Moi!
Kuninkaan linnaa
reunustavat kadut olivat upeita. Zach oli edellisenä iltana lähestynyt linnaa
etelän puolelta, missä aatelisten asuinkorttelit sijaitsivat, joten nyt hän
valitsi tutkittavakseen pohjoispuolen palvelustyttöjen suosituksesta. Siellä
sijaitsivat tyylikkäät ostoskadut, joille köyhimmillä ei ollut mitään asiaa ja
vaikka olisi omannut hieman rahaa, sekin olisi riittänyt vain katseluun. Zach
pysähteli näyteikkunoiden eteen ja ihaili käsityöläisten ajoittain uskomattomia
taidonnäytteitä. Joissakin ikkunoissa mainostettiin myös, että kyseisen
liikkeen omistaja oli hovihankkija. Zach oli ostanut jonkinlaisen lihapiirakan
kärrykauppiaalta, joka oli epäilemättä kotoisin jostain eteläisestä
kaupunginosasta, vaikka olikin pukeutunut siististi ja herraskaisesti
asiakkaitaan miellyttääkseen. Zach nuoleskeli sormiaan puhtaaksi lihapiiraan
maukkaasta rasvasta, kun hänen silmiinsä osui puoti, jonka ikkunassa ei lukenut
mitään. Sen oven yläpuolella oli vain kyltti, joka hänestä muistutti niitä
naamioita, joita Venetsiassa valmistettiin ja myytiin turisteille.
Liikkeen sisällä
ei näyttänyt olevan ketään, vaikka Zach kuinka kuikuili ikkunasta sisään, mutta
mikään ei myöskään indikoinut, että se olisi kiinni. Hän kokeili ovea, joka oli
auki ja astui sisälle. Kauppahuone oli äärimmäisen siisti, hyllyillä oli
pinottuna kaikenlaisia kangaspakkoja. Vaikka Zach ei ollutkaan mikään
asiantuntija, hän tunnisti monet silkeiksi ja muiksi arvokankaiksi. Myynnissä
ei kuitenkaan vaikuttanut olevan mitään muuta eikä etenkään yhtään valmista
naamiota, joita olisi luullut tekijän haluavan esitellä. ”Haluaako herra ostaa
jotain?” Tyttö oli ilmestynyt takahuoneesta, joka nyt kajasti avoimesta ovesta
hänen ihmetellessään myyntiartikkeleita. ”Öh... tuota... minä ajattelin, että
täällä olisi tuollaisia kauniita naamioita kuin kyltissä, mutta taisin ymmärtää
väärin”, Zach sanoi osoittaen ulos sekä kohti hyllyjä. Tyttö katseli häntä
kummastuneena. ”Tietysti täällä on naamioita. Mestarini on hovihankkija.
Yksittäiset ihmiset vain harvemmin tilaavat meiltä, no, koska me olemme
hovihankkija ja siksi varsin arvokas paikka”, hän totesi.
Zach tunsi itsensä
noloksi ja arveli punastuneensa hieman. Tyttö, ilmeisesti joku liikkeen
omistavan mestarin oppilaista, oli vieläpä varsin sievä. Hän katseli Zachiä
arvioivasti päästä varpaisiin. ”Sinä et ole paikallisia, mutta kaipa kaupunkiin
tähän mennessä tulleet sotilaat tuntevat meidän tapamme. Toisaalta et sinä
oikein sotilaaltakaan näytä...” Tyttö haroi leukaansa aivan kuin miettisi
äärettömän hartaasti. Zachiä alkoi ärsyttää, sillä tyttö selvästi pilaili
ainakin hieman hänen kustannuksellaan. ”Minä olen ollut täällä vasta vajaan
vuorokauden, joten ikävä kyllä en ole oppinut ihan kaikkia tapoja. Ehkä sinä
voit valaista minua?”, hän sanoi happamesti. Tyttö irrotti kätensä leualtaan ja
tuli myyntitiskin toiselle puolelle. Hän käveli Zachin ohi ja veti jostain
esiin pienen kyltin, jonka asetti oveen. ”Voinhan minä pitää taukoni nyt. Minun
nimeni on muuten Arda”, hän sanoi ojentaen kätensä ja hymyillen ystävällisesti.
Zach tarttui solakoihin sormiin ja puristi niitä. ”Zach.”
Arda johdatti
hänet takahuoneeseen, joka paljastui upeaksi työtilaksi, jonka kattoon
viritetyistä naruista roikkui erilaisia naamioita kuin pyykkiä kuivumassa. Ja
kuivumassa ne varmaan olivatkin, sillä pöydillä oli väriaineita, maaleja ja
keskeneräisiä töitä odottamassa valmistumista, Zach huomautti itselleen
äänettömästi. Tilan perällä oli keittohuone pienine tulisijoineen. He istuivat
sinne ja Arda tarjosi hänelle voimaskasta teetä. Zach otti kupin vastaan, mutta
kieltäytyi, kun tyttö yritti jakaa eväänsä hänen kanssaan. ”Mitä sinun
mestarisi siis tarkalleen ottaen tekee?”, Zach kysyi samalla, kun Arda mutusti
tyytyväisenä pasteijaansa. Tytön vastaus tuli tästä huolimatta nopeasti. ”Ennen
kuin kerron haluan tietää kuka sinä oikeasti olet. Olet varmaan jo arvannut,
että olen naamiomestarin oppilas ja nimenikin tiedät, joten sinun vuorosi.”
”Minä olen Valkean suden apuri tai siis hän kutsui minut apurikseen vastikään
ja tuota, niin minä sitten autan häntä tarpeen mukaan”, Zach totesi seoten
hieman sanoissaan. Arda oli saanut pääruokansa päätökseen ja pyhki kätensä
liinaan. Hän teki sen hyvin tarkasti, mikä johtui varmaan siitä, että hän oli
tottunut puhdistamaan sormiaan maalista, Zach arveli.
”Sinä et siis
todella tiedä minkälaisessa kaupassa olet! Minä kyllä kuvittelin, että
Valkoinen susi informoisi henkilökuntaansa hieman paremmin”, Arda sanoi pohtien
samalla selvästi, mistä kauniin punaisen omenan syöminen oli viisaista
aloittaa. Zach irvisti: ”Hän on vähän sellainen, että tieto kulkee joskus
erittäin hyvin ja joskus ei ollenkaan. Mutta jos luen oikein rivien välistä,
niin täällä ei taidetakaan antaa keskeistä panosta kuninkaan naamiohuveihin.”
Arda sai sellaisen naurukohtauksen, että omenaa joutui väärään kurkkuun ja
Zachin piti hakata hänen selkäänsä, jotta tilanne selkiytyi. ”Ei toki ystävä
hyvä,” Arda sanoi edelleen hieman käheästi. ”Me maalaamme kuolinnaamioita. Ja
koska on tulossa sota, niin arvaatkin varmaan, että meillä pitää kiirettä. Älä
nyt kokonaan väriäsi menetä.” Puna oli tosiaankin kaikonnut Zachin poskilta
hetkellisesti palatakseen hieman kirkkaampana, koska hän oli
tietämättömyydessään mennyt luulemaan tytön työtä astetta arvokkaamman ja
artesaanimman turistirihkaman valmistukseksi.
Huone avautui
Zachille nyt aivan toisella tavalla – ja samoin kauppatilan yksinkertaisuus.
Henkilökohtaisen kuolinnaamion tilaamisesta haluttiin varmasti puhua
yksityisemmässä tilassa kuin kauppahuoneessa, johon kuka tahansa muu asiakas
saattaisi yhtäkkiä pelmahtaa sisälle. ”Minulla olisi kai varaa vain noihin mustiin.
Oletan että värikkäämmät ovat työläämpiä tehdä ja kalliimpia”, Zach sanoi
yrittäen hyvitellä ja osoittaa, että kyllä hänelläkin oli päättelykykyä, kun
vain taustatietoa oli tarpeeksi. ”Olet osittain oikeassa. Toisaalta se riippuu
siitä, missä asemassa olet kuninkaan armeijassa.” Arda levitteli käsiään kuin
näyttääkseen, että riippuvuus oli laajempi kokonaisuus. Zach tunsi jälleen
pudonneensa kärryiltä. Arda huomasi tämän ja selitti: ”Siis mitä korkeammalla
olet arvoasteikossa, sitä hienomman ja värikkäämmän naamion saat. Kuninkaan on
kaikkein upein, tietysti. Ja sinulle ja Valkealle sudelle tehdään aika hienot,
luulisin. Normaalitilanteessa raha ratkaisee. Et usko millaisia summia
aateliset tuhlaavat saadakseen naamion juuri meiltä ja sääntöjen puittessa
mahdollisimman erityisen.” Uskon hyvinkin, Zach ajatteli, mutta nyökkäsi vain
Ardalle ymmärtäneensä asian.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti