Ystävänpäivä

 Moikka!

Will huokaili pohtien, mitä laittaisi päälleen. Ystävänpäivä alkoi uhkaavasti kääntyä iltaan ja Hermio oli luvannut viedä hänet treffeille. He menisivät ravintolaan ja sen jälkeen oli kuulemma luvassa vielä joku ekstrayllätys. Willille olisi toki riittänyt, että he katsoisivat Netflixiä ja kuhertelisivat Hermion sängyllä ja että hän mahdollisesti löytäisi itsensä alastomana Hermion sylistä illan lopuksi. Tietenkään hän ei halunnut painostaa miestä mihinkään ja romanttinen ravintolailta olisi kyllä ihana. Vaatteet vain tuottivat päänvaivaa. Chris istui tyttöystävänsä kanssa sängyllään jotain kännykkäpeliä pelaten. Will oli luvannut, että nämä saisivat asuntolahuoneen käyttöönsä koko yöksi. 

Jenny sujahti paikalle heidän käytävään raollaan olevasta ovestaan. ”Etkö sinä ole vielä päättänyt? Laitat ne tummat tiukat farkut ja sen yhden pitkähihaisen t-paidan. Paitsi jos pelkäät, että Hermio rikkoo sen repiessään sen päältäsi.”

Will karahti punaiseksi ja Chris elehti, että oli jo kuullut ihan liikaa. Jenny soi mulkaisun sängylle päin. 

”Se on kuule teidän eduksenne. Mitä todennäköisemmin Williltä lähtevät vaatteet päältä, sitä todennäköisemmin te saatte kuksia täällä rauhassa koko yön.” 

Chrisin tyttöystävä Jeidi hihitti ja nyökkäili. Will karkasi vessaan laittamaan Jennyn ehdottaman asukokonaisuuden päälleen. Paita kieltämättä paljasti aika kivasti käsivarsien vahvistuneet lihakset. Hän oli innostunut salilla käymisestä edellisenä kesänä. Ehkä Hermiokin pitäisi siitä, että hän näytti seksikkäämmältä kuin yleensä.

Toisaalla Hermiolla ei ollut ollut mitään vaikeuksia asun valinnassa. Hän oli heittänyt päälleen jotain, minkä ajatteli näyttävän samaan aikaan tyylikkäältä ja rennolta. Häntä hermostuttivat aivan muut asiat. Kuten esimerkiksi se, että mahtoiko Will todella haluta hänen kanssaan sänkyyn. Ilta oli nimittäin suunniteltu viemään heitä kahta sitä kohti. Olihan Will antanut aika vahvoja signaaleja haluistaan, mutta hän ei tahtonut rikkoa mitään, mitä he olivat siihen mennessä rakentaneet. Vahvoja signaaleja, hänen sydämensä tuhahti, Will on sanonut haluavansa sinua! Siinä vahvaa signaalia kerrakseen. Hermio hiljensi viisastelevan sykkijänsä ja päätti, että treffit menisivät loistavasti.

Papa Giorgion kaikki pöydät olivat täynnä. Tarjoilija mutkitteli heidän edellään kohti Hermion varaamaa yksilöä. Osa pareista oli jo aloittanut intensiivisen toistensa tuijottelun ruokien jäähtyessä lautasella. Willin vatsanpohjaa kutitti. Heidän pöytänsä oli rauhallisessa nurkkauksessa ja tarjoilija sytytti kynttilän palamaan samalla, kun he istuutuivat. 

”Olisitteko ystävällisiä ja katsoisitte ensin, löytyykö ystävänpäivälistaltamme jotakin mieluista? Menuista saa pudottaa osia pois, mutta ne annokset valmistuvat nopeimmin. Mitä haluatte juoda?” Lehtiö ja kynä olivat valmiina ottamaan heidän tilauksensa vastaan. 

”Jos me otamme kaksi Amorea ja kivennäisvettä?” Hermio sanoi katsoen samalla Williin, joka nyökkäsi. 

Papan alkoholittomat ystävänpäivädrinkit olivat kuuluisia Acrevillessä. Tämän vuoden nimi olisi kyllä voinut olla vähän kekseliäämpi, Will ajatteli mielessään. Ruoka oli erinomaista ja vielä parempaa siitä teki, että Hermio sipaisi hänen pöydällä lepääviä sormiaan aika ajoin. He eivät jutelleet mistään erityisen järkevästä, mutta ei siihen ollut tarvetta, kun katseet puhuivat puolestaan. Hermio maksoi laskun, koska herrasmiehet tekevät niin. Will tuhahti ilmaisulle ja totesi, että nyt elettiin 2000-lukua. 

Hermion vasen huulipieli kaartui virnistykseen. ”No, koska minulla on maailman ihanin poikaystävä.” 

Kun he pääsivät takaisin kadulle, Will ei enää voinut pidätellä uteliaisuuttaan. ”Mikä se yllätys on?” Hän puristi Hermion hansikoitua kättä. 

”Kohta näet.” 

Will pyöräytti silmiään. Tuuli pisteli poskia. ”Mietin vain, että pitääkö minun alkaa vaatimaan pusua ystävänpäivänä.” 

Hermio kaappasi hänet seuraavaan ovisyvennykseen ja suuteli pehmeästi otsalle. Will ei totisesti ollut tyytyväinen siihen ja veti toista vaativammin itseään vasten.

”Malta vielä hetkinen”, Hermio kuiskasi. 

Will kiskottiin jalkakäytävälle ja he kävelivät vielä pari kortteliväliä. Siellä Hermio johdatti Willin sisään pienen hotellin tunnelmalliseen aulaan. Nuori nainen tiskin takana tervehti heitä iloisesti. 

”Minä olen varannut meille huoneen”, Hermio sanoi yhtä paljon Willille kuin virkailijalle. 

Will tunsi rintansa paisuvan sillä aikaa, kun Hermio selvitti käytännön asioita. Sydän halusi karata kurkkuun tai alavatsaan tai jonnekin. Ja housut alkoivat olla etumuksesta liian tiukat. Hän sutaisi tietonsa nopeasti matkustajakorttiin saaden virkailijan hymyilemään tietäväisesti. 

”Tämä on kolmannessa kerroksessa”, tämä sanoi ojentaessaan heille avainkortteja. ”Aamiainen alkaa kahdeksalta.” 

Heti kun hissin ovet sulkeutuivat Hermio maistoi hänen kaulaansa. Will ulahti. Kolmannen kerroksen käytävä oli onneksi autio, joten he saattoivat etsiytyä omalle ovelleen toisiinsa kietoutuneina. Sisälle pääsy oli pieni shownsa, mutta lopulta he olivat huoneen puolella ja lukko loksahti kiinni. Se katkaisi Willin viimeiset itsehillinnän rippeet. Hän kiskoi Hermion paidan housuista ja kurotti kätensä viileälle iholle sen alle. Toisen kylkien kaaret tuntuivat täydellisiltä ja huulet kiusoittelivat Willin omia koko ajan syvemmin. Hyvän tähden. Hänen oli pakko irrottaa kätensä, kun Hermio alkoi taiteilla hänen paitaansa pois. Huolella suittu tukka meni sekaisin, mutta vähänpä sillä oli väliä. Hermion kosketus lähetti ihania väreitä ympäri kehoa. Myös tämän paita putosi lattialle Willin sohellettua hetken viimeisten nappien kanssa.

Willin lihakset olivat upeat. Olihan niistä saanut jonkinlaisen kuvan villapaitojen ja huppareiden alta, mutta tunnusteleminen oli toista. Hermio halusi koko pojan alastomaksi ennen sängylle heittäytymistä. Helvetti, hän halusi itsensä alastomaksi ennen sängylle heittäytymistä. Sormien hienomotoriikka päätti pettää tai kenties Will oli häntä ärsyttääkseen laittanut mahdollisimman vaikeat farkut. Will pääsi hänen trumpeteistaan eroon paljon helpommin. Bokserit saivat jäädä koskemattomiksi vielä hetkeksi, kun Hermio veti rakkaansa kämmen pakaralla ja toinen keskiselässä kiinni itseensä. Hän joi Willin suudelmia, kunnes tämän kädet sujahtivat ensin vyötärönauhalle ja sitten sen asettaman esteen ohi pakaroille. Hän alkoi riisua Willin blackhorseja toivoen toisen tekevän samoin itselleen.

Yhdessä hetkessä Hermio kaatoi hänet sänkyyn ja toisessa he olivat kyljittäin aivan vierekkäin. Will huohotti. Se kuulosti hölmöltä, vaikka taisi Hermiokin vähän olla hengästynyt tyynestä ulkokuorestaan huolimatta. Miehen punaruskeissa silmissä näkyi lämmintä halua ja Williä nolotti hiukkasen, että hänen omissaan hohkasi jäänsininen himo. Hermion kädet tutkiskelivat hänen selkäänsä piinaavan rauhallisesti. Will ei olisi tarvinnut enää mitään ylimääräistä viettelyä, sillä hän oli ollut kovana jo hyvän aikaa. Hänen omat kätensä vaeltelivat kuin hätäiset kanit, milloin Hermion niskassa, milloin selällä. Will painoi suunsa toisen leukapieleen ynisten. Hermion sormet olivat pysähtyneet lonkkaluun päälle pyörteilemään. 

”Rakas…”, tämä kuiskasi paksusti. 

”Herm, mi-minä tulen heti, kun kosket…. mutta koske…silti.”

Will ei tunnistanut omaa ääntään, hengitys katkeili. Hän arveli kuulostavansa epätoivoiselta, mutta rakkaus varmaan antaisi sen anteeksi. Hermion sormenpäät valuivat hänen kalunsa tyveen, missä ne kokeilivat kiharaista karvoitusta. Will laski kasvonsa kumppaninsa kaulalle hengittäen märästi ja kiihkeästi. Pehmeä kämmen silitti hänen kovuuttaan muutaman kerran eikä hän voinut itselleen mitään. Keho tärisi ja hänen spermaansa sotkeutui alavatsalle ja Hermion käteen. Will suuteli – tai oikeastaan puri – Hermion kaulaa pari kertaa euforiassaan. Hän ei tuntenut lainkaan väsymystä, mikä oli kai outoa, häntä himotti vain lisää. Hän mumisi korvanjuurelle. 

”Kulta… ha-haluaisin…sa-saanko ottaa sinut suuhuni?” 

Hermio jähmettyi hänen käsiensä välissä.

Aivot hirttivät kiinni. Oliko Will juuri kysynyt häneltä lupaa? Nyt toinen jo irrottautui hänestä hieman, anteeksi pyydellen. Sydän oli muuttunut valuvaksi hunajaksi. Sano, että hän saa, se kehotti. 

”Sinä saat”, Hermio toisti konemaisesti. Hän ei päästänyt Williä enää yhtään kauemmaksi. ”Tietenkin sinä saat.” 

Ääni oli muuttunut taas paksuksi kiintymyksestä ja onnen kyynelistä, jotka piileskelivät silmäluomien alla. Will helli huulillaan äsken tekemäänsä pientä haava kuin olisi odottanut jonkin varmistusajan kulumista. Sitten Hermio tunsi, miten kuumeiset huulet liikkuivat alaspäin hänen kehollaan. Se oli taivaallista. Tai maallista siinä vaiheessa, kun Willin kieli ensin kokeili hänen penistään ja hän sen jälkeen tunsi kostean lämmön ympärillään. Kynnet upposivat Willin kylkiluiden välisiin kuoppiin. Hampaat kolahtivat muutaman kerran herkkään ihoon. Hengittäminen oli täysin toisarvoista ja Hermio onnistuikin vain inisemään, että oli lähellä. Will ei välittänyt siitä vaan imi hänet loppuun asti. Huulet löysivät tiensä takaisin hänen huulilleen ja ne maistuivat metsämarjoilta ja suolalta, Hermiolta itseltään.

Will piti kiinni Hermion kädestä kääntyessään selälleen tasaamaan huokauksia. Hän ei malttanut olla kovin kauaa irti ihokontaktista ja käpertyi poikaystävänsä rintaa vasten. Hermion oli täytynyt tuntea häneltä karannut pieni haukotus, koska tämä kysyi hänen tukkaansa silitellen: ”Väsyttääkö?” 

”Ei.” Hänen kehonsa oli kuitenkin eri mieltä, sillä seuraavaksi hänen leukapielensä olivat repeytyä. 

”Nuku vain, kunhan pysyt siinä.” Hermion sanoissa kuului lempeä hymy. 

Will yritti urheasti pysyä hereillä, sillä hän ei halunnut menettää yhtäkään sekuntia tästä yöstä. Raukeus kuitenkin hiipi ympäri vartaloa ja uni vei hänet kohta mennessään.

Hermio antoi kyynelten tulla vasta ollessaan varma, että Will nukkui sikeästi. Siinä hänen tiukassa halauksessaan tuhisi melkoinen aarre, jota hän ei ansainnut olleenkaan. Kuva Ashistä muodostui hänen silmiensä eteen, mutta hän tarkasteli sitä kylmästi. Jos häntä olisi käsketty tekemään piirros intohimonsa unelmasta, se kuva olisi ollut viimeistä piirtoa myöten Ashin näköinen. Siksi juuri mies oli saanut hänet silmittömän himon valtaan ja uskomaan ihmeisiin. Hermio katsoi Willin onnellista ja viatonta ilmettä irvistäen. Ash oli näyttänyt nukkuessaan itsetyytyväiseltä kuin koko maailman – mukaan lukien hänen itsensä – tyydytys olisi lähtöisin ainoastaan ja vain hänestä. Ne olivat olleet kalseita öitä ja aamun tullen hänen vieressään oli ollut tyhjä paikka.

Hermio oli antanut Ashin satuttaa itseään, vaikka Celine oli lopussa sanonut hänelle jo suoraan, että mies häipyisi tiehensä heti, kun häneen tulisi halkeama. No, hän oli katkaissut jalkansa ja Ash oli alta aika yksikön löytänyt parempaa seuraa. Will mörähti nyrpeästi ja hän tajusi varmaan puristaneensa liian kovaa. Mutta kyllä tuota, joka kutsui häntä ihanaksi mitättömimmästäkin syystä, sietikin puristaa. Olihan hän ääliömäisyyksissään likistellyt Ashiäkin tajuamatta, ettei sieltä koskaan tulisi mitään vastineeksi. 

”Sinä et ymmärrä miten perusteellisesti olet minua muuttanut. Rakas”, Hermio kuiskasi leukaansa hipovalle päälaelle. 

”Ymhhhh”, Will vastasi tietäväisesti jostain unensa takaa. 

Hermion kosteille poskille levisi hymy. Hän unohtui supisemaan, rakastan sinua, rakastan sinua, rakastan sinua, kunnes nukahti.

Will heräsi käsivartensa lievään puutuneeseen pistelyyn. Epämukavuus unohtui kuitenkin heti, kun hän muisti, missä oli. Hän hipaisi huulillaan tyynenoloisen Hermion leuanpäätä. ”Huomenta ihanaiseni.” 

Aivan kuin olisi kuullut hänen sanansa Hermio avasi hitaasti silmänsä. Ripset sotkeutuivat kiehkuraan, joka pysytteli itsepintaisesti otsalla. He katselivat toisiaan hetken aikaa hiljaisuuden vallitessa. Sitten kumpikin muokkasi asentoaan niin, että he saattoivat taas olla ihan sylikkäin. ”Oliko hyvä yllätys?” 

Taustalla kuultava epävarmuus sai Willin hämmentymään. ”Herm, minähän olin sulaa vahaa käsissäsi…” 

”Minä tarkoitin hotellia, en seksiä, hönö.” Nyt mies yritti selvästi piilotella äskeistä epäröintiään. 

Will otti viekkaan ilmeen. ”Tiedät kyllä, että olisit voinut ottaa minut siinä ovikongissa enkä olisi pannut yhtään vastaan.”

Hermion kasvot vakavoituivat. ”Ja sinun pitää tietää, etten koskaan tekisi niin. Ajattelin, että hotelli näyttäisi, että haluan huolehtia sinusta, että sinulla on hyvä olla…” 

Will keskeytti takeltelevan sanatulvan näykkäämällä hänen alahuultaan. ”Lopeta! Ei sinun tarvitse yrittää tehdä minuun vaikutusta. Puhuisin tässä ihan samalla tavalla pehmeitä, vaikka olisimme maanneet sinun sängyssäsi. Sinä riität, rakas, sinä riität.” 

Hermio alkoi taas itkeä, joskin nyt sitä oli mahdotonta peittää Williltä. Tämä pyyhki pisaroita hänen poskiltaan peukalollaan. ”Älä nyt, et sinä noin pettynyt ole, minulla oli ainakin upeaa.” 

Hän kuuli kiusoittelun Willin sanoissa. ”En minä sitä. Haluaisin ihan jokaisen hetken uusintana. Minulta vain ei ole ennen kyselty lupia.” 

Will näytti suloisen myrtyneeltä. ”Ashkö ei kysynyt? Tiedoksi, että minä aion kysyä jatkossakin.” 

Hermio painoi nenänsä Willin olkapäähän ja puhalteli ihoon kyynellämpöisiä kosteuslaikkuja. Willin sydän oli pakahtua.

 ”Mennäänkö yhdessä suihkuun? Sinä ainakin tarvitset sitä.” Hermio hymähteli selvästi omalle viisastelulleen ja Williä alkoi naurattaa. 

”Joo. Sikäli, kun lupaat, että hoidamme siellä kummankin aamuseisokit pois päiväjärjestyksestä.” 

Hermio kohotti päätään ja näytti muka kauhean järkyttyneeltä. ”Millaisen halukkaan pedon minä oikein herätin?” 

Will nipisti hänen niskaansa. ”Ota tai jätä”, hän lausahti. 

”Otan.” Hermio suuteli häntä vielä oikein makeasti nousten sitten vuoteelta ja vetäen Willin perässään kylpyhuoneeseen. 

Suihkukaappi oli hiukan ahdas kahdelle aikuiselle miehelle. He tulivat sieltä kuitenkin ulos puhtaina, tyydytettyinä – ja pikkuisen hysteerisinä. He pukeutuivat katsellen toisiaan ja lähtivät alas aamiaiselle.

-Roona-