Moikka!
PS: Olen pian puolessavälissä elämääni ja
mietin, mitä teen toisella puoliskolla. Jeannella on kaikki, mitä
seesteiseen onneen tarvitaan: kaksi aikuista lasta, huomaavainen aviomies,
uskollinen ystävä, vakaa työpaikka. Hänen päiviään rytmittävät tutut rutiinit.
Mutta kuten performanssitaiteilija Marina Abramovic, joka ruumistaan säästämättä
julkisesti uhmaa pelkojaan museoissa kautta maailman, Jeanne rakastaa
yllätyksiä. Hän haluaisi kokea jotain odottamatonta. Abramovic edustaa
Jeannelle vapautta, valintoja joita hän on jättänyt elämässään tekemättä. Tänä
kesänä Jeanne kutsuu sattuman vieraaksi turvalliseen arkeensa ja joutuu uusien
valintojen eteen. Odottamaton kauneus on ranskalaisen Claudia Gallayn romaani. Elämänmakuinen, tyylikäs ja herkkä. Meidän
aikamme Madame Bovary!
Alan yhä
suuremmin ihastua Gallayn tyyliin. Odottamaton kauneus oli paljon Tyrskyjä
keveämpi tarina, mutta yhtä lailla tässä maalataan lyhyillä lauseilla kaunista
kuvaa. Rytmitys on huippuunsa hiottua. Pidin siitä, että takakansiteksissä vain
Abramovic oli nostettu esille. Martin ja Jeannen lapsuuden perhe jäivät lukijan
löydettäviksi kirjan sivuilta. Tarinassa oli paljon suloisia yksityiskohtia
kuten minuuttia yli kuuden junan mies ja seitsemäntoista minuuttia yli kuuden
junan nainen, jotka ehkä lopussa kohtasivat toisensa. Jostain syystä minun oli
vaikea mieltää, että Jeanne oli hieman yli nelikymppinen. Oletin vain alusta
alkaen, että hän on kuusissakymmenissä. Sillä tuntui huvittavalta joka kerta,
kun mummu (joka on siis Jeannen isoäiti)
mainittiin ja ajattelin, että sen mummun täytyy kyllä olla ikivanha. Ihana
kirja kokonaisuudessa, sisältää myös elämän kirpeyttä.
On vuosi
1540. Henry VIII aikoo jälleen erota vaimostaan avioituakseen uudelleen.
Seurauksena kuninkaan lähimmän miehen Thomas Cromwellin asema horjuu.
Vahvistaakseen asemaansa Cromwell hälyttää tarkkanäköisen lakimiehen Matthew
Shardlaken etsiämään käsiinsä salaperäisen kreikkalaisen tulen – aseen, jonka
avulla kuninkaan mahti vihollisiaan vastaan kasvaisi. Shardlake puolestaan
tutkii murhatapausta puolustaakseen syytettyä tyttöä. Cromwell lupaa lykätä tytön
teloitusta, jos Shardlake suostuu yhteistyöhön. Alkaa kiivas juoksu aikaa
vastaan, kun uhattuna on paitsi tytön henki myös Shardlaken ja hänen
veijarimaisen apulaisensa Barakin elämä. Musta tuli on C. J. Sansomin toinen
Matthew Shardlake –romaani.
Koska
olen aloittanut sarjan lukemisen Itsevaltiaasta, oli jotenkin hupaisen
retrospektiivistä lukea tätä. Sekä Itsevaltiaasta että Ilmestyksessä
viittaillaan kovasti juuri näihin Cromwellin kaatumisen aikaisiin tapahtumiin.
Toisaalta harmitti, kun ei päässyt tutustumaan Barakiin sellaisena fressinä
henkilönä kuin hänet tässä esiteltiin. Matthew´n huomautus Barakin
ihmisvihaaja-aseentesta – ”et voi kutsua paskiaisiksi kaikkia, joista et pidä”
– on muuten hyvin osuva. Selittää apulaisen luonnetta myöhemmissäkin kirjoissa.
Skelley-parka, joka yritti puolisokeana tuherrella oikeuspapereita. Hänen
silmälasinsa ovat jääneet mieleeni, Sansom on siis korostanut tätä piirrettä
jatkossa tarkoituksella. Rikosmysteeri oli mukiinmenevä, mutta jäin pohtimaan
eivätkö englantilaiset itse käyttäneet minkäänlaista paloviinaa, kun vodka oli
heistä niin tavattoman vahvaa.
Henri
Skinner kiirehtii tapaamiseen Lontoon iltapäiväruuhkassa, mutta joutuu
onnettomuuteen ja vaipuu koomaan. Henriä odottaa saapuvaksi hänen
kolmetoistavuotias poikansa Sam, joka on lähettänyt isälleen pyynnön: ”Rakas
isä, me emme tunne toisiamme, mutta minun mielestäni meidän pitäisi viimein
tutustua.” Sairaalassa makaava Henri tuo yhteen Samin ja Eddien, naisen, jota
Henri rakasti ja jonka hän jätti. Toisiinsa tukeutuen nämä kaksi hylättyä
yrittävät löytää yhteyden elämän ja kuoleman välitilaan kadonneeseen Henriin
opastaakseen tämän takaisin elävien luokse. Toivo ja epätoivo vuorottelevat,
mutta kuoleman varjoista versoo jotakin uutta, kun Sam kohtaa sairaalassa
toisenkin uniin eksyneen, yksitoistavuotiaan Madelynin. Uniin eksyneet on Nina
Georgen romaani.
Uniin eksyneet, Pieni bistro Bretagnessa ja Pieni kirjapuoti Pariisissa muodostavar
Georgen mukaan kuoleman tematiikkaa käsittelevän trilogian. Kaikkien eniten
kuolema on läsnä mielestäni käsillä olevassa romaanissa. En ollut aluksi järin
ihastunut minäkertojien vaihteluun Henrin itsensä, Eddien ja Samin välillä.
Etenkin Samin koulussa tapahtuneet kohtaukset olisi voinut typistää muutamaan
lauseeseen. Sain paljon paremman kuvan Samin synestesia-aistista Henri
kuvatessa sitä yhdessä ”unijaksossaan” kuin kolmetoista vuotiaiden vähän
sekavasta touhuilusta. Enkä nyt tarkoita etteikö Sam olisi osannut kuvailla
synestesiaansa, hän vain antoi parhaat kuvaukset juuri sairaalassa isänsä
vuoteen ääressä. Hämmästyin, joka kerta, kun Eddiellä kerrotaan olevan
nahkatakki ja moottoripyörä. Nimi luultavasti antoi minulle toisenlaisen viban.
En suosittele tätä aivan yhtä ylitsevuotavasti kuin aiempia Georgen romaaneita,
mutta kyllä tämäkin kannattaa lukea.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti