Mietteitä kirjasta LXVII: Alppipolku, Kullervon tarina, Roomalaiset ja barbaarit sekä Ujot ja introvertit

 Moikka!

Alppipolku sisältää oikeastaan kaksi teosta: L. M. Montgomeryn kirjoittaman omaelämänkerran, joka on alun perin julkaistu jossakin aikakauslehdessä ja useita Montgomeryn kirjoja suomentaneen Sisko Ylimartimon pitkän esseen Anna ja muut ystävämme. Montgomeryn kirjoitus sisältää yllättävän paljon luontokuvauksia, ei ole epäilystäkään, miksi ne ovat eksyneet myös hänen kirjoihinsa; hän selvästi rakasti kuljeskella luonnossa ja saada voimaa siitä. Kenties sensaationnälkäinen toimittaja oli pyytänyt Maudia kirjoittamaan enemmän rakkaussuhteistaan, mutta tämä toive ei toteutunut, naimisiin menonkin hän kuittaa vain parilla lauseella. Anna ja muut ystävämme antaa mielenkiintoista taustatietoa esimerkiksi millaisista ihmisistä ja mistä tapahtumista Montgomery on saanut inspiraatiota tyttöjensä tapahtumarikkaisiin elämiin.

Luin Kullervon tarinan ilmestyessä arvostelun, jossa sanottiin, että Tolkien ei olisi halunnut keskeneräiseksi jäänyttä raakilettaan ikimaailmassa julkaistavan tässä muodossa. Tolkienin haluista en tiedä, mutta teosta ei pidä lukea niinkään yhtenäisenä tarinana kuin kommentaarina fragmentteihin (käyttääkseni antiikin teoksiin liittyvää analogiaa). Suomalaiselle Tolkienin innostus Kalevalan sankarien autenttisuuteen on jotenkin huvittavaa, mutta kenties meille ominainen melankolinen luonteenlaatu estää näkemästä metsää puilta. Sankarien maasta kertovan esseen kaksi eri versiota ovat kiinnostava kurkistus siihen, mitä Tolkien ajatteli Kalevalasta ja myös suomen kielestä (jota hän ei yrityksestä huolimatta oppinut). Minä luin tämän lyhyen kirjan mielelläni.

Minulla on Roomalaiset ja barbaarit -kirjan kirjoittajaan tavallaan henkilökohtainen suhde, koska Maijastina Kahlos on aikoinaan auttanut minua graduaiheen valinnassa. Teos tuo esille sekä kreikkalaisten että roomalaisten suhtautumista barbaareihin (eli ei-kreikkalaisiin ja ei-roomalaisiin) varsin pitkältä ajalta. Kahlos on tutkinut ja kirjoittanut myös kristittyjen ja pakanoiden välisistä konflikteista ja yhteiselosta. Barbaari on hyvin moniulotteinen käsite, jonka peittävyys vaihteli kontekstin mukaan. Kahlos korostaa kuinka meillä on monista ns. barbaarikansoista säilynyttä tietoa vain roomalaisesta näkökulmasta. On esimerkiksi aika tyypillistä, että roomalaiset kirjoittajat käyttävät muiden kansojen jumalista roomalaisia nimiä. Barbaareja vastaan sodittiin, mutta heidän kanssaan oltiin myös liitossa, mitä kulloinenkin valtapoliittinen tilanne vaati. Suosittelen myös muita Kahloksen kirjoja kuten Uskonnot antiikin Roomassa (Maijastina yksi kirjoittajista) ja englanninkieliseltä puolelta Debate and dialogue – Christian and Pagan Culture c. 360-430.

Liisa Keltikangas-Järvisen Ujot ja introvertit selittää yleistajuisesti ja uusimpaan tutkimukseen nojaten ujouden ja introversion käsitteitä. Löysin itseni monesta kirjan kuvauksesta. Oli myös kiinnostavaa tietää, että introversio ja ekstroversio ovat saman jatkumon eri päät, eivät siis kaksi toisistaan erillään olevaa vastakohtaista käsitettä. Keltikangas-Järvinen arvostelee varsin paljon ekstroversion korostamista työelämässä. Ei ole näyttöä, että introversiolla tai ekstroversiolla oli tekemistä työssä suoriutumisen kanssa. Kummankin äärimuoto pikemmin heikentänee työsuoriutumista. Keltikangas-Järvisen mukaan työpaikassa pärjäämiseen vaikuttavat enemmän koulutus, osaaminen, kokemus ja ahkeruus.

-Roona-