Lempikahvisi sulle sekoitan, osat 10-12

 Moikka!

10. (150) 

Loki tarkasteli etukameransa kautta hampaiden väliin kiilautunutta kananpalaa kännykän ilmoittaessa viestistä. Hän täppäsi sen laiskasti auki. 

Haluaisitko lähteä yhdessä jonnekin? Vaikka syömään? Tai pidätkö elokuvista? 

Thor (Sorellasista) 

Viesti oli kuorrutettu muutamalla iloisella hymiöllä. Ainakin hän menee suoraan asiaan, Loki pohti hitusen arvostavasti. Olihan taustalla selvää yli-innokkuutta ja kuvitteliko mies todella, että hän sekoittaisi tämän johonkin toiseen Thoriin? Hehän olivat tavanneet edellisen kerran vasta tänään! Nimikin oli niin pahuksen erikoinen, ettei sitä vaaraa ollut. Loki nautti mieluummin elokuvaillasta kotinsa rauhassa kuin teatterissa, jossa oli kuitenkin aina joku häirikkö, joka jutteli kaverinsa kanssa liian kovaa tai paistatteli näytön valossa koko näytöksen ajan. Myöskään ajatus jostakusta tuntemattomasta valitsemassa hänelle ruokapaikkaa ei miellyttänyt. 

Miten olisi kävelyretki? Loki näpytteli. Yllätä minut. 

New Yorkissa oli hankala käveleskellä ilmeisintä lukuun ottamatta ja hän hankala. halusi ollakin. Vastaus tuli pienen harkinnan jälkeen. 

Sopiiko perjantaina? Minun vuoroni loppuu klo 13.30. Tavattaisiin Sorellasin edessä. 

Loki kirjoitti OK ja huokasi hiljaa.

 

11. (250) 

Thor hymyili hermostuneesti, kun mustatukka astui hänen eteensä perjantaina. 

”Hei!” 

”Hei”, kuului neutraali vastaus. 

Thor vaihtoi painoaan jalalta toiselle. ”Ajattelin, että menisimme Keskuspuistoon. Olen ollut vasta vähän aikaa Isossa Omenassa ja pidän siitä kovasti.” 

Loki nyökkäsi ja osoitti suuntaa kädellään. He kulkivat rinnakkain ja Thor jutteli niitä näitä lähinnä purkaakseen omaa jännitystään. Lokikin kielenkannat alkoivat irtautua heidän päästyään puiston poluille. Toki mies vastaili mahdollisimman lyhyesti, mutta Thor arvosti jokaista tiedonmurusta. Lokilla ei ollut sisaruksia, hän teki työkseen graafista suunnittelua ja piti juoksemisesta. Vaikka mies käyttäytyikin hieman nuivasti, Thorista hänen kanssaan oli hirvittävän helppo olla. Ja olihan hän nyt seksikäs käveleskelyyn sopivissa rennoissa farkuissaan ja päätä myöten suitussa, mutta muuten vapaassa tukassaan. Kun he olivat kuljeksineet aikansa, Thor huomasi sopivan yksityisen sopen, johon he voisivat istahtaa. Hän kaivoi paperipussin laukustaan. 

”Otin nämä töistä. Toivottavasti pidät suklaahippukekseistä.” 

Loki kohautti harteitaan ja otti yhden. He söivät hiljaisuuden vallitessa ja katselivat sievää kukkaistutusta. 

”Oletko pitänyt treffeistä tähän mennessä?” Thor ei malttanut olla kysymättä. 

”Ovatko nämä treffit? Sinulla oli kaiketi jotain odotuksia?” Loki sanoi kulmiaan kohottaen. 

Thor tajusi lipsahduksensa. ”Niin tuota… pusu lopuksi olisi kiva.” 

Hän punastui korviaan myöten, sillä ei hänen ollut tarkoitus sanoa niinkään ja käänsi katseensa sivuun. Loki ei virkkanut mitään ja kohta Thor ehdotti, että he jatkaisivat kävelyä vielä hetken. Liian pian he tulivat yhdelle puistosta ulos johtavalle väylälle. 

”Minulla oli mukavaa”, Thor kuiskasi ja virnisti varovasti. 

Loki ei vastannut ja Thor ehti jo lähes nieleskelemään pettymystä, kun tunsi kapeat huulet omillaan. Suudelma oli ohi sekunnissa ja Loki poissa sen mukana.

12. (150) 

Kotona Loki yritti unohtaa, mitä oli mennyt tekemään. Hellyydenosoituksen antaminen oli ollut ääliömäistä. Eihän hän edes pitänyt Thorista. Loki jumiutui läppärilleen kahdeksaan saakka tekemään rästiin jääneitä töitä. Sitten hän meni suihkuun, puki ylleen pyjaman ja käpertyi sohvalle. Kännykkä värisi yhdeksältä. 

En muistanut kiittää sinua kivasta pari tuntisesta *nauruhymiö* 

Ole hyvä vain. Näinkö pian tuli ikävä? 

Öh… no kyllä. Ja en taida pestä kasvojani enää koskaan *huulet* *sydänsilmät* 

Kuulostaa kuvottavalta ja epähygieeniseltä *oksentava hymiö* 

Niin *nolo* taisin innostua vähän liikaa. Mutta haluaisitko nähdä joskus uudestaan? *kysyvä* 

Voi kai sitä harkita, jos taka-ajatuksena ei ole pelkästään saada uutta pusua. 

Ei tietenkään. Sinun kanssasi on mukava jutella… ja sinua on mukava katsellakin *punastunut* 

Minä jätän sinut kohta rauhaan, mutta saanko sanoa vielä jotain? 

En taida voida estää sinua *pyörittää silmiä* 

Sinä olet ihana *sydän* *sydän* *sydän* 

Thor jätti hänet lupauksensa mukaan rauhaan loppuillaksi, vaikka Loki salaa toivoikin, että tämä laittaisi vielä muutaman viestin.

-Roona-

Mietteitä kirjasta CIV: Kirjojen tytär, Nokisen tomumajan arvoitus ja Kutsu minua nimelläsi

 Heippa!

Maaginen kirjasto. Katala juoni. Arvoituksellinen velho. Elisabeth on kasvanut pienestä pitäen suuressa kirjastossa, hyllyiltään kuiskailevien ja rautakahleitaan kalistelevien loitsukirjojen ympäröimänä. Hän on aina tiennyt, että velhot ovat pahoja ja taikuus vaarallista. Kun joku vapauttaa kirjaston vaarallisimman kirjan ja sabotaasi tekee Elisabethista pääepäillyn, hänet kiidätetään pääkaupunkiin tuomiolle. Elisabethin on laitettava kaikki toivonsa kahteen epätodennäköiseen liittolaiseen: velho Nathaniel Thorniin ja tämän salaperäiseen palvelijaan Silasiin. Pian hän on keskellä vuosisatoja vanhaa juonta, joka uhkaa syöstä kirjastot ja niiden mukana koko maailman turmioon. Romaanin on kirjoittanut Margaret Rogerson.

Tarina oli jollakin tavalla kliseinen, mutta silti tuttuudessaan aika mukava. Olisin halunnut tietää enemmän kirjailijan käsityksestä demoneista. Voivatko demonit ylipäänsä hillitä nälkäänsä? Toivon, että voivat, koska en haluaisi Silasin olevan vain plot convenience, sillä hän oli niin hyvä hahmo. Mielenkiintoinen ja salaperäinen. Minusta oli raikasta, ettei Elisabethin kauneutta (tai rumuutta/poikamaisuutta) erityisesti korostettu, vaikka taisi hän lopulta varsin kaunis ollakin, vaikka olikin tytöksi pitkä. Innokkaana lukijana sydäntäni lämmitti ajatus siitä, että kirjat kykenisivät kuiskailemaan ja kommunikoimaan keskenäänkin esimerkiksi sivuja kahisuttamalla. Todella ihania mielikuvia.

Karkotettu! Näin kohta 12-vuotias kemisti ja harrastelijasalapoliisi Flavia de Luce suree kohtaloaa merimatkalla Kanadaan Miss Bodycoten tyttökouluun. Asiaa ei auta, vaikka isä ja Felicity-täti ovat selittäneet koulutuksen kuuluvan suvun perinteisiin, olihan Harriet-äitikin käynyt samaa koulua. Yhtä kaikki, Flavia on omasta mielestään kuin matkalla rangaistusvankilaan. Vaan minkä lahjan kohtalo tarjoaakaan! Aurinko ei ole vielä edes ehtinyt nousta ensimmäisen koulupäivän aamuna, kun Flavian jalkojen juureen laskeutuu hiiltynyt ja muumioitunut ruumis. Uusien oppiaineiden, opettajien ja koulutovereiden pyörteissä Flavia ei metsästä ainoastaan uhrin henkilöllisyyttä ja kuolinaikaa vaan myös epäiltyjä, motiiveja ja keinoja.

Oikeastaan kaikkein eniten minua jää kirjassa harmittamaan, ettei Flavia lopulta jää Bodycoteen kuin tämän yhden osan ajaksi. Olisin mielelläni kuullut enemmän, mitä hänelle ja muille valituille tytöille opetettiin ja toisaalta myös ihan tavallisista oppiaineista. Ruumis sinänsä oli oikeastaan sivupolku pääjuonessa, intohimorikos. (Flavia on muuten jo kaksitoista ja saanee pian intohimorikokselle aivan uusia ulottuvuuksia, vaikka on toistaiseksi vielä ihastuttavan viaton niissä asioissa.) Flavian koulukavereista kukaan ei jäänyt erityisesti mieleen, se oli kenties tarkoituskin, kaukaisiksi he taisivat jäädä Flaviallekin. Rainsmithit olivat melkoinen pariskunta. Ihan kelpo osa sarjan jatkeeksi.

Seitsemäntoistavuotias Elio on tottunut siihen, että joka kesä hänen perheensä tarjoaa italialaisesta merenrantahuvilastaan vuokrahuoneen amerikkalaiselle jatko-opiskelijalle. Kesällä 1987 taloon saapuu rento ja hurmaava Oliver, ja ujon Elion maailma järkkyy. Aurinkoinen Italia, ensirakkauden huuma, säkenöivä äly ja riipaiseva pettymys tekevät romaanista välittömästi klassikon, yhden aikamme suurimmista rakkaustarinoista.

Olen täällä lukemisen jälkeen tunnemyrskyssä kaikkein eniten järkyttynyt varmasti siitä, kuinka samaistuttava Elio on. Muistan Ylen Kirja vs. leffa -podcastissa arvostellun, että Elio on liian sivistynyt ikäisekseen. Mutta jos minulla olisi ollut samat vanhemmat ja sama kasvuympäristö kuin Eliolla niin olisin varmasti ollut vielä rasittavampi kuin Elio. (Haydenia en osaisi kyllä nuotintaa kaikesta huolimatta, mutta olisin sitäkin ärsyttävämpi, kun olisin tankannut teoreettista tietoa tämän virheen peittääkseni.) Kaikki nuoruuden kipuilu, pohdinnat siitä kuka olen ja haluan olla ja sitten vielä tuo pahuksellinen Oliver, joka röyhkeästi tunkeutuu jokaiseen ajatukseen, vaikka on tietyissä asioissa aivan yhtä ujo kuin Elio itse. Pidin kirjasta valtavasti ja suosittelen lämpimästi eteenpäin.

-Roona-

Lampikahvisi sulle sekoitan, osat 7-9

 Moikka!

7. (100) 

Thor oli täydentämässä pientä varastohuonetta kuullessaan tutun äänen. Kahvilan puolella oli hiljainen hetki ja Lokin selväsanainen tilaus kaikui hyvin sinne missä hän oli. Onneksi kahviin tarvittiin makusiirappia, jonka Thor tiesi olevan tiskiltä lopussa. Hän saisi hyvän syyn mennä myymälän puolelle. Hän koppasi vaniljaisen pullon mukaansa. 

”Teepä tämä loppuun, kun kerran toit sen sokerilitkunkin”, Ruth sanoi tökäten tyhjän take away -kupin hänen käteensä saman tien ja lähti niine hyvineen taakse. 

Thor valmisti juoman ja ojensi sen sitten yrmeälle asiakkaalleen. 

”Ota tuosta”, Loki murahti antaen setelin. 

Thorin oli estettävä itseään virnuilevasta hölmösti. Hän nappasi taskustaan lapun ja antoi vaihtorahojen mukana miehen käteen.

 

8. (100) 

Loki oli jo heittänyt farkkunsa pyykkikoriin muistaessaan, että oli tunkenut vaihtorahat niiden taskuun. Kaiveltuaan housuja aikansa hän sai taskun tyhjäksi ja huomasi, että yhden dollarin setelin takana oli keltainen post-it-lappu. 

Tahtoisitko viestitellä kanssani? 9170538119 Thor, siinä luki. 

Lokin suu taipui tuhahdukseen. Olisiko Nat muka ollut oikeassa? Hän heittäytyi sängylle pelkissä boksereissa. Kai he voisivat muutaman viestin vaihtaa? Tulisipahan vahvistus sille, että Thor oli kömpelö kusipää. Sinä et tarvitse panoa etkä varsinkaan typerää, kultakutrista poikaystävää, järki sanoi. Kuka tässä on mitään poikaystävästä puhunut, sydän vastasi kiusoittelevasti. Loki nousi ajatustensa ärsyynnyttämänä ylös, meni keittiöön, repäisi sivun muistikirjasta ja raapusti siihen muutaman rivin.

9. (100)

 Thorin sormia syyhytti. Loki oli tökännyt hänelle muina miehinä valkean lappusen tilatessaan kahviaan. Hän oli laittanut sen essunsa taskuun arvellen voivansa lukea sen kohta koittavalla tauolla. Taukoa vain ei ollut tullut sinä päivänä, sillä Ruth ja asiakkaat olivat pitäneet hänet kiireisenä. Nyt hän istui surkeanpienessä henkilökunnan pukuhuoneessa ja taitteli lapun varovasti auki. 

Jos sinä lähetät ensimmäisen viestin. 

9171649220 

Loki. 

Kädet tärisivät. Tietenkin hän lähettäisi. Kännykkä oli hänen vierellään hataralla penkillä. Thorilla oli vaikeuksia löytää Whatsapp, vaikka tavallisesti se oli juuri sopivasti peukalon ulottuvilla. Hän näppäili numeron ja aloitti uuden viestiketjun. Hän laittoi puhelimen laukkuun, sillä muuten kotimatkasta ei tulisi mitään.

-Roona-

Elokuvissa: LXXXVI: Back to Black

 Heippa!

Sam Taylor-Johnson on ohjannut elämäkertaelokuvan Amy Winehousesta. Pääosissa näyttelevät Marisa Abela (Amy), Jack O´Connell (Blake, Amyn mies), Eddie Marsan (Mitch Winehouse, Amyn isä), Lesley Manville (Cynthia Winehouse, Amyn isoäiti), Sam Buchanan (Nick, Amyn manageri) ja Ansu Kabia (Raye Cosbert, Amyn myöhempi manageri).

En seurannut Amyn uraa kovin tarkasti, joten leffassa oli paljon yllätyksiä. Jo heti alussa tuli selväksi, että mummi – Nan – oli hänelle suuri innoituksen lähde. Leffa-Amy kutsuukin häntä tyyli-ikonikseen. (Jatkossa puhun kaikista henkilöistä – ja arvostelen heitä – hahmoina, en siis ota kantaa todellisten ihmisten tekoihin tai muuhun.) Nan oli myös laulaja ja ilmeisesti varsin menestynyt, koska oli esiintynyt samoissa paikoissa kuin Tony Bennett ja Ella Fitzgerald ja oletettavasti samaan aikaankin. Minusta tuntui myös, että Nan on huomannut Amyn ongelmat alkoholin kanssa jo varhain, hän ottaa tältä viinipullon pois heti alussa ja antaa sen sijaan palan suklaakakkua.

En tiennyt, että Amy oli juutalainen. Ei se toki leffassakaan paljon näkynyt, muutaman kerran taidettiin viitata siihen, että tulevan aviomiehen oli ehkä suotavaa olla myös juutalainen. Olin olettanut, ettei perheen perustaminen kiinnostanut häntä, mutta selvästi hän olisi halunnut lapsia ja aviomiehen tietysti mukana. Amy vaikutti luonteeltaan varsin tuliselta ja suorapuheiselta ja hyvin vahvasti tunneihmiseltä, mitä kenties käsikirjoittaja on tahtonutkin korostaa. Näytti siltä, että Amyn mielestä lopulta suurin syy mennä vieroitushoitoon olivat huumeet eikä suinkaan alkoholi, vaikka hän ilmeisesti pääsi eroon siitäkin. Hän kuitenkin joi holtittomasti ja oli ilmeisen usein kaatokännissä. En tiedä oliko isästä tehty tässä enemmän hyvis kuin hän todellisuudessa oli, mutta kyllä hän tässäkin suhtautui aika huolettomasti nuoren tyttärensä viinalla läträykseen.

Minusta tuo levy-yhtiön kanssa kipuilu oli esitetty kivan kriittisesti. Lafkan porukkaa ei suoraan maalattu piruiksi, jotka väkisin halusivat panna Amyn johonkin muottiin. Toki sieltä tuli verhoillumpia soraääniä siitä, kuinka pitäisi olla vähemmän kulmikas, mutta siitä juuri pidin. Olin luullut, että Blake oli sekaantunut jotenkin myös Amyn uraan, mutta oli varmasti ihan riittävää, että he sekoilivat yhdessä yksityiselämässä. Ymmärrän kyllä Amyn ahdistuksen paparazzeista, jotka odottavat hänen kotinsa ulkopuolella vain saadakseen jotain kuvattavaa.

Marisa Abela on omaksunut hyvin Amyn maneerit ja laulaakin hienosti. Häntä on kuitenkin joissakin kohtauksissa ohjattu hieman hassusti tai hän on itse tehnyt erikoisia valintoja. Ylipäänsä elokuva jää hieman kädenlämpöiseksi. Viime vuosina on tullut paljon muusikkoelämäkertoja, joissa päihteiden käyttö ja perheväkivalta tuodaan esiin, ei mässäilevästi, mutta kuitenkin vakavasti. Tässä on selvästi säästelty Back to Blackin kohdalla, todelliset aallonpohjat jäävät katsojalta näkemättä. Asiassa on ehkä ajateltu perhettä, joka luonnollisesti jatkaa elämäänsä edelleen.

-Roona-

Lempikahvisi sulle sekoitan, osat 4-6

 Moikka!

4.(200) '

Jonossa hänen edessään oli ainakin kymmenen tyttöä. Ja valehtelematta jokainen veti paitansa kaula-aukkoa hiukan alemmas, kun oma vuoro tuli. Muutama myös sujautti käteismaksun mukana lapun, joka sisälsi todennäköisesti puhelinnumeron. Loki irvisti sisäänpäin. Tietenkin blondi komistus oli palkattu naisasiakkaita ajatellen. Vielä sellaisia, jotka yleensä kiersivät Sorellasin tapaisen paikan kaukaa. Hän pääsi viimein tiskille. 

”Tuplaespresso. Se varmaan onnistuu sinultakin”, hän puhahti ennen kuin ehti saada innokkaat hyvän päivän toivotukset. 

Jykevien kasvojen hymy syveni, jos mahdollista. ”Tietenkin. Ja talo tarjoaa sen viimekertaisen takia.” 

Nyt Loki tarkkaili, että kahvin valmistus meni oikein. Kun Thor laski takeaway-mukin tiskille, hän tarttui siihen hieman liian nopeasti ja heidän sormensa hipaisivat tosiaan. Loki ei jäänyt odottamaan miehen reaktiota vahinkoon. 

”Eikö äiti opettanut sanomaan kiitos?” Loki nosti katseensa. Yksi niistä edellä jonottaneista tytöistä puhutteli häntä. 

”Ja mitäköhän se sinulle kuuluu?” 

Tyttö tuhahti. ”Hän antoi sinulle ilmaisen juoman.” 

Loki katsahti mukiaan. ”Niin, koska kusi edellisellä kerralla kuppiini.” 

Tyttö soi mielistelevän hymyn Thorille hänen taakseen. ”Ettei tuollaista luuviulua vaan vituttaisi, kun naisia kiinnostaa oikeat miehet?”  

Lokin teki mieli heittää kahvinsa päin tytön kasvoja. ”Minulla on tyttöystävä, kiitos vain”, hän totesi sen sijaan kylmästi. 

”Sen kun näkisi”, tyttö tiuskaisi ja asteli sivummalla seisovien ystävättäriensä palvovien katseiden alle. Loki puri hampaansa yhteen mennessään.

5. (200)

 Thor oli saanut suunsa auki vasta miehen mentyä ja käskenyt tiukasti naista ystävineen lähtemään. Se kaveri sai ilmaiskahvin ihan aiheesta, hän oli todennut. Eniten Thoria jäivät kuitenkin vaivaamaan kaunismuotoisesta suusta tulleet sanat: Minulla on tyttöystävä. Olisihan se tietysti pitänyt arvata, ei tuollainen tyyppi kulkenut vapaana. Hän oli silti toivonut mielessään, ei niin salaakaan, että mies olisi ollut kiinnostunut toisista miehistä. Tai siis lähinnä hänestä. Joka tapauksessa seuraavan kerran, kun mustatukka tuli Sorellasiin hänen perässään ovesta asteli reipas punapää. 

Thor yritti hymyillä kuten aiemminkin. ”Hei taas.” 

Mies ei huomioinut häntä millään tavalla vaan kysyi naiselta: ”Mitä otat, Nat?” 

Punapää virnisti Thorille. ”Anteeksi, Lokilla on tänään huono päivä. Tai oikeastaan aina. Haluaisin jäälatten.” 

Hänen nimensä on Loki, Thor ajatteli pehmeästi. 

”Sama minulle. Kummatkin mukaan”, tokaisi unelmoinnin kohde tympeästi. 

Thor valmisti juomat oikein huolellisesti. Lokin kahviin hän ripotti ekstraksi suklaalastuja. ”Tässä nämä olisivat.” 

”Minä tarjoan”, Loki sanoi ennen kuin punapää ehti kaivaa laukkuaan. 

Hän on herrasmies, söpöä, pyöri Thorin aivoissa. Hän näppäili hinnat kassaan ja osoitti korttipäätettä. ”Lupaan, ettei tilisi tyhjene”, hän heitti iskien silmää. 

Hän oli huomaavinaan, kuinka Loki punastui ihan hiukkasen. Tämä mutisi jotain epäselvää tunaroinnista ja maksettuaan veti punapään äkkiä mukaansa. Thor jäi katselemaan heidän peräänsä sydän sekalaisista tunteista syrjällään.

6. (200) 

”Mitäs tuo oli?” Natasha kysyi, kun he olivat päässeet pienen matkan päähän Sorellasista. 

”Mikä?” Loki vastasi yrittäen kuulostaa mahdollisimman tietämättömältä. 

”Jätkä flirttaili sinulle kuin viimeistä päivää. Minulle riitti vain kohteliaisuuden rippeitä. Ei sillä, että hän olisi ollenkaan minun tyyppiäni.” Natasha viskasi kahvimukinsa kannen lähimpään roskikseen ja kulautti juomaa. 

”Eikä flirttaillut”, Loki murahti. ”Hän on vain helkkarin ärsyttävä.” Hänkin oli puhuessaan poistanut kupistaan kannen. 

”Ahaa. Ja miksiköhän minulla ei sitten ollut noita?” Nat totesi viitaten juoman päällä kauniisti keinuviin tummasuklaahippuihin. 

”Koska Thor on tumpelo.” 

Nat virnuili toisella huulipielellään. ”Ai, nyt hänellä on jo nimi.” 

Loki katsoi häntä murhaavasti ja naputti rintaansa kuin sanoakseen, että hölmömpikin osasi lukea nimilätkän. 

Nat pujotti kätensä lepyttelevästi Lokin käsikynkkään. ”Okei, en kiusaa enempää. Mutta totta puhuen sinä tarvitsisit panon. Ja tuossa olisi hyvä kohde.” 

Loki antoi kasvojensa rentoutua, vaikka se ei pehmentänyt hänen ilmettään juurikaan. ”Aluksikaan, Natiainen, minä en tarvitse panoa. Toisekseen jonossa on tällä hetkellä luultavasti 50 tyttöä ennen minua. Ja ai niin, minä olen väärää sukupuolta!” 

Nat pyöritti silmiään tietäväisesti. ”Tasan olet. Mutta oikeasti olisi mukavaa, jos löytäisit jonkun. Oli se sitten yhden yön juttu tai jotain pitkäaikaisempaa.” 

”Oman Bruceni?” Loki hymähti. ”Sitä onnea minulle ei varmaan olla suomassa.” He kävelivät istumaan läheiseen puistoon.

-Roona-

Mietteitä kirjasta CIII: Muusa, Parittomat ja Fahrenheit 451

 Heippa!

Kaksi naista, kaksi aikakautta. Kadonneen maalauksen salaisuus sitoo naiset yhteen Jessie Burtonin kiehtovassa lukuromaanissa. Vuonna 1967 trinidadilainen Odelle pääsee konekirjoittajaksi lontoolaiseen taidegalleriaan ja tutustuu nuoreen mieheen, joka haluaa myydä perinnöksi saamansa taulun. Mutta kuka taulun on maalannut? Taulun arvoitus johdattaa 1930-luvun lopulle sisällissodan runtelemaan Espanjaan, jossa taidekauppiaan tytär Olive Schloss harrastaa maalaamista – salassa. Olive tutustuu perheensä palvelijattareen Teresaan, jonka veli, taitelijan urasta haaveileva vallankumouksellinen Isaac vetää Olivea puoleensa. Kun Isaac ja Teresa kannustava Olivea paljastamaan taiteelliset lahjansa, seuraukset ovat kohtalokkaat.

Minulle tuli Odellesta mieleen Hakekaa kätilö!-sarjan Lucille, joka oli kotoisin Jamaikalta (Odelle muuten mainitsee kirjassa, ettei ole koskaan käynyt Jamaikalla, vaikka onkin kotoisin toiselta Karibian saarelta Trinidadista). Se ei niinkään johtunut kirjaimellisesta kotimaasta kuin samanlaisesta taustasta ja heidän kokemistaan samanlaisista ennakkoluuloista. Myös tuo 30-luvun Espanja tuntui jotenkin tutulta, kun on katsonut joitakin siihen aikakauteen sijoittuvia espanjalaisia draamasarjoja. Pidin Oliven ja Teresan suhteesta ja siitä, miten he kipuilivat toistensa kanssa. Isaac jäi minulle vähän mysteeriksi ja aika kaukaiseksi hahmoksi. Majorie Quickin henkilöllisyyttä oli kyllä kiva kirjan mittaan pohdiskella ja arvailla. Onnistuin keksimään sen ennen kuin se lopussa paljastettiin.

Luomuviljelijä Tommi Saarinen uurastaa Petäjäniemen kartanon mailla – niillä jotka jätettiin suvulle torpparivapautuksen jälkeen Tommin isoisän äidin, Anna Sofian perintönä. Itsepäistä partasuuta ahdistelevat ilmastonmuutoksen riehaannuttamat säät, kasvitaudit ja tuholaiset, mutta myös kiristyvä EU-byrokratia, joka on juuri saanut uudet kasvot. Paikalliseksi luomutarkastajaksi on pestattu vasta Brysselistä palannut agronomi Salla Hartikainen. Tarmokas nuori nainen ei kumarra herroja eikä hehtaareita – lieneekö topakkuus periytynyt hänen kansanedustajana vaikuttaneelta esiäidiltään Hilmalta. Kesästä tulee ennennäkemättömän raju. Petäjäniemen peltojen tienoilla tunteita loukataan puolin ja toisin. Näyttää jo siltä, että joku jää auttamatta paripuoleksi.

Olin pelännyt, etten pitäisi tästä sarjan viimeisestä osasta, koska se hyppää monta sukupolvea Annasta ja Hilmasta eteenpäin 2000-luvulle. Mutta se osoittautui sarjaan sopivan henkiseksi ja erityisesti pidin sen positiivisesta suhtautumisesta luomubyrokratiaan. Mustonen on selvästi tehnyt taustatyönsä ja ymmärtää sekä viljelijää että byrokraattia. Aika jännä, että takakannessa on haluttu antaa ymmärtää, että näkökulmahenkilö olisi Tommi, kun se kuitenkin heti alusta alkaen on Saara. Tykkäsin reippaista muoreista Fannista ja Allista. He tietysti huomasivat heti, että Saara ja Tommi sopivat yhteen. Myös tuo harjoittelija Minnan juttu oli jotenkin tyypillistä draamaa. Harmi toki hänen pojalleen Epulle, sitähän Saara ja kumppanitkin pahoittelivat eniten.

Ray Bradburyn vuonna 1953 ilmestynyt romaani Fahrenheit 451 kertoo ydinsotaan ajautuvasta maailmasta, jossa ihmiset turrutetaan viihteellä. Kirjallisuus on kiellettyä. Sivistyneistö on vaiennettu ja kansa tietämätöntä. Palomiehet polttavat kirjat ja kirjatoukkien talot. Palomies Guy Montag pitää työstään. Hän tapaa naapurissa asuvan eksentrisen Clarissen ja tutustuu sananvapauteen. Viihteen suurkuluttaja, Montagin vaimo Mildred yrittää itsemurhaa ja Clarisse katoaa. Montag alkaa lukea ja joutuu vaikeuksiin auktoriteettien kanssa. Fahrenheit 451 on yksi maailman arvostetuimmista dystopiaromaaneista. Klassikon uudesta suomennoksesta vastaa Einari Aaltonen.

Uusi suomennos kuulusti miellyttävän modernilta ja erityiskiitoksen annan painoksen komealle kannelle. Itse en jotenkin lämmennyt Fahrenheitille, joskaan sitä tuskin on tarkoitettu teoksena ketään lämmittäväksi. Toisaalta Bradbury on osannut ennustaa oikein ääliöviihteen, tositv tähtösistä koostuvan perheen. Toisaalta hän ei ole arvannut, että elämme laadukkaan ja hyvin kirjoitetun tv-draaman kultakautta, toki pääasiassa striimauspalvelujen eikä normaalin ajastetun tv:n kautta. Sota on sokaistuille ihmisille kaukana, kunnes se tulee kirjaimellisesti päälle pommien muodossa. Yksi Mildredin ystävärouvista ei ollut lainkaan huolissaan sotaan joutuneesta siipastaan, kyllähän mies kotiin tulee, kunhan taistelu muutaman päivän päästä loppuu.

-Roona-

Lempikahvisi sulle sekoitan, osat 1-3

 Moikka!

Disclaimer: tämä on fanifiktiota, jossa henkilöt on lainattu muualta, mutta tarina ja juoni ovat omiani. MCU kuuluu tekijöilleen, enkä minä saa kirjoittamisesta tai julkaisemisesta rahaa.

1.(300) 

Loki oli ärsyyntynyt. Se johtui sekä kofeiinin puutteesta että ihmisistä yleensä. Kauniilla säällä – niin kuin tänään – heitä oli liikkeellä ruuhkaksi asti ja kaikki olivat siitä huolimatta iloisia. Hän yritti suunnata kantakahvilaansa, mutta ripeydestä oli turha puhua. Onneksi Ruth sentään olisi Sorellasissa. Ruth oli keski-ikäinen työhönsä tympääntynyt asiakaspalvelija, joka vastaili tylysti, mutta teki ilman muuta New Yorkin parhaimmat kahvijuomat. Eikä Lokin tarvinnut sietää ketjuliikkeiden ja hispteripaahtimoiden aurinkoisten myyjien tekopirteitä virneitä. Viidentoista minuutin kuluttua kello kilisi Lokin astuessa sisään Sorellasiin. Muutamissa pöydissä istui asiakkaita, mutta tiskillä ei ollut ketään paitsi sen takana joku, joka ei ollut Ruth. Lihaksikas vaaleatukkainen nuorimies hymyili Lokille silmillään. 

”Mitä saisi olla?” tämä kysyi ystävällisellä äänellä. 

”Tee minulle take-away karamellilatte.” 

Valkoisten hampaiden pilkahdus ja mies oli kääntynyt valmistamaan tilausta. Loki tuhahti pienesti. Tuollaisen tausta oli helppo arvata. Urheilijapoika, luokkansa suosituin, tyttöjä pyöri ympärillä kuin vettä joessa. Loki oli joskus ollut ihan kohtuullinen yleisurheilija, mutta se oli loppunut kaapista tulemiseen, koska muutamat kultatukan kaltaiset ääliöt eivät olleet voineet jakaa pukuhuonetta hänen kanssaan. Ja tietysti koska oltiin pienessä amerikkalaisessa peräkylässä, jalkapalloilijat saivat tahtonsa läpi. Loki havahtui, kun hänelle ojennettiin lämmintä pahvimukia. 

”Se tekee viisi kaksikymmentä.” 

Huulet olivat edelleen korvissa. Hän tunki luottokorttinsa maksupäätteen päälle, nappasi kupin mukaansa ja suuntasi ovelle. Hän irrotti kannen, nosti reunan huulilleen automaattisesti ja… sylkäisi suunsa sisällön takaisin muun kahvin joukkoon. 

”Mitä helvettiä tämä on?” 

Kassapoika katsoi häntä säikähtäneenä. ”Anteeksi. Olen uusi. Minulle tuli varmaan joku virhe. Teen sinulle uuden.” 

Loki tömäytti mukin tiskiin. ”Minulle riittää yksi myrkytyskerta per päivä, kiitos vain.” 

Kultatukka – nimikyltissä luki Thor – naputteli hätäisesti sormiaan. ”Saat tietysti rahat takaisin…” Hän oli jo kassakoneen luona. 

”Ei tarvitse! Ties vaikka onnistut tyhjentämään tilini senkin onneton tumpelo.” Loki käännähti erittäin dramaattisesti ja pyyhälsi ulos Sorellasin ovesta. Hän oli niin harmistunut, että tömisteli lähimpään Starbucksiin kahden korttelin päähän, josta palasi kohta kadulle puolen litran sokeripommin kanssa.

 

2.(150) 

Thor nyökkäili Ruthin saarnalle, vaikka puolet siitä menikin ohi hänen korviensa. ”Se poika on minun parhaita asiakkaitani. Hän käy täällä melkein toiselta puolelta kaupunkia! Sen sain hänestä kerran puristettua irti, vaikka hän ei juuri turhia puhele. Kuunteletko sinä tyhjäpää edes?!” 

”Tietysti”, Thor myönsi rauhallisesti. ”Olen pahoillani.” Sanat tulivat automaatilla, sillä aivot työskentelivät paljon tärkeämmän asian parissa, nimittäin tuon kaupungin toiselta laidalta tulevan miehen kauniissa mustissa silmissä. 

Ruth tuhahti halveksuvasti. ”Anna mun kaikki kestää. Toivotaan, että hän tulee takaisin.” 

Nainen laahusti takaisin liikkeen puolelle jättäen Thorin takahuoneeseen. Minäkin toivon, että hän tulee takaisin, Thor mietti. Olisi mukava tietää hänen nimensä. Ja tehdä hänelle onnistunut kahvi. Ihan anteeksipyynnöksi tietysti vain. Ajatukset lähtivät harhailemaan. Miten joku saattoikin olla niin komea. Korkeat poskipäät, hienostuneet huulet, joissa oli pieni amorinkaari… Sellaiset saivat hänet heikoksi. Hän opettelisi heidän listansa joka ikisen kahvin valmistuksen täydellisesti. Mielikuvilleen virnuille Thor nousi tuolilta ja meni Ruthin luo pyytämään tarkempaa opetusta.

 

3.(100) 

Sokerihumala rynkytti päässä. Loki makasi sohvallaan kylmäkääre otsalla. Helvettiin Starbucks ja helvettiin jokainen, joka kirjoitti i:n pisteen paikalle pikkuisen sydämen. Omatuntokin saisi painua sinne jonon jatkoksi. Se nimittäin oli alkanut soimata häntä siitä, että hän oli ollut ilkeä sille kassapojalle. Loki tiesi, ettei hän ollut koskaan erityisen kiltti kenellekään. Hänen harvat ystävänsä tiesivät sen oikein hyvin eivätkä välittäneet ajoittaisista passiivisaggressiivisuuden purkauksista. Joten miksi nyt olisi tarvinnut piitata. Natasha olisi varmaan osannut kertoa, jos hän oli jaksanut soittaa naiselle. 

Pyydät seuraavalla kerralla anteeksi, niin minä menen pois, omatunto kuiskasi viekoittelevasti. 

Ihan sama, Loki huomasi vastaavansa. Kunhan vain saan olla rauhassa loppuillan.

-Roona-