Heippa!
Englanti
käy sotaa Ranskan kanssa 1700-luvun alussa. Tästä huolimatta hovissa on hyvin
aikaa vaikkapa ankkojen juoksukilpailuille. Kuningatar Anna on sairas ja hauras
ja hänen suosikkinsa lady Sarah Marlborough johtaa maata hänen puolestaan. Lady
Sarahin kovia kokenut serkku Abigail saapuu hoviin ja saa paikan
keittiöpalvelijana. Pian Abigail valloittaa lady Sarahin ja pääsee tämän
seuraneidiksi. Siitä ei ole pitkä matka kuningattaren viereen ja Abigail näkeekin
oivan tilaisuuden korvata mennyt huono onnensa paremmalla tulevaisuudella. Pian
naiset politikoivat täyttä häkää suosikin paikasta. Kuningattaren, Sarahin ja
Abigailin rooleja näyttelevät Olivia Colman, Rachel Weisz ja Emma Stone, jotka
ovat kaikki Oscar-ehdokkaina, Colman pääosasta ja Weisz ja Stone sivuosista.
Elokuvan
huumori on mustaa. Nimittelyt lentelevät ympäriinsä ja hahmot kertovat naamat
peruslukemilla, kuinka ikäviä asioita ovat menneisyydessä kokeneet. Hovissa
syödään oksentamiseen asti, asut ovat ylenpalttisia ja pääministeri Godolphin
omistaa kaupungin nopeimman ankan, kuningatar taas lauman kaneja muistona
menettämistään lapsista. Juoni käsittelee yllättävästi rakkautta ja oikeaa
ystävyyttä mielistelyn sijaan. Sarah ja Anna oat ystäviä tavalla, johon Abigail
ei tule koskaan yltämään. Ja tämä ei tarkoita kuningattaren seksuaalista
tyydyttämistä, joka toki on suosikin tehtävä.
Samoin
hahmojen rakennus on mielenkiintoista. Lady Sarah esitellään katsojalle laskelmoivana,
kovana ja pahansuisena, naisena, joka käyttää housuja ja ammuskelee pyssyllä.
Siis miehenä. Abigail taas on kaunis, viaton ja kärsinyt, minkä Stonen suuret
silmät myyvät vielä ekstrahyvin. Tultaessa elokuvan loppuun ovat roolit
kääntyneet lähes päälaelleen. Sarah on osoittautunut siksi, jolla oli sydäntä
ja Abigail kieroilevaksi ämmäksi.
Kiinnitin
paljon huomiota leffan valaistusratkaisuihin. Lady Sarahiin liitetty lämmin,
fantasiamainen valo, joka usein näytti olevan lähtöisin lähtöisin elävästä
tulesta, loi todella kivan tunnelman. Abigail, joka tavallaan edusti
todellisuutta, oli kuvattu kylmässä luonnonvalossa. Samoin kuvakulmat
vangitsivat katseeni ajoittain, etenkin usein käytetty tapa kuvata henkilöitä
alaviistosta. Puvustus on ensiluokkainen, Oscar-ehdokkaana sekin. Vaikka miehet
jäävät leffassa auttamatta toiselle sijalle naisten pistäessä tuulemaan (tai
alkaessa parkumaan), eivät he mitään vässyjä ole. Nicholas Hoult tekee hauskan
roolityön ihanan ilkeänä herra Harleynä, jonka kanssa Abigail juonii. Lisäksi
on pakko sanoa, että ne kanit ja ankat olivat söpöjä.
Ohjaaja
Yorgos Lanthimos on tehnyt huomitaherättävän elokuvan. Katsoja saa hämmentyä ja
nauraa hörähtääkin muutaman kerran. Ennen kaikkea hän saa kuitenkin vuorollaan
kannustaa kumpaakin suosikkia sekä kauhistella ja ihastella elokuvan miehiä.
Vaikka etenkin loppuratkaisun osalta taiteellisesta leffasta ei ihan
pääsisikään kärryille, jokainen voi taatusti nauttia lavastuksen, pukujen ja
maskeerauksen silmänkarkista. Suosittelen, jos haluaa katsoa vähän erilaisen
historiallisen elokuvan.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti