Hyrinää, kehräämistä ja muita tyytyväisyyden ääniä

 Moikka!

Huom: Tämä teksti sisältää seksin kuvailua ja alfa-omega-dynamiikkaa. Mikäli et lue näistä aiheista mielelläsi tai et lue niistä mielelläsi minun kirjoittamanani, jätä lukematta.

Devonin työpäivä oli ollut helvetillinen. Hän ei olisi ikinä ottanut sunnuntaikeikkaa vastaa, jos olisi tiennyt, että Andyn kiima alkaa sinä aamuna. Aivan kuin ei olisi ollut ollut tarpeeksi kiduttavaa olla erossa omegastaan tämän ollessa kiimassa, hän oli ajatellut lähes taukoamatta, miten Andy ja Ama kotona varmaan kuksivat menemään. Seisokki housuissa teki lähes kipeää. Onneksi hän oli sentään saanut manguttua luvan pysyä koko ajan baaritiskin takana. Avain ei meinannut osua heidän asuntonsa lukkoon, sillä kädet tärisivät halutessaan päästä koskettamaan jotain aivan muuta kuin paskan avaimia ja lukkoja.

”Vitun ovi”, hän tervehti rämpiessään sisään.

Amanda istui sohvalla ja kurotti kaulaansa hänen suuntaansa. ”Andy on suihkussa.”

Devon sai kenkänsä pois ja mennen Aman luokse painoi suukon tämän poskelle. ”Joko sinä ole rakastellut sen ihan väsyneeksi?”

Ama hymyili ja toi sormensa silittämään hänen sänkistä leukaansa. ”Andyllä on ikävä omaa alfaansa. Hän tulee hulluksi, kun näkee sinut.”

Sanat lämmittivät Devonin mieltä, vaikka hän hyvin tiesi, että Andyllä oli nyt kaksi alfaa eikä tämä olisi luopunut kummastakaan mistään hinnasta. Paholainen oli ilmeisesti kuullut nimensä, sillä Andy astui olohuoneeseen suihkunraikkaana juuri silloin. Miehen pyyhe putosi lanteilta heti, kun tämä näki Devonin.

”Dev”, Andy kuiskasi anovasti. ”Ota minut.”

Devon oli nopeampi, sillä hän oli jo ennen pyynnön loppumista ehtinyt kiertää kätensä tiukasti omegan ympärille. Se sai Andyn hyrisemään tyytyväisenä.

”Mitäs te kaksi ootte täällä puuhailleet, kun pallejani tökkii tuollainen rautakanki? Katsoneet maalin kuivumista vai?” Devon tiedusteli kiusoitellen.

Andyltä karkasi kärsimätön urahdus. ”Minä haluan sinut. Ota minut takaa. Ja…ja Ama voi tulla minun alleni.”

Miehen suupielistä valui sylkeä ja Devon rakasti sitä. Andy osasi olla niin perkeleen kiihottava. Hän vilkaisi Amaa, joka seurasi mielenkiinnolla heidän tilanteensa etenemistä.

”Vai sellaiset suunnitelmat. Katsotaan, jos olet kiltti poika, ne saattavat toteutua. Mutta ensin minä panen sinua niin, että voin nähdä miten silmäsi pyörivät päässä.”  Hän suuteli Andyn märkiä huulia ja veti tämän lantion tukehduttavan lähelle omaansa.

”Aiotteko kylppäriin vai onko se vapaa? Minunkin tekisi mieli käydä suihkussa”, Ama tiedusteli kömpien seisomaan.

”Me valtaamme tämän tuhmurin kanssa makkarin”, Devon malttoi irrottautua kiihkeyden keskeltä sanomaan.

Ama kulki heidän ympäri hipaisten kummankin niskoja kuumalla suulla. ”Rakkaat”, hän supatti ja meni menojaan.

Devon antoi Andyn repiä vaatteensa pois. Makuuhuoneessa haisi sitruunalle, limelle ja viinalle – Devonin lempidrinkille. Hän oli sitä mieltä, että Andyn kiima haisi juuri tuolta – se hänet oli alun perin toisen luokse ajanutkin – ja Amakin oli myöntänyt, että omega tuoksui kiihkossaan miellyttävän sitruksiselle. Makuuhuoneessa lemusivat myös ihmiskehon seksin aikana tuottamat eritteet ja Devonista oli erityisen kiihdyttävää tietää, että hänen rakasta omegaansa oli jo pantu muutama kierros noissa lakanoissa. Andy ynähti vaativasti ja hän tyrkkäsi miehen pehmeyden sekaan. Devon kapusi hänen päälleen ja alkoi imeä sykkivää kaulasuonta. Andy kohotteli jo lantiotaan kuin asettaakseen sen tarjolle hänelle.

Devon painoi sen takaisin sänkyä vasten. ”Tsot. Minä olen kärvistellyt puoli päivää samalla, kun sinä olet nautiskellut. Siispä minä saan esittää vaatimukset. Niihin kuuluu muun muassa se, että kova kullini hieroo ensin monia muita paikkoja kuin sitä mihin sen haluat. Ja suuni… no, katsotaan mitä se tekee.”

Devon kuljetti huulensa hyväilemään Andyn hartioita ja rintaa samalla, kun kädet seikkailivat kyljillä, vatsalla ja lonkilla. Ja toki hän hieroi lantiotaan mihin kohtaan milloinkin sattui osumaan. Erityisen makeilta tuntuivat osumat toisen marmorisen liukkaaseen seisokkiin. Andy päästeli halusta paksuja ääniä. Vaikka keskittyi täysin omegaan, Devon tunsi, että naisalfakin oli tullut paikalle, istumaan huoneen ainoalle nojatuolille kädet kevyesti käsinojilla. Ama ei koskaan kosketellut itseään katsellessaan heitä. Devon, joka ei olisi malttanut pitää näppejään erossa omasta kalustaan tuijottaessaan Andyn ja Aman ähkimistä, oli joskus kysynyt miksi. Ei ole tarvetta, nainen oli vastannut. Näytätte niin kauniilta rakastellessanne, kiihotun siitä paljon enemmän kuin itseni kopeloimisesta. Se oli kyllä totta, sillä kun Ama tuli heidän viereensä jälkeenpäin, tämä oli aina litimärkä. Devonista alkoi tuntua, että hän oli lämmitellyt jo aivan tarpeeksi eikä Andy missään nimessä saisi tulla ennen kuin hän olisi tiukasti tämän sisällä. Hän nipisti miestä pakaroista saaden tämän hurahtamaan kuin äärimmilleen viritetyn moottorin.

”Laitahan itsesi tiskille, alfasi haluaa sinut.”

Andy nosti lantiotaan uudelleen ja sai tällä kertaa itsensä väkivaltaisesti täyteen Devonia. Devon nautti, hurmioitui, siitä miten omega äänteli, kun hän kerta toisensa jälkeen jyräsi tämän nivusia vasten. Andyn keho oli alkanut täristä orgasmin esiaalloissa ja Devon tunsi, kuinka hänen peniksensä lukkiutui toisen miehen uumeniin. Se oli yllättävää, sillä yleensä uloke yhdisti heidät vasta orgasmin hetkellä. Ilmeisesti Andykin huomasi kiinnittymisen, niin lujasti hän kiersi vartalonsa Devonin ympärille vain räjähtääkseen hetken kuluttua. Devon liikutteli itseään laiskasti vielä muutaman kerran ja tuli sitten perästä syvälle omegaansa. Kumpikin huohotti raskaasti, kehot rentoutuivat vähitellen, vaikka heidän pitäisikin olla vielä erityisen lähekkäin ainakin viisitoista minuuttia.

Devon suki Andyn tukkaa. ”Haluan kuulla sinun kehräävän. Pitäisikö pyytää Ama tänne niin saataisiin kuulla vähän purinaa?”

Andyn tyydytyksestä sumeat silmät katsoivat häntä. ”Kyllä, kiitos rakas”, tämä kuiskasi tuskin kuuluvasti.

”Ama-kulta, tulisitko sieltä pirun tuolilta meidän luoksemme?”

Devon kuuli, kuinka Ama nousi ja pudotti kylpytakin, joka hänellä oli ilmeisesti ollut päällään. Nainen laskeutui vuoteelle, tuli aivan kiinni Andyyn ja alkoi hyväillä omegan niskaa. Devonin huulille nousi hymy hänen kuullessaan kehräyksen kevyet ensi tahdit. Hän kuljetti kätensä Andyn yli johonkin Aman lonkan tienoille. Toinen alfa tietäisi kyllä, mitä hän halusi. Kohta Ama kosketti hänen sormiaan ja se oli Devonin lupa kuljettaa ne rannalta luolaan, jossa meri nousi ja laski. Hän halusi luonnollisesti kiusata vähän Amaakin ja alkoi heti hinkata klitorista koko voimallaan.

Ama ynisi Andyn niskavilloja vasten. ”Minä… ooohhhh… tulen ennen aikojani… aaahhhh… tuon paskiaisalfasi takia”, hän supatti onnellisena pärisevälle omegalle.

Ama piti tavallisesti hitaasta leikittelevyydestä, sellaisesta, joka ajoi useimmat hulluuden partaalle, mutta suoraan sanoen juuri nyt Devon halusi nähdä hänen tulevan mahdollisimman pian. Hänellä oli jo erinomainen suunnitelma tämän kerrosleivän jälkeisiin hetkiin. Naisalfa sai orgasmin juuri, kun ulokkeen ote hellitti. He kaikki kolme nauttivat tämän jälkipöllyistä aikansa, kunnes Devon vetäytyi erilleen.

”Ama, tulisitko kanssani tuonne?” hän kysäisi osoittaen oven suuntaan.

Amanda venytteli aikansa ja silitteli Andyä ennen kuin meni Devonin perässä keskilattialle. Devon alkoi hyväillä naisalfan selkää ja suukotella tämän korvallista. Hän kuuli, että kehräys oli lakannut ja huomasi silmäkulmastaan, että Andy tavoitteli hatarilla käsillään alapäätään.

”Kuka antoi luvan koskea?”

Andyn silmät pysähtyivät ja sormet jäivät roikkumaan muutaman sentin päähän puolikovasta kalusta.

Devonin huulille piirtyi hymy. ”Ama, mitä omegamme saa tehdä?”

Ama kuljetti käsivartensa hänen kaulansa ympärille. ”Odota meitä, kulta.”

Andy siirtyi puristamaan lakanoita mumisten turhautuneesti. Devon jatkoi imuttelua Aman kanssa. Naisen pehmeisiin huuliin oli välillä erittäin ihana upota, vaikka hän pitikin enemmän miehisistä suista. Devon keskittyi tarkoituksellisesti jonkin aikaa täysin Amaan. Kun hän seuraavan kerran kurkkasi Andya, tämän kämmen oli juuri kietoutunut seisokin ympärille ja huulilta karkasi kirahdus.

”Tsoi!” Devon kirkaisi. ”Sinua kiellettiin. Tuosta hyvästä saat rangaistuksen.”

Hän jätti Aman kohteliaasti jaloilleen ja esti yöpöydänlaatikosta tummanvioletin silkkihuivin. Andy kurotteli häntä kohti ottaakseen kiinni, mutta hän vangitsi toisen miehen ranteet. ”Ne, jotka eivät tottele käskyjä, sidotaan”, hän perusteli.

”Sinäkin olet kiihottunut”, Andy valitti pienesti.

Sitä Devon kyllä oli ja nautti siitä täysin siemauksin. Hän sai Andyn löysästi kiinni sängyn päätyyn ja meni takaisin Aman luo.

”Mitä aiot, paskiainen?” Ama kysyi kujeilevasti heidän ollessaan taas halauksessa.

”Sinä menet istumaan hänen naamalleen ja minä… no, minä teen mitä teen.”

”Miten hän ei ole vielä oppinut, että sinun kanssasi kannattaa varoa, mitä toivoo? No, kunhan ei kiusata häntä enää kauaa.”

Devon hymyili leveästi naisalfan sanoille ja suikkasi suukon hiljentääkseen tämän. Hän ohjasi heidät kohta jo hieman tuskissaan olevan Andyn luo. Hän katsoi mielihyvällä, kun Ama asettui hitaasti paikalleen niin, että Andy varmasti ehti ymmärtää, mitä oli tapahtumassa. Häiriö oli Andylle kovin kaivattu, sillä nainen voihkaisi jo ennen kuin oli kunnolla asemissa. Devon herkutteli kuvittelemalla, miltä hänen omegansa kieli näytti märässä kolossa. Itse hän alkoi leikitellä Andyn peniksellä ja kostuttaa sitä syljellään. Hänen edessään oli kaunis näky ja kaikki olisi täydellistä, kunhan hän vain saisi omegan sisäänsä.

 Makuuhuoneen täytti kaksi ääntä: kostea vikinä, joka lähti Andysta ja Aman makeat huokaisut. Kolmantena niihin liittyi mukaan Devonin rohiseva ähke hänen naidessa itseään omegansa kullilla. Kaikki saavuttivat huipun hieman eri aikaan. Ama pysytteli pystyssä sormiensa puristusvoiman avulla sen aikaa, että pojat pääsivät alta pois ja romahti sitten sängylle. Hän veti Andyn vierelleen niin lähelle, että heidän nenänsä koskettivat.

Devon asettui omegan taakse. ”Mitä piditte esityksestä, rakkaat?”

Andy oli taas alkanut kehrätä tyytyväisesti, jossa oli vastausta riittämiin.

Ama tuhahti pehmeästi. ”Seuraavalla kerralla Andy saakoon sen mitä halusi.”

Devon virnisti Andyn niskaan. ”Sopii. Se oli oikein hyvä idea.”

Seuraava kerta saattaisi koittaa jo huomenna.

-Roona-

Hänen vartalonsa tarina

 Moikka!

Huom! Tekstissä on seksuaalista sisältöä. Älä lue, jos tiedät jo etukäteen pahastuvasi sellaisesta. Taranin käyttämä hellittelynimi irismu tarkoittaa aarteeni.

Öljylamppu valaisi huonetta pehmeästi. Sonja katseli kapeasta sängystä, kun Taran riisui vaatteitaan. Hän ei ollut ottanut omaa yöasuaan pois, he olivat sopineet niin. Oikeastaan vuode ei ollut edes erityisen kaita, Sonjan huoneen katosvuode vain oli hurjan suuri ja hän epäili isännän sängyn Johnin makuutilassa olevan yhtä kookas. Tarankin olisi saanut nukkua sellaisessa, mutta hän kieltäytyi ehdottomasti muusta kuin tästä pienestä sopesta.

”Minä saan John-herralta ylöspidon tekemättä vastineeksi juuri mitään. En voi vallata yhtä makuuhuonetta vain itselleni”, tämä oli perustellut Sonjalle.

Taran oli nyt täysin alasti ja valo liehui hänen vartalollaan. Sonja olisi voinut kuolla onnellisena siihen näkyyn, kenen tahansa tytön märkään päiväuneen. Miekkailu oli harjoittanut miehen kehoa tasavahvasti kaikkialta. Lihakset olivat jäntevät ja koko olemus huokui voimaa. Kehon kiertävä lohikäärmetatuointi pääsi oikeuksiinsa.

”Haluatko varmasti, että tulen sinne? Voit vielä lähteä, en pane lainkaan pahakseni, tämäkin on ollut hienoa.” Taran katsoi häneen varovasti olkansa yli.

”Tara, en aio mennä minnekään, ellet nimenomaisesti sitä tahdo. Sinä saat päättää, haluatko kertoa tatuoinnistasi ja antaa minun hyväillä sitä. Minulle riittää vaikka vain nukkua vieressäsi.” Varmemmaksi vakuudeksi Sonja teki tilaa vierelleen.

Taran astui sulokkaan askeleen ja kävi istumaan vuoteelle selin häneen. ”Miten haluat, että minä olen?”

Sonja huokasi. Taran oli joskus joutunut pakotetuksi seksiin – se oli orjan osa – ja hän tiesi, että kysymys kumpusi sieltä. ”Ole niin kuin haluat, rakkaani”, hän kuiskasi voimakkaalle niskalle.

Taran otti kiinni kädestä, jonka Sonja oli työntänyt hänen kainalonsa alta ja puristi kevyesti. ”Haluan, että nautit tänään. Kuten viime kerralla.”

Sonjaa vihlaisi kuulla kaikki sanojen takana piileskelevä epävarmuus. Hän oli nauttinut heidän ensimmäisellä kerrallaan enemmän kuin koskaan kenenkään muun miehen kanssa, ei sillä, että hänellä kovin paljon kumppaneita olisi ollutkaan. Taran oli kohdellut häntä kuin kukkasta, jonka sai kukoistamaan vain erittäin hellällä hoidolla. Silti miestä vainosivat menneisyyden haamut eikä tämä kyennyt täysin uskomaan hänen vakuuttelujaan elämänsä parhaasta seksistä.

”Minä nautin jo nyt, kun hengität siinä aivan kiinni minussa. Ei toiselta ihmiseltä voi enempää pyytää.”

Taran vei hänen sormensa suudeltaviksi huulilleen. Sonja päästi onnellisen ynähdyksen olan ihoa vasten.

”Sinun vartalosi on niin kaunis”, Taran sanoi tuijottaen vastakkaiselle seinälle.

”Niin sinunkin Tara. Jos osaisin piirtää, en lopettaisi sen piirtämistä koskaan.”

Taran teki muutaman yllättävän nopean liikkeen ja Sonja huomasi istuvansa tiivisti miehen sylissä. ”Kiitos. Kukaan ei ole aiemmin sanonut minulle noin.” Käsien ote muuttui epäröiväksi ja ääni hiljeni matalaksi. ”Tahdothan… olla siinä?”

Sonja kietoi kätensä hänen ympärilleen ja painoi kasvonsa vasten rintalihaksesta tuijottavaa lohikäärmettä. ”Tahdon, soturini”, hän mumisi.

 Taran veti heidät kummatkin makaamaan sängylle ja veti Sonjan leuan ylös. He suutelivat pitkään ja hartaasti. Sonja ei voinut olla tuntematta Taranin kiihotusta ja hänen oma haarovälinsä kostui. Mutta enemmän hän halusi kuulla tatuoinnin tarinan, jos mies vain pystyisi sen kertomaan.

”Luuletko, että voit jakaa historiasi jo kanssani?”

Taran oli pannut silmänsä kevyesti kiinni. ”Ky-kyllä. Aloita nilkasta ja pohkeesta.”

Sonja liikkui hitaasti ja varovasti pois miehen kainalosta ja asettui sängynpäätyyn niin, että saattoi hyväillä tämän vasenta jalkaa. Hän suukotti lohikäärmeen terävää hännänpäätä, johon oli tehty muutama piikki pelotteeksi. Hän eteni puoleen pohkeeseen asti, kunnes Taran pysäytti hänet.

”Se on vanhin osa.”

Pyrstö olikin jo hieman kuluneen näköinen.

”Miksi se tatuoitiin?”

Sonja tiesi jo, että Carrean sotilasorjat tatuoivat itseään aina jostain syystä. Kuvaan otettiin lisää osia jonkin ”merkkipaalun” osuessa kohdalle. Orjien ollessa kyseessä se saattoi merkitä vaikkapa erittäin ankarasta rangaistuksesta selviämistä. Tämän kaiken John oli selittänyt hänelle.

Taran ulotti kätensä koskettamaan hänen hiuskiehkuraansa. ”Se on muisto itse asiassa kohtuullisen onnellisesta ajasta elämästäni. Jokainen meistä ottaa ensimmäisensä valmistuttuaan koulutuksesta.”

Sitä Sonja ei ollut tiennytkään. Hän silitteli ääriviivoja ja mietti, miten Johnin puheiden perusteella ankara opetus oli saattanut olla hyvää aikaa. ”Eikö se ollut sinusta ikävää?” hän kysyi hellästi.

”Kaikki oli hyvin tarkkaa, mutta opettajat olivat reiluja eivätkä rankaisseet syyttä. Parempia isäntiä emme sitten enää näe, totesi toverini Macan ja se oli tietysti totta. Opettajat pitivät meitä sentään ihmisinä, kun taas isännille olimme omaisuutta ja korvattavissa.”

Taran hiljeni kuin ei olisi osannut sanoa enää muuta. Sonja kuljetti huuliaan pohkeella ja hänen sydämeensä sattui se, kuinka neutraalisti Taran puhui, kuin tuo olisi ollut luonnollista ja tavanomaista. Seuraavaksi pedon kuva kiemursi etureidelle. Sonja hivutti kielenkärkeään lonkkaluulle saakka, jolloin matka katkesi anovaan ynähdykseen. Hän nosti katseensa ja näki Taranin nyt puristivan silmäluomiaan.

”Tunnetko olosi epämukavaksi? Tämäkö on seuraava kappale tarinaasi?”

Mies värisi kosketuksen alla, mutta sai kuitenkin sanotuksi: ”En, irismu.  Tä-tämän otin, kun pääsin eroon ensimmäisestä isännästäni.”

Sonja asetti kätensä lepäämään reidelle ja otsansa sitä vasten osoittaakseen miehelle, että tällä oli kaikki maailman aika. Hetken intiimiys oli saanut kummankin kiihkeäksi, Taranilla seisoi jykevästi ja Sonja tunsi ihanien himon aaltojen huuhtovan omaa sisintään. Kaikkein kutkuttavinta oli kuitenkin, ettei himojen ollut tarkoituskaan toteutua tänä yönä, riitti vain se, että sai rauhassa kiihottua.

”Millainen hän oli?”

Taran huokasi katkeilevasti. ”Koko hänen huonekuntansa eli hänen oikkujensa pelossa. Palvelijoita pieksettiin harva se päivä. Sain ne alaselkäni isot arvet häneltä enkä edes muista miksi.”

Sonja kuuli Taranin äänessä aavistuksen katkeruutta ja sitä sieti hänen mielestään ollakin, jos joku kerran puhtaasti mielettömyyksissään oli aiheuttanut tälle niin paljon kipua. Hän oli jo urahtamaisillaan jotakin, kun Taran yllättäen jatkoikin. ”Minä… kerran emäntäni… eri emäntä… käski minun riisua housuni… en voinut muuta… hän otti elimeni suuhunsa…ja… esitin nauttivani, mutta sisälläni tunsin pelkkää etovuutta.” Viimeiset sanat haipuivat lähes kuulumattomiin.

Sonja suikkasi höyhenenkevyen suukon reiden ulkosyrjälle. ”Olen niin pahoillani, rakkaani. En osaa sanoa muuta.”

Taran hapuili hänen päätään. ”Ei sinun tarvitse. Teet minulle hyvää enkä taida reagoida siihen oikein.”

Sonja kohottautui kontilleen ja painautui nenä poskea vasten. ”Reagoit juuri niin kuin pitää. Lohikäärmeesi on niin monen surun summa.”

Mies vei kämmenensä silittelemään hänen lanteitaan. Sonja hengähti liikkeiden osuessa makeisiin paikkoihin.

Taranin ilme pehmeni. ”Taidan nousta istumaan.”

Sonja siirtyi seinää vasten, jotta tämä sai heilautettua jalkansa lattialle. Lohikäärmeen takajalat kurkottivat alavatsalle ja -selälle, mutta niiden salaisuudet saisivat jäädä toiseen kertaan. Sonja suukotteli, kunnes sai kehotuksen jäädä keskiselälle.

”Minun tekisi mieli koskettaa itseäni”, Taran sammalsi ja äänessä kuulsivat kauhu ja itseinho.

”Kosketa vain, rakkaani, ei siinä ole mitään pahaa”, Sonja hymähti rauhallisesti.

Miehen käsien lihakset olivat herkässä valossa jännittyneet, eivät vielä valmiit ennen torjuttuun haluun. Sonja kuunteli selkäontelosta ja kyljistä kaikuvaa hengityksen rytmiä.

”Tämä osa tehtiin, kun olin parantunut viiden kylkiluun murtumasta.”

Hiljaa lausutut sanat saivat Sonjan irvistämään. ”Miten?” hän kysyi hivellen rajoja, jotka muodostivat tarueläimen ruumista.

”Killankirjuri Metha ulkoisti kovimmat rangaistukset, kuten monet muutkin. Rankaisija innostui liikaa ja minut tuotiin takaisin runneltuna. Ukko-Metha piti rankaisijalle sellaisen puhuttelun, että tämä muistaa sen varmaan ikuisesti. `Sinä olet säälittävä ja ahne nousukas, joka vahingoittaa toisten arvokasta omaisuutta!´”

Sonja tunsi lievää tyytyväisyyttä, että ainakaan kaikki Tarania satuttaneet eivät olleet noin vain päässeet pälkähästä. Toisaalta Metha oli ollut vihainen siitä, että hän hyödykkeensä oli saatettu käyttökelvottomaan kuntoon eikä Taranin tunteista. Hän antoi huultensa pyörteillä ylempänä puhtaalla selällä.

”Olet minulle niin rakas”, hän huokasi.

Taran tuntui rentoutuvan. ”Seuraava pätkä ulottuu hieman olan alle. Voitin erään vuosittain järjestettävän sotilasorjien välisen kilpailun. Tuo on otettu sen jälkeen, rehentelyksi siitä, että olin paras.”

Sonja hieroi kumpaakin lapaa kämmentensä pohjilla. ”Oliko se miekkailukisa?” hän kysyi kiusoittelevasti.

Mies vain nyökkäsi. Sonja siirsi kätensä sivelemään kylkiä ja nautti, kun Taran alkoi taas hengähdellä hieman nopeammin.

”Kerro minulle, miten se tehdään”

Sonja hätkähti yllättävää toteamusta. ”Mikä?”

”Koskettaminen”, kuului katkonainen urahdus.

Sonja mietti hetken. Ei hän tiennyt miestä paremmin, kuinka se tehtiin. Hän veti kuitenkin itsensä aivan kiinni Taraniin, vei käsivartensa ristiin tämän ympäri niin, että sormet jäivät lomittain pallean päälle ja asetti leukansa niskakuoppaan.

”Vie sormesi ensin vain lähelle kaluasi. Anna niiden hipoa sitä. Se kertoo kyllä, mikä tuntuu hyvältä.”

Mies teki niin kuin hän oli ehdottanut, vaikkei Sonja sitä nähnytkään, koska oli sulkenut silmänsä, aisti vain toisen kehon värähtelyistä.

”Onko… onko väärin tart… tarttua lujempaa?”

Sonja hengitti Taranin myskistä tuoksua. ”Ei, rakkaani. Luoja… luoja sentään kuinka kiihottunut minä olen”, sanat purkautuivat hänen suustaan.

Koko huoneen lämpö tiivistyi heihin, kun Taran kouraisi ensin muutaman hitaan vedon ja kiihdytti sitten tahtiaan. Sonja eli jokaisen puristuksen ja liikkeen miehen mukana, heidän huohotuksensa oli yhteinen. Sitten Taran purkautui, lämmintä tahmaa lensi myös Sonjan sormille. Hän hykersi tyytyväisenä. Mies antoi hänen olla paikallaan ja tasasi hengitystään.

”Tahdotko vielä kuulla kaulan ja pään tarinan?” Taran kysyi hellästi ehkä vartin kuluttua.

Sonja oli edelleen niin jälkihehkun pyörteissä, että hänellä meni hetki tajuta, mitä kysymyksellä tarkoitettiin. ”Kyllä, jos jaksat kertoa.”

Taran pyöräytti hänet syliinsä ja heidät makaamaan. ”Lohikäärmeen kaulan otin, kun oli kulunut kolme vuotta ilman suurempia rangaistuksia tai muutakaan. Arvelin, ettei onnea kannata koetella enää pidempään.”

Sonja antoi suukon olalle, jota tatuointi koristi. Ja veti sitten miehen makeaan ja pitkään suudelmaan. ”Entä pää?”

”Se tehtiin viimeisinä viikkoinani Carreassa. Tiesin jo John-herran osatavan minut… vapaaksi.”

Sonja painautui tiukemmin miestä vasten tämän epäröidessä sanan vapaaksi kohdalla. ”Toivottavasti siihen ei enää tarvitse lisätä mitään uutta”, hän kuiskasi.

Taran silitteli hänen tukkaansa. ”Sinun myötäsi taidan lisätä siihen värejä, irismu. Jos se vain sopii sinulle?”

”Tietysti, Tara.”

Mies siirtyi tunnustellen hellimään Sonjan rintoja ja tämä nukahti sormien kovettumiin nänneillään.

-Roona-

Mietteitä kirjasta CIX: Kalmantanssi, Toivoa maailman äärissä sekä Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä

 Heippa!

Olavi Maununpoika saa kirkkoherran viran suomalaiskylässä, mutta on pian joutua keskelle häväistysjuttua. Olavin isä, piispa Maunu Tavast, kehottaa poikaansa lähtemään maasta. Niinpä Olavi palaa Pariisiin jatkamaan opintojaan, mutta mikään ei tunne enää samalta, kun sielunkumppani ja innoittaja Miracle de Servieres ei ole hänen rinnallaan. Piispa Cauchon antaa Olaville tehtävän: nuoren papin tulee hankkia todisteita vankityrmässä lojuvan Jeanne D´arcin noituudesta. Olavi aikoo kuuliaisesti täyttää velvollisuutensa, mutta päästyään kuulostelemaan vankia hän yllättyy. Nuori neitsyt ei olekaan niin epäilyttävä kuin annettiin ymmärtää. Pian hän tulee huomaamattaan vedetyksi keskelle satavuotisen sodan merkittävintä valtataistelua, jonka näyttämönä on koko Eurooppa. Kun Olavi saa tietää Miraclen olevan vaarassa, on hän valmis uhraamaan vaikka henkensä. Kaiken taustalla riehuu musta surma, joka kutsuu tanssiin niin rahvaan kuin ylhäisenkin. Kalmantanssi jatkaa Olavi Maununpojan hurmaavan rietasta tarinaa, joka alkoi Milja Kauniston valloittavassa Synnintekijä-romaanissa.

Muistelen, että Olavi valitti jonkin verran jo Synnintekijässäkin, mutta tämä kirja oli käytännössä pelkkää Olavin valitusta, mikä kävi lukijalle aika puuduttavaksi. Olavin suurin synti on minun mielestäni se, että hän taitaa olla rakastunut omaan valitukseensa. Siitä mikä oli syntiä kulloisenakin aikana, teologit voisivat varmasti väitellä tuntikausia, mutta oletan, että sodomiaa (siis homoseksuaalisuutta) olisi joka tapauksessa katsottu pahalla (Olavin järkeily siitä, että kannattaa mieluummin paneskella renkipoikia kuin piikatyttöjä, kun he eivät ainakaan voi tulla raskaaksi). Jalkavaimojutun ymmärrän kyllä, se oli käsittääkseni hyvin yleistä Ruotsin valtakunnassakin ja sekä kirkko että yhteisö katsoivat sitä läpi sormien. Ikävä kyllä kirjan kiinnostavat tapahuvat jäivät turhan paljon Olavin valituksen varjoon.

Vuonna 1941 nuori Helena matkustaa sisarensa Luzynan kanssa Puolasta Lähi-itään karkuun Eurooppa koettelevaa kauhua. Helena on kuullut mahdollisuudesta päästä turvaan kaukaiseen Uuteen-Seelantiin, joka vaikuttaa toiveikkaalta satamalta suojassa sodan kärsimyksiltä. Maailma asettaa kuitenkin esteen naisten tielle, kun vain toinen heistä saa turvapaikan kaukaisesta maasta. Samaan aikaan James McKenzie kapinoi vanhempiaan vastaan Uudessa-Seelannissa. Vanhempiensa jyrkästä vastustuksesta huolimatta nuori lentäjä haluaa matkustaa Eurooppaan puolustamaan vapaata maailmaa. Kohtalo laittaa Helenan ja Jamesin tiet törmäyskurssille, ja nuoret joutuvat taistelemaan kaikkien tulevaisuuden vuoksi maailman syttyessä liekkeihin heidän ympärillään.

Nyt haluan oikeasti tietää, kuka tämän takakansitekstin on kirjoittanut, koska se on kyllä aika villi! Eivät Helena ja Luzyna huvimatkaile Lähi-itään vaan ovat ensin pakkosiirrossa Siperiassa ja sitten pakolaisina Persiassa. Ja jos kirjoittaja alussa himmaileekin niin koko loppu takakansi onkin sitten kaasu pohjassa dramaattisuuden suhteen. Lark käyttää jo kertaalleen Glorian kohdalta tuttua juonta Helenankin kanssa, tosin hieman muokattuna. Muutenkin osassa ideoita on hieman kierrättämisen makua. Pidin kuitenkin eritysiesti Billereiden perheestä ja oli mukava tietää, että heidän elämänsä on asettunut uomiinsa villistä alusta huolimatta. Galahadista olisin kyllä halunnut kuulla lisää, hän olisi hyvin voinut olla vaikka Jamesin ystävä. Ihan mukava lopetus tälle sarjalle.

Alex Claremont-Diazin äiti pyrkii toiselle presidenttikaudelle, eikä virheisiin ole varaa. Kun Alex sitten aiheuttaa skandaalin sössimällä Englannin kruunupäiden häissä, vahinkojenhallinta vaatii äärimmäisiä tekoja: Alexin on teeskenneltävä ystävyyttä vihaamansa prinssi Henryn kanssa. Teeskentely johtaa kuitenkin todellisiin tunteisiin, ja pian kaikkien osapuolten on päätettävä, ovatko he valmiita tekemään historiaa. Lämmin, hulvaton ja samastuttava tarina parisuhteesta ja perheestä ajassa, jolloin politiikka on tärkeämpää kuin koskaan ja rakkaus, no, se on yhä maailmoja mullistavaa.

Kirja oli söpö kokonaisuus ja tykkäsin siitä, mutta muutamat asiat jäivät häiritsemään. Lukijalle aletaan jo heti alussa heittämään naamalle vinkkejä siitä, että Alex pitää myös miehiä viehättävinä. Alex ei näytä kuitenkaan itse tiedostavan tätä yhtään, mikä on lukijalle aika turhauttavaa. En siis toivonut mitään aikaista homopaniikkia, vaan lähinnä, että Alex, joka kuitenkin on kertoja, olisi vaikka vain kerran tietoisesti huomioinut, että ajattelinpa juuri, että tuolla miehellä on kauniit silmät tai paidan ylimmät napit auki tms. Toinen pienempi juttu, joka minua häiritsi ihan kamalasti olivat Alexin ja Henryn parisuhdekuvat. Tilanne oli tietysti hyvin poikkeuksellinen, mutta eikö virallisia pariskuntapotretteja oteta hoveissa yleensä vasta kihlautumisen yhteydessä. Oletin automaattisesti, että Philipin kertomus hänen ja Marthan kuvauksesta koski nimenomaan heidän kihlajaiskuviaan. Siis tietysti hyväksyt poika-/tyttöystävät saavat osallistua ja osallistuvatkin hovin tapahtumiin osana prinssi-/prinsessakoulutusta (Alex tulee rakastamaan tätä osuutta), mutta jopa maanläheiset pohjoismaiset hovit ovat sen verran vanhoillisia, että virallisia ”julkaisuja” tehdään vasta kihlauksen jälkeen.

-Roona-

Ministeriön vessassa

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa henkilöt ja maailma on otettu J. K. Rowingin Harry Potter kirjoista, mutta juoni on omani. Olen kirjoittanut tarinan huvikseni enkä saa kirjoittamisesta rahaa. Otathan ennen lukemista huomioon, että tarina on toisaalla julkaistu ikärajalla K18. Varoitus koskee lähinnä sitä, jos et halua lukea minun kirjoittamaani sisältöä tuolla ikärajalla, juonessa on roiseja elementtejä, mutta jokainen aikuinen, joka kestää  katsella tv.n draamasarjoja kestää sinänsä lukea tämänkin.

Allaspöydän marmori tuntuu viileältä kämmentä vasten. Hermione huokaa johtaessaan vihdoinkin Ronin tanakat sormet pikkuhousujensa vyötärönauhalle.

”Kulta, ei sillä, etten minä… mutta emmehän me täällä voi”, mies kuiskaa hänen korvaansa katkeilevasti.

”Mutta minä haluan sinua juuri nyt”, Hermione valittaa.

He ovat ministeriön lakiosaston juhlissa, joissa hän on joutunut koko illan hyysäämään herra Joubertia Ranskan ministeriöstä. Oikeastaan hyysääminen on jatkunut koko viikon eikä Joubert ole ollut erityisen mukava vieras. Jopa Hermionen mittapuulla mies on turhuuksiin asti pedantti ja niuho. Hän ottaa toisellakin kädellä kiinni marmorireunasta, Ron ei taivaan kiitos siirrä sormiaan pois. Ne työntyvät kuminauhan alle ja piirtävät pieniä, pehmeitä ympyröitä sen koskettamalle iholle.

”Voitaisiin ilmiintyä nopeasti kotiinkin”, Ron ehdottaa.

Hermione pudistaa päätään. ”Haluan, että otat minut tässä. Saanpahan syyn hymyillä Joubertille mielevästi loppuillan.”

Ron vetää hänet tiukasti itseään vasten, jolloin hän tuntee miehen kiihotuksen. ”Milloin sinusta tuli tällainen? Missä on se viaton neiti Granger, johon minä aikoinaan tutustuin?” tämä kysyy häneltä kepeyttä äänessään.

Hermione ynähtää, sillä hän on yhtäkkiä alkanut haluta muutakin kuin pientä, yksinkertaista sormetusta. ”Tuli sota ja hän kasvoi aikuiseksi”, hän tiuskahtaa hieman liian hanakasti.

Ronin etusormen pää hipaisee kevyesti muutamaa kiharaa häpykarvaa. ”En minäkään taida olla enää se tyhmä pikku-Weasley, vai mitä?” hän urahtaa.

Hermionen on vaikea pysytellä paikoillaan. ”Et. Minä olen ollut sinulle hyvä opettaja”, hän inisee hymyillen. ”Ja olen jo litimärkä, joten jos mitenkään viitsisit työntää nakkisi sisääni.”

Ron suutelee viipyilevästi Hermionen paljasta niskaa tavalla, jota hän rakastaa. Sormet valuvat kosteille häpyhuulille ja sukeltavat sisään yhtä aikaa. Hermionelta pääsee aistikas kirahdus, kun mies suoraan päätyy tekemään tuttavuutta hänen klitoriksensa kanssa. Miten kauas onkaan tultu siitä arasta pojasta, joka hatarasti arveli tietävänsä, mikä hänen ilokummuksi kutsumansa kohta naisen kehossa oli.

”Miten ihana sinä oletkaan”, Ron supisee hänelle niin matalasti, että se tuntuu hänen selkäpiissään asti. ”En vieläkään kä-käsitä, kuinka… ah… voit kiihottua minusta näin märäksi.”

Hermionella on tuhat hyvää syytä, vaikka hän tietääkin, että osan tämänhetkisestä kiihkosta johtuu tilanteen jännittävyydestä. Hän ei pysty sanomaan sanaakaan, sillä hieronta, jota hän juuri saa, saa valojuovat välkkymään suljettujen silmäluomien takana. Mutta hänen vartalonsa ei onneksi mykisty, vaan kiemurtelee kertoen toiselle hänen nautinnostaan ja lisähaluistaan. Ron huohottaa jo kuuluvasti, onneksi Hermione taikoi vaiennusloitsun heidän napsauttaessaan vessanoven kiinni. Hermione alkaa lähes itkeä, kun mies hetken kuluttua vetää sormensa hitaasti pois niin lähellä hän on täyttymystä. Surua ei kuitenkaan kestä kauaa.

”Rakas, sa-saanko ottaa sinut… niin kuin… ka-kaltaisesi tuhma tyttö… kuuluu?”

Hän on sulaa suloisuudelle, joka Ronin äänestä kuultaa. On turvallista tietää, että puhuessaan rivojakin, mies aina ajattelee myös hänen suostumustaan. ”Kyllä. Olen unelmoinut siitä koko illan.”

Ron työntää saman tien hänen suorat housunsa niin, että ne valahtavat polviin. Pikkuhousut putoavat perässä. Hermione nauttii tuntiessaan pian pakaroillaan sekä miehen satiinin verhoaman seisokin että tämän puristelevat kädet. Sitten tapahtuu jotakin, joka on ajaa Hermionen reunan yli. Ron alkaa avata housujaan siinä, aivan kiinni hänessä. Miten jokainen sekunti saakaan hänen kehonsa kuplimaan odotuksesta. Hän levittää hieman haarojaan ja nostaa peppuaan, jotta Ron pääsisi tunkeutumaan sisään mahdollisimman pian.

”Merlin sentään, Herm”, tämä puuskahtaa alkaessaan etsiä oikeaa rytmiä.

”Tartu lanteisiini ja näytä kuinka tuhma oikeastaan olen ollut”, Hermione äännähtää ahnaasti.

Hän ei pysty pidättelemään itseään, kun Ron tekee työtä käskettyä. Orgasmi jyllää voimakkaana läpi koko kehon. Se on ehkä voimakkain hänen koskaan saamansa, hän ei ole varmaa. Ronkin tulee jyystettyään muutaman minuutin, tulee syvälle hänen sisälleen. Kunpa joku yllättäisi meidät nyt, Hermione huomaa ajattelevansa, eivätpä juoruilisi suhteemme tilasta enää sen jälkeen.

”Rakas”, Ron mutisee hänen korvanjuurelleen.

Mies irrottautuu hänestä hyvin hellästi, kääntää hänet ympäri ja vetää uudestaan itseään vasten. Hermione suo Ronille himokkaan suudelman kiitokseksi hetkestä, jonka he juuri kokivat.

 ”Sinäkin olet rakas”, hän mumisee toisen huulille.

He ovat niin, kunnes muistavat, että juhliin olisi kenties hyvä joskus palata. Hermione suorittaa puhdistusloitsut, odottaa, että Ron saa housut jalkaansa ja kehottaa tätä sitten asettelemaan omansa paikoilleen ja viimeiseen nappiin asti kiinni. Mies tekee sen selvästi nauttien heitä ympäröivästä tyydytyksen tunteesta ja hyväilee samalla vielä hänen kaulaansa suullaan. Hermione tasoittelee vielä kampaustaan ja he lähtevät vessasta asialliset ilmeet kasvoillaan. Joubert ihmettelee koko loppuillan, kuinka seipäänniellyt neiti Granger on yhtäkkiä muuttunut niin rennoksi.

-Roona-

Kastanjanruskeaa ja pisamanpunaista

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa henkilöt ja maailma on otettu J. K. Rowingin Harry Potter kirjoista, mutta juoni on omani. Olen kirjoittanut tarinan huvikseni enkä saa kirjoittamisesta rahaa. Otathan ennen lukemista huomioon, että tarina on toisaalla julkaistu ikärajalla K15. Varoitus koskee lähinnä sitä, jos et halua lukea minun kirjoittamaani sisältöä tuolla ikärajalla, muutoin juoni on sen verran kesy, että jokainen aikuinen, joka kestää katsella tv.n draamasarjoja kestää lukea tämänkin.

Ronia jännitti. Hän istui sängyn laidalla t-paita ja bokserit päällä. Tarkemmin sanoen paidan kainalot olivat hiestä märät ja bokserit – Ron ei halunnut ajatella, mitä siellä sillä hetkellä tapahtui. Ei ensimmäisessä kerrassa olisi pitänyt olla mitään hermostuttavaa. He olivat Hermionen kanssa vaikka kuinka monta kertaa istuneet sylikkäin ja suudelleet ja hyväilleet toisiaan. Nyt he vain tekisivät sen alasti. Ei panikoitavaa siis. Paitsi että kerran, kun Hermionen pyyhe oli vahingossa pudonnut suihkusta tullessa, Ronin oli pitänyt lähteä ulos haukkaamaan happea, kirjaimellisesti. Hän oli jälkeenpäin väittänyt tytölle, että oli antanut tälle vain yksityisyyttä pukea rauhassa. Ron huokasi. Hänen tyttöystävänsä oli upea. Heidän kiehnäyssessionsa olivat tuon tapauksen jälkeen tuntuneet tyystin erilaisilta. Olihan hän aina kuvitellut Hermyn viehättäväksi, mutta ei hänen tylppä mielikuvituksensa ollut päässyt lähellekään todellisuutta.

Ron loi silmäyksen makuuhuoneen ovelle, mutta Hermionea ei näkynyt vielä. Hän pohti, olisiko ollut viisasta kysyä joltain neuvoa etukäteen. Toisaalta hän oli lapsena kuullut ohimennen erään vanhan noidan tokaiseva ehkä hieman sarkastisesti, että kyllä luonto velhon opettaa ja jos ei opeta niin viimeistään puhdasverinen avioliitto. Ron irvisti ajatukselle. Hermione oli fiksuin ja taitavin noita, jonka hän oli tavannut, vaikka tämän vanhemmat olivatkin jästejä. Pieni rykäisy havahdutti hänet ajatuksistaan. Hermione seisoi huoneen keskellä paljain jaloin, päällään silkkisennäköinen aamutakki ja kastanjanruskeat kiharat säkkyröinä olkapäillä. Kun hän huomasi saaneensa Ronin huomion, hän avasi vyön solmun ja pudotti takin pois.

Ronin leuka loksahti auki. Hermione oli hirvittävän kaunis. Hän olisi halunnut sanoa sen ääneen, mutta suusta tuli vain käsittämättömiä äänteitä. Tytön huulilla karehti hymy. Ron nousi ylös, astui muutaman horjuvan askeleen ja oli tämän vieressä. Hän asetti kätensä Hermionen vyötärölle, koska se vaikutti ainoalta soveliaalta paikalta ja siinä hän oli niitä joskus ennenkin pitänyt, kun tällä oli ollut yllään hyvin lyhyt paita. Hermionen kädet puolestaan kietoutuivat hänen kaulaansa ja sormet alkoivat hieroa niskaa. Ron ei ollut varma, mitä hänen pitäisi tehdä, joten hän suukotti varovaisen kysyvästi hieman raollaan olevaa suuta. Se sai Hermionen tulemaan lähemmäksi ja Ron tajusi, että jos tyttö ei vielä äsken ollut tuntenut hänen seisokkiaan niin nyt taatusti tunsi. Tämän huulilta karkasikin pieni huokaus.

”Olet niin suloinen”, Ron takelteli yrittäen peittää noloutensa. 

Hermione sipaisi hänen niskavillojaan. ”Ja sinä höpsö. Autanko ottamaan paitasi pois?” 

”Kyllä kiitos.” 

Se oli epäilemättä yksi typerimmistä vastauksista, jonka Ron oli koskaan antanut. Paita kuitenkin lähti hänen päältään yhteistuumin. Hermione jäi hetkeksi tunnustelemaan hänen punaisena kihartuvaa rintakarvoitustaan ennen kuin palautti kätensä Ronin kaulalle. Tyttö suuteli häntä ja maistui pergamentilta, tiedolta ja vähän mansikalta. Ron salli peukalojensa vaeltaa tyttöystävänsä kylkiluilla. Hermyn hiukset kutittivat hänen olkapäitään. 

”Saat sinä koskea muuallekin,” tämä sanoi luoden Roniin hehkuvan katseen. Ronia värisytti hieman. 

Hermione tarttui hänen oikeaan käteensä ja ohjasi sen päättäväisesti vasemman rintansa päälle. ”Olethan sinä tunnustellut niitä vaatteiden päältäkin. Osaat kyllä.”

Ronin sormet tärisivät, kun hän alkoi hahmotella rinnan kaaren muotoa peukalollaan. Hermione painoi otsansa hänen soliskuoppaansa ja ynähti tyytyväisenä. Ron siveli nännipihaa ja rusinaksi kovettunutta nänniä. Hermy oli niin naisellinen ja näytti nauttivan kovasti siitä, mitä hän teki. Hän etsi hamuten tytön huulia ja saikin kasvot kohoamaan ylöspäin. Suudelma oli syvempi kuin mikään edellisistä. Sen aikana Ron vei toisenkin kätensä hyväilemään Hermionen rintoja. Hän tunsi nivusissaan vielä heikon, mutta vaativan sykkeen. Kun he erkanivat hieman, kummankin suusta pääsi kevyitä huohotuksia. 

”Ron”, Hermione kuiskasi. ”Voidaanko mennä sängylle?” 

Ron huomasi kävelyn yllättävän vaikeaksi, sillä polvet olivat muuttuneet spagetiksi.

Ron istui vuoteelle niin syvälle, etteivät jalat enää yltäneet lattiaan. Hermione kiipesi hänen syliinsä kuten oli joskus ennenkin tehnyt. Ronin sydän oli laukata ulos rinnasta, kun tyttö asetteli lantionsa kiinni hänen omaansa. Nyt hänen alapäässään jumputti. 

”Herm… Hermy”, hän sammalsi. 

Tämä vastasi lipaisemalla kevyesti hänen korvallistaan. Se oli ollut Ronista kiihottavaa silloinkin, kun he pussailivat viattomasti, mutta nyt se aiheutti aivan erityistä kihelmöintiä. ”Rakastan sinua niin paljon”, hän hengähti. 

Hermione oli alkanut tehdä lanteillaan pienenpientä liikettä, joka tuntui liian hyvältä ollakseen totta. Tyttö oli kaartanut kaulansa taakse ja Ron painoi huulensa kurkulle. Siitä hän kuljetti niitä kuin luonnostaan alaspäin, ensin sirosti ulkoneville solisluille, sitten jo kertaalleen hyväillyille rinnoille.

Paine alapäässä alkoi käydä mahdottomaksi sietää. Ron säikähti omaa himokasta huokaustaan. Mutta Hermionenkin pehmeä ääntely kertoi nautinnosta, ainakin hän uskoi niin. Hän oli jo ehdottamassa, että riisuisi housunsa, kun saavutti huippunsa. Hetken hän painoi täydellisessä huumassa Hermionea tiukemmin itseään vasten. Sen jälkeen hän jäi huohottamaan otsa tytön olkapäällä. Hermione laski leukansa hänen päälakeaan vasten. Ron kuunteli rauhallista sydämen sykettä. Hetkinen. Hänen oma sydämensä tempoi vielä eikä varmaan rauhoittuisi ennen iltaa. Mutta Hermione vaikutti tyyneltä. Tai kyllästyneeltä. Ron tajusi, että purkauksen olisi pitänyt tapahtua vasta, kun hän oli saanut housunsa pois ja itsensä Hermyn…. sisään. Tyttö oli varmaankin pettynyt.

”Ron, rakas, miksi sinä…” Hermione ehti kysyä ennen kuin Ron keskeytti hänet. 

”A-anteeksi. Mi-minä pilasin kaiken”, hän sopersi. 

Hermione nosti hänen leukaansa ja katsoi häntä hyvin lämpimästi. ”Etkä pilannut. Tunsin itseni valtavan halutuksi.” Tyttö suukotti Ronin poskea. 

”Mu-mutta minun o-olisi pitänyt…” Ronin katse harhautui alas ja Hermione huomasi sen. 

”Ensi kerralla sitten.” 

Ronin sydän löi tyhjän lyönnin. ”Tu-tuleeko ensi kerta?” 

Hermione oli alkanut yhdistellä hänen ylärintakehänsä pisamia kuvioiksi. ”Tietenkin. Jos sinäkin siis haluat.” 

Ron havaitsi sanojen takana leijuvan epävarmuuden. Hän veti jälleen Hermionen tiiviimpään halaukseen. ”Sinä olet täydellinen.” Vastaukseksi tuli onnellinen huokaus.

”Saanko käpertyä viereesi ottamaan päiväunet?” Hermione kuiskasi hetken kuluttua. ”Siivotaan ensin aiheuttamamme pikku sotku ja sinä otat housusi pois.” 

Äänessä oli aimo annos pehmeää kiusoittelevuutta, mikä sai Ronin suostumaan muitta mutkitta. Pian he olivat peiton alla alastomat vartalot yhteen kietoutuneina. Hermione nukahti tavoitellen pisamanpunaisia rintakarvoja sormenpäillään. Ron katseli tyytyväistä tyttöystäväänsä ja ajatteli, että ehkä lopulta kaikki oli mennyt juuri niin kuin piti.

-Roona-

Mietteitä kirjasta CVIII: Perijätär, Lumilapsi ja Palatkaa perhoset

 Heippa!

Kaksikymmentä vuotta aiemmin hänen äitinsä sai kruunun. Nyt on prinsessa Eadlynin vuoro löytää todellinen rakkaus. Prinsessa Eadlyn on kuullut lukemattomia tarinoita Valinnasta, joka saattoi hänen vanhempansa yhteen, ja vaikka tapahtumat kuulostavatkin kauniilta sadulta Eadlyn ei tahdo itselleen mitään sellaista. Valitettavasti hän ei kuitenkaan voi välttää hänelle valmisteltua polkua… eikä siten myöskään Valintaa. Eadlyn ei oleta löytävänsä todellista rakkautta Valinnan kolmenkymmenenviiden kandidaatin joukosta. Oman onnellisen lopun löytäminen ei kuitenkaan ehkä olekaan niin mahdotonta kuin hän on aina luullut.

Kun Eadlyn vakavissaan miettii, että ensimmäinen asia, jonka hän valtaistuimelle päätyään tekee, on uima-altaan rakennuttaminen palatsin tiluksille, lukija ymmärtää, miksi kansa saattaa kokea kauniin ja työteliäänkin prinsessansa hieman etäiseksi. Lisäksi Eadlyn ei osaa lainkaan asettua kosijoidensa asemaan, eivät pojat ole tulleet hänen henkilökohtaiseksi kiusakseen, vaikka aviomies heidän joukostaan pitäisi periaatteessa valitakin. Aluksi vaikuttaa myös siltä, että Eadlyn ainakin jollakin inhoaa kaikkia muita ihmisiä paitsi omia perheenjäseniään. Olisin toivonut edelleen, että Illean poliittiseen tilanteeseen olisi keskitytty enemmän, varsinkin kun nyt Eadlyn osallistuu aivan luonnostaan hallitsemiseen isänsä kanssa. Lisäksi ihmettelin kansan ajatusta, että Eadlyn nousisi jo piankin valtaistuimelle. Maxon ja America ehkä 45-vuotiaita, ehdottomasti korkeintaan viisikymppisiä. Toki heidän elinaikanaan on toteutettu suuria ja raskaita poliittisia uudistuksia, mutta toivottavasti ne eivät ole väsyttäneet heitä niin, että he ovat noin nuorina jo ihan ikäloppuja.

1920-luvun Alaska on julma paikka asua ja elää. Sen tietävät Jack ja Mabel, lapsettomuuttaan sureva uudisasukaspariskunta. He ovat ajautumassa erilleen – Jack raataa maatilalla perheen elatuksen eteen ja Mabel taistelee yksinäisyyttä ja epätoivoa vastaan. Kun ensilumi pitkän ja kylmän syksyn jälkeen sataa, hetkellinen ilo ja toivo saa heidät rakentamaan lumesta lapsen. Mutta aamulla lumilapsi on poissa. Pariskunnan pihapiirissä alkaa liikkua pieni tyttö, metsän lapsi. Hän kutsuu itseään Fainaksi. Tyttö elää yksin keskellä Alaskan villiä luontoa ja metsästää rinnallaan punainen kettu. Pikkuhiljaa Jack ja Mabel oppivat ymmärtämään Fainaa ja alkavat rakastaa tätä kuin omaa lastaan. Mutta kesyttömässä Alaskassa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Totuus Fainasta muuttaa lopulta heidät kaikki. Lumilapsi on Eowyn Iveyn esikoisteos. Sydäntäsärkevän kaunis tarina, jossa on taikaa.

Minusta tämä oli ihana kirja. Tykkäsin kovasti Jackista ja Mabelista ja heidän elämänsä kuvailusta. Pidin myös Garretista, joka halusi kulkea vuorilla villissä luonnossa ansastamassa. Oli kiinnostava valinta, että Fainan kaikki vuorosanat olivat ilman lainausmerkkejä, kuin ne olivat vain kuiskauksia tai ihmiset kuulisivat ne vain päänsä sisällä eikä niitä sanottaisi ääneen lainkaan. Miten Faina oli oppinut kaikki taitonsa? Hän oli kuitenkin aika nuori, kun isä kuoli eli isä tuskin oli ehtinyt kaikkea opettaa ja vaikka olisikin lapsen olisi jokseenkin mahdotonta muistaa vaikka kolmevuotiaana oppimiaan asioita. Faina ei vaikuttanut pelkäävän muita ihmisiä, joten minäkin hieman Jackin ja Mabelin tapaan ihmettelin, miksei hän vain tullut pyytämään lapasia ja kaulaliinaa ensimmäisellä kerralla. Ehkä isä oli opettanut, ettei ihmisiin voi kuitenkaan luottaa.

Antti Salokoski kirjoittaa musiikkiaiheista kirjaansa Kaliforniassa, kun hän saa viestin, jossa häntä pyydetään ottamaan yhteyttä nuoruuden rakastettuunsa Suviin. Sillä välin kun Suvi, Summer Maple, on keikkaillut ympäri maailmaa, Antti on jatkanut elämäänsä Suomessa, perustanut perheen ja menettänyt sen. Ura on vaatinut Suvilta uhrauksia, mutta äiti Leena on kulkenut rinnalle ja hoitanut Suvin tytärtä Rosaa. Välillä Leenasta tuntuu, että äidin rooli on jäänyt isoäidille. Vaikka Antti ja Suvi tekevät parhaansa unohtaakseen menneet, jokin heidän välillään pyrkii pintaan. Musiikki. Vartaloiden magneetit. Moneen kertaan hylätyt haaveet. Juha Itkosen vuonna 2005 ilmestyneen Anna minun rakastaa enemmän -romaanin tarina Suomen kaikkien aikojen suurimmasta rocktähdestä Summer Maplesta, hänen äidistään ja entisestä rakastetustaan, unelmista ja niiden hinnasta, jäi soimaan mieleen lähtemättömästä. Mitä heille kuuluu kymmenen vuotta myöhemmin?

Luin Anna minun rakastaa enemmän aikoinaan lukiossa enkä muista innostuneeni siitä mitenkään erityisesti. Samaan aikaan oli luvussa toinen Itkosen kirja, Myöhempien aikojen pyhiä, joka kolahti paljon kovemmin. Käsillä oleva teos oli lähinnä Antin trippailua omassa itsesäälissään ja itsekkyydessään. Tykkäsin Leenan osioista, koska hän sentään ajatteli välillä – tai siis aika paljonkin – muitakin kuin itseään. Antin valitus oli välillä aika jäätävää, miehelle ei tuntunut kelpaavan mikään. Varsinainen marttyyri ja miesvauva, ajatteli tämä lukija väistämättä. Pidin lopun luvuista, jotka oli kirjoitettu Suvin näkökulmasta, vaikka äkillinen tyylin muutos olikin vähän vaikea sulateltava. Tuntuu, että Antin nyyhkyosioitakin olisi saanut paljon enemmän irti, kun Suvin näkökulma olisi kulkenut rinnalla koko ajan, vaikka toki Leena ja Rosakin antoivat hyvää perspektiiviä.

-Roona-

Syksyinen kirjakauppa

Heippa!

Kävelin kirjakauppaan syyssateessa

jonnekin mennäkseni

Se on siinä kulmassa

jossa ennen oli juopuneen miehen rautakauppa

näin muistelen

 

Kaupassa tuoksui paperilta, musteelta ja saduilta

mietin itsekseni, että jos

tytöt on tehty sokerista, kanelista, kukkasista

ja pojat etanoista, sammakoista ja häntätupsuista

niin kirjakaupat varmaan noista yllä mainituista

 

Syvemmälle hyllyjen väliin astuin

yhä syvemmälle ja syvemmälle

talo nieli minut

tai ehkä satujen prinssit ja prinsessat

en voi tarkkaan sanoa

 

Syyssateen ropina jäi ulos, toiseen maailmaan

lehteilin hauraita sivuja

haistelin niteiden pölyjä

lumouduin koirankorvista

ja joskus laadituista omistuskirjoituksista

 

Nyt jälkeenpäin

en tiedä ostinko mitään

kenties, ehkä

mutta kauppaan, satujen valtakuntaan

veivät jalkani minut seuraavallakin syyssateella

-Roona-