Tuulihevonen
on toinen osa Ulla Viertolan Oman keisarien aikakirjat –sarjaa. Keisarinna
Kiira on hallinnut maataan jo kuusi vuotta, samaan aikaan kun hän
vallastasyösty veljensä Adulkar on asustellut erämaassa. Keisarillinen
unennäkijä näkee unen vaaleatukkaisesta vallananastajasta ja sekös pistää
vipinää ylähoviin. Ja vielä kun tämän pikkupojan äiti saadaan kiinni ja tuodaan
palatsiin... Jolodan aatelishuoneen tyttäret Iria ja Beea ovat päässeet
keisarinnan hovineideiksi. Toisaalla suutarin pojat Jinnit ja Paijah ovat
joutuneet toisistaan eroon, toinen rosvoksi, toinen sirkuslaiseksi. Entä
voittaako Suuren hevoskilpailun tuntematon ratsastaja valkealla
tuulihevosellaan?
Pidin
tästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Olen edelleen sitä mieltä, että
Jinnitiä, Paijahia, Iriaa ja Beeaa olisi pitänyt käyttää jotenkin jo aiemmin
eikä jättää vain toivomuksen varaan, että ihmiset lukevat seuraavakin osan.
Kaikki pohjustaminen kyllä maksetaan nyt korkojen kera takaisin, mikä tekee
Tuulihevosesta paljon Mosaiikkilintua tasapainoisemman kirjan. Silti
esimerkiksi Irian väkivaltaisuus sisartaan kohtaan ja pimeämielisyys tulevat
melko puun takaa. Osien välillä on kulunut kuusi vuotta, mikä on hyvä, sillä
päähenkilöt ovat ehtineet kasvaa joko nuoriksi aikuisiksi tai (anakronistisesti
sanottuna) teineiksi.
Unnalla
on kaksi poikaa, joten hänen ehkä hieman hataralle totuuspohjalle jäänyt
raskautensa oli ihan totta. Minua jäi haittaamaan, että pojat oli tehty hieman
kliseisiksi. Tottakai esikoinen, perillinen, on jollakin tapaa vammautunut ja
nuorempi sopisi normaaliutensa vuoksi paremmin valtaistuimelle. Pidin siitä,
että tapahtumat kulkivat vauhdikkaasti eteenpäin ja miten Viertola punoi
valkean hevosen kautta eri juonilinjat yhteen. Adulkarista on kasvanut
kiinnostava nuori mies ja odotankin innolla saako hän valtaisuimensa takaisin
seuraavassa osassa.
Kudottujen
kujien kaupunki on Emmi Itärannan toinen romaani. Toistuvat tulvat koettelevat
saarta, jossa kutoja Eliana asuu Seittien talossa. Erään tulvan jälkeen hän
löytään pihalta verisen, puhekyvyttömän nuoren naisen. Eliana alkaa selvittää
tytön taustaa semminkin, kun tämän kämmeneen on näkymättömällä musteella
tatuoitu hänen nimensä. Tuntematon tauti on alkanut vaivata saaren kasveja,
eläimia ja ihmisiä. Elianaa vaivaavat painajaiset, unet, jotka ovat saarella
kiellettyjä. Johtuvatko ne todella sairaudesta vai voisiko niille vain
antautua? Mitä suunnittelevat Unennäkijät, jotka on teljetty Tahrattujen taloon
ja heidän sala-agenttinsa kaupungissa?
Itärannan
kieli on jälleen lähes unenomaisen kaunista. Tämä romaani oli kuitenkin
selkeämmin oma kokonaisuutensa kuin esikoisteos Teemestarin kirja. Teemestariin
saamme toivottavasti joskus jatkoa, tähän en niinkään sitä halua. Pidin
ilmakondoleista ja Seittien talon verkostosta, jossa vain kutojat osasivat
liikkua. Jälkeen päin ajateltuna Elianan kotisaari on suomalaiseen
mielenlaatuun sopivasti kuin Myrskynluoto, joskin asukkaat juotuvat olemaan
sydän syrjällään paljon enemmän kuin Maija koskaan. Myös samansukupuolisen
rakkauden teema on Kudottujen kujien kaupungissa esillä Teemestaria selkeämmin.
Lukijalla ei ole epäilystäkään, etteikö Eliana rakastu rannalta löytyneeseen
tyttöön ja saa vastarakkautta.
Yhteiskuntakritiikki
näkyy nytkin luonnonvarojen ylikäyttönä, joskin tällä kertaa ei ole pula
vedestä vaan tauti tappaa ihmisten elinkeinolle keskeistä korallia. Dystopisia
piirteitä tuo saaren kasvoton hallitus, Neuvosto, joka hallitsee rautaisella
otteelĺa ja on kieltänyt pääosalta ihmisistä luku- ja kirjoitustaidon. Romaanista
löytyy valtavasti mielenkiintoisia asioita ja voinkin suositella sen lukemista
omassa rauhassa, sillä hätäinen lukija tuskastuu pian Itärannan rönsyilevään
sanankäyttöön, joka vie kyllä mennessään, kun sille antaa tilaisuuden.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti