Elokuvissa XXVIII: The Favourite

Heippa!

Englanti käy sotaa Ranskan kanssa 1700-luvun alussa. Tästä huolimatta hovissa on hyvin aikaa vaikkapa ankkojen juoksukilpailuille. Kuningatar Anna on sairas ja hauras ja hänen suosikkinsa lady Sarah Marlborough johtaa maata hänen puolestaan. Lady Sarahin kovia kokenut serkku Abigail saapuu hoviin ja saa paikan keittiöpalvelijana. Pian Abigail valloittaa lady Sarahin ja pääsee tämän seuraneidiksi. Siitä ei ole pitkä matka kuningattaren viereen ja Abigail näkeekin oivan tilaisuuden korvata mennyt huono onnensa paremmalla tulevaisuudella. Pian naiset politikoivat täyttä häkää suosikin paikasta. Kuningattaren, Sarahin ja Abigailin rooleja näyttelevät Olivia Colman, Rachel Weisz ja Emma Stone, jotka ovat kaikki Oscar-ehdokkaina, Colman pääosasta ja Weisz ja Stone sivuosista.

Elokuvan huumori on mustaa. Nimittelyt lentelevät ympäriinsä ja hahmot kertovat naamat peruslukemilla, kuinka ikäviä asioita ovat menneisyydessä kokeneet. Hovissa syödään oksentamiseen asti, asut ovat ylenpalttisia ja pääministeri Godolphin omistaa kaupungin nopeimman ankan, kuningatar taas lauman kaneja muistona menettämistään lapsista. Juoni käsittelee yllättävästi rakkautta ja oikeaa ystävyyttä mielistelyn sijaan. Sarah ja Anna oat ystäviä tavalla, johon Abigail ei tule koskaan yltämään. Ja tämä ei tarkoita kuningattaren seksuaalista tyydyttämistä, joka toki on suosikin tehtävä.

Samoin hahmojen rakennus on mielenkiintoista. Lady Sarah esitellään katsojalle laskelmoivana, kovana ja pahansuisena, naisena, joka käyttää housuja ja ammuskelee pyssyllä. Siis miehenä. Abigail taas on kaunis, viaton ja kärsinyt, minkä Stonen suuret silmät myyvät vielä ekstrahyvin. Tultaessa elokuvan loppuun ovat roolit kääntyneet lähes päälaelleen. Sarah on osoittautunut siksi, jolla oli sydäntä ja Abigail kieroilevaksi ämmäksi.

Kiinnitin paljon huomiota leffan valaistusratkaisuihin. Lady Sarahiin liitetty lämmin, fantasiamainen valo, joka usein näytti olevan lähtöisin lähtöisin elävästä tulesta, loi todella kivan tunnelman. Abigail, joka tavallaan edusti todellisuutta, oli kuvattu kylmässä luonnonvalossa. Samoin kuvakulmat vangitsivat katseeni ajoittain, etenkin usein käytetty tapa kuvata henkilöitä alaviistosta. Puvustus on ensiluokkainen, Oscar-ehdokkaana sekin. Vaikka miehet jäävät leffassa auttamatta toiselle sijalle naisten pistäessä tuulemaan (tai alkaessa parkumaan), eivät he mitään vässyjä ole. Nicholas Hoult tekee hauskan roolityön ihanan ilkeänä herra Harleynä, jonka kanssa Abigail juonii. Lisäksi on pakko sanoa, että ne kanit ja ankat olivat söpöjä.

Ohjaaja Yorgos Lanthimos on tehnyt huomitaherättävän elokuvan. Katsoja saa hämmentyä ja nauraa hörähtääkin muutaman kerran. Ennen kaikkea hän saa kuitenkin vuorollaan kannustaa kumpaakin suosikkia sekä kauhistella ja ihastella elokuvan miehiä. Vaikka etenkin loppuratkaisun osalta taiteellisesta leffasta ei ihan pääsisikään kärryille, jokainen voi taatusti nauttia lavastuksen, pukujen ja maskeerauksen silmänkarkista. Suosittelen, jos haluaa katsoa vähän erilaisen historiallisen elokuvan.

                                

                                                           -Roona-