Heippa!
Suomalais-kansainvälinen
suurtuotanto perustuu Emmi Itärannan romaaniin Teemestarin kirja. Pääosia
näyttelevät Saga Sarkola (Noria), Mimosa Willamo (Sanja), Lauri Tilkanen
(Taro), Pekka Strang (majuri Bolin), Minna Haapkylä (Lian, Norian äiti), Kheba
Touray (Mikoa) ja Lyydia Mörä (Minja). Ohjauksesta vastaa Saara Saarela.
Lukemisesta
on sen verran pitkä aika, etten muista Itärannan romaanin juonta kovin
tarkkaan, mutta luullakseni sitä oli adaptoitu suhteellisen tarkasti. Loppu oli
suurin eroavaisuus. Kirjassa Taro löytää nimenomaan sen Norian lähteen ja
seikkailu kielletyille maille jää muiden tehtäväksi. Norian äiti (miksi
muistelen, että hän oli kirjassa sisko?) ei myöskään näytä saamiaan tietoja –
jotka muuten ovat kirjassa ainakin osa niistä cd-levyistä – luentosalilliselle
ihmisiä. Kirjassa tarina jää siis avoimeksi ja leffassa se suljetaan aika
kivasti, toki jatko-osalle jätetään mahdollisuus uutisista syntyvän kapinan
muodossa.
Tuotanto
on kansainvälinen yhteistyö ja se näkyy kaikin tavoin. Kuvauspaikkoihin ja
rekvisiittaan on tietenkin laitettu rahaa, mutta ennen kaikkea sen huomaan
elokuvan fiiliksestä. Replikointi on luontevampaa kuin suomalaisissa leffoissa
yleensä. Alusta asti tulee sellainen tunne, että tässä katsoo jotain, jossa on
voitu mennä ja todella menty tarinaan sisään. Miljööt olivat hienoja, joskin
olisin itse toivonut enemmän fantasiallisia elementtejä. Tai fantasiallinen on
ehkä väärä sana, kulttuurinen on varmaan parempi. Ne jäivät minulle lukiessa
mieleen, mutta toki itse kullekin jää mieleen se mikä itseä kiinnostaa ja minä
satun olemaan kiinnostunut kulttuuripiirteistä enemmän kuin dystopiajutuista.
Dystopiapuolta olikin painotettu aika paljon, mutta se johtuu varmaan myös
viime vuosien trendistä tehdä dystopisia sarjoja ja elokuvia.
Saga
Sarkolan roolisuoritus oli varsinkin leffan alussa vaisu. Hän tuntui syttyvän
lähinnä yhteiskohtauksissa Lauri Tilkasen kanssa. Mistä pääsenkin siihen, että
lgbtq-teemat oli hävitetty leffasta tyystin. Toki ne eivät Itärannan
esikoisromaanissa ole yhtä vahvoja kuin myöhemmissä kirjoissa vaan esiintyvät
lähinnä viitteinä. Etenkin Noria vaikuttaisi olevan jotain muuta kuin hetero. Asia
kyllä tulee esille lähinnä rivien välissä, mutta Norian ja Sanjan välillä oli
kirjassa ainakin minusta ihastusta, vaikka sitten yksipuolista. Siksi tuntui
vähän hassulta, että leffassa oli hieman korostettu Norian ja Taron
”romanttista” suhdetta.
Tykkäsin,
että Veden vartija oli kompakti ja melko lyhyt. Juonta oli käytännöllistetty,
jotta pystyttiin työskentelemään vähemmillä näyttelijöillä. Kirjassa Noria vei
muistaakseni lopulta useammankin ihmisen lähteelle ja vettä kuljetettiin kylään
enemmänkin. En pannut tätä muutosta sinänsä pahakseni. Pidin siitä, että Norian
valmistumisteeseremonia oli otettu leffaan kokonaisuudessaan. Siinä sitä
kulttuurijuttua, jota toivoin enemmän.
Veden
vartija on ihan kelpo elokuva ja kotimaiseksi leffaksi erittäin hyvä. Voin
suositella.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti