Mietteitä kirjasta CXIV: Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja, Tarja Kulho – lomille lompsis sekä Hajusteentekijän tytär

 Heippa!

Tallinna vuonna 1431. Piritan luostarin nunna Taleke on yllättäen menettänyt puhekykynsä, ja apteekkari Melchior Wakenstede kutsutaan selvittämään tapausta. Matkalla apteekkari löytää kuristetun miehen. Myös Piritan luostarissa kuristetaan kolme ihmistä seuraavien päivien aikana. Melchior vannoo löytävänsä syyllisen, mutta miten käy, kun hänen korviinsa kantautuu samaan aikaan suruviesti kotoa? Historiallinen dekkari vie lukijansa vanhaan Tallinnaan ja keskiajan pimeälle puolelle. Piritan kuristaja on suositun Apteekkari Melchior -sarjan neljäs mysteeri.

Pidin tästä romaanista toistaiseksi eniten koko sarjassa. Harglan kirjoitustyyli oli jotenkin hieman erilainen, normaalimpi. Aiemmissa osissa on ollut hieman vanhahtava tyyli, joka teki lukemisesta vähän vaivalloista. Pidin Melchorin lapsista ja olisin toivonut, että Agatha olisi luostarin sijaan saanut jäädä hääräämään Tallinnaan näppäränä porvarin vaimona. Mysteeri oli mielenkiintoinen, alku on kirjoitettu niin, että se todella johtaa harhaan, yllättävällä tavalla. Vaikka Katerlynin kohtalo oli harmillinen, oli hauska tietää Melchiorin muisteloista, kuinka he olivat tavanneet. Birgittalaisnunnilla vaikutti olevan aika tiukka luostarisääntö pitkine laulettuine palveluksineen.

Mitä olisi kesä ilman mökkiä ja mökki ilman paarmoja, ulkohuussin tyhjentämistä, kylään tuuppaavia sukulaisia ja grillin väsähtäneitä makkaroita? Kun Korson Räkkärimarketissa kassanhoitajana työskentelevä Tarja Kulho lähtee kesänviettoon, on jalassa lomacrocsit ja kohteena oman konsernin mökkikylä. Kukapa ei haluaisi viettää kesälomaansa rakkaiden kollegojen seurassa? Siispä: lomille lompsis. Paula Noronen on humoristi, käsikirjoittaja ja kirjailija. Kirjailijana hänet tunnetaan suosituista Supermarsu- ja Yökoulu-sarjoista. Norosen ensimmäisen aikuisille suunnattu teos Tarja Kulho – Räkkärimarketin kassa hurmasi tuhannet lukijat riemastuttavalla huumorillaan.

En minä tällekään toiselle osalle hirveästi lämmennyt, vaikka oli siellä ihan hauskojakin juttuja. Kaikkein huvittavinta minusta oli lopussa, kun Pyry vaan totesi, että kiva, kun tykkäätte Anniinasta, tuon sen seuraavalla kerralla kotiin käymään. Vescu oli hauska ja osuva hahmo ja ajattelin ensin, että hän on nuorempi mies, ehkä vähän kolmenkympin jommallakummalla puolella, mutta hän olikin Tarja, Reijon ja muiden ikäinen. Kyllä minä pystyisin näitä lukupiirin merkeissä vielä lisääkin lukemaan, mutta itsekseni en kyllä tarttuisi.

Kun Ilussa syntyy, moista lasta ei ole ennen nähty. Niin täydellinen kuin vastasyntynyt voi olla, mutta osa vauvan pehmeästä ihosta hehkuu verenpunaisena. Se on merkki jumalilta, sen tietävät kaikki. Ilussa on assyrialaisten hajusteentekijöiden sukua, ja äiti kasvattaa tyttärestään taitavan tuoksujen ja voiteiden valmistajan. Mutta äidin mukana kulkee salaisuus, savitaulu, joka ei saisi missään nimessä joutua vieraisiin käsiin ja jonka vuoksi äiti on piilotellut Ilussan kanssa vuosikausia kyläpahasen majatalossa. Kunnes kaikki muuttuu yhdessä yössä. Assyriologi Kaisa Åkermanin historiallinen romaani avaa näkymän 1200-luvulle e.a.a., epävakaaseen aikaan, jolloin Assyria otti ensimmäisiä askeliaan maailmanmahdiksi.

Hyvin kiinnostava katsaus pieneen osaan assyrialaista kulttuuria. Olisin mielellään kuullut hajusteiden valmistuksesta vielä enemmänkin. Hajusteidentekijät olivat ammattinsa osaavia ja varmasti arvostettuja naisia. Ilussa oli mielenkiintoinen nuoresta tytöstä naiseksi kasvava hahmo. Namirtu taas vaikutti todella kipakalta, jota maanpakoisuus vain oli korostanut. Erenu sai kyllä paljon vapauksia ollakseen löyhäsuinen orja. Toki orjien välillä oli Assyriassakin eroja kuten myöhemmin Kreikassa, mutta kuitenkin. Rahimalla oli maalaisjärkeä toimia majatalossa ja miesten maailmassa. Tykkäsin myös siitä, kuinka Ilussa lopulta päätyi pyörittelemään miehiä omassa tyttömäisessä epävarmuudessaan. Harvemminpa sitä nuorena ja kokemattomana tietää, ketä oikeasti rakastaa.

-Roona-