Mietteitä kirjasta LXIV: Caraval ja Myrskyn soturit

 Heippa!

Scarlett Dragna on viettänyt koko ikänsä pienellä kotisaarellaan, jossa hän asuu sisarensa Tellan ja mahtavan mutta julman isänsä kanssa. Nyt Scarlettilla on edessään isän järjestämä avioliitto, joka voi tuhota tytön suurimman unelman: päästä kerran kokemaan Caraval, kaukana Sacrlettin kotoa järjestettävä jokavuotinen peli ja esitys, johon katsojat osallistuvat. Mutta tänä vuonna kutsu Caravaliin lopulta yllättäen saapuukin. Salaperäisen merimiehen avulla Tella huijaa Scarlettin mukaan peliin, vaikka häät ovat juuri edessä. Perillä Isla de los Suenosin saarella selviää, että Caravalin järjestäjä, mestari Legend, on siepannut Tellan. Tällä kertaa koko Caravalin juonena on nimittäin Tellan etsintä: se, joka hänet löytää, voittaa pelin. Scarlett on kuullut, että kaikki mikä tapahtuu Caravalissa on vain taidokasta näytelmää. Hän uppoaa silti pakostakin pelin maagiseen, rakkautta ja salaisuuksia uhkuvaan maailmaan. On vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei. Varmaa on vain, että Scarlettin täytyy löytää Tella, ennen kuin viisi yötä kestävä peli päättyy. Tai seuraukset ovat kauheat.

Pohdiskelin tässä, että Locke Lamora olisi viihtynyt Caravalissa ja varmasti menestynyt pelissäkin. Scarlettin ongelma on juuri se, mitä hän itsekin sanoo: hän ei uskalla tutkiskella Caravalia. Lukijalla jaellaan sellaisia herkkuja, että sitä odottaa kieli pitkällä, miten ne voivat juoneen vaikuttaa, mutta ne jäävät lähinnä maininnan tasolle. Tella vaikutti minusta kokonaisuudessaan aika ikävältä tyypiltä. Toki lopussa paljastui, että hän oli ollut varsin nokkela, mutta – Lockeen verratakseni – hänellä ei taida olla samaa lämmintä sydäntä. Palatakseni niihin herkkuihin, Caraval on monella tavalla onnistunut fantasiamaailma. Siihen kivasti yhdistetty satujen (hassunmuotoiset talot, hassunnimiset taikajuomat) ja korkean fantasian (taikuus sääntöineen) elementtejä. Lukisin maailmasta mielelläni sellaisen kirjan, jossa peliä käsiteltäisiin laajemmin esim. useamman henkilön näkökulmasta.

Kuningas Edwardin sekä hänen sisarensa Æthelflædin johtamissa kuningaskunnissa vallitsee hauras rauha. Suuri soturi Uhtred puolestaan valvoo pohjoisen rauhaa Ceasterin linnoituskaupungista käsin. Mutta kukaan heistä ei osaa varautua myrskyyn, joka lähestyy uhkaavasti. Pelottoman taistelijan ja armottoman johtajan, viikinkisoturi Ragnall Iversonin joukot ovat yhdistämässä voimiaan sekä irlantilaisten että northumbrialaisten kanssa. Yhdessä heidän voimansa olisi musertava. Mutta heillä on tiellään yksi ongelma, Uhtred, jonka tytär on naimisissa Ragnallin veljen kanssa. Taistelussa perheen ja lojaalisuuden välillä, vannottujen valojen ja poliittisten vaatimusten puristuksessa ei ole olemassa helppoa ratkaisua. Ja pian taisteluiden kalske kaikuu läpi maan. Myrskyn soturit on Bernard Cornwellin Uhtred-sarjan yhdeksäs osa.

Uhtredin vanhetessa Cornwell on alkanut kehittämään romaaneihin mielenkiintoisia psykologisia ja ihmissuhdekuvioita. Uhtred ei ehkä itse myöntäisi sitä, mutta saavutettu johtajan asema suojelee häntä joutumasta taisteluun ihan joka käänteessä. Pidin sen tarkastelusta, kuinka erilainen Sigtryggrin ja Ragnallin suhtautuminen hallitsemiseen oli. Stiorran suhde aviomieheensä oli hauska, Sigtryggrillä oli tajua siitä, kumpi oli pomo. Ragnall olisi ollut ihmeissään Stiorran kanssa. Finanin ja hänen veljensä välit tulivat kyllä yllätyksenä. Jotain varten hän tietysti oli Irlannista lähtenyt, mutta en ollut ajatellut tätä. Tykkäsin myös Uhtred kanssakäymisestä poikiensa kanssa. Onneksi isä Oswaldkin selvisi silpomisesta elossa.

-Roona-