Elokuvissa XX: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Heips!

Elokuva perustuu Mary Ann Shafferin ja Anne Barrowsin kirjoittamaan samannimiseen kirjaan. Nuori kirjailija Juliet Ashton asuu toisen maailman sodan jälkeisessä Lontoossa. Hän saa kirjeen tuntemattomalta mieheltä Guernseyn saarelta Englannin kanaalista. Kirjeessä Dawsey Adams kertoo ystäviensä kanssa saksalaismiehityksen aikana perustamastaan kirjallisuuspiiristä. Pian Juliet lähteekin Guernseylle aikomuksenaan kirjoittaa juttu seurasta London Times –lehdelle. Hän saa huomata, että piirin takana on paljon muutakin kuin kirjoja ja että tarinalla on synkempikin puoli. Piirin luoja Elisabeth McKenna ei ole palannut kotiin saksalaisten vangittua hänet ja sota jatkuu osalle jäsenistä edelleen. Pääosissa nähdään Lily James, Michiel Huisman, Jessica Brown Findlay, Matthew Goode, Kathrine Parkinson, Penelope Wilton ja Tom Courtenay.

Leffan heikoin lenkki oli ehdottomasti tarina. Tosin siitä ei voine syyttää elokuvantekijöitä, koska uskon tarinan olevan perin suoraan alkuperäisteoksen mukainen (en ole lukenut, joten varmaksi en tiedä). Tarina on itse asiassa valtavan kiinnostava sekä vuoden 1946 ”nykyaika” että miehityksen aikaiset tapahtumat, mutta syvällisyyden puuttuminen haittasi. Mihinkään ei oikein keskitytty tai keskityttiin, mutta hyvin pinnallisesti. Onkohan minusta tulossa kyyninen, kun ajattelin Markin ja Julietin koko kihlausjutun olevan turha. Kustantaja Sydney olisi riittänyt mielestäni Julietin miespuolisen ystävän/tukijan/kumppanin rooliin oikein hyvin. Markista en pitänyt juurikaan, joskin hänen näyttelijänsä oli hirveän tuttu, mutta en saanut leffan aikana päähäni mistä. Onneksi google on ystävä ja kertoi, että Glen Powell on näytellyt Scream Queens tv-sarjassa. Siitä siis tunnistin. Minua ihmetytti ajanotto piirin tapaamisissa. Sitä ei selitetty elokuvassa mitenkään, mutta päättelin, että ilmeisesti se liittyi oman kirjan puolustamiseen toisten kritiikiltä/ kysymyksiltä. Toisaalta leffa nimenomaan viittaisi siihen, että jokaisessa tapaamisessa käsitellään vain yhtä teosta, joten tämän ratkaisemiseksi pitäisi varmaan konsultoida alkuperäiskirjaa.

Näyttelijät tekivät mielestäni hyvää työtä kautta linjan. Ainoa mistä voisi antaa huutia on se, että osa jälkiäänitetyistä naurahduksista oli suun liikkeisiin ja/tai ilmeeseen sopimattomia. Elokuvan maisemat olivat kauniit – eivätkö Englannin maisemat aina ole – ja pidin kovasti puvustuksesta. Aihe oli tietysti tällaisen kirjafriikin kuin minä mielstä suloinen. Olisin jättänyt Lontoon innosta kirkuen taakseni tuollaisen kirjapiirin takia. Nautin, kun Eben puhui Julietista Shakespeareen viitaten ”fair Julietina”. Vitsi toimi ja oli ihastuttava, koska kaikki eivät alkaneet toistelemaan sitä. Muutenkin hahmot itsessään olivat mukavia esimerkiksi omaperäinen Isola.

Tunnelma elokuvan jälkeen oli kuitenkin reilusti positiivisen puolella. Ehkä suurimman harmistuksen minulle aiheutti nimenomaan Kitin asian pinnallinen käsittely. Tämä johtuu osittain siitä, että aihetta on käsitelty Suomessa viime vuosina suhteellisen paljon, kun monet ovat sukuaan selvittäessään huomanneet olevansa saksalaisen sotilaan tai venäläisen sotavangin lapsenlapsia. Monet saareleiset olivat kyllä Elisabethin puolella ja Kit ei ollut vielä koulussa, joten ehkä pahantahtoinen huutelu ja kommentointi tytön alkuperään liittyen ei vain yksinkertaisesti ollut vielä tässä vaiheessa ajankohtaista. Joka tapauksessa voin suositella katsomaan leffan. Se on hyvänmielen elokuva, joka ei ole täysin höttöä sisältä. Sanoisin, että elokuvalla on sydän paikallaan. Mistähän saisi tilattua itselleen tuollaisen kirjallisen piirin?

                                                              -Roona-