostaa saamaansa armolahjaa.

Minä itse pyysin, että lukupiirissä luettaisiin Toni Morrisonia ja hyvä toive se olikin. Kirja on tosiaan runollinen, monesta näkökulmasta kerrottu tarina. Äitinsä pois heittämä Florens etsii kiihkeästi rakkautta ja kiintymystä ja heti, kun niitä saa, tarraa niihin kiinni kuin villieläin. Florens ei kuitenkaan ymmärrä, että äiti on pelastanut hänet joutumasta oman isäntänsä ja tämän poikien himojen uhriksi. Vaarkien pariskunnalla on muutenkin outoja palvelijoita. Lina on intiaanisukua, jonka kylä kuoli valkoisten tuomaan tautiin. Suru on merirosvojen lapsi, joka ei osaa maissa muuta kuin haahuilla. Willard ja Scully ovat naapuritilan pakkotyöläisiä, jotka käyvät auttelemassa miesten hommissa. Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja koskettava kirja.

Nikki on pyristellyt koko ikänsä päästäkseen eroon perinteitä arvostavasta sikhiyhteisöstä, jossa hän on kasvanut Länsi-Lontoossa. Kun Nikkin isä yhtäkkiä menehtyy, perhe joutuu taloudelliseen ahdinkoon. Kartuttaakseen kassaa Nikki hankkii työpaikan luovan kirjoittamisen opettajana. Pian hänelle, valkenee, että lähes kaikki opiskelijat ovat lukutaidottomia punjabilaisia leskiä. Luovan kirjoittamisen sijaan Nikki huomaa opettavansa aakkosia. Mutta kun yksi naisista löytää eroottisia tarinoita sisältävän kirjan ja lukee sitä luokassa ääneen, leskiin syttyy aivan uudenlainen opiskeluinto. Perinteisten asujen alla pulppuaa varsinainen luovuuden lähde, kun naiset alkavat kertoa tarinoitaan. Pian sana oppitunneista leviää naisyhteisön keskuudessa kulovalkean tavoin ja luokkahuoneen seinät pullistelevat osallistujista. Ei aikaakaan kun skandaalin ainekset ovat kasassa…

Minusta kirja oli tosi hauska, vaikka siinä käsiteltiin myös rankempia aiheita kuten kunniaväkivaltaa. Lesket olivat mielenkiintoisia persoonallisuuksia, varsinkin pidin eräästä äiti-tytärduosta. Nikki oli kasvanut paineessa, että hän tahtoi olla länsimaalainen arvoiltaan ja siksi hän ei tahtonut hyväksyä, että isosisko tahtoi perinteisen järjestetyn avioliiton (joka sekin hoidettiin kyllä moderneilla menetelmillä). Kulwinderin tyttären Mayan kohtalo oli surullinen. Tarampalin todellinen luonne jäi edelleen hieman varjoon. Hän oli joutunut naimisiin erittäin nuorena, mikä oli varmasti traumatisoinut häntä (tässä ei siis puhuta mistään meni naimisiin seitsemäntoistavuotiaan erikoisluvalla, hänet naitettiin kymmenenikäisenä). Sopii kevyeksi kesälukemiseksi, vaikkei olekaan pelkkää höttöä.

Pörri, prinssi FitzUljas Näkijän tytär, on siepattu. Teon takana ovat Palvelijat, enneunia näkevien Valkoisten kouluttajat, jotka etsivät Odottamatonta poikaa – lasta, jonka on sanottu muuttavan maailman suunnan. Palvelijat eivät ainoastaan pyri ennakoimaan tulevaa vaan myös hyötymään siitä. Vauraus ja vaikustusvalta kerääntyvät Clerresin kaupunkiin, kun Palvelijat ohjailevat maailmaa heille edulliseen suuntaan. Itsekin unia näkevällä Pörrillä on tärkeä osa ennustuksissa – mutta millainen? Fitz ja Narri ovat varmoja tytön kuolemasta ja lähtevät kostoretkelle kohti Clerresiä. Kaupunki oli aikoinaan Narrin koti – ja hänen raa´an kidutuksensa näyttämö ja vankila. Tästä helvetistä Narri on jo kerran paennut, sokaistuna ja silvottuna. Nyt Fitzin ja Narrin tavoite on yksinkertainen: varmistaa, ettei yksikään Palvelija selviä heidän kostostaan.

Aloin lukemaan tätä sarjaa vähän hassussa järjestyksessä, viimeisimmästä suomennetusta trilogiasta. Seuraavaksi pitää ottaa lukulistalle ne kaksi muutakin kolmen sarjaa. Pidin tästä, kuten edellisistäkin osista, tosi paljon. Minulle jäi vähän epäselväksi lopussa, lähtikö Pörri Vuorimaille vain siksi, että Kettricken halusi hänet ottaa mukaan, kun eikös hänen tuleva lapsenlapsensa sikäli, kun olisi tyttö, ole tärkeä Vuorimaalaisille (koska siellä vallitsee matriarkaalinen yhteiskunta). Kun tekstistä sai jotenkin sen kuvan, että Pörrillä olisi merkitystä muutenkin kuin vain kuningattaren ylhäisenä seuralaisena ja Näkijäin suvun prinsessana. Kivisusi tuntui jotenkin kivemmalta kuin kivilohikäärme ja minusta oli luontevaa, että Narri meni Fitzin mukaan, mitäpä hän olisi enää maailmassa tehnytkään, kun ei hän todellisuudessa kuulunut Pörrin elämään.

-Roona-