Elokuvissa XVII: Petteri Kaniini

Heippa!

Beatrix Potterin luoma Petteri Kaniini on varmaan meille kaikille -90-luvun lapsille tuttu piirrossarjasta, joka pyöri ainakin viikonloppuaamuissa. Elokuvaversiossa kanit (ja muut eläimet) on tietokoneanimoitu ja ihmisiä näyttelevät oikeat näyttelijät. Pääosissa nähdään Domhnall Gleeson nuorempana Vänskänä ja Rose Byrne taiteilija Beaana.

Animaatio on ensiluokkaista ja puput näyttävät todella söpöiltä. Ongelmat ovat pikemmin tarinassa. Se on haluttua muuttaa kauhean vauhdikkaaksi ja hahmojen luonteita on myös muutettu ilmeisesti elokuvantekijöiden mielestä räväkämmäksi. Petterissä näkyy ajoittain ilkeämielisyyttä eikä tämä ole kovin kärjistetyst sanottu. Vaikka Petteri tv-sarjassakin (varmasti myös Potterin kirjoissa) on villikko ja keppostelija, hän on kuitenkin pohjimmiltaan hyvä sydäminen eikä tahdo pahaa kellekään. Siksi hirvittävät bileet ja sotkeminen Vänskän talossa tämän kuoltua tuntuivat oudoilta. Myös vanhemman Vänskän* kani-inho oli sarjassa perusteltu paremmin. Hän muistaakseni kasvatti kasviksiaan myytäväksi ja lisäksi söi niitä itse (näin aikuisena jälkeen päin ajateltuna hän oli varmaan omavarainen joidenkin vihannesten suhteen). Ei siis ihme, etteivät kanien puutarhaan tekemät ruuanhakuretket ole hänelle mieleen. Elokuvassa sen sijaan korostetaan, että hänen ruokavalionsa ja elintapansa ovat huonot eikä mainita mitään kasvimaan mahdollisesti tuottamista tuloista. Jos tämä ajatus olisi säilytetty, olisi leffa ollut tältä osin selkeämpi.

Nuori Vänskä oli mielestäni ihan hauska hahmo pikkutarkkuuta rakastava kaupunkilaisena. Häntäkään ei tuntunut erityisesti haittaavan, että kanit veivät hänen ruokaansa vaan pikemmin, että ne ylipäänsä olivat siellä. Hänen tuntui perineen isosetänsä ei-mihinkään loogiseen pohjautuvan kani-inhon. Hänen kohdallaan inhoon olisi ollut helppo löytää omakin syy pikkutarkkuudesta. Hän olisi taatusti ärtynyt kanien kaivelusta ja siitä, että porkkanoiden varret oli syöty, koska puutarha ei silloin näytä enää pedantista täydelliseltä. Gleeson ja Byrne hoitavat osansa ihan kelvosti, joskin katsomani version suomidubbi vähän vaikeuttaa arviointia. Dubbauksesta puheen ollen siili väänsi savoa tai jotain vastaavaa, mikä oli minusta aika kummallinen valinta. 

Teatterissa ollut lapsiyleisö näytti kyllä tykkäävän, mutta kovin monia nauruja leffa ei heissä kirvoittanut. Vitsit olivatkin kovin aikuismaisia ja mukanokkelia. Ainakin suomidubbin viittaus elokuvan allergiakohtauksista nousseeseen somekohuun oli minusta pienessä ylimielisyydessään jopa mauton. En tiedä oliko myöskään perheenrikkoja-vitsi tässä kontekstissa aikuisillekaan kovin hauska. Olisin toivonut enemmän jonkinlaista liukasteluhuumoria, joka olisi sopinut tarinan henkeen paremmin. Eivät kaiki votsit surkeita olleet: esimerkiksi Petterin kolmossiskosten sanailu siitä kuka on vanhin toimi oikein hyvin sekä lasten että aikuisten tasolla. Samoin se, että herra Vänskällä oli iltalukemisenaan Complitely calm –niminen kirja. Söpöä ja Potterin kirjoihin sopivaa oli myös kanien tapa pyytää anteeksi pistämällä otsansa yhteen

Kokonaisuudessaan elokuva menetteli, sen pelastivat animaation laatua, kanien söpöys ja Gleeson ja Byrnen yleinen miellyttävyys. Parasta olivat ehdottomasti ne kohdat, joissa palattiin piirrosanimaation ja sen rauhallisuuteen. Aikuinenkin kestää pienen lapsikatsojan kanssa suomidubbin ihan hyvin ja jos ei muuta keskittyy kuvien kauneuteen ja muutamaan vitsihelmeen.

*Tämä vanhempi Vänskä esiintyy nimeenomaan tv-sarjassa. En ole lukenut alkuperäisteoksia, joten en tiedä onko siellä myös joku nuorempi Vänskä: poika, pojanpoika tai veljen pojanpoika kuten elokuvassa.

                                                               -Roona-