Yksityisyydestä ja julkisuudesta

Heippa!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Metron vaunu oli puolillaan ihmisiä. Tuntui oudolta olla siellä siviilit päällä. Juuri kukaan ei kiinnittänyt heihin huomiota. Newyorkilaiset olivat tottuneet Avegereihin keskuudessaan. Silti Steveä kuumotti. Tony oli jo asemalla näyttänyt saaneen jonkin idean ja pohti sitä nyt kuumeisesti aivan muissa maailmoissa. Samalla hän silitteli hajamielisesti Steven polvella olevan käden rystysiä. Olihan Tony tietenkin yksityisesti ollut hänen poikaystävänsä jo vähän aikaa, mutta mahtoikohan maailma olla valmis siihen, että Iron Man ja Captain America jakoivat hellyydenosoituksia julkisesti. Taivas ei kuitenkaan pudonnut niskaan. Vaunu tuoksui edelleen tunkkaiselle, ihmiset tuijottivat kännyköitään ja Tony ilmoitti täysin yllättäen, että tässähän he jäisivät jo pois. Käsi kädessä.

 ----------------------------------------

Metsässä oli rauhallista. Tony ei voinut kutsua itseään ulkoilmaihmiseksi hyvällä tahdolla, mutta mitäpä sitä ei rakkaansa vuoksi tekisi. Steve näytti nauttivan täysin siemauksin. Varhainen kesä oli parhaimmillaan, puut olivat vehreitä ja kukat kukkivat. Heidän suhteensa julkistaminen oli imenyt Stevestä mehut. Tony nyt jaksoi vastailla toimittajien toistuviin, tyhjänpäiväisiin kysymyksiin nenäkkäästi, mutta toinen koki olonsa tukalaksi. Täällä oksien varjossa mies vaikutti onnelliselta. Puita ei kiinnosta paskan vertaa kumpi meistä on alla ja kumpi päällä, Tony ajatteli. Steve palasi hänen luokseen kädessään lehvä, jonka tämä pujotti ujosti hänen korvansa taakse. Tony antautui suutelemaan poikaystäväänsä pitkään ja hellästi. Luonnon helmassa olemisessa oli puolensa: yksityisyys.

-Roona-

Kylmä

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Kylmä. Hänellä oli niin hirvittävän kylmä. Keho värisi kauttaaltaan. Lokin oli vaikea avata silmiään. Hän kiskoi vaistomaisesti päällään olevaa täkkiä tiukemmin peitokseen, mutta se ei auttanut yhtään. Sairauden uuvuttamat silmät erottivat tutun katon. Hän oli Asgardissa omassa huoneessaan ja tuijotti katosvuoteensa kantta. Lokin nähdessä viimeksi hän oli ollut… muualla. Häpäistynä ja yhtä yksin kuin nytkin. Kukaan ei ollut edes viitsinyt vetää verhoja kunnolla ikkunoiden eteen, vaan niiden raoista pujahteli yön valoa, joka sitten loi varjoja huoneen seinille ja lattioille. Valtava puistatus kävi Lokin läpi. Lämpöä… hän tarvitsi lämpöä, jota kukaan ei ollut hänelle suomassa. Kuume pyrki viemään häntä horrokseen, mutta jokin osa hänen aivoissaan muisti vaatekaapin nurkkaan mytyksi viskatun Thorin viitan. Se toisi hänelle tarvittavaa lämpöä. Loki nousi sängystä hitaasti, hoiperteli kaapille lähes tiedottomasti ja löydettyään punaisen vaatteen kiersi sen hatarasti ympärilleen. Jalat jaksoivat kuitenkin kantaa enää lähimpään nurkkaan, johon hän käpertyi pieneen sykkyrään ja vaipui houreiseen uneen.

Thor astui huoneeseen hiljaa, sillä hän ei halunnut herättää mahdollisesti nukkuvaa veljeään. Hän itse oli löytänyt Lokin nimettömästä maailmasta heikkona ja hauraana, hädin tuskin enää elämässä kiinni. Hän oli vahtinut, että veli toimitettiin vuoteeseen ja että parantajat tulivat hoitamaan tätä, mutta sitten hänet oli vedetty antamaan raporttia kaikesta tapahtuneesta ja siihen oli vierähtänyt aikamoinen tovi. Nyt vasta hän oli voinut palata katsomaan, että Lokilla oli kaikki hyvin. Thor hipsi sängyn viereen kokeakseen elämänsä järkytyksen, sillä se oli tyhjä. Hänen katseensa alkoi hätäisesti pälyillä ympäri huonetta. Hämärässä kuun valossa oli vaikea havaita mitään. Mikseivät he jättäneet hänelle kynttilää palamaan? Thor ajatteli vihaisesti. Silloin silmät yhyttivät yhdessä nurkassa olevan möykyn, joka ei ihan varmasti ollut ollut siinä aiemmin. Hän otti pari askelta lähemmäksi ja erotti jo Lokin hikiset kasvot ja vartalon, joka tärisi kuin horkassa. 

Thor kävi kiireesti polvilleen ja veti veljen syliinsä. ”Mitä sinä höpsö täällä teet? Autetaan sinut takaisin sänkyyn”, hän supatti hellästi. 

Loki ei vastannut, hänen sormensa näyttivät vain kiristyvän tiukemmin kankaaseen, johon hän oli sotkeutunut. Minun viittani, Thor ajatteli tunnustellessaan nyt vaatekappaletta paremmin. Huoneen hiljaisuuden rikkoi rohiseva ääni, josta sai tuskin selvää. 

”Kukaan ei rakasta minua. Miten enää voisikaan.” 

Loki ei vaikuttanut olevan tietoinen Thorin läsnäolosta. 

”Minä rakastan sinua, pikkuveli, enemmän kuin tiedätkään”, Thor kuiskasi silmät kyynelissä vetäen Lokin voimakkaammin itseään vasten. 

Se havahdutti Lokia vähäsen. ”Lämmintä… minun oli niin kylmä”, tämä sanoi painaen päätään Thorin rinnalle. 

Thor silitti elottomiksi haituneita mustia hiuksia. ”Ole vain siinä. Minulla riittää kyllä kuumaa verta jaettavaksi.” 

Hetken aikaa hän kuuli vain Lokin hengityksen ja luuli jo tämän nukahtaneen erottaessaan jälleen puhetta: ”Minun… minun olisi pitänyt sanoa… kertoa hänelle… että… että rakastan…” 

Lopusta ei saanut enää selvää. Thor suukotti veljensä otsaa. 

”Saat varmasti vielä tilaisuuden kertoa hänelle rakastavasi. Se henkilö tulee olemaan hyvin onnellinen.” 

Loki huokasi kuin helpotuksesta ja upotti suunsa hänen soliskuoppaansa. Thor voimisti otettaan. Vaikka Lokin sairaus sattui häneen sydänjuuria myöten, hänen mieleensä nousi kaunis muisto lapsuudesta. Silloinkin pikkuveljeä oli paleltanut ja tämä oli kääriytynyt Thorin liian isoon villapaitaan ja vaatinut päästä hänen viereensä nukkumaan. Sellaista suloista pakettia oli ollut ihanaa pitää kainalossaan ja Thorkin oli saanut silloin paremmin unta. Suloinen Loki oli vieläkin kaikista konnuuksistaan huolimatta. Thor huomasi, että tärinä oli laantunut. Hän voisi varmaan kantaa veljen sängylle, jossa olisi mukavampaa. Kohta hän laskikin Lokin varoen lakanoille. Viitta oli yhä mukana, sitä Thor ei olisi hennonut irrottaa mistään hinnasta. Hän peitteli toisen tarkkaan. 

”Onhan sinulla nyt hyvä olla?” hän kysyi sitten hiljaa ja tarttui peiton päälle jättämäänsä käteen. 

Silloin Loki haukotteli äärimmäisen kevyesti ja avasi silmiään hieman. ”Thor, voi, Thor.” Hauras henkäys. ”Haamuja on kaikkialla. Voisitko… voisitko sinä karkottaa ne kuten silloin kerran möröt minun sänkyni alta?” 

Thor sipaisi veljensä otsaa. Se oli edelleen kylmänhikinen ja samaan aikaan tulikuuma. Siksi tämä varmaan sekoitti lapsuuden tähän hetkeen. 

”Tietysti minä voin”, hän sanoi tyynnyttävän vakuuttavasti. ”Eivät ne uskalla tulla, kun minä olen tässä. Ne pelkäävät isoveljiä.” 

Lokin silmiin syttyi epätoivoinen kiilto. ”Ne ovat pääni sisällä. Mi-minä pelkään kauheasti.” Ääni sortui. ”O-ole niin… ole ni-niin kiltti… ja o-ota minut syliin.” 

Thor toteutti toiveen hetkeäkään epäröimättä. Hän viskasi kenkänsä jalastaan, ujuttautui peiton alle ja kiemursi itsensä Lokin ympärille. 

”Joko haamut säikähtivät vai sanonko niille vielä pari valittua sanaa?” hän suhisi mustiin hiuksiin. 

Veli ynähti häntä vasten. ”Anna minulle anteeksi.” 

Thor silitteli linnunluista selkää ja mumisi samalla, ettei ollut mitään anteeksi annettavaa ja että huomenna hän vahtisi itse, että parantajat huolehtisivat Lokista kunnolla. 

”On… ra-rakas isoveli. Mi-minä rikoin meidän väl… välimme, koska… minun ajatukseni… olivat… olivat saastaisia. Ja nyt minä kuolen.” 

Soperrus tuntui Thorin paidan läpi iholle saakka. Hän hamusi Lokin korvaa huulillaan. ”Et kuole ainakaan minun vahtivuorollani. Enkä minä ole ollut enää pitkään aikaan pahoillani niistä kerroista, kun koitit murhata minut.” 

Sitä kai Loki tarkoitti saastaisilla ajatuksilla. Sillä jos tämä tarkoitti… toista ääripäätä niin oli hänelläkin ollut vaikka millaisia ajatuksia siinä vaiheessa, kun pikkuveljestä oli kasvanut komea nuori mies. Ja oli vieläkin. 

”Minä rakastin… rakastan sinua. Ei… ei niin kuin veljen… kuuluu… vaan kuten rakastetun. Anna anteeksi, isoveli.” Lokin mutina oli käheää ja matalaa ja kuuloalueen rajoilla. 

Thorin sydämeen tulvahti kivun sekaan lämpöä. ”Minä tunnen samoin sinua kohtaan, temppumaakari. Jos sinä kuolet, suru vie minutkin. Sovitaanko siis, että sinä lupaat parantua ja minä annan anteeksi? Ja sitten kun olet taas voimissasi, minä suutelen sinua niin kuin olen aina halunnut.” 

Lokin keho rentoutui hänen käsivarsillaan. Kasvot painuivat lähemmäs ihoa, sormet tarttuivat paitaan, päästivät viimeinkin irti viitasta. ”Väsyttää kamalasti”, tämä sammalsi. 

Thor vapautti kaiken ruumiinlämpönsä veljen otettavaksi. Myöntymisen merkit saivat hänetkin rauhoittumaan. ”Nuku vain. En katoa minnekään.” 

Loki huokaisi syvään ja tuhisi pian niin tasaisesti kuin sairas henkilö saattoi. Thor valvoi vielä määrittelemättömän ajan hellien aarrettaan, mutta aamuun mennessä uni oli vienyt hänetkin.

-Roona-

Toipuminen

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Loki oli pukeutunut silkkisen vihreään aamutakkiinsa, siihen mistä tiesi Thorin pitävän. Samasta syystä hänellä oli jalassaan Hugo Bossin mustat bokserit. Kun Thor oli viime päivinä useammankin kerran ilmaissut, että saattaisi taas pystyä rakastelemaan, oli Loki heti alkanut mielessään järjestellä heille romanttista iltaa. Oli tietysti häpeällistä, että osa innosta johtui hänen omista haluistaan, himosta tuntea Thorin vartalon aivan kiinni omassaan pitkästä aikaa. Mutta oman halukkuuden toissijaiseksi asettaminen oli helppoa heti, kun muisti, mitä kauheutta Thor oli joutunut kokemaan. Lokin tehtävä tänä iltana olisi osoittaa, kuinka toinen oli arvokas ja hänelle äärimmäisen rakas ja antaa tälle nautintoa. Ovella kolisi ja kohta kuului, kun Thor riisui kenkiään eteisessä. 

Loki astahti olohuoneeseen ja sai vastaansa häkeltyneen tuijotuksen. ”Hei, köriläs”, hän sanoi lempeästi. 

Thor harppasi hänen viereensä ja kiersi kätensä hänen ympärilleen. Sinisissä silmissä paistoi kiihotusta, mutta myös epävarmuutta. ”Olet niin kaunis, kulta.” 

Loki ei voinut muuta kuin hymyillä. Hän ei olisi antanut kenenkään muun kuin Thorin kutsua itseään kauniiksi, niin pahat arvet se, että yläkoulun paskiaiset olivat kutsuneet häntä nätiksi ja sieväksi tytöksi, oli häneen jättänyt. ”Sinulla on ollut rankka työpäivä. Tahtoisitko käydä ensin suihkussa?” hän kysyi sivellen Thorin poskea peukalollaan. 

Varjo häivähti kasvoille saman tien. ”Sitä ei voi pestä pois.” Thorin ääni katkeili. 

Väärät sanat, Loki sätti itseään hiljaa. Hän loi erittäin vakaan katseen poikaystäväänsä. ”Ei sinun ole pakko. Se voisi kuitenkin rentouttaa. Ja käyttäisit sitä minun suihkusaippuaani, joka mielestäsi tuoksuu ihollani niin hyvältä.” Varjo väistyi hieman, mutta Lokista tuntui, että se jäi lähelle vaanimaan. 

”Minä menen. Sainkin tänään päälleni vanhoja kahvinporoja, kun roskapussi hajosi”, Thor murahti. 

Loki suukotti poikaystävänsä huulipieltä ennen kuin irrotti kätensä. 

Thor taipui vielä kohti hänen korvaansa. ”Tulenko takaisin pelkkä pyyhe päällä?” tämä kuiskasi. 

Lokin koko vartalon läpi kulki lämmin väristys. ”Ilman muuta. Sellaisena minä rakastajani haluan.” 

Kylpyhuoneesta kaikui pian veden valunta ja Loki tajusi unohtaneensa kysyä oliko Thorilla nälkä. Hän nosti tarpeita esille jääkaapista. Hän oli arvellut, että kynttiläillallinen loisi Thorille paineita, joten he voisivat vain nauttia rennosta ruokahetkestä. Kohta toinen saapuikin suihkunraikkaana ja helvetin seksikkäänä. Loki oli päästää inahtavan huokauksen. Hän tiesi Thorin purkaneen pahaa oloaan – sekä fyysistä että henkistä – kuntosalilla, mutta ei hän ihan tätä ollut odottanut. Lihakset olivat terävöityneet ja pyöristyneet, mikä oli ristiriitaista, mutta todella kuumaa. Thor tuli taas halaamaan häntä antaen poskelle samalla kevyen suukon. 

”Haluaisitko syödä jotain?” Kysymys oli tukahtua, kun Loki tunsi toisen seisokin nivusissaan. 

”Ehkä sinut?” Thor ynähti varovasti. 

Lokilta karkasi hento naurahdus. ”Tuhmuri”, hän sanoi kiusoitellen saatuaan koottua itsensä. ”Et kai vain ajatellut minua peseytyessäsi?” 

Thorin vastaus oli varsin intohimoinen suudelma. 

”Taidat haluta mieluummin vuoteeseen kuin ruokaa”, Loki kuiskasi hellästi heidän erottuaan. 

”Kyllä”, Thor totesi irrottautuen vastahakoisesti. 

Loki sipaisi tämän kylkeä. ”Maltathan odottaa minua, Adonis? Nostelen nämä vain takaisin kylmään.” 

Vain yöpöydän valo paloi Lokin tullessa makuuhuoneeseen. Thor oli piilottanut alavartalonsa peiton alle kuin olisi hävennyt kiihotustaan. Lokin sydämessä läikähti. Hän riisui omat vaatteensa koruttomasti – tässä ei kaivattu mitään viettely-yrityksiä – ja pujahti miehen viereen. Hän antoi huultensa tutkia hetken Thorin omia. 

”Kerrothan jos satutan sinua millään tavalla?” 

Thorin suloiset silmät kyyneltyivät. ”Et… et sinä voi satuttaa minua, rakas”, tämä sammalsi. Keho oli kevyesti jäykkä. 

Loki nojautui poikaystäväänsä päin. ”Muotoilen tuon toisin. Kerrothan jos tunnet olosi epämukavaksi tai ahdistuneeksi tai… millään tavalla ikäväksi. Minulle riittää vaikka vain maata vieressäsi, ihokontaktissa sinuun. Rakastan sinua valtavasti.” 

Hän vahvisti sanansa hyväilemällä Thorin leuan vahvaa kaarta sormellaan ja suukottamalla nenänpäätä. Thor huokasi pitkään ja vaikutti rentoutuvan. Loki tunki kätensä toisen kultaisiin hiuksiin ja hieroi päänahkaa antaen intensiivisin katseensa levätä Thorin kasvoissa. 

”Tahdotko sinä ottaa minut?” Thor purskautti kuin olisi pidätellyt kysymystä koko illan ja paljon pitempäänkin. 

Loki huokasi. ”Enemmän kuin mitään muuta. Mutta sinun nautintosi on juuri nyt kaikkein tärkeintä.” 

Hän hamusi toisen sykkivää kaulaa. Hän upposi soliskuoppiin ja nousi hartioiden harjanteille. Thor voihki hänen liikkeidensä tahdissa. Käsi hiipi kyljelle tunnustelemaan luita, jotka olivat murtuneet, mutta jo parantuneet. Suu piirsi rintalihasten muotoja, nautti kovettuneiden nännien mausta. Kiinteä vatsa oli kuin tuntemattoman maan kartta, jota se tutki asiaan kuuluvalla hartaudella. Loki eli jokaiselle kosketukselle. Thor tuoksui niin hyvältä heidän rakastellessaan. Miksei hän ollut aiemmin huomioinut sitä kuin ohi mennen? Toisen keho värähteli kiihkosta, lantio työntyi jo hieman ylöspäin, vaikkei Loki edes vielä ollut siellä saakka. Hän jatkoi suudelmavanaa häpykarvoitukseen asti. 

”Loki”, kuului anova urahdus. 

Loki nousi ja livautti päänsä yhteiselle tyynylle. Thorin kiinni puristetuista silmistä valui kyyneleitä. 

”Kaikki hyvin?” Loki toi sormensa raollaan oleville huulille. 

”Etkö… etkö haluakaan koskea minua?” Tukahtuneisuutta ja epäilystä. 

”Haluan tietysti. Haluathan sinä, että kosken sinua?” Loki latasi ääneensä kaiken varmuuden, rakkauden ja luottamuksen. Kiitollisuuden. 

”Kyllä.” 

Thorin sävy oli edelleen jännittynyt, mutta Loki aisti, että se oli hyvää jännitystä. Hän laski kämmenensä vartaloa pitkin kivikovalle penikselle. Hän sipaisi kevyesti ja suuteli samalla yhtä kevyesti poikaystävänsä huulia. Thor henkäisi hänen suuhunsa. 

”Anna minulle ohjeita, rakas”, Loki kuiskasi vastaan. 

Ja Thor antoi. Ei sanallisesti, mutta reagoimalla erilaisilla äänteillä hänen kätensä toimiin. Kesti vain lyhyen aikaa, kun Thor alkoi vavista Lokin amorinkaarta lipovaa kieltä myöten. Orgasmi oli selvästi voimakas eikä Loki voinut estää itseään tulemasta saatuaan suoraan sanottuna spermakylvyn. Hän tointui melko nopeasti, mutta oli upeaa katsoa, miten Thor ui hyvän aikaa syvissä vesissä. 

”Minä voin pyyhkiä meidät”, hän lausahti hellästi, kun arveli Thorin palanneen jokseenkin tähän maailmaan. 

Loki oli varannut kosteusliinoja sekä pyyhkeen makuuhuoneeseen. Hän puhdisti kummankin intiimialueet ja vatsanseudut varoen. Loppu lähtisi kyllä aamulla suihkussa. Sitten hän ohjasi Thorin kyljelleen ja painautui onnellisena tämän selkää vasten. Toisen jalkansa hän kiersi solmulle lonkan ympäri. Nenä osui hikiseen niskaan ja tuotti sinne kosteuslaikkuja. 

”Rakas, saithan sinäkin… tyydytyitkö sinä?” Thorin ääni oli hento. 

Loki puristi tämän sormia, joiden ympärille oli omansa kietonut. Miten suloinen ja huolehtivainen toinen olikaan! Loki ei kuitenkaan ehtinyt pukea tunteitaan sanoiksi, kun Thor jatkoi. 

”Kuinka kummassa minä olen koskaan ansainnut sinut?” 

Lokin sydäntä vihlaisi ja se myös suli samaan aikaan. ”Voisin kirjoittaa metrin mittaisen listan syistä ja sen lopussa olisi sama kysymys, jonka juuri kysyit minulta: miten minä olen ansainnut sinut.” 

Thor tunki lähemmäksi häntä. ”Kiitos”, hän lausahti yksinkertaisesti. ”Rakastellaanko vielä aamulla?” 

Loki puhalsi kaulan kaaren. ”Jos tahdot, köriläs.” 

Thor nukahti pian raukeasti hengittäen. Lokille uni tuli vasta myöhemmin, mutta läheisyys ja ymmärrys Thorin toipumisesta, ravitsivat häntä enemmän kuin mikään lepo.

-Roona-