Heippa!
Tässä osassa esiintyy Jason, jonka katoamisilmoitusta Tim edellisessä osassa tavaili lehdestä. Inspiskappaleena on Midnight Train (Youtube)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Jason tarkasteli asemalla kulkevia ihmisiä. Virta velloi tähän aikaan lähinnä norona, vaikka vilkastuisi kaiketi keskiyönjunan saapuessa. Hän käänsi selkänsä asemalle ja harppoi ratapihalle. Hän taiteili raiteilla pysäköityjen junien välissä. Hän oli aina pitänyt ratapihoista. Sellaiselle hän oli jo pienenä paennut, kun kodin ilmapiiri oli ahdistanut häntä.
Nyt kodin ilmasto oli jo
monta vuotta ollut suotuisa kiitos paikan vaihdoksen ja äidin uuden miehen.
Jason ei vain ollut onnistunut karistamaan isänsä haamua omilta harteiltaan. He
olivat luonteeltaan samanlaisia, joskin isän epävakautta oli lisännyt
huomattavasti ajoittainen hillitön juopottelu.
Jason sylkäisi ruohotupsuun, joka sitkeästi kasvoi raidepuiden läpi. Yhden tavaravaunun sivuovi oli auki ja hän hyppäsi istumaan lattian reunalle niin, että jalat jäivät roikkumaan ulos. Hän olisi voinut vannoa nähneensä silmäkulmastaan vilauksen nukkuvasta kulkurista vaunun sisällä, mutta todellisuudessa siellä ei ollut ketään. No, mitäpä hän siitä oikeastaan välitti.
Jason kaipasi jatkuvaa liikettä, hänen sielunsa oli rauhaton.
Erilaista epävakautta kuin isällä, hän ajatteli, turvallisempaa, mutta
epävakautta yhtä kaikki. Järjen mukaan hänen olisi pitänyt olla tyytyväinen
heidän perheensä onnellisesta ja seesteisestä elämästä. Ei hän tietysti ollut
onneton ja epätyytyväinenkään, mutta halusi jotakin muuta. Ja se oli hänen
omastakin mielestään helvetin kiittämätöntä.
Nyt minä karkaan sanomatta mitään, jättäen vain lapun, jossa lupaan ilmoittaa aika ajoin olevani elossa ja käsken olemaan etsimättä itseäni, hän ajatteli katkerasti. Jason oli ratapihan syrjäisimmässä osassa, siellä missä tavarajunia lastattiin ja seuraavat tavarajunat lähtisivät vasta aamuvarhaisella. Työmiehet tulisivat neljän paikkeilla, siis vasta useiden tuntien kuluttua. Jasonia nauratti, sillä ratapihan peränurkassa hänellä oli turvallinen olo, olisi ollut vaikka työntekijät olisivat olleet paikalla. Hänellä oli selkeästi romanttisia mielikuvia junien lähdöistä.
Hän ajatteli sotilaita, joille heidän morsiammensa
vilkuttelivat nenäliinoillaan. Ellie ei olisi hyvästelemässä häntä ja tytön
vanhemmat varmaankin onnittelisivat häntä siitä, että hän oli tehnyt Jasonin
kanssa bänät kaksi kuukautta sitten. Se oli kyllä ollut sopuisa ero ja he
olivat Ellien kanssa edelleen ystäviä. Nyt Ellie suuttuisi hänelle
pahanpäiväisesti muiden lailla.
Jason heittäytyi pitkäkseen vaunun lattialle ja laittoi kädet niskan taakse tyynyksi. Hän tunsi kuinka tikut pistelivät häntä käsiin, mutta puu tuntui myös vaatteiden läpi. Hän huokasi ja sulki silmänsä.
Lipunmyyjätyttö oli jutellu
hänelle kaikenlaista, kysellyt mitä kuuluu ja miten menee. Jason oli vastaillut
jotain puolivillaista, vaikka todellisuudessa tyttö oli antanut hänelle
itsetuntobuustia matkaa varten. Hän ei tiennyt miksi oli edes alunperin mennyt
ostamaan lipun ihmiseltä, kun sen olisi saanut automaatistakin. Kaipa tyttö oli
ollut innoissaan, kun kerrankin palveltavana ei ollut joku huonokuuloinen
vanhus, jolle kaikki piti toistaa kymmeneen kertaan.
Kello läheni puolta kahtatoista. Jason liukui kyykylleen maahan ja alkoi tarkastaa reppuaan vielä kerran. Vaihtovaatteita, rahaa eri taskuihin piilotettuna, pankkikortti vielä eri paikkaan piilotettuna, hammasharja ja pyyhe. Hänellä oli mukanaan kännykkänsä, johon hän oli käynyt ostamassa pre-paid –liittymän. Vanhan sim-korttinsa hän oli jättänyt kirjelappusen oheen keittiön pöydälle. Hänen maallinen omaisuutensa oli nyt tässä, mikä oli oikeastaan aika helpottavaa.
Hän suuntasi takaisin kohti asemahallia ja toivoi hartaasti, ettei
törmäisi siellä keneenkään tuttuun. Hän oli päättänyt häipyä. Ehkä se oli
itsekästä ja nuoren miehen typerä päähänpisto. Ehkä hän tekisi kaikille
palveluksen.
Jason ei tiennyt vastauksia pohdinnoilleen vielä silloinkaan, kun nousi keskiyönjunan vaunuun numero kolme. Hän ei vilkaissutkaan taakseen, kun juna karisti hänen entisen kotikaupunkinsa pölyt akseleistaan.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti