Antiikin kirjallisuuden viemänä

Hei taas,

Viime aikoina olen innostunut lukemaan roomalaisten kirjailijoitten suomennettuja teoksia. Toki suurimmassa osassa on ollut mukana myös alkuperäinen latinankielinen teksti, jonka olen myös lukenut. Käsissä ovat kuluneet Titus Livius, Martialis, Plinius nuorempi ja Seneca. Tähän väliin on pakko laittaa pieni mainos – nämä kaikki on suomennettu 2000-luvulla ja pääasiassa vielä 2010-luvulla ja varustettu loistavilla selitysosioilla eli jos oma lukulista on tyhjä voi antiikkia tuntematonkin ottaa nämä ohjelmaansa melko huoletta. Suomennosvuosikymmenellä ei sinänsä tietysti ole mitään väliä, mutta en välttämättä suosittelisi kenellekään aloittaa tutustumista antiikin kirjallisuuteen Iliaan ja Odysseian jokseenkin raskassoutuisista runomittasuomennoksista. (Jos Homeroksen eepokset kiinnostavat ja haluaa välttämättä aloittaa niistä, niin kehotan mieluummin katsomaan Saarikosken Odysseian lyhennettyä proosasuomennosta tai jotain englanninnosta.)

Tietysti tämä into on peräisin mun antiikki innostuksesta ylipäänsä ja halusta pitää omaa osaamista yllä. Mutta tajusin vasta nyt kuinka erityyppisiä kirjallisuuden lajeja näihin ”juuri” suomennettuihin ja juuri luettuihin lukeutuu: näytelmiä, epigrammeja, kirjeitä, historiankirjoitusta. Liviuksen Ab urbe conditan (Kaupungin perustamisesta lähtien) kirjat keskittyvät Hannibaliin ja toiseen puunilaissotaan, Senecan tragediat pohjaavat tunnettuihin tarustoaiheisiin, Martialis-kokoelmaan taas on kerätty hänen seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä epigrammejaan ja Pliniuksen kirjeet käsittelevät niin yksityisiä kuin valtiollisiakin aiheita.

Olin jo aiemmin lukenut Senecan filosofiset Luciliukselle osoitetut moraalikirjeet, joten roomalainen kirjetyyli oli minulle jo tuttua.  Pliniuksen kirjeet ovat mielestäni helpommin omaksuttavia, mutta hän käsitteleekin jokapäiväisiä asioita eikä ylly filosofoimaan juuri ollenkaan. Lisäksi pidin erityisesti kirjeestä, jos hän kehottaa erästä ystäväänsä välttämään turhaa ankaruutta lapsenkasvatuksessa – hyvä esimerkki jokaiselle vanhemmalle ja kasvattajalle vielä nykyäänkin. Olimme lukeneet Cornelius Nepoksen Hannibal-elämänkerran latinan tekstinselityskurssilla ja sitä saatuja tietoja oli hauska verrata siihen, mitä Livius Hannibalista kertoo. Martialis taas kiinnosti siksi, että yksi kurssikaverini teki gradunsa juuri liittyen näihin hänen seksiepigrammeihinsa (olin opponoimassa sitä gradua työn eri vaiheissa). Ja Senecan näytelmät – no, vertailua tuli väistämättä tehtyä etenkin Euripideen Medeiaan.

Loppukesäksi taidan siirtyä nykyromaanien pariin, mutta palataan asiaan myöhemmin vaikka Ceasarin, Tacituksen tai Quintilianuksen parissa.

                                                           

                                                            -Roona- 

 

PS. tekstissä mainittujen kirjojen tietoja:

Martialis: Venus, viini ja vapaus – Epigrammeja (2000)

Plinius nuoremman kirjeitä Trajanuksen ajan Roomasta (2005)

Seneca: Kaksi tragediaa: Medeia & Thyestes (2012)

Titus Livius: Ab urbe condita XXI – Karthagon Hannibal lähtee sotaan (2014)

Titus Livius: Ab urbe condita XXII – Karthagon Hannibal Rooman porteilla (2015)