Elokuvissa XLIII: Näkemiin professori

Heippa!

Englantilaisen kirjallisuuden professori Richard saa kuulla sairastavansa terminaalivaiheen keuhkosyöpää. Hän päättää alkaa elää välittämättä enää paskaakaan muista: juoda ja tuoda julki todelliset mielipiteensä ihmisistä. Johnny Depp näyttelee nimiroolissa Richardia. Muissa rooleissa nähdään Rosemarie DeWitt (Veronica, Richardin vaimo), Odessa Young (Olivia, Richardin tytär), Danny Huston (Peter, Richardin kollega ja ystävä) ja Zoey Deutsch (Claire, yksi Richardin opiskelijoista)

Ensiksi iso käsi Olivian ja Clairen näyttelijättärille, Youngille ja Deutschille, jotka tekevät erinomaista työtä. Etenkin Young onnistuu olemaan hyvin herkkä ja vähäeleinen. Pidin myös kovasti Olivian hahmon juonikulusta. Hänen kaapista tulonsa ja suhteensa tyttöystäväänsä Tayloriin oli kiinnostava ja onnistunut C-tarinalinja. Deutschin Claire taas sopi kivasti Richardin opiskelijaporukkaan. Tykkäsin, ettei hänen sukulaisuuttaan rehtoriin käytetty sen kummemmin hyväksi. Siis ei ollut mitään ihmeellistä sivujuonta, jossa rehtorille olisi kostettu tai Claire olisi lähetetty tätä vakoilemaan tai vastaavaa. Deutsch suoritui myös hienosti tanssistaan Deppin kanssa.

Toisen ison käden haluan antaa sille, joka suunnitteli Veronican puvustuksen. Siis täysi kymppi sille. Asut sopivat näyttelijälle erittäin hyvin ja imartelivat häntä. Halusin saada itselleni ne kaikki, myös arkisimmat, vaikka tiedän tasan tarkkaan, että minun päälläni mikään niistä ei näyttäisi hyvältä. Pidin Olivian ja Clairen sekä muidenkin opiskelijoiden puvustuksesta. Myös lavastus oli tosi miellyttävä. Tietysti kuvauspaikat olivat upeita (erityisesti koulun kappeli), jossakin oikeassa collegessa varmaan, mutta pidin siitä miten interiöörit esimerkiksi Richardin kodissa tai työhuoneessa oli sisustettu.

Ajattelen, että Johnny Depp esittää kaikkein eniten itseään. Siviilielämän rankat kokemukset näkyvät selvästi. Mutta siellä upeita hetkiä, joissa muistaa nuoren Deppin ja toisaalta sellaisia, joissa takaapäin kuvattuna ei tunnista lainkaan, että kuvassa on Depp (tai siis Richard). Pidin hirmuisesti niistä kohtauksista, joissa Richard oli opettamassa, niitä olisin katsonut enemmänkin. Kaikkien opiskelijoiden kirjaesitelmien kohdalla ei sanottu mikä kirja oli kyseessä, mikä tietysti minunlaistani kirjaintoilijaa harmitti. Sen sijaan ruohon polttamisen kulttuuri on minulle aina yhtä outoa. Olen elänyt selkeästi syrjässä ja suojattuna, kun ei tulisi pieneen mieleenkään edes viimeisissä tohinoissa vaarallisesti eläessä käyttää minkäänlaista huumetta. Reseptilääkkeidenkin väärinkäytön nielin paljon paremmin.

Richard ja Veronica olivat toimimattomana avioparina aika hauska yhdistelmä. Veronican pelehtiminen rehtorin kanssa ja se, että koulu osti hänen nykytaidettaan oli huvittavaa. Richard sai kerrottua diagnoosistaan vaimolleen ja tyttärelleen vasta aivan lopussa. Peterille hän kertoi heti ja tämä raahasi hänet jopa tukiryhmään. Tukiryhmäkohtaus oli myös katkeranhauska. Koko leffassa on sellainen jännä tunnelma, ettei oikein tiedä ollaanko tragedian vai komedian äärellä. Varmaan oltiin kummankin. Voisin katsoa elokuvan uudestaankin, se ei ole täysin aivoton, muttei myöskään ota itseään liian vakavasti, vaikka vakavan asian äärellä liikutaankin. Käsikirjoitus herättää ajatuksia ja muu casting tukee hyvin Deppin ajoittain epätasaista roolisuoritusta.

-Roona-