Moikka!
Hevonen on vielä virkeä
kivet kopisevat kavioissa.
Hapan haju nousee sieraimiin
ilman kunnon syytä.
Tienharassa aurinko lopulta laskee.
Minä juoksen pakoon
sinä et enää minnekään.
Veripisaroita ja mustetahroja
jätit viestiisi.
Kuinka saatoit murhata itsesi?
Elämä ei ole juhla, kirjoitit.
Metsän vihreä on muuttunut tummuudeksi
ja ilmassa maistuu rikinkatkuinen suola.
Tammani käynti on muuttunut vienoksi,
se säikähti tiellä makaava käärmettä.
Viileänä viheltävä tuuli
tunkeutuu jokaisen atomini ytimeen.
Raippa osuu lautasille liian kovaa
kun ajattelen paljasta ihoasi.
Minä ja ratsuni tunnemme kipua eri syistä.
Vaellan pitkin maita ja mantuja
usvan peittäessä minut pimeydessä.
Hyveellisiä emme olleet kumpikaan.
Hevosen pörheään karvaan nojaten
nukun yöni edes jotenkuten.
-Roona-
