Emma on Autumn de Wilden ohjaama
elokuva Jane Austenin klassisesta romaanista. Emma Woodhouse on nuori nainen,
jolla kaikkea. Hän on rikas, kaunis ja fiksu. Ja järjestelee innokkaasti
ystäviensä lemmenelämää. Nimiosassa nähdään Anya Taylor-Joy. Muissa rooleissa
ovat Johnny Flynn (George Knightly), Bill Nighy (herra Woodhouse), Mia Goth
(Harriet Smith), Josh O´Connor (pappi herra Elton), Callum Turner (Frank
Churchhill) ja Miranda Hart (neiti Bates).
Minun on ensiksi myönnettävä etten ole
eläessäni lukenut yhtään Austenin kirjaa. Olen toki nähnyt elokuvasovituksen
Järjestä ja tunteista, tv- ja elokuvasovituksia Ylpeydestä ja ennakkoluulosta
sekä viimeisimpänä tv-sovituksen kesken jääneestä Sanditon-romaanista.
Jonkinlainen tuntuma minulla siis kuitenkin on Austenin tyyliin ja hahmoihin.
Heti alku, jossa Emma valmistautuu
kotiopettajattarensa häihin veti mukaansa. Herra Woodhouse hyppimässä
ympäriinsä ja valittelemassa kuinka surkeaa onkaan, kun tuleva rouva Weston
(Gemma Whelan) lähtee talosta ja vieläpä kolme kertaa pienempää taloon! Emma,
joka oli järjestänyt koko avioliiton oli tietenkin paljon rauhallisempi. Anya
Taylor-Joyn kasvoissa on tiettyä ylimielisyyttä, joka sopi hyvin tähän rooliin.
Kiinnitin huomiota, etteivät hän ja herra Knightlyn näyttelijä Johnny Flynn
olleet kaikkein perinteisimmän Hollywoodin kauneusihanteen mukaisia, mikä oli
virkistävää. Kauniita ihmisiä he toki ovat, mutta kummallakin on erikoiset
kasvonpiirteet.
Emman ja Harriet Smithin ystävyys oli
kuvattu kivasti. Aluksi ajattelin, että Emma haluaa olla hänen ystävänsä vain
sen aikaa, että saa jälleen uuden onnistuneen avioliittoyhteyden luotua.
Harrietissa oli haastetta, hän kun on avioton lapsi. Heidän suhteensa kuitenkin
suureksi ilokseni kehittyi aidoksi ystävyydeksi ja kyllä Emma ystävää tarvitsikin.
Väärinkäsitykset, joita sulhasen hankinnassa Harrietille sattuu olivat
huvittavia ja toisaalta todella samaistuttavia. Herra Elton osoittautui aika
ikäväksi tyypiksi, mutta arvasin kyllä heti, että hän oli kiinnostunut Emmasta
eikä Harrietista. Oli muuten veikeää ajatella Josh O´Connoria huikentelevaisena
pappina, kun on tottunut häneen no, huikentelevaisena nuorena kirjailijana
Durrelin perheessä.
Tykkäsin myös Emman ja herra Knightlyn
suhteesta, joka oli mukavan sisaruksellinen, vaikka heistäkin näki heti, että
he tulevat olemaan tarinan pääpari. Dialogi oli varmaan aika lailla Austenille
uskollista ja todella hauskaa. Pidin siitä, miten Knightly välillä läksytti
Emmaa. Se ei ollut millään tavalla ilkeämielistä, vaan rehellistä palautteen antoa.
Churchillin ja Emman suhdetta en ihan tajunnut, luultavasti sitä avataan
kirjassa enemmälti. Emma on ihastunut häneen, mutta ovatko he kirjoitelleet tai
viettäneet esimerkiksi jonkun aiemman kesän yhdessä, ei käy elokuvasta oikein
ilmi. Joten heidän romanssinsa jäi minulle vähän köykäiseksi. Jouduin
miettimään kovasti, mistä Callum Turner on niin tuttu, mutta hänhän näyttelee
Newt Scamanderin veljeä Theseusta Ihmeotuksissa.
Puvustus ja lavastus olivat hienot.
Tykkäsin paljon siitä, miten kuvat oli usein rajattu niin, että Emma oli
suoraan kuvan keskellä. Tanssiaskohtaus oli myös mielestäni kiva ja jotenkin
ihanasti erilainen kuin yleensä, en kyllä osaa selittää miten. Hupia tuottivat
myös Hartfieldin palvelijaparat, jotka joutuivat siirtelemään niitä sermejä.
Suosittelen leffaa ilman muuta Jane
Autenista pitäville ja muillekin, sillä se on kekseliäs, hauska ja
valloittava-aivan kuten päähenkilönsäkin loppujen lopuksi.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti