Tämä on jälleen yksi niistä jutuista, joita kirjoitin luovan kirjoittamisen kurssin aikaan. Ja tämä tuntuu nyt kauhean pateettiselta ja dramaattiselta.
Kapakassa oli hiljainen ilta. Baaritiskiin nojaili pari tyyppiä, mutta kaikki pöydät yhtä lukuun ottamatta olivat tyhjiä. Siinä istui kaksi hyvän päivän tuttavaa tyhjentämässä lasejaan. Kapakan ovesta työntyi sisään nuori nainen pitkä takki auki. Häntä ei tuntunut yhtään haittaavan, että hän tuli näin vilkutelleeksi sen alaista vaatekertaansa, joka oli kuin parhaimmallakin ilotytöllä: silkkikorsetti, pikkuhousuihin verrattavat tiukat mustat nahkashortsit ja sukkanauhat. Jaloissa oli stilettikorkoiset avokkaat. Hän meni miesten pöytään vaivautumatta käymään baaritiskillä. Toinen miehistä pani heti kätensä hänen reidelleen ja hymyili lipevästi tervehdykseksi.
”Mukavaa
nähdä sinuakin, Don”, nainen sanoi siirtäessään käden pois. ”Williä tässä näkeekin
täällä nykyään joka päivä. Rick kertoi, että olitte eilenkin pelaamassa
korttia.” Mies, joka oli pitänyt kätensä kurissa, irvisti. ”Oliko hyvä keikka?”
hän kysyi naiselta pisteliäästi. Baarimikko toi naiselle cocktailin, jota tämä
siemaisi. ”Oli. Minun tarvitsi oikeastaan vain riisua takkini.” Nainen virnisti
vekkulimaisesti. Will ja Don vilkuilivat toisiaan. He olivat hyvää pataa vain
tämän nuorikon takia, muuten eivät olisi olleetkaan. ”Mitä sinä oikein
puuhailet sen pappisi kanssa? Will kertoi, että hänkin oli täällä eilen korttia
lyömässä”, Don kysyi nojaten rennosti tuolinsa selkänojaan. Nainen älähti,
mutta rauhoittui sitten ja siristi silmänsä viiruiksi. ”Ei se ole ensimmäisen kerran
jälkeen minua halunnut. Kerran se erehtyi silittelemään rintoja, jota se varmaan
pyytää vieläkin Jumalalta anteeksi.” Donia melkein puistatti naisen ironia. Hän
tiesi miten kovasti nainen rakasti tuota miestä, joka oli antanut
valitettavasti lupauksensa ylemmille voimille.
Will oli
nostanut jalkansa pöydälle. ”Minä ottaisin sinut heti, jos vain antaisit
luvan”, hän tuhahti naiselle. ”Ja voi miten minä käsittelisinkään hyvin tuota
sinun paukkurautaasi”, nainen valutti ja kaappasi nopealla käden liikkeellä
pyssyn Willin vyöltä. ”Oho, kaverihan on ottanut Coltin asevarastosta.” Donia
nauratti, kun Will nappasi aseensa takaisin. Ei nainen ollut viime näkemästä
mihinkään muuttunut. Jos alaiset panivat häntä halvalla, niin hän antoi
takaisin kuusi-nolla. Will raapi päätään tyhjentäessään lasistaan viimeiset
pisarat. ”Olen muuten aina miettinyt miksi tämän paikan nimi on Angels. Mehän
olemme kaikki jonkinlaisia varkaita, murhaajia ja petkuttajia.” Nainen pyöritti
päätään ja vilkuili Donia. ”Johtuisikohan siitä, että rakas kyypparimme ei enää
usko mihinkään muuhun kuin suojelusenkeliinsä?” hän kysyi väännellen sanoja.
Silloin
pöydän luo harppoi poika mukanaan muovikassi. Hän meni suoraan naisen luo ja
heitti pussin tämän syliin. ”Kuulin pikkulinnuilta, että olet täällä. Siinä
ovat vaihtovaatteesi.” Nainen nousi ja lähti vaihtamaan asunsa vähemmän
huomiota herättäväksi. ”Rick, harrastatko sinäkin nykyään uhkapelejä?” Don
kysyi virnuillen pojalta. Tämä venytteli käsiään ja naksautteli rystysiään
ennen kuin vastasi. ”Jätän tuon ihan omaan arvoonsa. Toisin kuin teillä minulla
on töitä tehtävänä.” Niine hyvineen hän marssi pois kapakasta, yhtä äkkiä kuin
oli tullutkin. Nainen tuli takaisin, nyt pukeutuneena farkkuihin, t-paitaan ja
lyhyeen nahkatakkiin. Hän oli sullonut äskeiset vaatteensa pussiin, joka oli
jälleen täynnä. ”Joko Rick ehti lähteä? Ei sillä näin turkasen kiire voinut
olla.” ”Oli sillä. Töihin”, sanoi Will ja veti hattunsa laiskasti silmilleen.
Nainen potkaisi hänen tuoliaan niin, että hän putosi lattialle. ”Auuh… mitä
pirua sinä…”, Will voivotteli. Hän könysi ylös ja nilkkasi kiroillen
baaritiskille. ”Ihan tavallinen cowboy, pitäisi kai keksiä hänelle välillä
jotain tekemistä”, nainen sanoi huokaisten katsellessaan Willin selkää.
He
olivat jääneet pöytään kaksistaan ja Don katseli naista. Joskus oli vaikea
muistaa, että tämä oli oikeastaan vain parikymppinen tyttö. Hän oli pessyt
meikkinsäkin pois ja näytti kohtuuttoman viattomalta. ”Sinähän halusit kuulla
Arista?” tyttö kysyi. Don nyökkäsi. ”No, minä tapaan häntä usein ja välillä me
teeskentelemme ja välillä emme. En minä poskien silitystä enempää saa.” Tyttö
huokaisi uudemman kerran. ”Mutta enpä minä todellisuudessa oikeastaan muuta
tahdokaan.” Don mietti keille muille tyttö mahtoi puhua näin suoraan. Hänelle
tuli nopeasti mieleen vain yksi nimi, Ari. Don hymyili tytölle
myötätuntoisesti. Tämä nousi, heitti pussin olalleen ja sitten, hetken
mietittyään, Donille. ”Toimita se Rickille. Minun pitää mennä kotiin, huomenna
pitäisi jaksaa nousta kouluun.”
Kun
tyttö tuli kotiin, hän kävi suihkussa, laskosti päiväpeitteen, puki yöpuvun
päällensä ja pysähtyi sitten hetkeksi. Hän meni cd-telineensä luo, valitsi
levyn ja pisti sen soimaan. Unen
rajamailla musiikista kaikuvat sanat saivat hänet hymyilemään: In this world of overrated pleasures and
underrated treasures/ I´m glad there is you.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti