Tilly ja Piven

 Heippa!

Samilla oli kaksi koiraa. Tilly oli polvenkorkuinen piskuinen terrieri, jonka karvojen päät olivat mustat, mutta turkki muutoin kullanruskea. Pivenillä oli mustat jalat aivan kuin se olisi upottanut ne joskus tervatynnyriin eivätkä ne olleet koskaan puhdistuneet. Muualta Piven oli utuisen harmaa ja kaikinpuolin Tillyä suurempi. Sam oli saanut kummankin sattumalta. Piven oli ollut pentueensa surkein rääpäle ja omistajat olivat jo suunnitelleet sen lopettamista arvellen ettei kukaan haluaisi sitä, kun Sam oli ilmoittanut ottavansa sen. Tilly oli kulkukoira, jonka vanhemmista kellään ei ollut mitään tietoa. Samilta oli mennyt aikaa voittaa sen luottamus, mutta se oli ollut sen arvoista. Jos Piven rakasti häntä ehdoitta, niin Tilly oli tasa-arvoisempi tapaus. Se ei selvästikään ajatellut Samia omistajanaan vaan lähinnä yhtiökumppanina, jonka lähellä kannatti käyttäytyä hyvin, koska tämä antoi ruokaa.

Sekä Tilly että Piven kulkivat Samin kanssa aina joka paikkaan. Piven ei suostunut jäämään kotiin, koska se ilmiselvästi pelkäsi hylätyksi tulemista ja Tilly taas oli niin pohjattoman utelias, että sen oli saatava tunkea tuhiseva kirsunsa jokaisen kiven alle. Tilly ja Piven olivat varsin epäsuhta pari kenen tahansa silmin katsottuna, mutta niiden ystävyydessä oli outoa, toimivaa dynamiikkaa. Tilly oli ajoittain täysin mesmeroitunut Pivenistä eikä Sam voinut erityisesti syyttää sitä. Piven oli ehdottomasti kaikkein kaunein koira, jonka hän oli koskaan nähnyt. Öisin, kun kuu paistoi ja aamun kuulaassa valossa Piven näytti kuin se olisi kotoisin jostain vieraasta, jumalallisesta maailmasta. Tilly, joka ei olisi koskaan voinut näyttää yhtä eteeriseltä ja kuninkaalliselta, paistatteli näiden jälkivarjoissa ja palvoi Piveniä tällaisten itselleen saavuttamattomien ominaisuuksien vuoksi.

 

Tilly nukkui enemmän tai vähemmän Pivenin päällä, mitä Piven ei näyttänyt lainkaan panevan pahakseen. Ne olivat nukkuessaan suloinen kasa tassuja ja sekaista karvaa. Sam katseli niitä usein niiden maatessa sekasotkuna lattialla ja hengittäessä onnellisena ilman minkään maailman huolia. Ei koirilla kuulunutkaan olla huolia, ne olivat ihmisille annettu taakka. Tilly ei pitänyt Samin työnantajasta mestari Jeremystä ja tunne oli mitä suurimmassa määrin molemminpuolinen. Pivenin suhteen hän kykeni olemaan välinpitämätön, koska elukkaparka kiirehti lähimpään nurkkaan, kun hän vain ilmestyikin paikalle. Mestari oli ilmoittanut, että hän saisi asua liikkeen yläkerrassa, sillä ehdolla, että pitäisi rakkinsa kurissa. Se oli suuri myönnytys ja Samin olettiin olevan siitä kiitollinen, mitä hän tietysti olikin, mutta rajansa silläkin kiitollisuudella oli. 

Piven piti päänsä yhdessä ainoassa asiassa. Jos sai tassuihinsa edes pienen siivun juustoa, se söi sen itse. Jakaminen ei tullut kuuloonkaan, vaikka kysymyksessä olisi ollut koko kiekko. Tilly oli kerran yrittänyt päästä jaolle tällaisesta juustoaarteesta ja yllättynyt sydänjuuriaan myöten, kun joutui palamaan Samin luo kauniit kynnen jäljet kuonossaan. Sam kutsui Tillyä ajoittain jätesilppuriksi, sillä se söi kaikkea syötäväksi kelpaavaa. Jätekasat kiinnostivat sitä äärettömästi ja sen hengitys haisi usein niin pahalle, että Samin piti yökkiä. Piven oli ruuan suhteen selkeästi harkitsevampi. Se pitäytyi siinä, mitä Sam se kuppiin ikinä laittoikaan. Maasta se ei poiminut mitään, ellei joku heittänyt sille varta vasten jotain. 

Tilly oli ärhäkkä ja oli onnistunut säikyttämään useat kylän äideistä riehakkailla rähähdyksillä, joita se päästeli leikkiessään lasten kanssa. Piven taas ei ollut kenestäkään pelottava. Ainoastaan mamselli Mena siunaili joka kerta sen nähdessään, sillä hän oli eräänä yönä erehtynyt pitämään Piveniä kummituksena ja meinannut saada sydänkohtauksen. Sam mietti, että vaikka olisikin pitänyt Piveniä haamuna, niin ei sitä vaarallisena haamuna olisi voinut pitää. Pivenin haukku oli kirkas ja kuulosti kauniilta laululta. Tilly taas vaikutti haukkuessaan nauravan räkättävästi. Piven oli myös koettanut opettaa Tillyä ulvomaan, mutta huomannut sen mahdottomaksi tehtäväksi. Tillyn ulvonta muistutti lähinnä selkää riipivää kirkunaa ja Sam uskoi, että Piven oli koirien kielellä sanonut, että Tillyn kannattaisi uhrata harrastuksensa mielummin johonkin muuhun.

Kerran sateisena päivänä, kun Sam oli haudattu paperitöihin, kumpikin koira oli karannut. Ne olivat palanneet kotiin illalla yltä päältä kurassa ja kaikenlaista roskaa turkkeihinsa tarttuneina. Samille selvisi myöhemmin, että ne olivat käyneet ”paimentamassa” herra Meslyn ukkosta säikähtäneitä lehmiä. Varsinkin Piven oli kunnostautunut ja vauhko lauma oli rauhoittunut, vaikka koirat eivät olleetkaan innostuneet saattamaan nautoja takaisin kotiin Meslyn ja renkien suostuttelusta huolimatta. Ne olivat sen sijaan luikkineet tiehensä ja päättääneet, etteivät vielä olleet tarpeeksi likaisia ja pyörineet autuaina löytämässään mutalammikossa. Sam oli saanut pestä niitä yötä myöten, mitä operaatiota erityisesti Tilly oli ponnekkaasti vastustanut. Hän kuitenkin rakasti hölmöjä rakkejaan suuresti eikä olisi luopunut niistä mistään hinnasta. 

                                                          -Roona-