Moikka!
Viimeinen osa tätä sarjaa! Palaamme alkuun eli prologin henkilö on tässä jälleen pääosassa. Hän toden totta majailee Hildan ullakolla kuten läy selväksi. Inspiskappaleena on The Thrill of It All (Youtube)
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuulen, kun ovi käy. Tiedän, että he tulevat nyt. Taivaalle kiitos, että Hilda on mennyt yöksi naapuriin Maryn luo. En aio mennä heitä vastaan, tulkoot perille asti hakemaan minut. Mitä järkeä minun on tehdä heidän työnsä. Äänet huutavat toisilleen, vaikka todellisuudessa on hiiren hiljaista, sillä he puhuvat ajatusten kautta ja samalla tavoin minä kuulen heidät.
”Ylös, ullakolle”, jäljittäjän ääni käskee.
En tunnista väristä kuka jäljittäjistä on kyseessä,
mutta varmaankin joku uusi, minun katoamiseni jälkeen rekrytoitu. Muut kolme
ovat tuttuja. Malia ja Sotto ja Thomas – minun toverini ylivilkkaan
mielikuvituksen omaava Thomas on johtajana. Heillä on tummat vaatteet ja
taikuuden silottamat askeleet, kun yksi käsipari vetää ullakon haitariportaat
yläkerran tasanteelle.
Malia tulee ensimmäisenä. Hänen suojauksensa ovat niin vahvat, että hän pullauttaa keuhkoistani ilmat pihalle. Hän vetää muuriaan taakse päin vain hiukan, ja hymyilee ilkeästi. Sotto on varjona Malian vierellä, mutta hän ei huolehdi kuin omasta hipiästään. Thomas nousee viimeisenä, heti jäljittäjän kannoilla, joka on onneton laiha poikariepu.
”Pitkästä aikaa Gavrilo. Vai pitäisikö sanoa, Jared?” Thomasin ääni on tyyni ja rauhallinen.
Irvistän, koska olen yhtäkkiä pohjattoman väsynyt. ”Voitte laskea suojat. En halua tehdä vastarintaa. Olkaa kiltit älkääkä rikkoko vain mitään. Hän on ollut minulle hyvin ystävällinen.”
Thomas viittaa Maliaa olemaan välittämättä sanoistani, mikä on täysin turhaa, sillä en usko, että Malia hellittäisi, vaikka häntä nimenomaan käskettäisiin tekemään niin.
Malia ja Sotto ovat aina kuuluneet separatisteihin, mutta Thomas oli ennen ystäväni. Jäljittäjä katselee minua avoimen halveksivasti, vaikka vähänpä hänen halveksunnallaan on merkitystä, kun hän tekee sen muiden turvallisesta varjosta eikä omilta jaloiltaan. Kukaan ei lähesty minua. He eivät näe, että ole täysin tyhjä, vaikka itse tunnen sen jokaisella solullani. Mielenpalatsini on valunut pois, turvallisempaan paikkaan. Päässäni on enää häilyvä kuva, jota he voivat oikeudenkäynnissä tarkastella.
”Haluatko kuulla syytteesi?” Thomas kysyy.
”Ei
tarvitse. Saanko kävellä itse vai pitääkö jonkun teistä taluttaa minut?” Alan nousta
puhuessani niin hitaasti, etteivät he voi kuvitella minun hyökkäävän tai
yrittävän pakoon. Sotto astuu näkymättömän rajan yli ja tarttuu käsikynkkääni.
Menemme ulos, takapihalle, jossa meitä ei voi nähdä. Sotto tökkää minut Thomaksen pidettäväksi. Katselen, kun he muodostavat loitsua portaalia varten. Se on kikkailua, sillä loitsun muodostamiseen tarvitaan juuri nämä kolme: Sotto, joka on kaatunut ja noussut jälleen; Malia, jonka sydän ei enää lyö ja viimeisenä aineena se, joka on kadottanut hetkensä eli halveksuntaa uhkuva jäljittäjäpoika.
”Kuka hän on?” kysyn nyökäten poikaa kohti.
Thomas puristaa minua kipeämmin. ”Sotton velipuoli. Eikä kuulu sinulle miksi hän on sopiva portaalin luontiin.”
Ilmassa alkaa väreillä
himmeää läpinäkyvää loistetta ja saatan muutenkin tuntea, että ovemme on
valmis. Thomas ja minä menemme ensin, muut jäävät taaksemme ja sokaistun päivän
kirkkaudesta toisessa maailman ajassa.
En
paljasta heille koskaan, mitä todelliselle mielenpalatsilleni tapahtui. Minun
maallinen hurmokseni ja jännitykseni päättyi lopulta köyden kiristymiseen
kaulan ympärille. Mutta olin oppinut tempun, jolla pieni sieluni hippunen voi
jatkaa elämäänsä mielenpalatsissani. Ja koska sinä luet tai kuulet tai tunnet
tämän sydämessäsi, niin olet löytänyt tilukseni niiden piilopaikasta. En
onnittele, koska tästä voi koitua sinulle vielä hyvin suurta vaivaa – niin kuin
koitui minulle. Mestari ei kuitenkan antanut minulle turhaan avaimia
sielutemppuun. Enkä minäkään jättänyt turhaan mielenpalatsiani hyvien ihmisten
löydettäväksi. Kaiken huumassa minä säästin tärkeimmän.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti