Heippa!
Elokuva
perustuu Suzanne Collinsin kirjaan, joka on aiemman Nälkäpeli-trilogian esiosa.
Osissa näyttelevät Tom Blyth (Coriolanus Snow), Rachel Zegler (Lucy Gray
Baird), Hunter Schafer (Tigris, Coriolanuksen serkku), Fionnula Flanagan
(vanharouva, Coriolanuksen isoäiti), Josh Andrés Rivera (Sejanus Plith), Peter
Dinklage (rehtori Highbottom), Viola Davis (tohtori Volumnia Gaul) ja Jason
Schwartzman (Lucky Flickerman). Ohjauksesta vastaa aiemmistakin
Nälkäpeli-leffoista tuttu Francis Lawrence.
Oli
jotenkin vaikea valita, mitkä nimet kirjoittaisin tuohon ylle. Kirjassa muut
ohjaajat, Coriolanuksen luokkatoverit, pääsevät paljon enemmän esille, kun nyt
osa ei tule edes mainituksi. Esimerkiksi Ringin sisarukset, jotka
tribuutteineen kuolevat areenan pommituksessa, jätetään kokonaan huomiotta.
Heidän kuolemansa lienee ollut yhtä suurena tekijänä Gaulin kostossa kuin Felix
Ravinstillin (tai no, tietysti Felix oli presidentin poika, mutta joka
tapauksessa kirjassa Ringitkin huomioitiin Gaulin puheessa). Tämä on huono asia
myös Coriolanuksen hahmokehityksen kannalta, koska esimerkiksi Clemmie jää
todella irtonaiseksi ja hänen ”tapaturmansa” käärmeiden kanssa vaikuttaa
Coryoon paljon enemmän kuin elokuva kertoo.
Kirja on
– niin hassulta kuin se viihteellisen young adult -teoksen kohdalla sanoa –
ennen kaikkea luonnetutkielma. Sitä on vaikea tuoda valkokankaalle, ainakaan
samaan tapaa kuin aiempia Nälkäpelejä. Monet asiat suorastaan juostaan läpi,
jopa itse peli, vaikka se onkin väkivaltaisempi ja toiminnantäyteisempi kuin
kirjassa. Aika ironista, että elokuva tekee pelistä katsojaystävällisen, kun
kirjassa nimenomaan korostetaan, että se oli katsojille varsin kyllästyttävä
(siis myös tämä juuri pelattava kymmenes peli). En tiedä miksi kamerat näkivät
myös salakäytäviin, minusta niiden puutteen oli idea luoda odottavaa
jännitystä, koska kaikki tribuutit (jotka säilyivät pelin alusta) oleilivat
siellä. Ja miten hitossa Coriolanus pääsi areenalle tarkastamaan niitä? Sejanuksen
piti lahjoa rauhanvartija päästäkseen sisään. Vähän hassua, että elokuvaan on
päästetty pujahtamaan tällaisia epäloogisuuksia, koska kirjassa ne menevät ihan
järkevästi (Coryo ei käy areenalla, Sejanus livahtaa sinne salaa). Näitä oli
itse asiassa muitakin, mutta niitä ei ole tässä syytä sen kummemmin eritellä.
Mietin vain huomasiko kirjaa lukematon, koska osa niistä olisi ainakin minua
hämmentänyt.
Pidin
siitä, että Tigriksestä oli tehty vielä enemmän Coriolanuksen omatunto, vaikka
siitä oli viitteitä kirjassakin. Lucy Grayn laulut oli toteutettu hyvin ja
Rachel Zieglerillä on hieno ääni. Akatemian univormu oli superouto
hamehousuyhdistelmä, mutta muuten tykkäsin puvustuksesta. Lucy Gray oli alussa
jotenkin kärkevämpi kuin kirjassa ja elokuva hyppi tämän ja kirja-Lucyn välillä
koko kestonsa ajan (joskin mielestäni kirja-Lucy oli enimmän ajan esillä, mistä
toki kiitos käsikirjoittajille ja ohjaajalle).
Joku
arvostelija oli kirjoittanut Balladin olevan epäonnistunut Nälkäpelin uudelleen
lämmittely. Vaikka kirjan ja elokuvan välillä on tehty paljon isojakin
muutoksia, minusta kirjan lukeminen paransi katsomiskokemusta. Enkä usko, että
kukaan kirjan lukenut pitää tarinaa uudelleenlämmittelynä, vaikka ei
tykkäisikään leffasta. Itse jään positiivisen puolelle, vaikka täydellisyydestä
ollaan vielä kaukana. Kaikki kunnia niille, jotka ovat tuoneet valkokankaalle
melko valkokangasepäystävällisen kirjan jokseenkin onnistuneesti.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti