Mietteitä kirjasta LVI: Davidin uni, Taivaanpallo ja Parvekejumalat

 Heippa!

Alaskalainen hydrologi David Winkler on unien näkijä. Joskus hänen unensa kertovat pikku sattumuksista, kuten että laukku putoaa lentokoneen ylälokerosta, mutta joskus ne enteilevät vakavia ja kauheita onnettomuuksia. Juuri tällainen uni saa hänet pakenemaan rakkaan vaimonsa ja pienen Grace-tyttären luota ja katoamaan jäljettömiin. Vasta monien vuosien jälkeen hän rohkenee lähteä ottamaan selvää, mitä perheelle on tapahtunut. Selviääkö Gracen kohtalo milloinkaan? Anthony Doerr kertoo hypnoottisen tehokkaan tarinan herkästä mutta määrätietoisesta Davidista, hänen kohtalostaan isänä ja miehenä, suhteestaan lapseen ja lapsiin. Vastauksia elämänsä kysymyksiin David etsii Karibian kuumuudesta ja Alaskan talvesta, perhoskoteloista, meren pohjasta ja lumihiutaleiden rakenteesta.

Minusta mahtavin kohta kirjassa oli, kun David alkaa pohtia minkälainen stalkkeri hän onkaan – ja luoja sentään sellainen hän todella on. Ihmettelin, ettei kukaan koskaan soittanut poliiseja, sillä vaikka David stalkkasi aikuisia ihmisiä, niin se kyllä tapahtui alueilla, joilla asui lapsia. Että ihan jo niiden naperoiden takia olisi ylihuolehtivien jenkkien luullut soittavan kytät, kun illasta toiseen sama vieras auto kiertelee naapurustossa. On toki sanottava, että David ei halunnut seuraamilleen ihmisilleen mitään pahaa – siis ihan aidosti, kunhan oli obsessiivinen – mutta hyi silti. Tykkäsin paljon kaikista tieteeseen liittyvistä pohdinnoista koskivat ne sitten lumikiteitä tai ötököitä; ne olivat teoksen parasta antia. Teksti oli sujuvaa ja sivuhahmot onnistuneita. Davidin hahmo jäi ärsyttämään, mutta muutoin voin suositella kirjaa.

”Kuunnellessani yötä tuntuu että olen niin suuren keskellä etten voisi olla missään enempää. Olen päässyt tänne asti, olen vanhentuut enemmän kuin ajassa ja olen jo melkein mies.” Angus tahtoo silmistään purjeneulanterävät, ja kehittää öisin näköään merkitsemällä tähtien asentoja. Hän haaveilee Lontoosta ja pääsystä kotisaarellaaan Saint Helenalla käyneen Edmond Halleyn oppipojaksi. Lamaannuttava väkivallanteko kohdistuu pojan perheeseen, ja levottomuuden ajat alkavat. Salakatolilaiset vehkeilevät ja itsevaltias kuvernööri pelaa omaan pussiinsa. Viesti saarelta on saatava emämaa Englantiin, ja Angus soudetaan jänikseksi purjelaivaan. Hänen uusi elämänsä alkaa märssykorin korkeuksissa, ja kaikki entinen jää taakse. Taivaanpallo on Olli Jalosen Finlandia-palkittu romaani.

Tajunnanvirtakerronta oli aluksi tosi hämäävä, varsinkin kun se oli kuusivuotiaan näkökulmasta. Sitten kun Angus kasvoi, niin ymmärtäminen helpottui. Vähän minua häiritsi tuo jamssikeppi-nimettely. Ei siksi, etteikö sellaista olisi tapahtunut, vaan siksi, että Angushan on valkoinen. Päivettyneempi kuin englantilaiset keskimäärin, mutta kuitenkin (ja vielä päälle päätteeksi englantilainen, vaikka Saint Helenalla oli syntynytkin). Luontevammalta olisi ehkä tuntunut haukkua Angusta syntyperän perusteella vaikka äpäräksi. Toisaalta mitähän kertoo minusta, että jamssikemppiä olisi häiriöttömämpää käyttää tummaihoisista (tämän kirjan puitteissa siis!). Anguksen mietelmät olivat kyllä osuvia usein ja pikkupojan ajatuskulkuihin sopivia. Kiinnostuksella odotan, mitä seuraavassa osassa, Merenpeitossa, käsitellään.

Somaliperheen tytär Anis asuu Muukalaistalossa ja unelmoi asioista, jotka ovat kantasuomalaisille teinitytöille itsestään selviä. Mutta isällä on muita suunnitelmia. Niihin eivät kuulu leffat, bileet, huulipuna ja farkut, joihin Anis pukeutuu salaa isän ja veljien haukkapartiolta. Eivätkä pojat, etenkään eräs Luka, jonka Anis tapaa Al Goren ilmastoluennolla. Samaan aikaan taiteilijaäidin tytär Zahra, entiseltä nimeltään Alla Pohjola, pukee ylleen niqabin, jolla peittää vartalonsa kuvat ja arvet, jotka muistuttavat entisestä elämästä. Zahra on päättänyt palata kotiin, kääntyä islamilaiseksi. Huivinsa alla hän on uusi, puhdas ja tahraton. Hän löytää muitakin kotiinpalaajia, perustaa Halajan-ryhmän ja järjestää islamilaisuuteen tutustuttavan tapahtuman. Kun Aniksen ja Zahran tiet risteävät, kummankin elämä muuttuu lopullisesti. Parvekejumalat on Anja Snellmanin romaani.

Saikohan Alla-Zahra koskaan tietää mitä Anikselle kävi? Ja kääntyikö hän lopulta muslimiksi? Kääntyi kaiketi. Allan ja Wandan äidille minullakaan ei hirveästi sympatiaa riittänyt. Melkoinen tukka putkella menijä. Aniksen sisarusten iät jäivät vähän epäselviksi, mutta ilmeisesti Manteli oli vanhin, kun oli jo töissä (ja jonkinlaisen lähihoitajakoulun käynyt?) ja vanhemmat veljet eivät olleet vielä täysi-ikäisiä, kun ilmeisesti yläastetta käyvä Anis puuhaili heidänkin läksynsä. Tykkäsin, kun Anis kirjoitteli eri länsimaisille henkilöille mielikuvituskirjeitä ja kuvitteli heidät käymään keskusteluja Allahin kanssa. Luka olikin ylättävän pienessä osassa. Toki tärkeässä roolissa Aniksen lopullisen kohtalon suhteen suhteen, mutta tykkäsin, että Wanda oli otettu Aniksen kaveriksi. Hyvin kirjoitettu ja ajatuksia herättävä romaani.

-Roona-