Ei mitään posliinimaalausta

 Moikka!

Aren hymähti, kun Mikal tuli asettelemaan kangasta hänen haarojensa peitoksi. ”Minä kuvittelin, että alastonmallin kuuluu olla alasti.”

Mikal katsahti häntä. ”Ja minä kuvittelin, että häiriintyisin valtavasta kalustasi vähemmän. Kaspar ei kertonut sen olevan noin iso”, tämä vastasi tyynesti.

Aren kohautti harteitaan ja nosti divaanin vieressä lattialla kököttävän viinikupin huulilleen.

Mikal sai työnsä valmiiksi. ”Noin on parempi. Nyt sinusta veistetyn jumalpatsaan hyväksyisi herkkähipiäisinkin uskonmies.”

Aren tuhahti huvittuneesti. Mikal palasi rauhallisin askelin takaisin maalaustelineensä luo. Iltapäivän laiska valo oli täyttänyt ateljeen ja Aren tuijotti hetken Mikalin keskittynyttä luonnostelua.

”Paremmat maisemat?” hän murjaisi kohta.

Mikal ei nostanut silmiään kankaasta. ”Voin vakuuttaa, että äskeiset miellyttivät paljon enemmän. En malta odottaa, että pääsen… sanotaanko vaeltamaan vuoresi huipulle.”

Aren nuolaisi huuliaan. Taiteilija oli laihuudessaankin sopusuhtainen ja hirvittävän kaunis, kuin taivaasta laskeutunut enkeli konsanaan. Jos hän pelkäsi himokkaimpina hetkinään rikkovansa Kasparinkin, niin Mikaliin olisi viisainta olla koskematta kokonaan.

”En minä säry. Kun sitä sinä kuitenkin ajattelet. Sitä paitsi minusta olisi erittäin mielenkiintoista, jos me kaikki harrastaisimme seksiä yhdessä”, Mikal sanoi työskennellen edelleen kuvan kimpussa.

”Vai niin”, Aren murahti suoruudesta hieman hämmentyneenä. ”Mitähän mieltä Kaspar mahtaa siitä olla?”

Mikal nakkeli olkiaan. ”Vastustaa ensin, mutta kyllä minä hänet taivutan. Ei hän voi vastustaa ajatusta, että saa rakastella sinun ja minun kanssani vuoron perään. Paitsi, että me kaikki teemme sen tietysti samaan aikaan, mutta sitä hänen ei tarvitse etukäteen tietää.”

Arenin oli pakko virnistää vastaan toisen viekkaasti korviin taipuneille huulille. Hän olisi mukana tuossa ajatuksessa täysin sydämin. ”Kasparin puheiden perusteella sinä olet herkkä ja hauras. Mutta näköjään sinussa on tuhma puoli. Kuinka miellyttävää.”

Mikal oli mennyt hetkeksi kaivelemaan värejään ja naurahti sointuvasti. ”Herkkänä taiteilijana oleminen on kuule rankkaa hommaa, josta tarvitsee silloin tällöin lepoa. En pidä juomisesta, mutta tuhmuuksista – tai kuten itse ilmaisisin, riettauksista – huomattavasti enemmän.”

Ateljeen toisessa päässä avautui ovi ja Kaspar tuli sisään. Hän oli ilmeisesti olettanut löytävänsä Mikalin yksin, sillä hän päätyi tuijottamaan lähes alastonta Arenia suu auki.

Taiteilija astui hänen luokseen ja kietoi kätensä hartioille. ”No, no, ei täällä ole mitään sellaista, mitä et olisi aiemmin nähnyt.”

Kaspar katsahti Mikaliin kulmiensa alta. Arenista taikuri näytti hieman loukkaantuneelta. ”Kun sanoit haluavasi maalata Arenin, en kuvitellut ihan tätä.”

Mikal hymähti pehmeästi ja suukotti kevyesti Kasparin kaulansyrjää. ”Kuvittelitko sinä sitten, että minä istun täällä päivät pitkät maalaamassa pikkusieviä asetelmia, joiden jännittävin asia on keskellä oleva mansikkakuvioinen posliinikuppi?” tämä veisteli. ”Minähän sanoin haluavani tutkia haltian anatomiaa.”

Kaspar vaikutti nyt hölmistyneeltä. Hän käveli Arenin luo. ”Eikö olisi ollut helpompi pitää kalsarit jalassa?” hän kysyi ilman ironian häivähdystäkään mytistynyttä kangasta osoittaen.

”No jaa, tämä on vain varotoimi. Katsos, kun haaravarustukseni kerta kaikkiaan häiritsi kultamurusi työskentelyä”, Aren totesi venytellen.

Kaspar aukoi suutaan kuin ei tietäisi mitä vastata.

Myös Mikal oli purjehtinut divaanin luokse. ”Se on totta, rakas”, tämä kuiski kiehnäten Kasparia vasten. ”Sinä olet ainoa sydämessäni, mutta suo meille se ilo, että vietetään jokunen yö kaikki yhdessä.”

Kasparin silmät olivat muuttuneet laskelmoiviksi ja Aren olisi voinut vannoa, että niissä käväisi pieni häivähdys mustasukkaisuuttakin. ”Tämäkö sinulla oli taka-ajatuksena? Että saisit katsella toista miestä ilman rihman kiertämää tunti kaupalla? Toista komeaa miestä?”

Mikalin viehättävät kasvot tulistuivat. ”Sinun syytäsi tämä on, mokoma silmänkääntäjä! Kirjoitat niin avoimesti kaikesta, mitä teet Arenin kanssa, sillä aikaa kun minä kärvistelen yksin surkeissa – ja myös vähemmän surkeissa – paikoissa!” Pariskunta oli äkkiä hyvin keskittynyt toisiinsa.

Aren laskeutui vetelämmäksi divaanin tyynyjä vasten. ”Kuulkaahan sydänkäpyset, en minä ole täällä rikkomassa teidän avioliittoanne…”

”Emme me ole naimisissa!” Kaspar ja Mikal ärähtivät yhteen ääneen ennen kuin hän ehti jatkaa.

Aren onnistui vaivoin estämään nauruun purskahduksen. ”Kuulostatte ihan vanhalta ja kiukkuiselta avioparilta. Minulle kyllä sopii hoidella teitä kumpaakin ilman sen kummempia sitoumuksia.”

Molemmat käännähtivät katsomaan häntä kipakasti. ”Jos haluat hoidella jotakin, niin Sorjassa on useita ilotaloja. Minun Mikaliani ei köyritä puolihuolimattomasti”, Kaspar murahti ja Aren yllättyi, kun Mikal painoi samanmielisesti päänsä tämän olkapäälle.

Kaspar vei kätensä Mikalin lantiolle ja veti taiteilijan aivan kiinni itseensä. Helvetti, nuo kaksi todella rakastavat toisiaan, Aren ajatteli.

”Olenko muka joskus nussinut sinua huolimattomasti?” hän kysyi puolustelevasti tuijottaen suoraan Kaspariin.

Taikuri raapi leukaansa vapaalla kädellään. ”Etpä kai. Mutta Mikalin nautinto on minulle yhtä tärkeää kuin omani.”

Nyt Mikal imi avoimesti laikkuja tämän kaulaan. Arenin piti purra itseään huulen, jottei hänestä näkyisi, kuinka turkasen kuumaa sen katseleminen oli.

”Joskus tärkeämpääkin, oma höpsöni. Kun et aina tajua, kuinka suuri osa minun nautintoani sinun nautintosi on”, taiteilija mumisi matalasti.

Aren oli ensimmäisenä valmis myöntämään, että välitti pääasiassa lähinnä omasta tyydytyksestään, joskin se yleensä tarjosi petikumppanillekin mahtavat kyydit, koska hän ei ollut mikään viiden henkäyksen mies. Mutta se, mitä hänen ja Kasparin taikuudet tekivät heidän pannessaan… Kasparin toteamuksessa Sinisessä tiessä oli ollut vinha perä. Ja nyt taikuri tuossa suuteli taitelijaa niin tyynesti ja hellästi, että hänenkin kivistä sydäntään viilsi, haaroista puhumattakaan.

”Lakataanko jo kiusaamasta haltiavanhusta?” Mikal heitti noiden irrottua suudelmastaan.

Aren irvisti rumasti, kun Kasparkin kääntyi ja huomasi hänen tilansa.

”Lakataan vain”, tämä sanoi virnistäen itseriittoisesti. ”Muuten joudut keskeyttämään työsi, jotta mallisi voi… no, joka tapauksessa et pidä työsi keskeyttämisestä.”

Mikal nyökkäili hyväksyvästi.

”Painu perseeseen, taikurinkuona!” Aren mörähti.

Kaspar näytti käsillään sovittelevaa elettä, mutta kääntyi vielä ovella. ”Niin minä ajattelinkin, Aren. Nähdään illallisella. Ja sen jälkeen.” Heille kummallekin osoitettu silmänisku ja taikuri oli tiessään.

Mikal tassutteli divaanin luo ja suukotti Arenin yllätyksesi tämän poskea. ”Saatiin mitä haluttiin, vai kuinka?” taiteilija kuiskutti hänen korvaansa ja Arenin onnistui nyökätä.

Lähtiäisiksi Mikal vetäisi kangasmytyn mukaansa. ”Ja nyt minä pääsen toden teolla tutkimaan haltian anatomiaa.”

-Roona-