Heippa!
Scarlett
Dragna on viettänyt koko ikänsä pienellä kotisaarellaan, jossa hän asuu
sisarensa Tellan ja mahtavan mutta julman isänsä kanssa. Nyt Scarlettilla on
edessään isän järjestämä avioliitto, joka voi tuhota tytön suurimman unelman:
päästä kerran kokemaan Caraval, kaukana Sacrlettin kotoa järjestettävä
jokavuotinen peli ja esitys, johon katsojat osallistuvat. Mutta tänä vuonna
kutsu Caravaliin lopulta yllättäen saapuukin. Salaperäisen merimiehen avulla
Tella huijaa Scarlettin mukaan peliin, vaikka häät ovat juuri edessä. Perillä
Isla de los Suenosin saarella selviää, että Caravalin järjestäjä, mestari
Legend, on siepannut Tellan. Tällä kertaa koko Caravalin juonena on nimittäin
Tellan etsintä: se, joka hänet löytää, voittaa pelin. Scarlett on kuullut, että
kaikki mikä tapahtuu Caravalissa on vain taidokasta näytelmää. Hän uppoaa silti
pakostakin pelin maagiseen, rakkautta ja salaisuuksia uhkuvaan maailmaan. On
vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei. Varmaa on vain, että Scarlettin täytyy
löytää Tella, ennen kuin viisi yötä kestävä peli päättyy. Tai seuraukset ovat
kauheat.
Pohdiskelin
tässä, että Locke Lamora olisi viihtynyt Caravalissa ja varmasti menestynyt
pelissäkin. Scarlettin ongelma on juuri se, mitä hän itsekin sanoo: hän ei
uskalla tutkiskella Caravalia. Lukijalla jaellaan sellaisia herkkuja, että sitä
odottaa kieli pitkällä, miten ne voivat juoneen vaikuttaa, mutta ne jäävät
lähinnä maininnan tasolle. Tella vaikutti minusta kokonaisuudessaan aika
ikävältä tyypiltä. Toki lopussa paljastui, että hän oli ollut varsin nokkela,
mutta – Lockeen verratakseni – hänellä ei taida olla samaa lämmintä sydäntä.
Palatakseni niihin herkkuihin, Caraval on monella tavalla onnistunut
fantasiamaailma. Siihen kivasti yhdistetty satujen (hassunmuotoiset talot,
hassunnimiset taikajuomat) ja korkean fantasian (taikuus sääntöineen)
elementtejä. Lukisin maailmasta mielelläni sellaisen kirjan, jossa peliä
käsiteltäisiin laajemmin esim. useamman henkilön näkökulmasta.
Kuningas
Edwardin sekä hänen sisarensa Æthelflædin johtamissa kuningaskunnissa vallitsee
hauras rauha. Suuri soturi Uhtred puolestaan valvoo pohjoisen rauhaa Ceasterin
linnoituskaupungista käsin. Mutta kukaan heistä ei osaa varautua myrskyyn, joka
lähestyy uhkaavasti. Pelottoman taistelijan ja armottoman johtajan,
viikinkisoturi Ragnall Iversonin joukot ovat yhdistämässä voimiaan sekä
irlantilaisten että northumbrialaisten kanssa. Yhdessä heidän voimansa olisi
musertava. Mutta heillä on tiellään yksi ongelma, Uhtred, jonka tytär on
naimisissa Ragnallin veljen kanssa. Taistelussa perheen ja lojaalisuuden
välillä, vannottujen valojen ja poliittisten vaatimusten puristuksessa ei ole
olemassa helppoa ratkaisua. Ja pian taisteluiden kalske kaikuu läpi maan.
Myrskyn soturit on Bernard Cornwellin Uhtred-sarjan yhdeksäs osa.
Uhtredin
vanhetessa Cornwell on alkanut kehittämään romaaneihin mielenkiintoisia
psykologisia ja ihmissuhdekuvioita. Uhtred ei ehkä itse myöntäisi sitä, mutta
saavutettu johtajan asema suojelee häntä joutumasta taisteluun ihan joka
käänteessä. Pidin sen tarkastelusta, kuinka erilainen Sigtryggrin
ja Ragnallin suhtautuminen hallitsemiseen oli. Stiorran suhde aviomieheensä oli
hauska, Sigtryggrillä oli tajua siitä, kumpi oli pomo. Ragnall olisi ollut
ihmeissään Stiorran kanssa. Finanin ja hänen veljensä välit tulivat kyllä
yllätyksenä. Jotain varten hän tietysti oli Irlannista lähtenyt, mutta en ollut
ajatellut tätä. Tykkäsin myös Uhtred kanssakäymisestä poikiensa kanssa. Onneksi
isä Oswaldkin selvisi silpomisesta elossa.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti