Moikka!
Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa henkilöt ja maailma on otettu J. K. Rowingin Harry Potter kirjoista, mutta juoni on omani. Olen kirjoittanut tarinan huvikseni enkä saa kirjoittamisesta rahaa.
Hermione pyöritteli jälleen suussaan minttukaramellia, Percy huomioi katsahtaessaan vaimoaan. Ehkä se oli hänen tapansa jännittää, olivathan he saattamassa kuopustaan Tylypahkan junaan. Ja Rosea tietysti myös, mutta tyttö oli jo konkari ja oli karannut juttelemaan ystävilleen. Hugo piteli vielä kiinni hänen kädestään. Sinä olet niin kovin herkkä poika, Percy ajatteli lempeästi. Olisi outoa olla kotona ilman lapsia, mutta varmaan siihen tottui. Ja tulisivathan he kotiin jouluna ja pääsiäisenä ja ensi kesänä.
Hermione oli kyykistynyt halaamaan Hugoa. ”Rohkeasti vain. Tulet pitämään Tylypahkasta. Ja rakastumaan kirjastoon!” tämä kannusti ujoa yksitoistavuotiastaan.
Percy hymyili. Mitä tuli rakkauteen kirjoihin, olivat äiti ja poika täysin samasta puusta veistettyjä. ”Kaikki menee hyvin Hugo”, hän sanoi puristaen vielä lapsekkaita sormia. ”Näetkö, leijuttajat ovat vieneet tavarasi tuohon osastoon? Voit hyvin mennä jo. Juna lähtee ihan pian.”
Hugo puristi tiukasti takaisin ja katosi sitten junaan.
”Heippa sitten, isä ja äiti.” Rose pyörähti heidän editseen. ”Pidä huolta pikkuveljestäsi!” Hermione huudahti tämän perään.
Rose ilmaantui kohta samaan ikkunaan Hugon kanssa ja Percy vilkutti heille niin kauan, ettei junasta kuulunut enää pihaustakaan.
Percy luki Päivän Profeettaa hiljaisessa asunnossa. Teemuki odotti pöydällä ja Hermione valmisteli itselleen iltapalaa keittiön tasolla. Rita kirjoittaa taas omiaan, Percy ajatteli silmäiltyään Luodikon uusinta kolumnia.
”Mitä mieltä olisit, jos me saisimme vielä yhden lapsen?”
Percy laski lehden, kun Hermionen kysymys upposi hänen tajuntaansa. ”Tämä tulee nyt vähän äkkiä, mutta kai me voimme harkita sitä. Jos sinusta tuntuu siltä”, hän sanoi harkitsevasti, vaikka pieni pakokauhu yritti nousta kurkkuun.
Hänen yllätyksekseen Hermione purskahti nauruun. Nainen kiersi hänen taakseen ja alkoi hieroa harteita. ”Te Weasleyt olette niin sikiävää väkeä, ettei tässä minun tuntemuksillani taida olla enää väliä. Minä olen raskaana, Percy-rakas. En vain halunnut paukauttaa sitä sinulle päin naamaa.”
Percy laski sormensa toiselle hierovalle kädelle. ”Oletko tosissasi?”
Hermione suukotti hänen päälakeaan. ”Kyllä. Tein testin jo maanantaina. Ja toisen vielä varmuuden vuoksi tiistaina. Ajattelin, että kerron vasta nyt. Etenkin Hugo ansaitsi, että keskityimme hänen koulun alkuunsa.”
Percyn valtasi lämmin tunne ja kaikki epävarmuus oli väistynyt. Hän toi Hermionen rystyset huulilleen hyväiltäviksi. Sitten hän ohjasi vaimonsa rauhallisesti syliinsä.
”Sinä olet maailman paras äiti.” Hän silitti vatsaa, jossa todellakin tuntui jo merkkejä aavistuksenomaisesta pyöristymisestä. ”Ihanaa, että annoit Hugolle aikaa, mutta kirjoitetaanhan lapsille mahdollisimman pian, että he ovat saamassa pikkusisaruksen.”
Hermione hymyili hänelle aurinkoisesti. ”Tottakai. Heti huomenna. Mahtavaa, että suhtauduit iltatähteen näin positiivisesti.”
Percy huokasi ja hymähti heti perään. ”No, olen minä sentään jossain kehittynyt näiden vuosien aikana.”
Hermione suuteli häntä pitkään ja lämpimästi. Hän suuteli takaisin. Suudelmat jatkuivat ainakin kymmenen minuuttia, sillä kumpikaan heistä ei tuntunut osaavan – tai haluavan – lopettaa. Lopulta Hermione katseli häntä taas silmiin.
”Ainakin minä voin nyt lopettaa niiden kirottujen karamellien imeskelyn. Oikeastaan aamupahoinvointituntemusten vuoksi minä sen raskaustestin alun perin teinkin”, tämä huoahti helpottuneena.
”Nekö auttoivat pitämään etovan olon poissa? Ihmettelinkin, kun näytit yhtäkkiä himoitsevan niitä.”
Hermione tökkäsi häntä pehmeästi soliskuoppaan. ”En himoinnut, mutta ne auttoivat kyllä. Jatkossa näetkin sitten minut oksentelemassa päivän aikana kuten Hugon kanssa.”
Percy veti heidän otsansa yhteen. Aikoinaan Rosea odottaessa Hermionella oli ollut vain pari huonoa aamua. Hugon tapauksessa pahoinvointi oli ollut kahden viikon ajan lähes ympärivuorokautista. ”Luuletko, että hän olisi toinen poika?”
Hermione toi peukalonsa silittämään hänen poskeaan. ”Ei sitä tiedä. Vauvat ja raskaudet ovat yksilöitä. Mutta hän taisi saada alkunsa, kun vietimme treffi-iltaa silloin kesäkuussa.”
Percy oli kerran jälkeenpäin unohtunut ajattelemaan tuota iltaa ministeriön ruokalassa ja oli lopulta lähtenyt naama punaisena, sillä hänen housujensa etumus kiristi siinä vaiheessa aika lailla. Sen jälkeen hän oli muistellut sitä vain yksityisinä hetkinä.
”Mehän emme tosiaan tainneet käyttää ehkäisyä.”
Hermione naurahti karheasti. ”Söpöä, että olet edelleen välillä noin ujo. Mutta me halusimme toisemme sillä tavoin. Paljaana. Minua ei ainakaan kaduta.”
Percyn oli pakko nieleskellä hiukan. ”Ei minuakaan.” Hän suukotti vaimonsa poskea. ”Minua ei kaduta mikään sinun kanssasi tekemäni. Vain omat hölmöilyni aikoinaan.”
Hermionesta hehkui lämpöä. ”Mitä jos menisimme yhdessä kylpyyn?” hän ehdotti. ”Nyt kun lapset ovat koulussa, voimme viettää turvallisesti aikuisten aikaa. Ja kaipaan kosketustasi.”
Percy nosti heidät kummatkin ylös tuolilta. ”Sopii. Ja ehkä voin aloitta jo tutustumisen pikkuiseenkin. Sinähän sanoit joskus, että sikiö voi muistaa jo hyvin varhaiset kosketukset.”
Hermione kurkotti kuiskaamaan hänen korvaansa. että hän oli valtavan suloinen mies. He menivät kylpyhuoneeseen, täyttivät ammeen ja riisuutuivat. Hetken kuluttua Percy ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin Hermionen pehmeää vartaloa sylissään, pientä ihmisen alkua tämän kohdussa ja Rosea ja Hugoa, jotka varmaan nauttivat jo lukukauden ensimmäisestä illallisesta.
-Roona-
