Aurinko ja kuu, osat 9-10

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa. Tarinassa esiintyy alfa/omega-trooppi ja miesten välinen suhde. Jos nämä asiat häiritsevät sinua, ole kiltti äläkä lue. Tarkoitus ei ole pilata kenenkään päivää, ei minun eikä sinun.

(9)

Loki oli tuntenut poltteen nivusissaan aamusta lähtien. Oli outoa, miten vielä vähän aikaa sitten se oli kehottanut häntä kiirehtimään Vanaheimiin, mutta nyt se veti häntä Steven luo. Kiima oli ihmeellinen asia, kun sen sai jakaa toisen kanssa. Lokia kuitenkin huolestutti, kuinka säännöllisiä hänen kolme viimeistä kiimansa – tämä jo mukaan luettuna – olivat olleet. Jos hänen lukemansa kirjat ja käsikirjoitukset olivatkin erimielisiä pikarakastumisista ja kullaksi kutsumisesta, ne olivat kauhistuttavan yhtä mieltä siitä, että kiimojen ilmaantuminen kellon tarkasti säännöllisin väliajoin oli varma merkki siitä, että omega oli löytänyt oman, oikean alfansa. Ei hän ollut huolissaan omien tunteidensa vuoksi, ei vähäisimmässäkään määrin. Vaikka he olisivat tänään päättäneet olla tapaamatta enää ikinä, hän oli saanut jo paljon enemmän kuin oli uskaltanut – tai edes tajunnut – koskaan toivoa. Stevellä sen sijaan oli vielä koko elämä edessään. Olisi ollut tylyä, sydämetöntä ja raakaa ilmoittaa, että nyt vakiinnut tämän paskiaisen kanssa, koska hän on se ainoa oikea. Hänen menneisyytensä oli liian suuri takkaa. Loki hymähti katkerasti ja päätti olla kertomatta tästä mitään suunnatessaan jälleen kohti ateljeeta.

Steve tervehti häntä suudelmalla. ”Sinähän oikein lemuat! Pitäisikö minun olla mustasukkainen itsehillinnällesi, kun olet voinut ilmeisesti olla monta tuntia ilman minua?” tämä kiusoitteli. 

Lokin suu suli väkisin hymyyn ja hän imi vastaukseksi muutaman hailakan jäljen taiteilijan kaulaan. ”Minun oli pakko hoitaa muutama asia, mutta nyt olen täällä.” 

Steve puristeli jo innokkaasti hänen vartaloaan. He keskittyivät hetken vain tutkimaan, ettei toiselle ollut kasvanut uusia ruumiinosia sitten viime näkemän. 

”Minulla on suunnitelmia illan varalle, omegani”, Steve kuiskasi sitten vetäen häntä kohti huoneen keskiosaan aseteltua sermiä, joka oli tuore sisustuselementti. 

”Mikä…?” Loki yritti kysyä, mutta hänet keskeytettiin. 

”Yhden muotokuva-asiakkaan tarvitsi vaihtaa vaatteita. Hän halusikin astetta eroottisemman maalauksen. Kuulemma yllätys aviomiehelle.” 

Loki mutristi huuliaan päästyään taas aivan kiinni Steveen. ”Minulla ei siis ole aihetta mustasukkaisuuteen”, hän veisteli. 

Steve haukahti pehmeästi, mikä sai kylmät väreet kulkemaan pitkin hänen selkärankaansa. ”Kuutamoni, me riisuudumme nyt ja sitten sinä tyydytät minua suullasi pitkän kaavan mukaan. Sermin takana on tuoli. Voit ottaa vaikka paitani polviesi alle, jos sille on tarvetta.” Ääni oli kehottava, mutta huokui samalla alfan voimakasta auktoriteettia. 

Puhe kiisi suoraan Lokin haaroihin. Hänen sormensa alkoivat kiskoa Steven paitaa housuista ja avata vyötä. Taiteilija suuteli hänen kasvojaan ja virutti samalla löysää puhvihihallista pois. He konkkasivat omalta kannaltaan sermin oikealle puolelle. Vaatteet päätyivät kasaan lattialle ja Steve istahti tuoliin jalat niin rivosti harallaan, että Loki mahtui erinomaisesti niiden väliin. Luonnollisesti alfalla seisoi jo, mutta jokseenkin laiskasti kuten Loki pani hitusen pettyneenä merkille. No, se tilanne on pian korjattu, hän ajatteli himokkaasti. Hän nuolaisi terskaa koko kielensä leveydeltä. Steve maistui niin hyvälle… Hänet vedettiin rajusti hiuksista ylös. 

”Haluan ensin suukkoja”, Steve kirahti ja se oli käsky, yksi lysti, että siinä oli sana haluan. 

Toisen huulet rysähtivät Lokin omia vasten. Suudelmat olivat väkivaltaisia ja aggressiivisia – ja taivaiden kaaret Loki toivoi, etteivät ne koskaan loppuisi. Mutta hänet riuhtaistiin irti niistäkin. 

”Löydät varmaan tien takaisin alas?” Steve murahti palavien silmien hymyillessä. ”Oikopolut eivät ole sallittuja, mutta minä olen armollinen eli saat kiirehtiä, jos siltä tuntuu.” 

Loki jätti sylkivanan Steven kaulalle, rinnalle ja vatsalle. Hän iski suunsa nyt jo pinkeän kalun tyveen, koska ei voinut enää vastustaa imemisen himoa. Steve huokasi nautinnosta syvään ja äärimmäisen eroottisesti. Huulet vaihtuivat pian käteen, sillä Lokilla oli hinku saada jotain kokonaista suunsa täytteeksi. Ja upealta se tuntuikin. Hän kiusoitteli Steveä myös kielellään yrittäen muun lisäksi antaa alfalle sitä hidasta tyydytystä, jota tämä oli pyytänyt. Hän uppoutui tehtäväänsä, kunnes… jähmettyminen, kun kummankin ylivirittyneet aistit nappasivat oven kirskahduksen samaan aikaan. 

”Steve, minulla on asiaa. Oletko täällä?” kuului Tonyn ääni. 

Loki nielaisi hiljaa. Hänen suunsa kosketti edelleen taiteilijan penistä, vaikkei tuo ollutkaan enää sen sisällä. Kaikki olisi lopussa, jos Tony löytäisi heidät näin. Loki nosti kauhistuneet silmänsä Steveen, joka oli jo ehtinyt viedä toisen kätensä hänen hiustensa sekaan ja nostaa toisen etusormen kasvoilleen sshh-eleeseen. 

”Helvetin huono hetki, Tony, helvetin huono hetki”, Steve vinkaisi ja sai sen kuulostamaan siltä kuin olisi nolostuneena joutunut vetämään nyrkkinsä pois housuista. Loki ei uskaltanut hengittää. 

”Ahaa.” Hiljaisuus. Sitten virnuilevasti. ”Taisin keskeyttää jotakin.” 

”Niin keskeytit. Jos asiallasi ei ole kiire… niin… tuota… arvostaisin, jos saan viedä tämän yksityisesti loppuun.” 

Loki ei tiennyt, mistä Steve sai kykyä näytellä noin, mutta toinen vaikutti sekä helpottuneelta että ärtyneeltä juuri oikeassa suhteessa. 

Tony kuului menevän takaisin ovelle. ”Saat toki. Tämän ehtii huomennakin.” Vielä kalauttaessaan uksen kiinni hän huudahti naureskellen: ”Sinä kyllä tarvitsisit panon.” 

Loki pihautti ilmat ulos vasta askelten loitottua tarpeeksi kauas. 

Steven käsi oli yhä hänen tukassaan. ”Jatka vain omegani”, tämä tyynnytteli lempeällä sävyllä. ”Rakastan sinua. Älä huolehdi.” 

Loki huoahti vielä kerran ja otti sitten taiteilijan suuhunsa koko pituudeltaan. Kohta Steve alkoi väristä ja Loki tunsi tämän lantion liikkeet kurkussaan saakka. Sinne mies myös tuli ja järkytyksestä toipuneena ja jälleen kiimaisena Loki nieli kaiken. Hän nousi seisomaan hieman horjuen. Hänellä oli tukala olo, sillä oma kiihotus ei ollut kadonnut minnekään toisen saatua tyydytyksen, päinvastoin. Onneksi Steve vetäisi hänet saman tien syliinsä ja työnsi kämmenensä heidän väliinsä runkkaamaan Lokia. Hänen huulilleen ja poskilleen mies jakeli helliä suudelmia. Hän saavutti kliimaksinsa tukahduttaen parkaisunsa Steven olkapäähän. He istuivat jonkin aikaa ihan vain halaten toisiaan. Sitten Steve työnsi kummankin varovasti jaloilleen. Tämä kurotti oman paitansa permannolta ja pyyhki heidän vatsansa. 

”Tuletko kanssani sänkyyn, Kuutamoni?” Alfahuurut olivat ilmeisesti helpottaneet, sillä Steve kuulosti normaalilta, jopa hitusen epävarmalta. 

Lokin mielessä asiasta ei ollut epäselvyyttä. ”Tietenkin.” 

He laskeutuivat pedille ja keskittyivät kuin luonnostaan kevyisiin hyväilyihin ja tuijottamaan toista seesteisesti. Ennen pitkää Steven silmiin kuitenkin hiipi levottomuutta. 

”Enhän minä satuttanut sinua, muusani? Suusi vain tuntui niin… luulin päässeeni seitsemänteen taivaaseen”, tämä sanoi pienesti. 

Loki silitti taiteilijan leukalinjaa ja peukalo eksyi huulten aalloille. ”Et, rakas.” 

Steven kulmat kurtistuivat. ”Luin, että omegat nauttivat kovemmista otteista ja salaa toivovat sellaisia alfoiltaan. Mutta… haluan vain, että olet onnellinen.” 

Lokin sydän heitti kuperkeikan ja alkoi pamppailla lujaa kuin yrittäisi pyrkiä viereiseen rintaan kaltaisensa luo. ”Kuulostaa aika yksinkertaistetulta. Lupaan tuoda sinulle laadukkaampaa luettavaa. Mitä muuhun tulee… olen onnellinen kanssasi, olitpa kovempi tai hellempi. Usko pois, olin siellä seitsemännellä taivaalla kanssasi.” Hän näykkäsi Steveä leikkisän rauhoittavasti alahuulesta. ”Mutta Tony olisi kyllä saanut jättää ilmestymättä.” 

Steve hihitti tukahdutetusti. ”Sitä minä en sentään ollut suunnitellut, unohdin vain lukita oven. Ehkä on parempi, ettei hän saanut meitä kiinni itse teossa, vaikka paholainen vasemmalla olkapäälläni kuiskutteleekin, että olisi ollut kiintoisaa nähdä miten paljon hänen järkkymätön luonteensa olisi järkkynyt siitä näystä.” 

Loki käpertyi tiiviimmin taitelijaa vasten ja nautti, kun tämän keho vastasi samalla mitalla. ”Hiiteen koko Tony ja sinun olkapääpirusi! Haluan keskittyä vain sinuun, sillä minun on lähdettävä taas aivan liian pian.” 

Steve hamusi hänen päälakeaan ja piirteli rentouttavasti selkään lihasten ja luiden muotoja. ”Nuku sitten siinä henkilökohtainen jumalani. Sehän tarkoittaa, että minäkin saan nukkua vieressäsi. Ja kun lähdet aamuyöllä, et yritä olla kohtelias ja herättämättä minua, sillä tahdon ainakin kymmenen lähtöpusua.” 

Loki nyökkäsi Steven rinnalle ja jakoi taiteilijalle myös kymmenen hyvän yön pusua.

(10) 

”Minulla on sinulle yllätys”, Tony ilmoitti. 

Steve laittoi jääkaapista kokoamansa tavarat pöydälle. ”Ai?” hän puuskahti kysyvästi. Hän näki kuinka Pepper pyöritteli silmiään Tonyn takana ja suukotti sitten tämän parransänkeä. 

”Et kai sinä toteuttanut höpsöä suunnitelmaasi? Steve osaa etsiä seuraa itsekin”, nainen päivitteli toruvasti. 

Tonyn katse oli viattomuuden perikuva. ”Osaa varmasti, mutta pelkkä ateljeessa istuminen ei tee hyvää, olipa kuinka taitelija tahansa.” 

Steven huulille kohosi virne. Tietäisitpä vain, hän ehti ajatella. 

”Minä joka tapauksessa järjestin sinulle treffit yhden tuttuni kanssa. Hän on hyvin innokas tapaamaan sinut.” Tonyn äänessä oli selkeä vihjaileva sävy. 

Nyt Steve tunsi olonsa vaikeaksi. ”Öh… en epäile… tuota… makuasi, mutta en juuri nyt kaipaa minkäänlaista suhdetta.” 

Tony tuhahti ylimalkaisesti. ”Anteeksi vain, mutta uskallan olla sinut kesken varhaisillan runkkusessiota yllättäneenä eri mieltä.” 

Pepper läpsäisi Tony kuuluvasti poskelle jo ennen kuin Steve ehti karahtaa hiusmartoaan myöten punaiseksi. Onneksi kukaan muu ei sentään ollut keittiössä. 

”Anna typerälle Ruostepurkille anteeksi asioihisi sekaantuminen Steve. Jos olisin tiennyt, että hänen vaikuttimenaan oli tuo, olisin ehdottomasti kieltänyt häntä laittamasta lusikkaansa soppaan”, nainen pahoitteli hänelle. 

Steve kokosi ruuat hieman väriseviin käsiinsä. ”Kai minä voin sen tyypin tavata”, hän mumisi poistuessaan kiireesti ja nolona.

-Roona-

Aurinko ja kuu, osat 7-8

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa. Tarinassa esiintyy alfa/omega-trooppi ja miesten välinen suhde. Jos nämä asiat häiritsevät sinua, ole kiltti äläkä lue. Tarkoitus ei ole pilata kenenkään päivää, ei minun eikä sinun.

(7) 

Loki koputti ateljeen ovea rytmikkäästi. 

”Ymhyy”, kaikui vaimeasti, mutta myöntävästi jostain sisältä. 

”Hei, saako tulla peremmälle”, hän tiedusteli astuessaan tuttuun huoneeseen. 

”Ai, Kuutamo”, Steve huudahti iloisen yllättyneenä. ”Tietysti saat. Minulla on aika kriittinen vaihe menossa, niin jos et pahastu, että jatkan.” Tämä viittasi työstämänsä taulun puoleen. 

”Maalaa vain. Katselen ympärilleni sillä aikaa.” 

Loki tarkasteli ikkunoista avautuvaa maisemaa ja ympäriinsä näkyviä inspiraation purskahduksia, mutta silmät hakeutuivat kuitenkin tämän tästä kankaaseensa keskittyneeseen Steveen. Minä valitsen sinut ohi Apollon minä päivänä vain, oli tämä kuinka taiteiden jumala tahansa, Loki huomasi ajattelevansa. Pienen kiertelyn jälkeen hän meni istumaan Steven sängylle. Toinen työskenteli intensiivisesti ehkä vielä puoli tuntia, mutta tuli sitten hänen viereensä. 

”Ei se tuon valmiimmaksi enää tänään tule. Tarvitsee selvästi aikaa vielä yhden yön”, Steve totesi limittäessään sormensa Lokin omiin. Lokin sisälle hulmahti pehmeää tyytyväisyyttä. ”En haista kiimaa”, Steve lausahti kysyvästi. 

Loki pyöritti päätään. ”Tulin muuten vain. Ajattelin, että voisimme jutella.” 

Steve puristi hänen kättään tiukemmin. ”Sehän on ihanaa, Kuutamoni. Mistä haluat puhua?” 

Loki punastui ja tunsi äkkiä olevansa aika huono koko jutussa. ”No, mistä toisistaan kiinnostuneet ihmiset nyt yleensä juttelevat keskenään”, hän tokaisi. 

Steve hymyili aurinkoisesti ja hippusen viekkaasti. ”Jos minä aloitan kysymyksellä?” Loki nyökkäsi helpottuneena. 

”Kertoisitko perheestäsi?” 

Helpotus vedettiin saman tien vessasta alas. Loki epäröi. ”No, minä olen adoptoitu, minkä varmaan jo tiedätkin, koska Thor kieli sinulle jääjättiläistarinan. Odin kasvatti meistä kummastakin prinssin ja minut luulemaan, että kruununperimys tapahtuisi joskus reilusti. Äiti – siis Frigga opetti minulle noitataitoni. Suoraan sanottuna perhe on hitonmoinen sotku minun osaltani. Sinun perhesuhteesi ovat varmasti normaalimmat.” 

Steve laski päänsä nojaamaan hänen olkapäähänsä. ”Miten sen nyt ottaa. Minulla on isä ja äiti ja vanhempi sisko. Meillä oli onnellinen lapsuus. Mutta paikka, jossa asuimme, oli lopulta aika ahdasmielinen. Isä olisi vielä jotenkin saattanut kestää homouteni, eihän siitä olisi koskaan tarvinnut kertoa kenellekään ja mahdolliset poikaystävätkin olisi pidetty visusti piilossa, mutta täysipäiväiseksi taiteilijaksi alkaminen oli viimeinen niitti. Isä oli armeijan miehiä ja olisi halunnut minulle samanlaisen uran. Ei hän välejä katkaissut, mutta olemme nykyään yhteyksissä vain äidin kautta.” 

Lokia hävetti hieman. Hän oli olettanut, että Steven viattomuus oli perua välittävistä vanhemmista, jotka tukivat lahjakasta poikaansa sataprosenttisesti. Hän hipaisi tämän rystysiä. ”Ymmärtäisin isääsi hieman, jos olisit joku keskitason piirustelija, mutta sinulla todella on taitoa ja silmää.” 

Loki yllättyi tuntiessaan Steven kuplivan hymyn poskellaan. ”Kiitos, Kuutamo. Mutta ei isä hyväksyisi alavalintaani, vaikka olisin Picasson kaltainen visionääri. Tai varsinkaan Picasson, hän piti modernia taidetta varsin rappiollisena.” 

Steve naurahti niin tarttuvasti, että Loki hymähti pakostakin mukana. He siirtyivät kuin yhteisestä sopimuksesta kevyempiin aiheisiin. Steve kertoili, millaisia tuhmuuksia he olivat Peggy-siskon kanssa tehneet pieninä ja kyseli innokkaasti näennäisen satunnaisia asioita Asgardista. Onko teidän palatsinne katossa maalauksia vai mosaiikkeja? Kasvaako puutarhoissa kauniita kukkia? Maistuuko ruoka erilaiselle vai onko se vain pelkkää nektaria ja ambrosiaa? Loki vastaili ja kuunteli yllättävän onnellisena katkeamatonta, pulppuavaa puhetta. Ennen pitkää Stevekin vaikeni ja he vain istuvat käsi kädessä ja nojallaan toisiaan vasten ja katselivat ateljeeta. 

”Loki”, Steve lausahti kevyesti rikkoen hiljaisuuden. ”Viime kerran jälkeen minä olen miettinyt… voisitko kuvitella haluavasi… ymh… olla kanssani… nyt… tai siis tavallisena aikana? Sillä minä ainakin… tahtoisin olla sinun kanssasi… todella paljon.” 

Loki kääntyi blondin, jonka katse oli tiiviisti huoneen toisella puolella olevassa taulussa, puoleen. Hän veti Steven kasvot leuasta itseensä päin. ”Haluan kyllä. Oli minulta koko viikon paras päätös tulla tänne. Sinä olet ihastuttava.” Hän nosti heidän kätensä kasvojen väliin ja suuteli Steven kämmenselkää. 

Taitelija punastui korviaan myöten. ”Voi, Kuutamoni… a-anteeksi”, tämä änkytti. ”Minustakin on upeaa, että ole täällä… mutta… mi-minä tarkoitin, että… ja-janoan, että… panisit minua.” Steve näytti nololta kuin kesken käsileikkien kiinni jäänyt koulupoika. 

Loki ei ollut nähnyt koskaan mitään suloisempaa. Hän tunsi jännityksen helpottavan jokaisessa lihaksessaan ja upotti kätensä kultaiseen tukkaan. ”Voimme me tehdä sitäkin, vaikka minun hyvä tarkoitukseni oli osoittaa luoksesi tulemalla, että välitän sinusta muutenkin kuin pelkkänä seksiobjektina.” 

Steve antautui silittelemään hänen rintakehäänsä. ”En minäkään sinua, rakas… tai siis… anteeksi… minä olen ollut viime aikoina vähän sekaisin, koska… olen varmaan rakastunut sinuun ja se on tapahtunut hirvittävän nopeasti… ja siihen liittyy melkoisen… tuota… kuumia ja märkiä unia”, tämä pölpötti. 

Loki kietoi käsivartensa Steven vartalon ympärille. ”Samat sanat. Tai no, minun uneni ovat kyllä enemmän seesteisiä kuin kuumia ja märkiä.” 

Steve painautui häntä vasten ja huokasi. ”Kuuluko tämä alfana ja omegana olemiseen? Vai onko vain minun erityiskykyni pikarakastua?”  

Loki silitti nukkaista niskaa. ”Ainakin haalimieni kirjojen mukaan kuuluu. Eikä se myöskään niiden mukaan ole hetken huumaa.” 

Steven tutkimaton katse keskeytti hänet. ”Eikö?” 

Hän katsoi takaisin. ”Ymmärräthän ettei meidän tarvitse päättää tulevaisuudesta nyt? Ole rakastunut ja katso, millainen minä olen. Jos sinulle sopii, minä teen samoin.” Loki oli ylpeä onnistuttuaan esittämään ratkaisuehdotelman heidän tilanteeseensa näin hienosti. 

Stevekin hymyili jälleen. ”Entä se minun pyyntöni?” 

Loki pyöristi silmiään teatraalisen pöyristyneesti. ”Millainen irstas peto sinä oikein olet!” Hän kaatoi heidät sängylle ja suukotti Steven otsaa. ”Voinhan minä toteuttaa toiveesi, mutta tämä on kai ensimmäinen kertasi antavana osapuolena?” hän totesi vakavoituen. Steve nyökkäsi. Loki silitti tämän poskea. ”Siinä tapauksessa minä määrään tahdin, jotta se pysyy tarpeeksi hitaana…” Steve oli selvästi aloittamassa vastalauseen. ”Ja siihen herra Alfan on tyytyminen”, Loki jatkoi ennen kuin sanoja ehti muodostua. 

Mutta Steve ei sulkenut suutaan. ”Minä haluan, että sinäkin nautit ja et sitten kiusaa minua turhaan.” 

Loki oli alkanut tuntemaan äkillistä lämmintä halua. Hänen alfansa oli söpö, kun edes jotain omia vaatimuksia oli saatava läpi. ”Lupaan täyttää kummankin ehdon, jos sinä lupaat täyttää omasi.” 

”Lupaan”, Steve ynähti vakaasti ja innokkaasti. 

Loki hyväili Steven kasvoja huulillaan ja siirtyi sitten kaulalle. Toinen tuoksui maalille ja tärpätille. Hän ei ollut aiemmin käsittänyt, kuinka ihanaa oli vain tuoksutella ja suukotella kumppaniaan. Toki hänen kätensä hellivät rintaa ja niskaa ja oman vartalonpainonsa tunteminen eritasoisesti toisen päällä oli kerta kaikkiaan sähköistävää. Steve hengitti raskaasti ja nosteli lantiotaan häntä vasten. Hän pysähtyi maistelemaan taitelijan amorinkaarta pitkäksi aikaa, kunnes tämä ähkäisi onnettomasti. 

”Sinun ei pitänyt kiusata minua!” 

Loki painoi itsensä tiiviimmin Steven päälle. ”En minä kiusaakaan, valmistelen vain.” 

Steve veti henkeä muutaman kerran erittäin syvään. ”Mutta minä räjähdän kohta ja se on sinun syysi”, tämä mumisi epätoivoisesti. 

Lokin sydän muljahteli, kun hän tajusi Steven pelkäävän, että hän olisi tyytymätön heidän rakasteluunsa, jos tämä tulisi liian aikaisin. ”Niin voi olla parempikin, rakas. Olet sitten rennompi varsinaista aktia ajatellen. Ja viriiliytesi tuntien… uskon, että kiihotut uudelleen seksin aikana.” 

Steven silmät vettyivät hiukan. ”Muusani”, tämä kuiskasi hennosti. 

Loki jatkoi tutkimusretkeään amorinkaarella ja vei kätensä alas kalulle, joka sykki kiihkeästi kuin sydän. Steve oli puhunut totta: tarvittiin vain muutama veto ja mies oli yhtä onnellista yninää hänen allaan. Loki kohottautui hieman ja virnisti huomatessaan, että jakkaralla oli jälleen valmiina kondomi ja voidetuubi. Pitiköhän Steve niitä aina siinä? Hän viritti kumin paikalleen ja pursotti viileää tahnaa sormilleen. Hän vei kätensä rakkaansa sisäreidelle kertoakseen, ettei tarvitsisi odottaa enää kauan. Steven selkä taipui vastatessaan kutsuun. 

”Oletko valmis?” Loki supatti kuumalle korvanlehdelle. 

”Voi, Kuutamo…” Muuhun Steve ei kyennyt, mutta se kertoi kyllä Lokille kaiken tarvittavan. 

Hän hieroi ensin aukon ympäryslihaksia, kunnes livautti ensimmäisen sormen lämpöön. Steven silmät rävähtivät auki. ”Sattuuko?” 

”Ei, ra…rakkaani, ei. Tu…tuntuu hy…hyvältä. Ha…hassulta, mutta hy…hyvältä.” 

Hän tunnusteli rauhallisesti toisen ilmeitä seuraten. Iiriksissä näkyi tottumattomuutta, mutta… ne sanoivat myös enemmän, enemmän. Loki työnsi toisen sormen mukaan ja se sai Steven suun kiristymään hetkeksi ja hänet vetämään sen äkkiä pois. 

”Laita… vain… se takaisin”, mies kuitenkin huohotti. 

Tällä kertaa Loki oli vielä varovaisempi ja sai kiitokseksi varsin räväkän kiihkotukistuksen. Hän levitteli aukon pehmeitä sisäosia ja uskalsi sivellä kovempaa Steven palavan katseen rohkaisemana. 

”Ole kiltti Kuuni, ota minut jo”, tämä anoi hiljaa pienen hetken kuluttua. 

Loki ei estellyt vaan nousi kätensä varaan, voiteli itsensä ja painautui Steven jalkojen väliin. Toinen tuntui uskomattomalta ja myötäili hänen liikkeitään kuin ajatus. Loki yritti pitää temponsa hitaana, mutta se oli vaikeaa, kun kumpikin halusi toista niin selvästi. Pian Steve alkoi sykkiä, lähes kouristella ja Loki tunsi vatsallaan sperman lämmön. Hän purkautui itsekin, kun jälkihöyryinen taiteilija tarrasi häneen kaikilla raajoillaan kuin hukkuva oljen korteen. He olivat pitkään intiimisti aivan kiinni toisissaan suudellen välillä laiskasti. Sinä yönä Loki hyvästeli Steven vasta aivan pikkutunneilla.

(8) 

Steve oli onnellinen. Isolla oolla. Pelkkä Lokin ajatteleminen sai perhoset lentelemään vatsassa. Tämä oli sanonut rakastavansa Steveä takaisin. Tai, ei nyt sentään liioitella, ainakin välittävänsä Stevestä hyvin paljon. Ei saanut sortua hybrikseen, odottaa liikoja, olihan toinen osapuoli jumala ja hän vain ihminen. Steve maalasi unenomaista naisen kuvaa. Naisella oli hänen Kuutamonsa olkapäät. Ja taulun valo tuli kankaan ulkopuolen hämyisestä illasta. Loki oli pyytänyt häntä olemaan kertomatta heistä kenellekään. 

Sinun puolestasi minä olen huolissani. Tony ja muut eivät tule pitämään tästä, mies oli kuiskannut hellästi. 

Hän ymmärsi ja yritti pitää suunsa kiinni, vaikka näin suurta iloa olikin vaikea pitää sisällään. Eikä se siellä pysynytkään, sillä se näkyi hänen taiteessaan. Steve huokasi. Hän lopettaisi tältä illalta ja sukeltaisi itseään tällä hetkellä kiinnostavimman aiheen – jos Lokia ei laskettu – pariin eli googlettamaan tietoa alfoista ja omegoista.

-Roona-

Aurinko ja kuu, osat 5-6

Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa. Tarinassa esiintyy alfa/omega-trooppi ja miesten välinen suhde. Jos nämä asiat häiritsevät sinua, ole kiltti äläkä lue. Tarkoitus ei ole pilata kenenkään päivää, ei minun eikä sinun.

(5)

Lokin naama vääntyi irveeseen hänen seisoessaan varjoissa katselemassa Stark Towerin sisäänkäyntiä. Tämän asian suhteen hän oli täydellisen heikko. Sisäinen tarve kuiskaili, kuinka ihanaa olisi, kun hän taas hetken kuluttua näkisi blondin taiteilijan. 

”Turpa kiinni”, hän tiuskaisi, mutta astui kuitenkin valoon mennäkseen sisään. 

Hän antoi Thorille – ja Tonylle, joka sattui olemaan paikalla – lyhyen raportin viime viikkojen menoistaan. Hänen lopetettuaan Steve saapui keittiöön ja meni muitta mutkitta jääkaapille. 

”Ai Lokikin on täällä”, kuului ääni kylmiön uumenista. 

Tony naurahti kuivasti. ”Meidän artistillamme on pari viime kuukautta ollut mahtava luomiskausi. Itse asiassa saattaisimme unohtaa hänen olemassaolonsa, jos hän ei välillä kävisi tyhjentämässä jääkaappia.” 

Loki yritti hymyillä vitsille alentavan ylimielisesti, mutta Steven tuoksun tunkeutuessa hänen sieraimiinsa yhä voimakkaammin, se oli vaikeaa. Irvailun kohde virnisti Tonylle syli täynnä kaikkea naposteltavaksi kelpaavaa. 

”Minä olen ateljeessani koko illan, jos joku tarvitsee minua”, tämä heitti kepeästi lähtiessään. 

Loki tunsi sanat selkärangassaan saakka. Saattoiko tuo olla hänelle tarkoitettu kutsu? Hän ilmoitti Thorille ja Tonylle viettävänsä tämän yön huoneessaan Towerissa. Loki oli piipahtanut huoneessaan näön vuoksi, mutta jalat olivat vetäneet tiukasti aivan toiselle ovelle. Nyt hän koputti ateljeen oveen jännityksensekaisin tuntein. 

”´Isään”, kuului kehotus. 

Kaipa hänellä on suussaan sitä äsken rohmuttua ruokaa, Loki ajatteli lempeästi. 

Hän astui sisään ja veti oven perässään kiinni. Hän jäi kuitenkin melkein kynnykselle, sillä ateljee oli uskomaton. Aluksikin, vaikka nyt oli jo ilta, hän arvasi, että sinne tuli päivisin varmasti koko tornitalon paras valo. Toisekseen se oli täynnä aistikkaita maalauksia, piirroksia, luonnoksia ja harjoitelmia eri aiheista. 

”Minä tulin katsomaan…”, Loki aloitti, mutta siinä samassa Steve oli hypännyt hänen luokseen huoneen toiselta reunalta. Tai oikeammin hieman hänen viereensä, sillä Loki kuuli lukon napsahtavan paikalleen. Steve kietoi kätensä hänen ympärilleen ja veti tiukasti lähelleen. 

”Minulla on ollut ikävä sinua.” Uhmaa, vihaisuutta, epätoivoa, pehmeyttä, vaatimusta. 

Loki oli kaatua tunnemyrskyn kovaan puhuriin. ”Ahaa”, hän totesi tyhmästi. 

Steve kurottui pyörittelemään hänen niskahiuksiaan. ”Mutta älä huoli, en minä ole pelkästään räytynyt”, tämä kuiskaili samalla kiusoittelevasti Lokin korvaan. ”Tein kiltisti kotiläksyni, vaikket ehkä tajunnut antaneesi niitä. Omegani.” 

Lokilta jäi henkäys välistä. Hän oli myyty. Ja siihen oli tarvittu Steveltä vain yksi sana. Hänen kyntensä kaivautuivat toisen kylkiin. 

”Taisitkin pitää tuosta”, Steve sanoi naurahtaen lempeästi. ”Nyt minä suutelen sinua.” 

Niin hän totisesti teki. Suudelma oli syvä ja pitkä ja Lokin vartalo reagoi siihen voimakkaasti. Hän vaipui Steven käsivarsille, tämän huulten tempolle. Ikuisuuden kuluttua hän näykkäsi Steven alahuulta saadakseen vielä vähän enemmän. Se sai toisen vetäytymään pois pika pikaa niin, että heidän huultensa väliin mahtui toruva etusormi. 

”Tsoh, minä määrään tänään tahdin, omega.” Steven ääni oli matala ja viettelevä, kun hän siirtyi vielä kauemmas ja lähti johdattamaan Lokia syvemmälle ateljeeseen. 

”Haluan sinua niin paljon”, Loki onnistui piipittämään. 

Steve kääntyi katsomaan häntä heidän saavuttuaan pieneen alkoviin huoneen perälle. ”Tiedän sen omegani. Tunsin sen äsken selvästi haaruksissani.” 

Hän on ilman muuta tehnyt läksynsä, Lokin looginen mieli pohti loukossa, johon vietit olivat sen lukinneet. Juuri noin omegalle pitää puhua. Steve alkoi nyörittää hänen paitaansa auki hyväillen samalla poskipäitä kielellään. Lokin oli nostettava kätensä ylös, että mokoma kankaanretale saatiin hänen yltään ja viruttaessaan Steven vastaavaa pois jostain repesi sauma. Seuraavassa hetkessä Steve vuoroin suuteli, vuoroin kokeili hampaillaan hänen kaulaansa. Lokin suusta purkautui anova huokaus. Hengitys oli tihentynyt jo huomattavan nopeaksi. Steve siirtyi hänen rinnalleen ja oli pian pinkeillä nänneillä. Toinen käsi tuki selkää lapaluiden yläosasta, toinen seikkaili nipistelemässä nännipihaa, jota suu ei hyväillyt. Loki yritti mumista, ettei tiennyt kuinka kauan pysyisi enää jaloillaan. Ei hänestä oltu ennen välitetty näin. Vaikka Steve käyttikin alfan auktoriteettia, tämä tuntui huomioivan Lokin ja nauttivan hänestä syvemmin kuin vain kiihkon vuoksi. Steve oli edennyt jo navalle, pudottanut hänen housunsa ja takakäsikin oli pudonnut ristiselälle. 

Loki työnsi sormensa kultaiseen tukkaan ja kohotti päätä kohtaamaan katseensa. ”Alfani”, hän kähisi vaivoin. ”Me-meidän pitäisi lopettaa. Sinä olet puhdas aurinko, jonka minä vielä varjollani pilaan. Apolloni.” 

Steven suupieli taipui toispuoleiseen virneeseen ja peukalo piirsi lonkkaluun muotoa. ”Tunnetko auringonjumalan henkilökohtaisesti?” 

Loki värähti kysymyksen tuottaessa ilmavirtaa herkkiin paikkoihin. ”E-en minä”, hän ynähti. 

Steven siniset silmät porautuivat hänen omiinsa. ”Kerron sinulle tarinan omegani. Olin seitsemänvuotias, kun isä kutsui minut yöllä ulos. Kuu oli täysin tumma ja sitä ihmettä varten isä oli minut herättänyt. Katselin sitä lumoutuneena. Päätin silloin, että alkaisin suhtautua taideharrastukseeni vakavasti. Se kuu on innoittanut minua kaikki nämä vuodet. Sanoit, että minä olen aurinko. Sinä, Loki, olet sellainen tumma kuu. Muusani. Kuutamoni.” 

Sanat vilistivät suoraan Loki sieluun. Sitten Steven suu olikin jo hänen kivikovalla kalullaan ja kieli nuoli sen tyveä. Hän oli laueta siihen paikkaan, mutta onnistui suurin ponnistuksin hillitsemään itsensä. Hänen alfansa oli sanonut määräävänsä tänään tahdin eikä ollut antanut vielä lupaa tulla. Hän huohotti, piti kiinni Steven olkapäästä ja hiuksista. Märät suudelmat kastelivat hänen varttaan ja peukalo hipaisi terskalta pois suuren määrän sinne kohonneita tippoja. Lopulta Steve otti hänen kalunsa pään lämpimään suuhunsa hoidellen alaosaa kädellään. Pidättely alkoi kuitenkin käydä ylivoimaiseksi ja Lokin jalat tärisivät jo lähes holtittomasti. Häneltä pääsi pettynyt urahdus, kun Steve suori tiensä ylös hänen huulilleen.

”Vasta kun olen syvälle sisälläsi, omegani. Vasta sitten”, tämä sanoi rauhallisesti, vaikka ääni olikin himosta paksu. 

Steve laski Lokin makaamaan sängylle, jonka edessä he olivat seisoneet. Sitten mies työnsi omat housunsa alas eikä Loki ollut ikinä nähnyt mitään tämän pulleaa ja sykkivää seisokkia ihanampaa. Steve nappasi yöpöydän virkaa toimittavalta jakkaralta pienen liukuvoidepurkin ja kondomin. Hän asettui polviseisontaan niin, että Loki jäi hänen jalkojensa väliin ja alkoi ujuttaa suojainta paikalleen. 

”Nai minua jo, rakkaani”, Loki kuuli pyytävänsä. 

Mutta Steve ei pitänyt kiirettä ja kumartui vielä suutelemaan häntä ennen kuin kuiskasi: ”Avaa haarojasi, että pääsen sinne, minne minun kuuluu.” 

Asennon vaihdon jälkeen Loki tunsi pian aukossaan ensi yhden, sitten kaksi voideltua, levittelevää sormea. Hän kohottautui niitä päin, hän valui niille, teki kaikin puolin tiettäväksi, että halusi niiden tilalle jotain aivan muuta. Kohta Steve alkoikin työntyä häneen ja se sai Lokin selän kaartumaan nautinnosta. Järki haipui pois ja hän tunsi vain taiteilijan liikkeen rytmin ja omansa, joka vastasi siihen. 

He olivat aivan kiinni toisissaan, kun Steve lausui hänen huulilleen: ”Nyt, omegani, nyt sinulla on lupa. Tule vain.” 

Lokin orgasmi oli täydellinen ja voimakas ja vielä paremman siitä teki, kun Steve jossain taustalla kiihdytti tahtiaan ja saavutti sitten oman huippunsa. He eivät kiinnittyneet, mutta tämähän oli luultavasti Stevelle vasta toinen kerta… tai ensimmäinen kunnollinen miehen kanssa ja uloke vaati pari kertaa herätäkseen. Loki kiristi Steven vyötärön ympärillä olevia jalkojaan tiukemmalle solmulle, sillä hän halusi pitää toisen sisällään mahdollisimman kauan. Kumpikin mumisi jälkihuuruissa toisilleen käsittämättömiä helliä sanoja, joskin vaistonvaraisesti Loki tiesi mitä ne olivat. Lopulta hänen oli rentoutettava jalkansa ja päästettävä Steve pois. Tämä kierähti hänen päältään, otti kädestä kiinni ja veti sängyn karmilla lojuvan viltin heidän ylleen. Loki ynisi tyytyväisenä ja toivoi, ettei hänen tarvitsisi lähteä koskaan minnekään. He olivat jonkin aikaa hiljaa. 

”Kaikki hyvin? En kai minä ollut liian raju?” Steve kysyi sitten arasti ja huolestuneen kuuloisena. 

Loki avasi silmänsä – jotka kieltämättä olivat siihen asti olleet kiinni – ja katsoi Steveen. ”Erinomaisesti. Kai sinäkin nyt sen verran näet”, hän vastasi kiusoitellen. 

Steve vei hänen rystysensä suudeltavikseen. ”Yhmm…näenkin, mutta halusin myös kuulla sen suustasi.” 

Nyt Lokia nauratti. ”Kyllä sinä olet ihan ehta alfa, kun kaipaat kehuja mahtavasta suorituksestasi.” 

Steve näytti hänelle hampaitaan. Sitten tämä veti hänet tiukkaan ja lämpöiseen halaukseen. ”Uusi kierros aamulla, omegani?” 

Kuinka paljon Loki olisikaan tahtonut vastata myöntävästi. Pelkkä ajatus Steven vierestä heräämisestä sai vatsanpohjan kehräämään. ”Minun lienee parasta kuitenkin hiipiä huoneeseeni”, hän sanoi huokaisten. ”Ja huomenna palaan Asgardiin.” 

Steven ilme oli muuttunut ahdistuneeksi. ”Mutta eihän kiimasi lopu vielä.” 

Loki suikersi sormensa tunnustelemaan kullankeltaisia suortuvia. ”Ei lopu. Mutta en halua, että tästä seuraa sinulle vaikeuksia muiden kanssa, tiedäthän. Sitä paitsi minä olen saanut jo paljon enemmän kuin olen ikinä uskaltanut toivoa.” 

Steven suun mutru ei ottanut hellittääkseen. ”Kerro vain suoraan, jos menet jonkun muun syliin”, tämä puuskahti. Jäykistyneessä vartalossa häivähtivät mustasukkaisuus ja pettymys. 

Loki painoi miehen pään kasvoilleen ja suuteli leukaa. ”Menen erääseen mökkiin kauas kaikista. Yksin. Kuten olen tehnyt tähänkin asti.” 

Kireys helpotti hieman. Steve tuntui mietteliäältä ja kesti pitkään ennen kuin tämä sai seuraavan ajatuksensa muotoiltua. ”Tulethan takaisin sitten, kun sinulla taas seuraavan kerran… on kiima?” 

Steve oli selvästi tältä erää tyytynyt hänen päätökseensä, mistä Loki oli kiitollinen. ”Tottakai, alfani. En jättäisi väliin mistään hinnasta.” 

Steve oli jälleen rentoutunut ja hymyili hänelle surullisesti. ”Kaipa minä sitten vain odotan sinua, Kuutamo. Vaikka kaipaan sinua jo nyt.” 

Se sai Lokin suutelemaan alfan kasvot kosteiksi ennen kuin lähti.

(6) 

Jos hänen oma huoneensa oli viime kerralla ollut kidutuskammio, niin Vanaheimin mökki oli nyt jonkinlainen kieroutunut munkin kelja. Loki yritti pitää ajatuksesta mahdollisimman paljon taivaallisissa – tai omassa tapauksessaan taikuuteen liittyvissä – asioissa, mutta lihallisuuden kutsuunkin oli välillä vastattava. Nyt se ei kuitenkaan ollut yhtä tuskallista, sillä hän tiesi, että Steve kaipasi häntä ja että hänellä oli lupa kuvitella Steven käsi omansa paikalle tai tämän jokin muu ruumiinosa apuvälineiden paikalle ilman, että toinen likaantuisi siitä. Tietoisuus molemminpuolisesta kaipuusta teki yksinäisen kiiman helpommaksi sietää. 

Loki tutki kuninkaallisesta kirjastosta joskus ”lainamaansa” kirjaa, joka kertoi alfoista ja omegoista. Hän huokasi syvään luettuaan rakkautta käsittelevän luvun. Kun omega löysi oikean alfan ja päinvastoin, ei ollut tavatonta, että rakkaus roihahti nopeasti. He olivat jo kutsuneet toisiaan rakkaiksi, toki himoissaan, mutta silti. Loki ei halunnut kuitenkaan missään nimessä pakottaa Steveä rakkauteen vain sen takia, että heidän biologiansa väitti heidän sopivan täydellisesti toisilleen. Kirja tosin oli kovasti sitä mieltä, että salamarakkauskin oli aitoa eikä pelkkä himon kylkiäinen. Loki pohti omia tunteitaan ja päätti, että hänen olisi osoitettava olevansa kiinnostunut Stevestä myös kiimojen ulkopuolella (mikä oli täysin totta). Hän menisi käymään tämän luona ja he juttelisivat. Eivätkös ihmiset tehneet juuri niin kosiskellessaan tai, kuten Midgardissa taidettiin sanoa, deittaillessaan?

-Roona-

Aurinko ja kuu, osat 3-4

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa. Tarinassa esiintyy alfa/omega-trooppi ja miesten välinen suhde. Jos nämä asiat häiritsevät sinua, ole kiltti äläkä lue. Tarkoitus ei ole pilata kenenkään päivää, ei minun eikä sinun.

(3) 

Loki oli tullut Stark Toweriin vain ilmoittautuakseen Thorille. Hänen kiimansa oli alkanut eikä hän todellakaan aikonut kärvistellä toisten seurassa. Onneksi Steve oli sentään jossain taitelijatapaamisessa. Hän ärtyili veljensä tyhjänpäiväisille kysymyksille niin paljon, että tämä selvästi loukkaantui. Ja koska oli hänen omaksi edukseen olla Thorin kanssa hyvissä väleissä, Loki suostui jäämään ilta-aterialle, johon Thor häntä pyysi. Niinpä illalla he kaikki – Tony, Nat, Bruce, Clint, Thor ja hän – istuivat saarekkeen ympärillä kuin ystävät konsanaan. Loki oli ehtinyt ottaa pastaa lautaselleen juuri, kun Steve pelmahti sisään keittiöön. 

”Voitteko kuvitella, että se galleristi halusi vain iskeä minut…?” 

Siniset silmät pyöristyivät hetkeksi ja Loki tiesi, että hänen tuoksunsa oli haistettu. Onneksi muut taisivat laittaan reaktion yleisen kiihtymyksen piikkiin. 

”Olethan sinä hyvännäköinen”, Tony heitti. 

Steve loi häneen yliolkaisen katseen. ”Saisinkohan minäkin tuota mahtavalta tuoksuvaa pastaa?” 

Hänelle ojennettiin lautanen ja Bruce muistutti iloisena, että hän oli ehdottanut aromikkaan rosmariinin lisäämistä. Rento rupattelu täytti keittiön. Loki pyrki syömään nopeasti osallistumatta keskusteluun. Vaikka hän oli yleensäkin penseä, niin nyt siihen oli syynä, että hänen vaistonsa kiljuivat hyppäämään lähellä istuskelevan alfan syliin. Kun Tony ehdotti, että koko porukka lähtisi läheiseen baariin drinkeille, Loki tökkäsi lautasensa pois. 

”Minä käyn noutamassa huoneestani yhden tavaran ja häivyn sitten.” Niine hyvineen hän poistui pöydästä.

Loki oli istahtanut varomattomasti vuoteelle hengittääkseen syvään muutaman kerran. Kolmekymmentä sekuntia oli venähtänyt kolmeksikymmeneksi minuutiksi ja käsi oli eksynyt vatsalle, joskin hän oli pystynyt estämään sitä valumasta yhtään alemmaksi. Ovelta kuuluva koputus sai hänet pomppaamaan jaloilleen. 

”Niin?” 

Steve astui sisään jättäen oven rakoselleen. ”Muut menivät. Minä… näytit jotenkin huonovointiselta syödessä. Ethän ole sairas?” 

Loki irvisti. Miksei tuo ollut vain mennyt mukaan? ”Ei minua mikään vaivaa”, hän puuskahti ärtyneesti. 

Steve väänteli käsiään hermostuneesti. ”Tuota… tämä voi kuulostaa oudolta, anteeksi… mutta sinä haiset jotenkin hassulta. Ihme, ettei kukaan muu huomannut sitä. Ajattelin, että jos…” Mies sulki suunsa, kun ei osannut enää sanoa muuta. 

Loki oli perääntynyt ikkunan luo ja puristeli karmia selkänsä takana. ”Jos menisit nyt vain pois”, hän tiuskaisi. 

Steve tökkäsi oven kiinni kannallaan. ”En. Tiedän ettet halua apua, mutta haluan tietää voinko auttaa?” 

Loki pyrskähti kuivasti. ”Ongelma onkin siinä, että voisit auttaa, mutta se ei olisi meille kummallekaan hyväksi.” Hänen järkensä alkoi jo tuntua hauraalta huoneen koko ajan enemmän täyttävässä alfan tuoksussa. 

Steve astui askeleen lähemmäksi kämmenet Lokiin päin auki kuin osoittaakseen olevansa täysin vaaraton. ”Miten niin ei olisi? Johtuuko tämä siitä, mitä sattui, kun kokeilin kasvojasi? Thor selitti mitä tapahtui, eikä siinä ole mitään…” 

Loki jäykistyi ikkunaa vasten. ”Ei ollut Thorin asia selittää sitä”, hän sähähti. Veljenkutale oli taatusti antanut hänestä huonon kuvan, vaikkei sillä ollut väliä, koska häntä ei Steven mielipide kiinnostanut. 

”Minä kärtin häntä. Tahdoin tietää ja tahdon tietää tämänkin.” Steven suu taipui hentoon, itsepäiseen mutruun. 

Loki huokasi jaksottaisesti. ”Lupaatko, että häivyt, kun olen kertonut?” 

Steve nyökkäsi. ”Lupaan.” 

Loki asetteli hapuilevat kätensä ristiin rinnalleen ja loi tuikean katseensa vaaleatukkaan. ”Oletko kuullut alfoista ja omegoista?” 

Steve kohautti harteitaan. ”Joku fetissijuttu kaiketi. En tiedä sellaisista hirveän tarkkaan.” Äänessä oli pieni punastumisen häive, vaikka se ei yltänytkään poskille asti. 

”No, yksinkertaisuudessaan juttu on tämä: sinä olet alfa ja minä kiimassa oleva omega. Sen vuoksi sinä haistat minut. Ja usko pois, minä haistan sinut ihan yhtä lailla.” 

Steve näytti hämmästyneeltä ja ensimmäistä kertaa huoneessa olonsa aikana epävarmalta. ”Mitä se… hmm… käytännössä tarkoittaa?” 

Loki lipaisi huuliaan. ”Omega haluaa alistua alfalle ja harrastaa seksiä tämän kanssa. Kiima vaatii sitä. Yleensä alfakin tulee hulluksi kiimaisen omegan tuoksusta, mutta…” 

Steven suu oli sulanut hymyyn ja sormet leikittelivät paidan helmalla. ”Ai, siksikö minusta tuntuu tältä? Että haluaisin suudella poskiasi, kaulaasi, kaikkea mitä sinussa on.” 

Jumalten tähden, miten viaton, Loki ajatteli. Hänen tuntemansa alfat pystyivät kiihkossaan miettimään lähinnä panemista. ”Niin, kyllä. Mutta kuten sanoin, siitä ei koituisi kummallekaan mitään hyvää”, Loki kiirehti selittämään. ”Nyt voit suksia suolle.” Hän huitaisi kädellään, mutta Steve ei tehnyt elettäkään lähteäkseen. 

Tämä näytti mietteliäältä. ”Voisihan siitä koitua. Minä voisin tutkia anatomiaasi tarkemmin – ihan taiteellisessa mielessä siis – ja sinä saisit helpotusta tilanteeseesi. Win-win kummallekin. Sikäli kun sinua ei siis haittaa kokemattomampi kumppani.” 

Loki päästi pitkän pihisevän henkäyksen. Mies seisoi siinä niin tyytyväisennäköisenä perustelemassa, miksi heidän pitäisi… voi, helvetti. ”Oletko sinä neitsyt?” hän murahti kiihtyneesti. 

Steven leuka myrtyi. ”En minä niin sanonut. On minulta vedetty käteen ja olen minä suudellut ja hyväillyt…” 

Loki puristi nyrkkejään niin, että rystyset raksuivat. ”Minä olen kiimassa oleva omega! Vaikka olenkin alistuvassa asemassa, minä menetän itsehillintäni jossain vaiheessa ja saatan satuttaa sinua!” hän huusi käheästi. 

Steve käveli heitä erottavan lyhyen matkan hänen luokseen ja kietoi kätensä Lokin lanteille. ”Tiedän ettet satuta”, tämä kuiskasi pehmeästi ja suukotti poskea. 

Lokin viimeinen fyysinen vastarinta suli sormien hellivään kosketukseen. Logiikka yritti vielä taistella, vaikka joku muu oli jo voittanut sodan. Steven huulet etsiytyivät antamaan kokeilevan suudelman hänen huulilleen. Sen jälkeen nenä kurottui hamuamaan kaulaa samalla, kun kädet sujahtivat paidan alle. Loki ynähti itseään pelottavan himokkaasti. He riisuivat toistensa paidat kuin yhteisestä sopimuksesta. Steve jäi katselemaan ja sivelemään Loki ylävartaloa. 

”Miten komea sinä olet”, tämä ihmetteli. 

Loki ei osannut muuta kuin vetää Steven kiihkeään suudelmaan. Heidän erottuaan Steve alkoi hyväillä häntä käsillään ja suullaan. Se oli toisenlaista kuin Loki oli koskaan kokenut. Oli selvää, että häntä tunnustelivat taiteilijan sormet, jotka tarkastelivat yksityiskohtia piirtääkseen, maalatakseen tai muotoillakseen hänet myöhemmin. Mutta huulet ja ennen kaikkea kieli olivat… hän ei edes tohtinut ajatella sanaa, koska se tiesi vaaraa. Rakastajan, hän antoi häivähtää mielessään ennen kuin lukitsi sen aivojensa perimmäiseen nurkkaan. Loki urahti, kun kämmenet hivuttautuivat housuihin ja pakaroille. 

”Steve… sinun täytyy… täytyy ottaa… minut”, hän sammalsi kiiman kerääntyessä yhä voimakkaammin nivusiin. 

Steve ei kiirehtinyt riisuessaan ensin Lokilta ja sitten itseltään housut. Loki sen sijaan tunsi olonsa entistä tukalammaksi nähdessään toisen voimakkaan seisokin. Steve johdatti heidät sängylleen, joka natisi valittavasti, kun he rojahtivat sille. Loki yritti näykkiä Steven huulia samalla, kun tämä tutki innokkaasti hänen poskiensa sisäpintoja. Hetken kuluttua taiteilijan käsi, joka oli seikkaillut Lokin alapäässä kuitenkin pysähtyi syvälle reisien väliin. 

”Olisiko sinulla liukastetta?” Steve kysyi pehmeästi kasvot punertaen. 

Lokista purkautui lähes tuskainen parahdus. ”Et sinä tarvitse. Minä… olen… litimärkä. Ei… ei sinun… tarvitse edes sor… sormettaa, jos et halua.” 

Steve katsoi häntä intensiivisesti ja toi sitten jalkojenväli kätensä etu- ja keskisormen huulilleen ja suuhunsa. Tultuaan takaisin ulos ne olivat kirkkaan syljen peitossa. Hitaasti ne etsiytyivät takaisin alas aina Lokin aukolle saakka ja alkoivat pyörteillä sen ympärillä, kunnes toinen sujahti sisään. Steven silmistä näki, että tämä todella tajusi vasta nyt, kuinka kiimanesteiden voitelema Loki oli. Silti mies laittoi vielä yhden sormen sisään ja venytteli häntä aikansa. Sitten Steve kohottautui ja alkoi työntyä häneen. Tämä oli tuskin puolessa välissä varttaan, kun Lokin fysiikka petti toisen kerran sinä iltana. Hyvä olo hiveli hänen jokaista sopukkaansa. Steve painoi itsensä loppuun saakka, teki muutaman työnnön ja tuli sitten perästä. He makasivat hetken päälletysten vain haukkoen henkeään. Pian – liian pian, Loki huomasi ajattelevansa – Steve kierähti pois. 

”Kaikki hyvin?” mies kysyi aralla äänellä. 

Loki huomasi tyydytyksestä johtuen olevan kykenemätön järkevään puheentuottoon. Hän mumisi jotain epäselvää. 

”Anteeksi, että sotkin sinut, enkä käyttänyt kondomia, mutta sinä olit niin…”, Steve änkytti. 

Loki puristi kyntensä tämän käsivarteen. ”Lopeta tuo solkkaaminen. Kaikki on loistavasti. Et saattanut raskaaksi mitään viatonta tyttöä. Äläkä pyydä anteeksi, kyllä minä tiesin, että näin käy.” 

Steven kasvot sulivat hymyyn ja hän toi vapaan kätensä silittämään Lokin poskea. ”Silti. Onko sinulla helpompi olla?” 

Lokin olo oli totisesti helpottunut – tietyiltä osin. Kiima oli vetäytynyt taka-alalle, mutta sen tilalle olivat heti hyökänneet muut asiat. ”On”, hän töksäytti. ”Oikeastaan sinun olisi paras mennä, kun muut ovat kenties vielä poissa. Ei tule kenellekään mitään väärinkäsityksiä.” 

Steven suupielet kääntyivät alaspäin. Silmissä paistoi ripaus loukkaantuneisuutta, mutta Loki yritti vakuutta itselleen, että niin oli parempi. Parempi loukata hänen tunteitaan nyt, kun ne ovat pieniä eikä myöhemmin, kun ne olisivat suurempia. Steve nousi ja puki päällensä. Tämä loi vielä ovella sänkyyn päin kysyvän katseen, johon Loki vastasi tarkoituksellisen kylmästi.

(4) 

Lokin loput kiimapäivät olivat sanalla sanoen perseestä. Hän kirjaimellisesti piiloutui peittojen alle omaan kammioonsa Asgardissa. Hän ei ollut edes kyennyt menemään Vanaheimin pikkumökkiin, minne yleensä meni kiimojen aikana. Apuvälineet omista käsistä puhumattakaan eivät riittäneet mihinkään ja hän kaipasi Steven kosketusta. Ei siis kenen tahansa alfan vaan nimenomaan Steven. 

Voi taivaat, tämä ei saa olla totta, hän valitti hiljaa runkattuaan itsensä jälleen kerran surkealle huipulle. 

Mutta turhan monet merkit osoittivat siihen suuntaan, että Steve saattaisi olla juuri hänen alfansa.

-Roona-

Aurinko ja kuu, osat 1-2

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

(1) 

Loki pyöritteli luonnospaperia kädessään. Steve oli piirtänyt hänet herkännäköiseksi, kauniiksi. Miksi yhdeksän valtakunnan nimessä hän oli antanut tälle luvan tehdä niin? Tai kyllähän hän siinä paperin kulmia rytistellessään tiesi vastauksen. Steve oli alfa. Poika ei itse varmaan tiennyt ominaisuudestaan hölkäsen pöläystä, niin harvinaisia alfat ja omegat Midgårdissa olivat, mutta hän oli toki haistanut sen heti ensitapaamisella. Ja hän oli totellut alfaa mielellään, heti kun tämä oli vähän käskenyt. Loki oli aina inhonnut omeguuttaan. Tai oikeammin sanottuna hävennyt. Jumalten kuului olla sukupuolettomia, seksuaalisuuden yläpuolella, vaikka heidän ilmiasunsa olikin usein mies tai nainen. Eikä ainakaan, helvetti sentään, omegoita. Hän oli jo pitkään selvinnyt kiimojensa kanssa yksin. Vuosisatojen varrella kaikesta oli tullut helpompaa, vaikka aivan alussa, hyvin nuorena hänen oli aina täytynyt löytää joku lauhduttamaan himojen aiheuttamaa kipua.

Loki tuijotti kuvaa. Sen tekijään hän ei koskisi koskaan. Steve oli taiteilija ja ehkä boheemikin, mutta ennen kaikkea hän oli viaton. Lokin ei auttanut omalla saastallaan mennä sotkemaan sitä puhtautta. Hän taitteli paperin pienemmäksi ja sujautti sen taskuunsa. Hän voisi antaa itselleen periksi sen verran, että silloin tällöin katsoisi kuvaa ja muistaisi, että joku oli nähnyt hänet niin täydellisenä.

(2) 

He olivat jälleen jääneet oleskelutilaan kaksin ja Steve ei peitellyt sitä, että luonnosteli häntä. Loki yritti olla välittämättä ja keskittyä sanattomaan loitsuharjoitukseensa. Kysyvä rykäys keskeytti hänet. 

”Niin… tuota… olen pohtinut… saisinko tunnustella kasvojasi?” Steve takelteli. Lokin äkkiä Steveen hypänneessä katseessa oli täytynyt käväistä järkytystä, sillä mies perääntyi aavistuksen. ”Saadakseni paremman kuvan anatomiasta… tai luustosta ja sen sellaisesta siis… piirtämistä varten”, tämä jatkoi kompastelevaa selitystään. 

Lokin kasvoilla oli samantekevyyden naamio, vaikka aivot kirkuivat punaisena kieltäydy, kieltäydy. ”Onko se aivan pakollista?” hän huomasi kysyvänsä tylsistyneellä äänellä. 

Steven poskille nousi hieman punaa ja kasvoille häkeltynyt virne. ”Ei toki… tietenkään… minä vain… anteeksi… sinun poskipääsi ovat niin ylevät… joten…” Steve katkaisi puhetulvansa ja veti syvään henkeä. ”Anteeksi, se on vain typerä taiteilijan mielihalu, kun näkee jotain puhdaslinjaista, päästä koskettamaan sitä.” 

Toinen oli jo kääntymässä takaisin lehtiönsä puoleen, kun Loki sai suunsa auki. ”Kokeile sitten. Poskipääni ovat todellakin valioluokkaa”, hän sanoi mahdollisimman omahyväisesti, vaikka sydän poukkoili kurkussa saakka. 

Steve käveli hänen luokseen ja asettui sen käsinojan taakse, jota vasten Loki röhnötti. Hän sulki silmänsä ja yritti kuvitella, että hänen kasvoillaan vilisti ällöttäviä matoja taitelijan ketterien sormien sijaan. Se oli kuitenkin vaikeaa, sillä jo ensimmäisestä hipaisusta Lokin mieleen tunkeutui ajatus siitä, ettei kukaan ollut ikinä koskettanut häntä näin hellästi, jollei otettu lukuun Friggaa silloin, kun hän oli lapsi. Sormenpäät piirsivät hänen kasvojensa muotoja hyväillen ja tahtomattaan Loki rentoutui. Kului minuutti tai kaksi, kun verisuoniin hiipivän kylmän tunne alkoi herättää häntä. Steven kädet pysähtyivät. 

”Loki, sinä…” Muuta tämä ei ehtinyt sanoa, kun Loki riistäytyi ylös tuolista tuijottaen käsiensä sinistä hehkua. ”Mikä sinun…?” Steve oli säikähtäneen näköinen. 

Tietenkin, olihan Loki muuttumassa hänen edessään hirviöksi. ”Tällainen minä olen. Itsepähän halusit ryhtyä leikkiin”, hän sanoi kylmästi ja pilkallisesti, vaikka rintaa kirpoi kuin sinne olisi työnnetty veistä. 

Enää Steve ei piirtäisi häntä niin kauniina. Toinen pyöritteli suutaan kuin ei enää osaisi muodostaa sanoja. 

”Minun pitää mennä”, Loki tuhahti, kun ei kestänyt enää ja paukkasi käytävään rukoillen voivansa unohtaa koko helvetin Steven loppuelämäkseen.

-Roona-

Kevätjäätä

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Steve tarkkaili Lokia vaivihkaa. Uskomatonta, että Tony oli voinut esitellä hänet jumalalle. Tai oikeastaan kahdelle, mutta Thorin mystisyys oli karissut nopeasti. Mies oli kuin vakaa kesäpäivä, valoisa ja kirkasvärinen. Steven oli alusta alkaen helppo piirtää hänestä henkilötutkielmia. Tummatukkainen ja vastahakoinen veli oli kuitenkin toista maata. Loki oli jäätä, eikä edes sitä laatua, jolla saattoi turvallisesti kävellä talvipakkasilla vaan ryöppyinä irtoavaa ja laineiden riepottelemaa kevätjäätä. Jokaisen ilmeen ja juonteen takana tuntui piileskelevän salaisuuksia. Steve oli harvoin tyytyväinen Lokista tekemiinsä luonnoksiin, pidemmälle edenneistä töistä puhumattakaan. 

”Piirrätkö minua?” 

Kysymys tunkeutui Steven tajuntaan kuin tikarin isku. He olivat huoneessa kahdestaan, muut olivat menneet Tonyn laboratorioon. Hän oli kuvitellut jumalan olevan täysin keskittynyt lukemaansa kirjaan. 

”Hahmottelen kyllä”, hän mumisi epävarmasti. 

Loki ilmestyi yllättävän nopeasti hänen viereensä. ”Näytä.” 

Steve ojensi paperin vaativille, pitkille sormille. Mies tarkkaili kuvaa jonkin aikaa. ”En minä ole tuonnäköinen.” 

Hän antoi kuvan takaisin ja palasi tuolilleen. Stevessä kuohahti suuttumus. Eikö piirroksessa ollut jumalan mielestä senkään vertaa arvoa, että sitä olisi voinut kutsua hyväksi tai huonoksi tai kauniiksi tai… 

”Ehkä herra olisi lopputulokseen tyytyväisempi, jos istuisi mallinani eikä minun tarvitsisi kurkistella hänen piirteitään sivusta”, hän tiuskaisi ja katui sanojaan heti. 

Loki loi häneen pistävän katseen. ”Ei kai tässä ole muutakaan tekemistä. Lupaat sitten, että se on näköinen”, tämä sanoi ironisen laiskasti. Jumala kääntyi häneen päin ja kiinnitti katseensa kaukaisuuteen. 

Steve uskalsi nyt ensimmäistä kertaa tarkastella noita kasvoja kunnolla. Piirteet olivat hienostuneet. Puolen tunnin päästä hän oli tyytyväinen kynänsä jälkeen. ”Haluatko tulla katsomaan?” 

Loki liukui jälleen hänen luokseen. ”Tämä on samanlainen kuin aiempikin”, mies sanoi tutkittuaan paperia hetken. 

Steve kohautti harteitaan, vaikka sanat kirpaisivatkin. ”Sen näköinen sinä nyt satut olemaan.” 

Surumielinen hymy häivähti jumalan kasvoilla. ”Voit piirrellä minua jatkossakin niin paljon kuin huvittaa. Saanko pitää tämän?” 

Steve ei ehtinyt sanoa juuta, kun mies oli jo häipynyt piirros mukanaan. Kauniina pidit kuitenkin, hän ajatteli pöllämystyneenä.

-Roona-

Tulevaisuuden ongelmia

Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa henkilöt ja maailma on otettu J. K. Rowingin Harry Potter kirjoista, mutta juoni on omani. Olen kirjoittanut tarinan huvikseni enkä saa kirjoittamisesta rahaa.

Kelsier sormeili poninhännältä karanneita suortuvia. ”Toivottavasti vanhempasi pitävät tuliaisista, jotka ostin, vaikka ne ovat jästitavaroita.” 

Charlie hymyili. Hän oli matkustanut tyttöystävänsä kanssa Englantiin tapaamaan perhettään. Hän oli tavannut Kelin puoli vuotta sitten ollessaan työmatkalla Suomessa. Charlie oli jostain syystä mennyt jästibaariin ja siellä päätynyt juttelemaan koko illan tytön kanssa. Ja pyytämään tätä treffeille seuraavaksi päiväksi. Lopulta hän oli nähnyt Keliä jokaisena matkansa päivänä. 

”Tietysti pitävät. Isä on hulluna kaikkeen jästitavaraan. Ja sinuun he ihastuvat.” Hän nappasi Kelin rutistukseen. 

Tyttö tuhahti. ”No, ilmiinnytäänkö sitten teille, ettei minun tarvitse enää jännittää?”

He tömähtivät maahan hyvän matkaa Kotikolosta. Charlie oli halunnut Kelin näkevän seudun ja talon kauempaa, rauhassa, sillä lähellä ollessaan tämä näkisi jonkin aikaa pelkkiä punapäitä. 

”Ihan kuin postikortista!” Kel huudahti. 

Charlie kiersi kätensä hänen vyötärölleen ja suukotti kaulanreunaa. ”Minun kotini.” 

Kel naurahti lämpimän kuivakkaasti. Hän kääntyä kiemursi kasvonsa Charlieen päin. ”Tämä kyllä vain vahvistaa stereotypiaa, että kaikki englantilaiset asuvat kauniilla nummilla.” Poskille nousi hieman punaa. ”Ehkei tällaisia hellyydenosoituksia perheesi läsnä ollessa?” 

Charlie rakasti päivä päivältä enemmän Kelissä yhtaikaa esiintyvää julkeutta ja pehmeää ujoutta. Ristiriita kiehtoi häntä. ”Yritän koettaa pitää näppini erossa sinusta, kulta”, hän lupasi silmät vilkkuen. 

”Suusta minä olen enemmän huolissani”, Kel vastasi tökäten häntä rintaan.

Kotikolossa vallitsi normaali, tuttu ja niin kotoisa sekasorto. Charlie hymähti, kun äiti juoksi halaamaan häntä. Hän oli arvannut näin käyvän ja astunut ovesta sisään ensin. 

”Voi sinua, oletko taas saanut uusia arpia? Ne lohikäärmeet ovat niin arvaamattomia otuksia…”, äiti touhotti. 

Charlie antoi hänen intoilla sen aikaa, että Kel sai takkinsa pois. ”Äiti tässä on Kelsier. Kel tässä on äitini Molly.” 

Kel katseli ujosti ripsiensä takaa. ”Päivää rouva Weasley.” 

Molly riensi rutistamaan häntäkin. ”Ihana tavata viimein. Charlie on kertonut sinusta paljon, vaikka kirjoittaakin aivan liian harvoin.” 

Charlie pyöritteli päätään huvittuneena. Isäkin tuli tervehtimään heitä ja kuiskasi sivumennen, että he olivat käskeneet muuta perhettä pysymään olohuoneessa hetken. Kel oli onnistunut irrottautumaan Mollysta ja otti pari askelta heidän luokseen. 

”Tämä on teille, herra Weasley. Ja rouva Weasleylle tietysti myös”, Kel sanoi ojentaessaan lahjakassia. 

Arthur alkoi tutkia sen sisältöä suurella mielenkiinnolla. ”Suuret kiitokset”, hän sanoi nostaessaan käteensä Rubikin kuution. 

Charlie huomasi Kelin kasvojen punehtuvan mielihyvästä. ”Se on pulmapeli. Arvelin, että pitäisitte siitä. Ja pyyhkeet ovat suomalaista designia. Niitä tarvitaan varmasti velhotaloudessakin.” Äiti nyökkäili innokkaasti ja Charlie silitti tyttöystävänsä selkää rystysillään.

Kel oli ruokailuun mennessä tavannut kaikki Charlien veljet ja sisaren sekä näiden puolisot. Onneksi hänellä oli itselläänkin iso suku, muuten olisi saattanut alkaa heikottamaan. Charlie oli vielä ennen pöytään asettumista vienyt hänet takapihalle haukkaamaan raitista ilmaa ja hetken rauhaan. Tai niin mies oli perheelleen väittänyt. 

Kel tunsi kuumat huulet huulillaan heti, kun heti astuivat ruohikolle. ”Tuhmeliini. He näkevät ikkunasta ja mahtavat ajatella kaikenlaista”, hän sätti lempeästi heidän erottuaan suudelmasta. 

Charlie virnisti. ”Oli pakko päästä maistamaan, että olet se sama tyttö, joka muutama tunti sitten oli huolissaan, miten pärjäisi perheeni kanssa.” 

Kel sujautti kätensä miehen selkään ja alkoi hieroa sormillaan pitkin selkärankaa. ”Mutta sinun suustasi tuli vaikeuksia. Katsos, aina, kun sanot haluavasi maistaa minua, ajatukseni ajautuvat täysin sukulaisvierailuille sopimattomille urille”, hän kuiskasi räpytellen ripsiään viattomasti. 

Charlien silmissä kyti. Hän joutui käyttämään aimo annoksen tahdonvoimaa, ettei olisi suudellut Keliä paljon äskeistä rajummin. ”Merlinin parta! Ehkei ollutkaan viisasta tuoda sinua näytille vielä.” 

Kel irvisti hänelle. ”Miten niin?” 

Nyt Charlie veti hänet aivan kiinni itseensä ja vähät välitti siitä, vaikka kaikki maailman veljet katselisivat sillä hetkellä ikkunasta. ”Koska käyn seurassasi turhan kuumana. Ehkä, jos olisimme vähän vakiintuneempi pari...”

Kel painoi otsansa miehen rintaa vasten. ”Charlie Weasley”, hän sanoi painokkaasti. ”Minä rakastan sitä, että käyt kuumana minuun. Ja toivon, että meille on sama ongelma ensi vuonna. Ja sitä seuraavana. Ja kymmenen vuoden kuluttua.” 

Charlie toi sormensa hänen leukansa alle ja nosti hellästi. ”Näetkö itsesi kanssani kymmenen vuoden kuluttua?” Olivathan he puhuneet tulevaisuuden suunnitelmista, lapsista ja sen sellaisesta, mutta yleisellä tasolla. 

”Kyllä… minä näen. Anteeksi, ei ollut tarkoitus aiheuttaa paineita tai mitään sellaista”, Kel ynähti nyt ujosti. Naisen silmissä oli aitoa huolta siitä, että tämä saattaisi säikyttää Charlien pois asioiden liiallisella vakavuudella. 

Charlie päästi katseensa liekit valloilleen. ”Minun puolestani vaikka kahdenkymmenen. Ja uskallan melkein luvata, että meillä on silloinkin sama ongelma. Olen oikeastaan jo hetken toivonut, että voisimme edetä vakavampaa suuntaan, mikä se sitten onkin”, hän kuiskasi pehmeästi.

”Mahtaisivatkohan kyyhkyläiset malttaa tulla syömään?” kuului Billyn ääni heidän takaansa. 

Charlie katsoi isoveljeään, jonka naamasta näki, että tämä oli se, joka oli myöskin yhytetty ikkunan taakse vakoilemaan heitä. ”Me tulemme”, hän huusi sävyllä, joka kertoi, että veljen olisi parasta kalppia pöytään hyvän matkaa edellä. 

”Minusta on mukava ajatella, että perheeni kasvaa näin monella ihanalla ihmisellä”, Kel heitti hänelle vitsikkäästi, mutta Charlie tiesi, että nainen myös tarkoitti sanojaan. 

”Katsotaan oletko samaa mieltä kymmenen vuoden päästä”, hän vastasi hymyillen, kun he lähtivät takaisin sisälle.

-Roona-