Moikka!
Children
of the Sea on japanilainen animaatio/anime-elokuva. Se kertoo Ruka-tytöstä,
joka tutustuu dogongien meressä kasvattamiin poikiin Umiin ja Soraan. Poikia
tutkitaan meriakvaariossa, jossa Rukan isä on päätutkijana (joka siis vastaa
tieteellisestä puolesta/ eläimistä vs. markkinointi tai yrityksen johto,
varsinaisesta tittelistä ei mielestäni ollut puhetta). Ruka harrastaa
käsipalloa, mutta kesäloman alkajaisiksi hänet erotetaan joukkueesta hänen
murrettuaan vastustajan nenän kyynärpäällään. Rukan vanhemmilla menee huonosti:
äiti tissuttelee ja isä vaikuttaa olevan jatkuvasti töissä. Pojat, meren kutsu
ja oudot meteoriitit antavatkin Rukalle kesäksi muuta ajateltavaa.
En ole
juuri katsonut anime-elokuvia, koska tyyli tuntuu minulle liialliselta, etenkin
leffan mittaisena annoksena. Niin oli nytkin. Etenkin ihmishahmot hämmentävät
minua. Piirrustustyyliä on kiva katsoa esimerkiksi fanifiktiopiirroksissa,
mutta pitkän päälle valtavan isot silmät ja olemattomat suut ja nenät alkavat
käydä hermoille. Sen sijaan taustat, ympäristöt ja esimerkiksi meren kuvaus oli
äärettömän kaunista, jotain sellaista, jota toivoisi näkevänsä länsimaisissakin
animaatioissa. Viittaukset Japanin omaan vanhaan taiteeseen ovat selviä jopa
minulle, joka tunnen varmasti vain ne kaikkein kuuluisimmat teokset. Välillä
mennään kiinnostavasti sarjakuvan piirrosjäljen puolelle. Children of the Sea
toki perustuukin mangaan, kuten lopputeksteistä selvisi.
Tarina
itsessään oli varsin yksinkertainen, jollaisena se antoi tilaa pitkille ja
filosofisille fantasiajaksoille. Leffassa ei varsinaisesti ollut mitään teemaa,
vaikka ensin arvelin, että kallistuisiko se ympäristösuojelullisiin
tendensseihin. Myös jonkilaista pahiskuviota – jossa pahis olisi ilmeisesti
ollut jokin kauppalaivaston omaava suuryritys? – viriteltiin, mutta se jäi
ainakin minulle hyvin epäselväksi. Ennen kaikkea elokuva painottui filosofisiin
pohdintoihin maailmankaikkeudesta ja ihmisestä. Soralla ja Umilla on
jonkinlainen yhteys mereen – kirjaimellisesti, sillä ainakin Sora
`kuolleessaan´ hajoaa osaksi sitä. Länsimainen lastenelokuvan harvemmin menee
tällaiseen, mutta animea taidetaan tehdä mitä suurimmassa määrin aikuisyleisö
mielessä (myös).
Kuvastosta
tulivat mieleen myös avaruustelekooppien ottamat kuvat galakseista, joita
lieneekin käytetty inspiraationa. Poikien uiminen oli kaunista, kuin tanssia
vedessä – tai lentämistä kuten Ruka sitä ajatteli. Myönnän ihan suosiolla, että
merieläinten kokoontuminen meni minulta vähän ohi. Ne seurasivat pudonneita
meteoriitteja valaiden laulun perusteella, koska mukana tullut kivi oli
jotenkin merkityksellinen, jonkinlainen universumin sielukivi kaiketi.
Toisaalta tällainen tekee hyvää Disney-animaatioihin tottuneelle, koska asiat
eivät ainakaan missään nimessä ole valmiiksi pureskeltuja. Myöskin ilahduttavaa
oli romanttisen elementin puute. Rukan ja Umin välillä oli kyllä syvää
välittämistä, mutta se taisi kuitenkin pysyä ystävyytenä.
Voin
suositella elokuvaa animen ystäville ja muille kauneudesta pitäville mikäli
kestää ylisöpöt ihmishahmot, joiden bambijalat näyttävät voivan katketa hetkenä
minä hyvänsä. Merijaksot sykähdyttävät, jos kohta osa filosofiasta jää vain
itsensä vuoksi esitetyksi.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti