Moikka!
Suurlakon
melskeissä ompelijatar Hilma Maria Perämäki ja maiseri Anna Sofia Ahlstedt joutuvat
ottamaan paikkansa toisten edessä niin lipunkantajina kuin puhujalavalla. Kun
sortovalta on voitettu, alkaa taistelu naisten äänioikeudesta. Viaporin kapinan
aikaan ystävykset huomaavat joutuneensa eri puolille rintamalinjaa. Kuohunnan
keskellä Hilman on valittava kahden miehen välillä. Annan valinta on vielä
vaikeampi, onhan suhde naimisissa olevaan mieheen rikos hänen omaatuntoaan
vastaan. Lähtö raskaille vaalikiertueille sydäntalven pakkasiin on oikeastaan
helpotus kummallekin. Totuuden hetki koittaa vasta, kun he huomaavat tulleensa
valituksi niiden joukkoon, jotka Suomen naiset äänestivät itseään edustamaan. Enni
Mustosen Nimettömät ja Mustasukkaiset –romaaneista tuttujen nuorten naisten
kiihkeä tarina jatkuu.
Artturi
ei onneksi tullut pahemmin häiritsemään Hilman, lasten ja Veikon elämää.
Toisaalta pidin siitä, miten Hilma pohdiskeli miesten eroja ja muisteli niitä
sytyttäviä hetkiä Artturin kanssa. Annan ja Henrikin tapauksessa näkyi hyvin,
miten mies saattoi tehdä mitä vain ja sitten vielä kehdata itkeä perään, että
yhyy, kun menet eteenpäin. Kuinka tyynesti Hilma suhtautui keskenmenoihin, hän
tuli paljastaneeksi lukijalle, että niitä on ollut kaksikin, niistä vaan ei ole
aiemmin mitään puhuttu. Tykkäsin Annan äidistä, joka sitten rupesikin hoitamaan
hänen talouttaan. Monet tutut merkkinimet vilahtelivat kirjassa ja eduskuntaan
valitut naiset kuten Miina Sillanpää. Alan kovasti kiintyä näihin hahmoihin,
etenkin Hilma on reipas ja aikaansaava ihminen. Mitenhän naisten eduskunnassa
käy?
J. D.
Salingerin romaani on Yhdysvaltain nykykirjallisuuden eläviä klassikkoja,
kuuluisa Odysseus-tarina 16-vuotiaasta Holden Caulfieldistä, joka on saanut
potkut koulustaan, koska on osoittautunut välinpitämättömäksi, eikä ole
menestynyt. Sopeutuminen 1950-luvun nykymenoon on vaikeaa. Holden karkaa
koulusta kotikaupunkiinsa New Yorkiin ja elää siellä pari levotonta vuorokautta
”omaa elämäänsä” haluamatta ja uskaltamatta kohdata vanhempiaan. Kirja
on ”mieletön juttu” harhailusta suurkaupungissa, jazz-klubeissa,
yökerhoissa, museoissa, hotelleissa, kaduilla; täynnä hauskoja ja
ei-niinkään-miellyttäviä kokemuksia. Lukemani versio on Arto Schroderuksen uusi
suomennos. Ensimmäisen ja monesti uusintapainetun käännöksen teki Pentti
Saarikoski.
Aluksi
en tykännyt Siepparista ollenkaan, Holden vaikutti melko nihkeältä tyypiltä.
Mutta pikkuhiljaa teosta eteenpäin lukiessa paljastui, että hän kuitenkin
välittää joistakin asioista tai ainakin pitää niitä yleisesti kivoina. Olin jo
joskus miettinyt, että mitä hittoa tuo ruispellon sieppari meinaa ja hyvin
pienen juonituntemuksen perusteella tulkinnut sen joksikin vaikeaksi ja
abstraktiksi. Siksi yllätyinkin iloisesti, kun se oli ihan käytännöllinen
juttu, vaikka Holdenin kuvittelemaa ammattia tai työtä ei olekaan oikeasti
olemassa. Phoebe-siskon ikä vähän hämäsi minua, ei kai hän voi olla 9-10 vuotta
vanhempi, kun kerran on neljännellä luokalla. Silti äiti epäili ensimmäisenä,
että tyttö itse olisi sauhutellut omassa huoneessaan. Toki -50-luvulla vähän
kaikki polttivat, mutta ehkä esiteinitytöt kuitenkin vähemmän laisesti.
Joulun
alla Flavian kotikartanoon saapuu elokuvan kuvausryhmä, jolle Flavian isä on
perheen rahavaikeuksien takia antanut luvan kuvata heidän kotonaan. Filmiryhmän
mukana saapuu myös kuuluisa näyttelijätär Phyllis Wyvern. Samalla kun sankka
lumituisku yllättää Bishop´s Laceyn kylän, kaikki kyläläiset kokoontuvat
kartanoon katsomaan suuren filmitähden esiintymistä. Kukaan heistä ei
kuitenkaan ole valmistautunut illan dramaattiseen päätösnumeroon: yön
pimeydessä yksi paikalla olleista löytyy murhattuna. Kun lumimyrsky yltyy ja
epäiltyjen määrä kasvaa, Flavian on löydettävä kartanon varjoissa piileksivä
tappaja. Filminauha kohtalon käsissä on Alan Bradley Flavia de Luce
-dekkarisarjan neljäs osa.
Flavia
ei tunnu enää yhtä charmantilta kuin silloin ensimmäistä kirjaa lukiessa. Yhä
selvemmin alkaa huomata, että kyseessä tosiaan on yksitoistavuotias tyttö. En
oikein tiedä mitä mieltä olin tämä osan suljetun paikan mysteeristä. Toisaalta
oli ihan fressiä, etteivät kaikki voineet joka tapauksessa olla epäiltyjä,
koska ei siinä olisi ollut mitään järkeä. Yleensähän Agatha Christie -tyyliin
kaikki keittäjää myöten ovat epäilyksenalaisia, hyvästä syystä. Minua
kiinnostaisi kyllä kovasti tietää miten eversti de Luce ja Dogger ovat sodan
aikana tutustuneet. Vai jo sitä aikaisemmin? Se ei ole vielä käynyt selväksi.
Toivottavasti asiasta saadaan tietää jotain seuraavissa osissa. Lopun joulun
vietto lämmitti mieltäni kovasti ja nosti kirjan statusta silmissäni (it ended
on high note 😊).
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti