Uuden tarinan aika (Kaspian 1)

Moi!

Tämä taitaa olla ensimmäinen fiktio, jota ei ole kirjoitettu joskus monta vuotta sitten. Eli ihan tuoretta tämän syksyn tuotantoa tulossa ;)

Kaspian veti syvään henkeä, sulki silmänsä ja painoi kasvonsa lähelle veden kuumaa pintaa. Selällä liikkuvat sormet tuntuivat valtavan hyvältä, vaikka ne hyppelehtivät väliin epävarmasti. Kaspian antoi otsansa ja nenänpäänsä rikkoa veden pinnan ja nautinnon kiertyä syvemmälle kehoonsa.

Tyttö kohotti päätään kuullessaan oven avautuvan. Hän aikoi sanoa kohteliaisuuden, mutta sisääntulija viittasi häntä olemaan vaiti. Mies osoitti pyyhettä ja viittoi tyttöä antamaan sen hänelle ja poistumaan vielä avoimesta ovesta. Tyttö nousi, niiasi hätäisesti ja kipitti helpottuneena pois.

Kaspianilta kului hetki aikaa tajuta, että humalluttavasti yhtälöstä oli poistunut yksi tekijä. Hän kohotti päätään ärtyneesti.

”Malissa, en minä käskenyt lopettaa.”

”Et niin, mutta minä käskin.”

Kaspian käänsi päätään vain nähdäkseen isoveljensä virnuilemassa takanaan pyyhe käsissään. Hän käänsi katseensa hitaasti toivoen äskeisen asetelman palaavan, mutta valitettavasti veli siirtyi katseen mukana hänen eteensä.

”Herra juhlinnan keskipiste on hyvä vaan ja nousee ylös sieltä. Minä en ehkä ole ihan yhtä miellyttävä seuralainen kuin Malissa, mutta haluaisitko, että käyn pyytämässä jonkun prinsessoista tänne lisäavuksi.”

Kaspian nousi vettä tippuen ja vetäisi pyyhkeen veljeltään. Hän kietaisi sen ympärilleen ja lampsi ikkunan luo.

”Siinä tapauksessa minä saisin istua kylvyssä muutaman tunnin ihan yksin sillä aikaa, kun mietittäisiin kenelle noista kauniista olennoista on viisainta antaa kunnia nähdä tuleva kuningas vannassa. Että jos jätettäisiin se tässä kiireessä väliin.”

Hän katseli ulos odottaen, että veli lopettaisi naurun puuskansa. Tosin lohkaisu oli ollut niin hyvä, että häntä itseäänkin huvitti hieman. Ärsytys Malissan kuvasta katoamisesta suli pois. Sen tilalle tulivat ajatukset siitä, että hänen pitäisi taas pian mennä tervehtimään saapuvia kruunajaisvieraita. Kaspian tuhahti.

”Haluaisitko, veli hyvä, auttaa tulevaa kuningasta pukemaan päälleen”, hän kysyi kiusoitellen. Isoveli oli asettunut pesijättären tuolille ja hänen vaatteensa olivat huoneen sängyllä siististi viikattuna.

Veli hymyili hänelle kujeilevasti: ”Osaat varmasti pukea jo itsekin, vaikka vasta olitkin sormea imevä pikkupallero. Tulin valvomaan, ettet laita juopon nappeja kuten silloin kerran.”

Jo aluspaita päällään housujaan katseleva Kaspian irvisti. Hän muisti sen kerran liiankin hyvin. Juopon nappien lisäksi hän oli äidin mukaan haissut kuin rankkitynnyri. Hän oli juhlinut edeltävänä iltana turhan rankasti ja vaikka hän oli peseytynyt aamulla, se ei ilmeisesti ollut auttanut hajuun eikä myöskään hakkaavaan päänsärkyyn, jonka takia hän ei ollut tajunnut tapaamisesta juuri mitään. Nuori prinssi oli sillä kertaa antanut itsestään kaikille läsnäolleille lähinnä hölmön kuvan.

Kaspian huokasi pukiessaan uusia kerroksia. Isä oli silloin juuri kuollut ja… ”Mietitkö isää? Hän olisi ylpeä, jos näkisi sinut nyt.” Veli oli tullut hänen eteensä ja työnsi Kaspianin jämähtäneet kädet pois, jotta saisi hänen kaulahuivinsa solmittua.  ”Niinpä kai.” ”Mikä niinpä kai. Muista, että minä tunsin isän paljon sinua pitempään. Ja kyllä, hän olisi ollut ylpeä siitä, mitä äitisi, minä ja Severus olemme saaneet aikaan.”

Kaspianilta pääsi naurun sekainen tuhahdus. ”Kiitos vain. Lupaan kiittää teitä kaikkia oikein vuolaasti valtaistuimelle astumispuheessani.” Hän oli saanut kaiken mahdollisen tilpehöörin päälleen ja suoristi takkiaan pelin edessä. Vaatteet oli teetetty juuri tätä päivää varten eikä hänen tarvinnut katsoa veljeensä uudelleen tietääkseen, että tämän pukimet sopivat etiketinmukaisella tavalla hänen omiinsa.

”Vaatteiden suhteen Kaspian on tänään jumalan veroinen”, veli muunteli ääntään onnistuen matkimaan kuningatarta varsin hyvin. Kaspian kohautti harteitaan: ”Jos olisin, meillä kaikilla olisi huomattavasti enemmän silmän ruokaa.” Veli katseli häntä arvioivasti. ”Myös äidilläsi ja pikkusiskoillasi?” Kaspian hymyili: ”Luultavasti. Mutta sinunkin virneesi hyytyisi taatusti, jos Logan tulisi juhliin pelkissä sepän varusteissa. Äiti pitäisi siitä kyllä.” Nyt oli veljen vuoro irvistää. ”Jospa annetaan sen ajatusleikin olla. Semminkin kun prinsessojen katselu ei ole tästä illasta lähtien leikkiä, jos se on sitä koskaan ollutkaan.”

Kaspian huokasi taas ja meni veljensä luo, joka oli palattunut tuoliin istumaan. ”Niin, jos minun on tehtävä yksi asia paremmin kuin isä, se on mennä mahdollisimman nopeasti naimisiin. Toisaalta olisikin helppoa, jos tapaisin sellaisen taikamekkotytön niin kuin siinä tarinassa, jota äiti joskus pienenä kertoi meille.” Veli nousi ja taputti häntä selkään. ”Muistaakseni äidilläsi ei ollut pelkkää hyvää sanottavaa siitä tytöstä eikä prinssistä sen paremmin. Hän antaa kyllä sinun katsella ja tutustua aikasi, kunhan et hölmöile liikaa. Meidän pitää mennä nyt.”

He lähtivät ovesta ja jättivät kylvyn jäljet palvelijoiden siivottavaksi.

                                                                 -Roona-