Heippa!
Tällä viikolla postaaminen siirtyi loppuviikkoon koneongelmien vuoksi. Anteeksi myös oudosta asettelusta, äidin koneella jouduin copy/pastaamaan tekstin Driven kautta.
Tässä esiintyvät Marlene ja Tim ovat edellisen osan James vanhemmat. Inspisbiisinä on One Last Song (Youtube)
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tim Mahon selaili aamulehteä. Kadonnut 21-vuotias Jason Dawson. 180 cm pitkä... ymmh, hän ohitti
muut tuntomerkit silmäillen. Viimeinen havainto Central-asemalla...., jälleen hän ohitti harhaillen
tarkemman ajankohdan. Hänen vaimonsa Marlene oli juuri istuutunut häntä vastapäätä. Naisen pitkä
tukka oli valtoimenaan avoimena niin kuin se tapasi olla aina sunnuntaiaamuisin. Jotakin oli jäljellä
entisistä hippiajoista. Tim huokasi. Viime aikoina hän ja Marlene olivat riidelleet paljon.
Keskiluokkaisuus oli tunkenut kärhensä kaikkiin heidän elämänalueisiinsa ja se rassasi parisuhdetta, joka perustui 60-luvun vapaaseen rakkauteen.
Marlene voiteli paahtoleipäänsä yrmeänä, mikä ei lainkaan sopinut yhteen hänen ulkomuotonsa kanssa.
”Mitä sinä tuijotat, Tim?” hän äyskäisi ärtyneesti.
”Näytät kauniilta, pupu. Sitä minä vain.”
Marlene kohautti harteitaan niin, että kiharapilvi pöllähti. ”En ole tänään puputtelu tuulella. Anna
minulle alku siitä lehdestä, kun näytät sen jo lukeneen.”
Tim ojensi päivän otsikot ja taloussivut, jonka jälkeen aamiainen jatkui ikävän hiljaisuuden merkeissä.
Miten me tähän päädyimme, hän pohti itsekseen. Marlene oli villimpi kuin minä. Isä vastusti
avioliittoamme kivenkovaa, mutta on nykyään varmaan tyytyväisempi miniäänsä kuin minä vaimooni,
ironista sinänsä. Tim nousi pöydästä ja kantoi astiansa tiskialtaaseen. Hän huuhteli kuppinsa ja
lautasensa ja laittoi ne sitten pesukoneeseen. Marlene jäi lukemaan lehteä ja kun Tim ohitti hänet
mennäkseen kylpyhuoneeseen, hän huomasi naisen hartioiden rentoutuneen ja tämän jopa nauttivan
aamiaisestaan.
Marlene oli tyytyväinen, kun hänen miehensä poistui keittiöstä. Hän ei halunnut tapella tänäänkin
jostain mitättömästä asiasta. Hän piti hiuksiaan auki sunnuntaisin ja silloin tällöin muulloinkin ja siinä
oli hänelle hippeyttä ihan tarpeeksi. Marlene arveli Timin ajattelevan sisimmässään, että hän oli hylännyt rakkauden aatteen, mutta se ei ollut totta.
Ei asioita vain voinut toteuttaa enää hurjastelle kuten 60-luvulla.
Olihan se ollut hauskaa, mutta nykyään muistoissa oli sitruunankatkera sivumaku. Hän oli rakastanut
Timiä kovasti ja rakasti vieläkin, mutta mies oli jumahtanut lapsellisiin ja yli-idealistisiin osiin
hippiaatetta. Marlenea harmitti, että he olivat kasvattaneet poikansa aivan liian vapaasti. Oikeastaan
koko hänen avioliittonsa tympäisi häntä tällä hetkellä pahanpäiväisesti. Hän kuuli kuinka Tim meni
olohuoneeseen ja asettui sohvalle. Ainakin hän sai olla lopun aamiaista rauhassa omissa oloissaan.
Maanantai-ilta oli jo tummunut, kun Marlene palasi töistä kotiin. Hän oli ylpeä paikastaan keskisuuren
firman johtoportaassa, vaikka työpäivät venyivätkin usein pitkiksi. Tim oli ehkä jo tullut myös ja heidän
olisi lämmitettävä eilisiä tähteitä. Marlene avasi oven ja hänen nenäänsä lehahti saman tien maukas
tuoksu. Hän oli tästä hieman ihmeissään, mutta riisui kuitenkin ensin takkinsa ja kenkänsä ja meni
sitten salkkuinen keittiöön. Tim ei ollut kotona, mutta sammutetussa uunissa odotti pata selkeästi
jälkilämmöissä.
Pöydällä oli lappu, jossa luki:
Kulta, syö tästä ja ota itsellesi huomiseksi evääksi mukaan. James on ruokittu. Minun oli lähdettävä iltakeikalle.
Rakkaudella, Tim XOXO
PS. Kuuntele ennen nukkumaan menoa soittimessa olevan levyn ensimmäinen kappale.
Marlene oli yhä enemmän kummissaan. Tim ei yleensä järjestänyt näin positiivisia yllätyksiä,
pikemminkin päinvastoin. Hän otti padan uunista ja asettui syömään pöydän ääreen kauhottuaan ensin
aimo annoksen lautaselleen. Lopetettuaan hän saattoi panna astiat suoraan koneeseen, joka oli näköjään
tyhjennetty. Hän täytti eväsrasiansa ja siirsi lopun muhennoksen pienempään kippoon. Marlene meni
suihkuun ja asettui sitten pyyhe päässä sohvalle katsomaan muutaman jakson Netflix-suosikkejaan.
Tim ei ollut tullut kotiin vielä silloinkaan, kun hän sammutti television ja alkoi käydä yöpuulle.
Silloin hän muisti miehensä kirjoittaman lapun. Hän painoi makuuhuoneen cd-soittimen päälle ja törkkäsi playtä.
Tumma ja rouhea naisääni täytti pian huoneen. Lady Day, Marlene ajatteli, sama kappale, jonka
kuuluessa kosit minua senkin liero. Ehkä meidän liittomme jatkuu vielä hetken Tim, hän pohti juuri
ennen nukahtamistaan, et sinä vielä ole menetetty tapaus.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti