Elokuvissa LXXXIX: Fly me to the moon

 Heippa!

Kuulennosta kertovan elokuvan on ohjannut Greg Berlanti. Pääosissa näyttelevät Scarlett Johansson (Kelly Jones, mainosnainen), Channing Tatum (Cole Davis, NASAn laukaisujohtaja), Woody Harrelson (Moe Berkus, hallituksen mies), Ray Romano (Henry Smalls, NASAn insinöörejä) , Anna Garcia (Ruby Martin, Kellyn assistentti), Donald Elise Watkins ja Noah Robbins (Stu Bryce ja Don Harper, NASAn nuoria insinöörejä).

Fly me too the moon kertoo kuulento Apollo 11 valmisteluista ja lopulta laukaisusta. Huippumainostaja Kelly palkataan nostattamaan kalliin avaruusohjelman suosiota. Lisäksi on tarkoitus hankkia tukijoita hallinnosta, jotta sitäkin kautta saataisiin hankkeelle lisää rahaa. Kelly onnistuukin erinomaisen hyvin, vaikka projektinjohtaja Cole ei pidäkään kaikista hänen keinoistaan. Lopulta salainen palvelu vaatii Kellyä kuvaamaan feikkifilmin kuuhun laskeutumisesta. Se aiotaan näyttää kansalle, mikäli oikea menee jollain tavalla pieleen.

En tiedä oliko Finnkinon sivuilla ollut juonikuvaus huono vai olinko vain lukenut sen surkeasti, mutta yllätyin positiivisesti, miten kiva tämä elokuva oli. Odotin enemmän romanttista draamaa, ja toki sitäkin oli, mutta loppujen lopuksi rakkausjuoni oli aika pienessä osassa. Mainoskampanjointi oli mielenkiintoinen ja tosiaan, kun myöhempi historia tuntee koko jutun menestystarinana, niin ei tule ajatelleeksi, että Yhdysvalloissa oli meneillään aika paljon muutakin ja kansalaiset olivat vähän kyllästyneitä kalliiseen avaruusohjelmaan, joka ei oikein tuottanut mitään tuloksia. Kuuhun laskeutumisen feikkauksestahan on spekuloitu, leffassa esitettiin, että sellainen tosiaan olisi kuvattu, mutta ei koskaan näytetty.

Tykkäsin kaikista näyttelijöistä ja puitteetkin olivat hienot. Suosittelen leffaa lämpimästi. (tämä kertomus on kovin lyhyt, mutta henkilökohtaisessa elämässä on nyt vähän vaikea aika, joten rahkeita enemmän kirjoittamiseen ei ole)

-Roona-

Lempikahvisi sulle sekoitan, osat 19-20

Moikka!

19. (300) 

Loki heräsi aamulla tavoitellen kumppaniaan sängyn toiselta puoliskolta. Mutta Thor ei ollutkaan siinä. 

Voi luoja, Loki ehti ajatella juuri, kun jostain keittiön suunnasta kuului kevyt kolahdus. 

Hän rentoutui saman tien, vaikka ei ollut edes tajunnut jännittyneensä. Thor oli kai vain mennyt hakemaan vettä. Loki odotteli vielä hetken aikaa, mutta sitten kärsimättömyys ajoi hänet ylös. Hän veti päälleen tuolinnojalla roikkuvan aamutakkinsa. Heti makuuhuoneen ulkopuolella häntä vastaan leijui aromikas kahvin tuoksu. Thor valmisti oletettavasti kahvikupillista hyvin keskittyneesti selkä häneen päin. 

”Huomenta”, Loki sanoi laskien kätensä toisen selälle. 

Thor kääntyi hänen puoleensa. ”Huomenta, kulta. Minun oli tarkoitus tehdä sinulle aamiaista, mutta ehdin vasta tämän kahvin.” 

Lokin sydän jätti pari lyöntiä välistä nähdessään silmäkulmien anteeksipyytävät pikkurypyt. ”Enköhän minä saa itsekin syötävää. Mitä tämä on?” hän sanoi astuessaan tuoksuttelemaan posliinikuppia. 

Thor asetti kätensä lepäämään hänen lantiolleen. ”Melyaa. Lempikahviasi.” 

Melya oli tosiaan hänen lempierikoiskahvinsa, mutta Loki tilasi sitä harvoin, sillä juuri kukaan ei osannut hänen mielestään valmistaa sitä oikein. Hän kohotti juoman huulilleen ja maistoi. Hunajan makeus ja kahvin paahteisuus täyttivät suun. 

”Tämähän on hyvää. Mutta mistä sinä tiesit…” 

Thor keskeytti hänet. ”Kyllä kai minä tiedän mikä on maailman ihanimman miehen lempikahvi. Ja tietysti opettelin tekemään sen niin hyvin kuin mahdollista, jos vaikka sattuisin pääsemään tekemään sen hänelle joskus.” 

Loki hymyili. Sormenpäissä asti tuntui lämpöä eikä se johtunut pelkästään kahvista. ”Sinä olet kehittynyt baristana niistä alku ajoista. Poikakaverien parhaimmistoa olit varmaan jo silloin, minä olen se, jonka on pitänyt kehittyä siinä.” 

Nyt Thor rutisti häntä. ”Voi rakas.” 

Loki hörppäsi kupista vielä muutaman kerran hitaasti nauttien aamun tunnelmasta ja toisen rakastavasta läsnäolosta. Hän oli saanut kokea tällaista harvoin. 

”Minulla olisi yksi pyyntö”, Loki totesi laskien juoman tasolle ja kääntyen niin, että sai kierrettyä kätensä Thorin kaulaan. 

”Mikä?”  

”Mennään takaisin vuoteeseen, jos sinulla ei ole kiire minnekään.” 

Thor vastasi virnistyksellä. ”Minulla on työvuoro vasta iltapäivällä.” He palasivat makuuhuoneeseen.

epilogi (350) 

Seitsemän vuotta myöhemmin

Loki hengitti raikasta yöilmaa, johon sekoittui puutarhan tuoksuja. Hän nojautui kuistin kaiteeseen ja tunnusteli sormusta vasemmassa nimettömässään. Juhlatilassa hänen takanaan häiden humu jatkui. 

Minä olen onnellinen, hän ajatteli, sydän tuntuu täydeltä. 

Thor ei ollut piilotellut omaa onneaan, kun Loki oli puolitoista vuotta sitten kosinut. Hän hymyili muistolle siitä, kuinka vuolaat kiitokset oli annettu makuuhuoneen puolella ja kuinka hänen kestävyytensä oli meinannut kokonaan loppua. Loki oli maannut reporankana lankanoilla Thorin kuiskutellessa, miten ihanaa oli, että tämä saisi hänet miehekseen. 

Minun olisi pitänyt tehdä tämä paljon aiemmin. Sinä olisit ansainnut sen. Anteeksi, hän oli vastannut hiljaa. 

Thor oli painautunut häntä vasten ja sanonut, että pitihän Lokin olla varma ja hän olisi odottanut niin pitkään kuin oli tarvis. Loki huokasi lepuuttaen silmiään kauniissa istutuksissa. Thor oli tukenut häntä näinä seitsemänä vuonna enemmän kuin hän uskalsi laskea. Ahdistus, jonka hän oli luullut selättäneensä, oli palannut heidän kolmantena seurusteluvuonnaan. Oli ollut täysin turhaa mustasukkaisuutta hänen puoleltaan, jota Loki syvästi häpesi. Iloisiakin asioita oli tietysti tapahtunut. Natin ja Brucen häät, näiden lasten syntymät ja se, että heistä Thorin kanssa oli tullut näiden kummisetiä. Ne ilot olivat kuitenkin muiden ansiota ja hän tiesi aiheuttaneensa Thorille enemmän mielipahaa ja huolta kuin tämä hänelle. Silti toinen oli valoissaan aiemmin tänään kuvaillut häntä niin suloisesti, ettei Lokin ollut onnistunut liikutukselta omassa valassaan sanoa muuta kuin rakastavansa Thoria täydestä sydämestään. Hän havahtui ajatuksistaan voimakkaan käsivarren laskeutuessa hänen vyötärölleen. 

”Täällähän sinä olet, rakkaani. Minun tuli jo ikävä sinua.” 

Loki suli meripihkanvärisille silmille. ”Tulin vain haukkaamaan vähän happea.” 

Thor suukotti häntä poskelle. ”Tahtoisitko lähteä jo hääyön viettoon?” tämä suhisi hänen korvaansa. 

Lokia nauratti. Thor oli intoillut hääyöstä, vaikka he olivat tehneet sängyssä varmasti kaiken mahdollisen. mistä keskimääräinen pari saattoi olla kiinnostunut. Hänen kysyessään perusteluja Thor oli vastannut, että totta kai se oli erityinen yö, koska Loki olisi silloin ensimmäistä kertaa hänen aviomiehensä. 

”Minuako ei kaivata enää takaisin omiin häihini?” 

Thor nipisti häntä. ”Nat kyseli perääsi äsken.” 

Loki mietti hetken silitellen toisella kädellä Thorin selkää, toisella solisluuta. ”Haluaisin tanssia vielä. Pyydetään bändiä soittamaan muutama hidas.” 

Thor suuteli häntä pitkään ja omistavasti. ”Kuten tahdot.” 

Loki limitti sormensa tämän sormiin ja ohjasi heidät ulkoa takaisin hääväen joukkoon.

-Roona-

Mietteitä kirjasta CVI: Varjon sisar, Balladi laululinnusta ja käärmeistä sekä Yösoittoja

 Heippa!

Tähti D´Apliése on tottunut tiiviiseen yhteiseloonsa sanavalmiin CeCe-sisarensa kanssa. Kasvatti-isä kuoltua Tähti huomaa kaipaavansa itsenäisyyttä. Ero sisaresta tuntuu mahdottomalta, mutta lopulta Tähti päättää aloittaa oman syntyperänsä selvittämisen. Omalaatuisen Papa Saltin jättämä vihje vie hänet vanhan lontoolaisen kirjakaupan ovelle. Tähti kerää kaiken rohkeutensa, avaa oven, ja jossain kaupan sisällä kilisee pieni kello. Vuonna 1909 Englannin Järviseudulle itsenäinen ja itsepäinen Flora MacNichol vannoo, ettei koskaan menisi naimisiin. Hän asuu onnellisena kodissaan maineikkaan Beatrix Potterin naapurissa. Kohtalon oikku heittää Floran kuitenkin Lontooseen kuningas Edvard VII:n hovin seurapiirien helmoihin, jonka petollisiin pauloihin Flora on vaarassa kompastua.

Tykkäsin kovasti monista Varjon sisaren hahmoista. Erityisesti omalaatuinen Orlando ja virkeä Flora olivat suosikkejani. Minun oli vaikea sulattaa, että Tähti aluksi pikkumaisesti inhosi Mousea. Olihan tämä tylynpuoleinen, mutta ei tämän käytös minusta oikeuttanut lähellekään Viemärirotaksi kutsumiseen. Myös rakkaus kehittyi lopussa yllättävän nopeasti, Mousen yllättävää mielenmuutosta en niinkään ihmettele, sen hänen taustansa selittää aika hyvin. Onkohan noiden ”järkyttävien” paljastuksien oikeasti tarkoitus olla lukijalle yllätyksiä, sillä minä tajusin ne jo varhaisessa vaiheessa. Floralla ja Tähdellä meni huomattavan kauan laskea yhteen yksi plus yksi syntyperänsä ja Roryn syntyperän kohdalla. Mutta tämä oli ehdottomasti suosikkini sarjan kirjoista tähän mennessä.

On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon? Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen – jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areena ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan… ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaitamatta?

Coriolanuksesta on vaikea pitää. Lieneekö Collins siihen edes pyrkinyt? Olisin kuitenkin kaivannut pientä inhimillisyyttä. Coriolanukselle tärkein on minä. Jopa kiinnostustaan Lucy Grayhin hän ajattelee itsensä kautta. Mietin, oliko hän koskaan todella ihastunut Lucy Grayhin vai pelkästään ajatukseen itsestään tytön kanssa. Hän ei kykene ymmärtämään Sejanusta, joka todentotta on hänen vastakohtansa, monillakin sellaisilla tavoilla, joita hän ei itse ymmärrä. Coriolanus ei näe ristiriitaa siinä, että vyöhykkeiden ihmiset ovat ansainneet kohtalonsa ja samalla hän kuitenkin valittaa vyöhykkeiden surkeista oloista aivan kuin ne olisivat sattuman oikku. En kyllä valitsisi näin kapeakatseista henkilöä presidentiksi. Sitä paitsi jos Coriolanus on kymmenennen Nälkäpelin aikaan 18-vuotias, hänen täytyy Katnissin aikaan olla yli kahdeksankymppinen. Toki sen ikäinen johtaja ei ole oikeissa demokratioissakaan ennen kuulumaton, mutta kuinka kauan hän on silloin ollut presidenttinä.

Yösoittoja on haikea ja hauska kokoelma, jossa viisi tarinaa rakkaudesta, musiikista ja ajan kulumisesta kietoutuu yhteen. Se on kuin musiikkiteos, jonka osat toistavat samaa teemaa mutta soivat eri sävellajeissa. Henkilögalleriaan kuuluu nuoria unelmoijia, kahvilamuusikoita ja eilispäivän tähtiä, joiden kaikkien elämässä on koittanut totuuden hetki. Puolalainen Jan soittaa työkseen kitaraa San Marcon aukiolla Venetsiassa. Eräänä päivänä hän huomaa kahvilan pöydässä Tony Gardnerin, menneiden aikojen amerikkalaisen iskelmätähden, jota hänen äitinsä palvoen kuunteli mustanpörssin levyiltä. Gardner haluaa laulaa serenadin vaimolleen Lindylle. Lindy tavataan uudelleen vastaeronneena hollywoodilaisessa hienostohotellissa, jossa julkimot parantelevat itseään kauneusleikkausten jäljiltä. Viimeisessä kertomuksessa palataan italialaiselle piazzalle.

Lyhyissä novelleissa Ishigurosta paljastuu absurdiutta, jota voi verrata toiseen japanilaiseen nimittäin Haruki Murakamiin. Tarinoissa pysytellään Euroopassa hollywoodilaista toipumishotellia lukuun ottamatta. Venetsian ja Englannin turistialueen lienevät jokaiselle jollakin tavalla tuttuja, vaikkei niillä olisi itse vieraillutkaan. Pidin tietystä menneen ajan tunnelmasta, vaikka novellien tapahtumat taisivatkin sijoittua kaksituhattaluvun alkuun tai vähintäänkin yhdeksänkymmentäluvun loppuun. Oli myös hauskaa, miten kaikkia tarinoita yhdisti jollain tavalla musiikki. Myös Emilyn ja Charlien tarinassa kertojaa ja Emilyä yhdisti sama musiikkimaku, vaikka kukaan ei siinä soittanutkaan mitään instrumenttia. Kivaa oli lukea taas pitkästä aikaa novelleja.

-Roona-

Lempikahvisi sulle sekoitan, osat 16-18

Moikka!

 

16. (150) 

Thor jaksoi yhä innostua jokaisista treffeistä, vaikka he olivat olleet yksissä jo puoli vuotta ja Lokikin oli jo myöntänyt heidän seurustelevan. Ja mikäs oli innostuessa, kun omat tunteet vaikuttivat vain syvenevän koko ajan, Thor ajatteli vetäessään siistiä collagea päälleen. He tapasivat baarissa, joka oli yksi Lokin lempipaikoista. Thor tervehti puristamalla hellästi poikaystävänsä kättä. 

”Hei, kulta”, hän sanoi matalasti saaden palkakseen hymyn. 

Loki ei pitänyt itseensä kohdistuvista julkisista hellyyden osoituksista ja Thor oli selvästi keksinyt häntä miellyttävän tavan välttää niitä. ”Hei sinullekin komistus.” 

Thorin sydän hypähti, kun hänen rystysiään silitettiin vastineeksi. ”Tilasitko jo minulle?” 

Loki pyöräytti päätään niin, että muutama hius karkasi otsalle. ”En. Saat ihan itse päättää mitä juot.” 

Thor irvisti osoittaakseen, että vitsi oli huono ja tilasi oluen. He jäivät juttelemaan ja istuskelemaan baaritiskille, koska pöydissä oli melko täyttä. Jonkin ajan kuluttua Thorin oli lähdettävä vessaan. Loki opasti hänet sinne käden heilautuksella ja rakastavalla kehotuksella tulla mahdollisimman pian takaisin.

 

17. (300) 

”Eikös siinä ole Loki?” 

Loki oli ollut niin keskittynyt juomaansa, ettei ollut huomannut tiskille tullutta miestä. Ja katsoessaan toivoi, ettei olisi huomannutkaan, sillä Roy Perryn hän nyt viimeiseksi halusi tavata. 

”Lomalla vai businessreissulla?” Perry jatkoi ärsyttävästi, kun ei saanut vastausta. 

”Minä asun Nykissä”, Loki murahti jäätävästi. Hän ei aikonut keskustella entisen high schoolinsa yhden suurimman kusipään kanssa. 

”Sun kaltaisille on täällä hyvät olot.” Loki irvisti avoimesti Perrylle, jonka kasvot pysyttelivät iloisina kuin tämä olisi lausunut suurenkin kohteliaisuuden. ”Sulla onkin jonkun juoma vahdittavana. Vai oletko sä alkanut tykkäämään oluesta?” 

Loki puristi vapaan kätensä nyrkkiin niin, että kynnet pureutuivat ihoon. ”Ei kuulu sinulle”, hän sihahti hampaidensa välistä. 

Samassa hän huomasi Thorin palaavan. ”Saimmeko me seuraa?” hän kysyi päästyään tarpeeksi lähelle. 

”Emme. Perry tuli vain sanomaan hei”, Loki sanoi myrkyllisesti. 

”Roy Perry”, Perry sanoi ojentaen kätensä Thorille. ”Vanha kunnon Loki näyttääkin löytäneen itseään parempaan seuraan.” 

Ilmeenkään värähtämättä Thor kiersi ensin toisen kätensä Loki lanteille ja kätteli sitten toisella Perryä. ”Thor. Lokin poikaystävä. Hauska tavata Lokin vanhoja tuttuja.” 

Perryn ilme oli näkemisen arvoinen, sillä tämä punastui, meni vaikeaksi ja läksi mumisten jotain kavereidensa luo palaamisesta. Lokin sydän hakkasi. Thor otti kätensä pois hänen ympäriltään ja istui takaisin penkilleen kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. 

Kukaan ei ole koskaan tehnyt minulle näin, Loki ajattelin kiihtyen koko ajan lisää. ”Voidaanko lähteä? Minua ei enää huvita olla täällä. Mennään vaikka minun luokseni.” 

Thor puristi hänen polveaan. ”Toki, mutta ei meidän tuon takia tarvitse…” 

Loki keskeytti hänet katsellaan. Hän ei halunnut käydä taistelua Perryn paskapäisyyttä vastaan tänään, kun sielu oli alkanut janota jotain muuta. Thor taisi ymmärtää, sillä lähti kiltisti seuraamaan, kun Loki harppoi narikan kautta ulos. Loki nappasi taksin lennosta ja he ajoivat hänen osoitteeseensa. Hän kietoi hississä kätensä Thorin kaulan ympärille ja alkoi imeä toisen huulia niin makean syvästi, ettei taatusti jäänyt epäselväksi, mitä hän halusi.

 

18. (300) 

Thorin oli vaikea pysyä tapahtumien vauhdissa. Äsken he olivat vielä olleet baarissa ja nyt he seisoivat Lokin asunnon eteisessä suutelemassa kiivaasti. Toisen kädet olivat jo hänen vyönsä soljella, kun hän onnistui toppaamaan tämän. 

”Oletko aivan varma?” 

Loki pysähtyi kuin olisi itsekin vasta tajunnut, miten pitkälle oli menty. Tämä loi Thoriin niin pehmeän katseen, että hänen sydämensä suli heti. 

”Olen minä. Sinä olit tuolla minun puolellani sitä idioottia vastaan. Kyllä, varma”, Loki vastasi hiljaa. 

Thor silitti mustia suortuvia. ”Tietysti minä tein niin”, hän ynähti kaunismuotoiselle korvanlehdelle. 

Loki painautui häntä vasten ja antautui hänen innokkaiden huuliensa hyväilyille. Notkeat sormet kilauttivat vyönsoljen auki. Thor tunsi, kuinka toisen peukalot hivelivät alavatsaa juuri alushousujen vyötärönauhan yläpuolelta. 

”Ota ne pois. Ne ovat vain tiellä, vaikka… emme… emme tekisikään mitään erityistä”, hän huokasi suukkojen välistä. 

Loki vaikutti empivän. ”Jos riisut ensin minut? Ja sen jälkeen, jos vielä haluat…” 

Thor hymyili kaulankaarelle. Hän oli vienyt kätensä puristelemaan Lokin pakaroita. ”Ei, rakas, sillä siinä tapauksessa me olemme alta aikayksikön lähimmässä paikassa, johon pääsee vaakatasoon ja minä panen sinua.” 

Lokin vartalon läpi kävi väristys ja Thor pelkäsi jo sanoneensa liikaa. Hänen kohottaessaan katseensa vihreisiin silmiin, niissä oli kuitenkin lämpöä. 

”Haluaisin edetä hitaasti. Ja ettemme panisi vielä tänä yönä, jos sinulle sopii”, Loki kuiskasi silittäen samalla hänen boksereidensa kohoumaa. 

”Kunhan saan suudella ja hyväillä sinua”, Thor vastasi käheästi. 

Hän nautti ja kärsi jokaisesta rauhallisesta liikkeestä, jolla Loki riisui hänen vaatteensa. Itse hän napitti vapisevin käsin tämän kauluspaidan auki heidän käytyään sängylle. 

”Voisitko koskettaa minun…”, Loki ynähti johdattaen hänen kämmenensä farkkujensa vetoketjulle. 

Thor tunsi sormiensa kömpelyyden eikä asiaa auttanut yhtään se, että Loki tutkiskeli samalla hänen poskiensa sisäpintaa kielellään. Vetoketju kuitenkin aukeni ja kohta toinen huohotti hänen suuhunsa. Loki oli puskenut lähelle ja ujutti vielä oman kätensä hieromaan Thorin kovettunutta kalua. He olivat niin vielä pitkään lauettuaan toisilleen, kunnes uni vei kummankin.

-Roona-

Elokuvissa LXXXVIII: Wicked Little Letters

 Heippa!

Brittielokuva Wicked Little Lettersissä näyttelevät Jessie Buckley (Rose Gooding), Olivia Coleman (Edith Swan), Timothy Spall (Edward Swan, Edithin isä), Gemma Jones (Victoria Swanm Edithin äiti), Malachi Kirby (Bill, Rosen miesystävä), Alisha Weir (Nancy Gooding, Rosen tytär), Anjana Vasan (konstaapeli Gladys Moss), Hugh Skinner (konstaapeli Papperwick), Lolly Adefope (Kate), Eileen Atkins (Mabel) ja Joanna Scanlan (Ann).

Juoni seuraa Littlehamptonin rantakaupungin elämää, jota järkyttävät sen asukkaille kirjoitetut roisit kirjeet. Aluksi niitä saa vain Edith, edelleen vanhempiensa luona asuva konservatiivinen vanhapiikatytär. Edith syyttää kirjeiden lähettämisestä naapuriaan Rosea, irlantilaistyttöä, jonka menneisyydestä tiedetään vain se, mitä tämä on itse kertonut. Rose on muutenkin tunnettu pahasuisuudestaan ja naisille sopimattomista tavoistaan. Hän joutuu tutkintavankeuteen. Yksi poliisi on kuitenkin varma, ettei Rose ole syyllinen, nimittäin naiskonstaapeli Gladys Moss. Hän alkaa tutkia tapausta kaupungin naisten kanssa ja lopulta he saavat selville syyllisen, joka on lähempänä kuin he arvasivatkaan.

Swanien perhedynamiikka oli varsin mielenkiintoinen. Isä selvästi alisti Edithiä, mutta oli toisaalta vaimolleen ystävällinen. Äidin kuoltua epäilin jopa menneisyydestä paljastuvan jotain synkkää esimerkiksi että isä olisi pahoinpidellyt Edithiä lapsena, mutta hän oli yksinkertaisesti vain ylikontrolloiva ääliö. Mutta Edithin pakkomielteenomainen halu saada negatiiviset tunteensa ulos oli varmasti seurausta tästä. Se näkyy myös kirjeiden sisällössä (hän paljastuu itse kirjoittajaksi). Niissä on pääasiassa kiroilua ja pilkkasanoja (tyyliin vittu ja huora), ei siis mitään upeaa ivailua tai ironiaa.

Rose rellestää kyllä monen edestä, mutta tyttärestään hän huolehtii ihan hyvin. Oikeasti hän on karannut miehensä luota, vaikka väittääkin tämän kaatuneen sodassa. Mies oletettavasti pahoinpiteli häntä (Rose sanoo, että tämä oli hänelle paha). En itse hirveästi pitänyt Rosen luonteesta, mutta ei hän huono ihminen ollut. Vähän ihmettelin, kun Gladysin (intialaistaustainen näyttelijä) ja Billin (musta näyttelijä) hahmojen etnisyyteen ei puututtu millään tavalla, mutta oletettavasti henkilöt, joihin he perustuvat olivat valkoisia, sillä koko juttu nimittäin perustuu tositapahtumiin. Olen katsonut sarjoja, joissa (edelleen) ensimmäisiä naispoliiseja kohdellaan huonosti vielä 1960-luvulla, joten millaistahan Gladysin työ mahtoi oikeasti olla 1920-luvulla, jonne leffa sijoittuu.

Näyttelijän työ oli todella hyvää, mutta ei tältä joukolta muuta olisi odottanutkaan. Erityisesti ensimmäisen minuutit, joissa luetaan kirjettä nro. 19, jäivät mieleeni. Oli kiva katsoa välillä elokuvaa, jossa ei ollut romanttista juonta tai sivutarinaa. Hyvän mielen leffa, jossa on myös sisältöä. Suosittelen lämpimästi.

-Roona-

Lempikahvisi sulle sekoitan, osat 13-15

 Moikka!

13. (250) 

Nat ja Bruce olivat kutsuneet Lokin syömään ja hän istuikin baarijakkaralla haistellen bolognesen täyteläistä tuoksua. Bruce oli hellan edessä ja Nat suikkasi suukon tämän niskaan tullessaan vessasta. 

”Näytätpä sinä mietteliäältä”, hän totesi Lokille vallatessaan viereisen jakkaran. 

”Olenko minä sinusta ihana?” Loki kysyi. 

Nat puhahti ja oli jo vastaamassa jotain ironista, mutta Bruce ehti ensin. ”Tietenkin me pidämme sinusta”, hän sanoi diplomaattisesti. 

Loki raapi otsaansa kyynärpäät pöydällä. ”Miten minä voin olla Thorista ihana, kun en ole sitä ystävienikään mielestä?” 

Natille tuli yhtäkkisiä nielemisvaikeuksia juomansa kanssa. ”Peruutapas vähän. Oletko sinä puhunut kahvilan Thorin kanssa?” hän kysyi rykien. 

Loki kohautti harteitaan. ”Me olimme ulkona eilen.” 

Bruce kääntyi hymyillen. ”Sehän on hienoa!” 

Nat tarttui Lokin olkapäähän. ”Ja hänkö sanoi, että sinä olet ihana?” 

”Lähetti jälkeenpäin viestin, jossa luki niin. Varmaan se johtui siitä, että suutelin häntä.” 

Se oli Lokista looginen päätelmä, mutta Nat ja Bruce tuijottivat häntä suu auki. 

”Sinä suutelit häntä”, Nat kirahti epäuskoisesti. 

”Niinhän minä sanoin. Sitä paitsi se oli vain kevyt pusu.” 

Nyt Lokia ravisteltiin. ”Mutta sinä, joka et KOSKAAN suutele ketään paitsi humalassa?” 

Loki irvisti. ”Minä voinkin varmaan lähteä, kun minun sydämen purkamiselleni vain nauretaan”, hän sanoi loukkaantuneesti ja nousi. 

Nat kiersi kätensä halauksenomaisesti hänen ympärilleen. ”Ei sinun tarvitse. Kerro kuitenkin joko olette sopineet uudet treffit?” 

Loki nojasi toisella kädellään jakkaraan. ”Ei…” 

”No sitten kännykkä esiin ja pyydät hänet mukaan siihen paikkaan, jossa käyt aina juoksemassa. Olet joka tapauksessa menossa viikonloppuna.” 

Loki oli vastahakoinen, mutta kun Brucekin kannusti, hän kirjoitti viestin jääden odottamaan vastausta. Sillä välin he istuivat pöytään syömään.

 

14. (200) 

Thor oli vetänyt päälleen parhaimmat verryttelyhousunsa. Ja sen urheilupaidan, jossa moni tyttö oli sanonut hänen näyttävän hyvältä. Häntä harmitti, ettei ollut koskaan tullut kysyneeksi erityisesti keneltäkään mieheltä, mutta ehkä Loki pitäisi siitä kumminkin. Mies haki hänet sovitusta paikasta tyylikkäällä menopelillä. 

”Vertaisvuokrattu”, Loki vastasi hänen kehuessaan hienoa autoa. He ajelivat hetken hiljaisuudessa. 

”Haluatko juosta vai patikoida mieluummin?” Loki tiedusteli sitten. 

Thorin sydän läikähti sille, miltä miehen ääni kuulosti, vaikka hän ei aivan osannut määrittää sävyä. ”Kyllä juokseminen minulle sopii.” 

Kapeille huulille vilahti hetkeksi leikittelevä hymy. ”Mahdatkohan pysyä perässäni?” 

Thorin oma suu kaareutui korviin ulottuvaan virneeseen hänen nyökätessään. He saapuivat perille kukkuloille, joilla Loki tapasi käydä. Samalla, kun he hölkkäsivät, Loki kertoili kohdista, joita he ohittivat. Thor ei tohtinut keskeyttää, vaikka olisi halunnutkin, sillä hän sai kuulla jotain henkilökohtaista. Tuossa Loki oli kerran nyrjäyttänyt nilkkansa ja tuossa katsellut ohi juoksevaa kettua. He olivat lähes lenkin lopussa Lokin pysähtyessä ihailemaan maisemia kallionkielekkeeltä. 

”Mukavaa, että tulimme tänne”, Thor sanoi astuen hänen viereensä. 

”Niin. Minä taisin puhua sinut pyörryksiin”, Loki huokasi ajatukset muualla. 

Thor tarttui varovasti hänen käteensä. ”Et puhunut. Minä pidän sinusta kovasti.” 

Loki käänsi silmänsä häneen. ”Pusu?” 

Thor hymyili. ”Ei tarvitse, tämä riittää oikein hyvin.” 

He kävelivät lopun matkaa autolle ja ajoivat kotiin.

 

15. (200) 

Jatkossa Loki kävi Sorellasissa entistä useammin. Ruthille tämän hyöty oli plus miinus nolla: Loki toi enemmän rahaa, mutta Thorilta kului mieheen jumittamiseen aikaa, jonka olisi voinut kuluttaa palvelemalla muita asiakkaista. Loki huomasi, että Ruthia ärsytti vielä enemmän se, että nuoret naisasiakkaat huomasivat nyt Thorin olevan varattu. Hän mainitsi asiasta yksillä heidän lyhyistä treffeistään – hän piti ne tarkoituksella lyhyinä, jos kaikki päättyisikin ikävästi – ja Thor oli vastahakoisesti samaa mieltä. He sopivat, että Loki yrittäisi tulla aina lähellä Thorin vuorojen loppumisaikoja, jolloin hänestä olisi ehkä vähemmän häiriötä. Thor kutsui hänet käymään omassa pienessä poikamiesboksissaankin, vaikka Loki ei ollut vielä läheskään valmis kutsumaan tätä vastavierailulle omaan asuntoonsa. Toki kultatukka näki siitä vilauksen käydessään hakemassa Lokin sieltä pari kertaa illalliselle. 

Suudelmia vaihdettiin sitä enemmän mitä pitemmän aikaa he olivat olleet yhdessä; Loki oli huomannut vain alkaneensa käyttää mielessään sanaparia ´olla yhdessä´, kun Keskuspuistosta oli kulunut kolme kuukautta. Se oli pelottavaa, koska suhde tuntui vievän häntä eikä päinvastoin, toisaalta se oli ihanaa, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän todella halusi vain antautua ihastuksen ja kenties rakkauden vietäväksi. Niinpä eräänä iltana hän antoi kontrollin mennä ja löysi itsensä istumasta Thorin sylistä syvään halaukseen uppoutuneena. 

”Ehkä kuitenkin odotetaan vielä, vai mitä?”, Thor kuiskasi hänelle lempeästi hymyillen.

-Roona-

Mietteitä kirjasta CV: Sokean miehen puutarha, Taivaanrannan taa ja Agatha Christie – arvoituksellinen elämä

 Heippa!

Pakistanilaiset Jeo ja Mikal ovat kuin veljiä. He rakastavat samaa naista, Jeon vaimoa, kaunista Naheedia. Yhdysvallat on hyökännyt rajan toiselle puolelle Afganistaniin, ja nuorukaiset lähtevät auttamaan sodan uhreja. Sotiminen ja uskontokuntien ristiriidat niittävät surullista satoa. Rakkaus ja ihmisyys pilkistävät kuitenkin yllättävissä käänteissä valaen hentoa toivoa paremmasta. Afganistan näyttäytyy sotaherrojen ja terroristien johtama maana vailla oikeutta. Aslam seuraa Mikalia pakoa läpi maan ja antaa laajan kuvan sodasta, jonka kaikki osapuolet ovat leppymättömiä. Rohanin yöllinen puutarha loistaa toivoa samoin kuin hetket, joina Mikal suuntaa katseensa tähtiin.

Olen kirjasta niin vaikuttunut, etten tiedä osaanko sanoa siitä oikein mitään. En tule ehkä koskaan ymmärtämään islamin sotaisuutta, joka ponnistaa heimoperinnöstä ja uskonnon nuoruudesta. (Ja ei tämä toteamus ei pese pois sitä, että myös länsimaat Brittiläinen imperiumi ja Yhdysvallat etunenässä ovat sotkeneet tuon maailmankolkan asiat.) Aslam kuitenkin näyttää paljon islamin lempeää ja positiivisen hurskasta puolta. Naheedin ei lopulta tarvitse mennä uusiin naimisiin ikävän sulhasehdokkaan kanssa, kun Mikal ei ilmestykään enää kotiin. Rohan on kauan sitten sanoutunut irti ääriajattelusta ja nauttii kauniista puutarhastaan, vaikkei sitä enää näekään. Mikalin inhimillisyys amerikkalaissotilasta kohtaan, johon hänellä tietämättään on yhteys, on liikuttava.

Orpotyttö Anna elää Konstantinopolissa kohtalonvuonna 1453. Sulttaanin komentamat valloittajat ovat jo muurien alla, heidän joukossaan köyhä nuori Omeir. Nykypäivän Idahossa Seymour odottaa kirjastoon piilottamansa pommin räjähdystä samaan aikaan kun lapset harjoittelevat kirjaston yläkerrassa näytelmää. Konstance on nuori tyttö joka matkustaa Argos-avaruuslaivalla Maasta kohti ihmiskunnan uutta kotia. Kaikkia heitä yhdistää muinainen kertomus, kirjalöytö, toivo että tarinoiden voima kantaa. Anthony Doerrin Taivaanrannan taa on omistettu menneille, nykyisille ja tuleville kirjastonhoitajille. Se on lumoava ja armollinen matka kirjallisuuteen, maailmaan ja sydämiimme.

Pidin tästä kovasti, tämä oli eri tavalla pakahduttava kuin Kaikki se valo jota emme näe. Kaikkia henkilöhahmoa oli mielenkiintoista ja miellyttävää seurata, ainoana vierastin Argos-alusta ympäristönä. Zeno kuvaili Rexiä jotenkin niin kauniin ihastuneesti, että en heti ymmärtänyt heti ymmärtänyt heidän ikäeroaan (Rex oli vanhempi, ei ratkaisevasti, mutta kuitenkin jonkin verran). Siinäpä yksi syy lisää olla paljastamatta herkkiä tunteitaan. Annan tarina tuntui minusta kovin realistiselta, kenties siinä oli käytetty lähteenä historiallisia kuvauksia Konstantinopolin viimeisistä päivistä. Kolikon kääntöpuolena Omeirin osa oli fantasiallisempi. Tietysti olin hurjan kiinnostunut onko romaanissa mainittu Antonios Diogeneen Kukkupilvelä oikeasti olemassa. Vastaus on ei; joskin muista lähteistä tunnetaan Diogeneen kirja Thulen takaiset ihmeet, joka on Kukkupilvelän tapaan ollut myös matkakertomus.

Agatha Christien (1890-1976) elämä oli yhtä vaiheikas ja jännittävä kuin hänen kuuluisilla henkilöhahmoillaan neiti Marplella ja Hercule Poirot´lla. Rikosten kuningatar oli seikkailija, joka ei piitannut sovinnaisuudesta, niin viktoriaaninen kuin hänen taustansa olikin. Historioitsija Marie-Hélene Baylacin jännittävästi ja viihdyttävästi kirjoittama elämäkerta valaisee, miten kirjailijan elämä ja teokset kietoutuivat toisiinsa. Muun muassa Agatha Christie Business Papers -arkistolähteet tuovat uutta tietoa julkisuutta karttaneen kirjailijan arvoituksellisesta elämästä. Ensimmäisen avioliiton hajoaminen toisen naisen takia vuonna 1926 oli Agathalle kova isku. Hän katosi tietymättömiin kymmeneksi päiväksi koko Englannin etsiessä häntä. Agatha Christien toinen avioliitto häntä neljätoista vuotta nuoremman arkeologi Max Mallowanin kanssa muutti elämän suunnan. Christie vietti paljon aikaa Irakissa ja Syyriassa osallistuen kaivauksiin ja kirjoitti samalla suuren määrän salapoliisikirjallisuuden klassikoita.

Minusta tämä oli kiva ja helppolukuinen elämäkerta. Kirjoittaja ei suhtautunut Agathaan kovinkaan kriittisesti missään vaiheessa, ehkä kriittisyys oli enemmän semmoista hyväntahtoista naureskelua, että sellainen muorihan se dame Christie oli. Jotenkin tuli hyvä mieli, ettei nykyarkeologia toimi enää noin, että siirtomaaisännät menevät katsomaan, että mistä olisi kiva kaivaa ja sitten sovitaan paikallisen päällikön kanssa rahasta, että saadaan kaivaa. Enkä nyt yhtään väheksy, etteikö Max olisi valinnut ihan tieteenalan kannalta mielenkiintoisia paikkoja, joita muutkin halusivat myöhemmin tutkia. En kyllä ole koskaan ennen tämän kirjan lukemista pohtinut Agatha Christietä tarkemmin. Aika jännä, että hän suostui jättämään ensimmäisen aviomiehensä nimen taiteilijanimekseen ja Mary Westmacott -salanimi oli myös mielenkiintoinen uusi tieto.

- Roona -