Elokuvissa III: Doctor Strange

Moi vaan!

Olen kokeillut kahdenlaista tapaa kirjoittaa näitä elokuvajuttuja ja taidan jatkossakin valita näistä elokuvan kannalta sopivimman, kummassakin kun on puolensa. Esimerkiksi Doctor Strangen kohdalla olisi tosi hankala tehdä tuollaista +/- arvostelua, kun ei siinä mielestäni miinuksia juuri ollut ;).

Minun on ensimmäiseksi sanottava, etten ole koskaan lukenut yhtään Marvel-sarjakuvaa (- no ehkä pikkuisen Spider-Mania). Kaikki sanomani perustuu oman mielipiteeni lisäksi siis vain muihin MCU elokuviin. Ja näistäkin olen kokonaan katsonut vain Avengers- ja Thor-elokuvat sekä vähän yllättäen omaksi suosikiksi nousseen Guardians of the Galaxyn. Että tällaiselta pohjalta… ai niin, varoitus spoilereista, vaikka luulen kyllä, etteivät nämä mun vähäiset pohdiskelut keneltäkään mitään näistä elokuvista pilaa.

Doctor Strangen paras puoli on ehdottomasti sen visuaalinen kauneus. Avaruus-/ multiversumijaksot ovat silkkaa silmän karkkia. Värit toivat mieleen discon kulta-ajan ja 80-luvun, joille MCU on käsittääkseni tyylillisesti suuntautumassa ainakin seuraavaan Thor-elokuvaan. Tilan muuntamisesta en pitänyt ihan yhtä paljon, vaikka kaunista sekin oli. Varsinkin kun elokuva alkoi tuollaisella jaksolla niin mietin, että tuleekohan mulle paha olo jatkossa, mutta ei onneksi tullut (silmä ja aivot vissiin tottuivat, kun osasivat odottaa samantyyppisiä juttuja tulevan lisää). Ja katsoin siis 2D-version.

Toinen loistava puoli on tietenkin roolitus. Kerkesin tässä välillä jo jostain syystä kyllästyä Benedict Cumberbatchiin, mutta katsoessani alkusyksystä Shakespearen kuningasnäytelmien tv-versioita, oli pakko todeta vau ja antaa hiljaisia aplodeja. Cumberbatchin kohdalla taitaa olla kyse tyyppiroolituksesta, kun tohtorihan on käytännössä Sherlock, tosin jonkin verran mukavampi, sopeutuvampi ja yhteiskuntakelpoisempi. Mutta nätisti hän hommansa hoitaa enkä minä muuta odottanutkaan. Minua häiritsi vähän se, että Chiwetel Ejioforin esittämä Mordo näyttää puolet ajasta hirveän kärsivältä. Välillä pitääkin tietysti näyttää surulliselta ja käsittääkseni hahmolla on takanaan rankka lapsuus, mutta hän näyttää siltä, että tuntee suurin piirtein fyysistä kipua. Ehkä Ejioforin ”resting face” (olisiko perusilme hyvä suomennos?) on tuollainen surullisen näköinen sitten. Mutta joo, ei pidä käsittää väärin, Mordo hymyilee ja vitsailee elokuvan aikana – Ejioforilla on muuten ihanan lämmin hymy – mutta välillä normikeskustelunkin aikana näyttää siltä, että kaverilla olisi pahemman luokan vatsahaava.

Minusta oli kiva, että elokuva meni heti in medias res ilman sen kummempia selityksiä. Asiaa tuntematonkin katsoja pääsi kyllä hyvin mukaan. En tiedä oonko ollu silmät kiinni trailereita katsoessa, mutta tajusin vasta teatterissa, että a) Strange on ihan oikeastikin tohtori – tässä tapauksessa lääkäri ja b) doctor Strange ei ole keksitty supersankarinimi vaan hänen oikea nimensä. Ehkä ajattelin tässä turhan vahvasti Deadpoolia – joka muuten on unohtunut tuolta Marvel-suosikkien listalta, hyi minua! – ja sitä kohtausta, jossa ne keksivät tuota nimeä Deadpool.

Loistava leffa!   10/10

PS. Jos pilkun viilaus ärsyttää, voi lukemisen lopettaa tähän. Mutta siis minusta tapa, jolla Strange suhtautui asioiden tilaan Muinaisen luona, oli virkistävä ja looginen. Yleensä tällaiset ”valittu” hahmot nimittäin jarraavat vastaan ihan turhan kauan, kun normaalisti olisi loogista tyytyä, että asia nyt on näin. Mutta tämä on taas näitä minun henkilökohtaisia ärsytyksiä, joista kukaan muu ei varmaan juuri välitä