Myötä- ja vastoinkäymisissä

 Heippa!

Disclaimer: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Rowlingille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ron värjötteli kylmässä. Hänelle oli jo ehtinyt muodostua ruusuisia kuvia Britannia säästä, vaikka hän oli ollut Ranskassa vasta viisi vuotta. Syystalven loska muistutti kuitenkin kosteuden vihulaismaisuudesta. Hän oli tunkenut kädet taskuihinsa ja nitkutteli sormusta irti vasemmasta nimettömästään. Koko perheeltä olisi mennyt iltapäiväkahvi väärään kurkkuun, jos he olisivat nähneet ensimmäisenä sen hänen sormessaan. Ron huokasi vetäytyen esiin räystäiden alta ja käveli viimeiset askeleet Weaslyn welhowitseihin.

”Mitä kuuluu, velimies?”

George näytti laihalta ja kalpealta. Ron katui heti, ettei ollut kysellyt kirjeissään enemmän veljen perään.

”Hyväähän minulle. Mukava nähdä kaikkia pitkästä aikaa.”

Takahuoneesta kuului kolinaa ja kohta Angelina ilmestyi heidän luokseen hieman pölyisenä.

”Onpas perällä siivotonta. Se lienee meidän seuraava hommamme”, hän sanoi kolauttaen paketin vilkuripillejä myyntitiskille. ”Ai, hei Ron, tulitkin jo.”

Ron nyökkäsi ja huomasi kuinka Georgen ryhti suoristui naisen ollessa lähellä. Onneksi veljen elämässä oli ainakin pikkuisen aurinkoa. Angelina tomutti olkapäänsä ja hymyili.

”Eiköhän ilmiinnytä Kotikoloon. Molly varmaan odottaa meitä jo kovasti.”

Kotikolossa vallitsi tavallinen vilske. Ron joutui ensitöikseen väistämään Victoirea ja Dominiquea, jotka livahtivat ulos sillä oven avauksella, jolla hän, George ja Angelina tulivat sisään. Äiti syöksyi samantien sulkemaan hänet pehmeään halaukseen.

”Voi, onpa minun Ronaldini kasvanut.”

Ron taputteli häntä selkään antaen äidin hössöttä tietäen, etteivät hänen pari lisäsenttiään juuri näkyneet. George ja Angelina karkasivat peremmälle ja antoivat samalla tilaa Arthurille, joka tuli tervehtimään nuorinta poikaansa. Olohuoneessa odottivat muut sisarukset, jopa Charlie oli tullut Romaniasta. Eivät kai he minua sentään näin paljon ole ikävöineet, Ron pohti herkistyen.

Huoneen nurkkasohvalla istuivat vierekkäin myös Harry ja Hermione. He olivat jääneet lähes huomaamatta Ronilta, joka oli muutaman minuutin ajan nähnyt vain punaisia päitä ja Fleurin kultaiset suortuvat. Hermione katsoi häntä ujosti silmäripsiensä takaa.

”Saako tulla halaamaan?”

Ron avasi sylinsä auki. ”Totta kai.”

Hymy valaisi Hermionen kasvot ja tämä tuli hänen luokseen ja kiersi kätensä pojan ympäri. ”Ihana nähdä. Näytät voivan hyvin.”

Harry rykäisi hieman epävarmasti Hermionen takaa. Ronia nauratti.

”Älä hätäile Harry, päästän tyttökaverisi ihan pian irti.”

Hermionelta pääsi tukahtunut tirskahdus ja Harry puhalsi ulos ilmaa, jota ei ollut huomannut pidättelevänsä.

”Olet siis ok meidän juttumme kanssa?”

Ron väisti Harryn ojennettua kättä ja halasi häntäkin.

”Minähän sanoin, ettei Ron suuttuisi.”

Ron kääntyi kaikkien muiden mukana katsomaan Georgea, joka näytti yhtäkkiä hyvin eksyneeltä.

”Tai siis olisin sanonut.... tä-tällaisissa tilanteissa on niin helppo kuvitella, että Fred on vielä täällä.”

George viittoili käsillään epämääräisesti kuin olisi toivonut muiden menevän eteenpäin. Ron nyökkäsi hänelle ymmärtäväisesti. Hänkin kaipasi Frediä. Tilanne purkautui, kun Molly alkoi hätistellä koko konkkaronkkaa kahvipöytään. Ron huomasi, että Angelina oli tarrannut Georgea tiivisti käsipuolesta ja että äidin silmissä kiilteli hieman vettä.

Kahvittelu sujui kuitenkin varsin keveissä tunnelmissa, kun huomio keskittyi jälleen Roniin ja kaikkeen siihen mitä hän oli tehnyt Ranskassa. Ron sai kuulla myös koko joukon uusia juoruja ja kuulumisia, joita ei ollut ehditty vielä kirjoittaa edellisiin kirjeisiin. Aika ajoin hän hipoi taskussaan olevaa sormusta ja pohti milloin olisi oikea hetki kertoa siitä. Hetkeä ei tullut sillä kertaa, sillä joukko ajettiin pian muun talon puolelle, jotta Fleur ja Molly pääsisivät valmistelmaan päivällistä. Arthur vetäytyi pahoitellen ruokalevolle ja Charlie halusi keskustella kaupasta Georgen ja Angelinan kanssa. Muutkin menivät puuhailemaan hetkeksi omiaan.

Ron lähti ulos. Hän kuljeskeli hajamielisesti Kotikolon pihapiirin tutussa ympäristössä, jossa oli lapsena leikkinyt. Taivas oli kirkastunut iltaa kohden ja yöstä tulisi varmasti kuulas. Kunpa häät voisi järjestää nyt. Ajatus kiisi hänen tajuntansa ylitse.

”Et ole varmaan koskaan näyttänyt noin mietteliäältä.”

Ron säpsähti ja huomasi virnistelevän Harryn seisovan vierellään. Hermionekin oli ilmestynyt hänen toiselle puolelleen.

”Sinua painaa jokin”, tyttö totesi ykskantaan. ”Minusta sinä olet rakastunut, mutta Harry on eri mieltä.”

Ron loi hämmentyneen katseen Hermioneen, joka tuijotti taivaanrantaan ja sitten vaivaantuneeseen Harryyn.

”Sanot vain, että Herm on kerrankin väärässä.”

Harry katsoi häntä nyt silmiin puoliksi anovasti puoliksi salaliittolaismaisesti. Sormus tuntui kylmältä rystystä vasten ja Ron tajusi kätensä olevan nyrkissä taskussaan.

”Ei kyllä Hermione on ihan oikeassa. Minä olen rakastunut ja paljon enemmänkin.”

Hän astahti askeleen taakse päin ystäviensä välistä. Hermione kääntyi lotisuttaen loskapalloja saappaidensa alla.

”Miksi et kirjoittanut siitä?” hän kysyi lempeästi. Harry nöykkäili kuin hämmästyneenä kaikuna kysymykselle.

”Ei sellaista voi kirjoittaa. Minulla saattaa olla teelusikan tunneskaala, mutta sen minäkin sentään ymmärrän”, Ron äsähti haastavasti. ”Miltä sekin olisi kuulostanut: Rakas äiti, täällä on ollut kaunis ilma. Olen muuten yhdessä Draco Malfoyn kanssa. Miten teillä on mennyt?”

Pihalle laskeutui järkyttynyt hiljaisisuus. Ron sulki suunsa. Hänen oli pitänyt paljastaa asia hienotunteisesti eikä tiputtaa pommia niin kuin oli juuri tehnyt. Typerys, hän sätti itseään. Harry puisteli päätään kuin unesta herännyt ja Ron tunsi hennon tuulen hetken aikaa tuikeampana. Hermione ehätti kuitenkin  puhumaan ensin.

”Me olemme toki kuulleet, että Malfoy majailee Ranskassa. Mutta emme osanneet arvata... Olethan aivan varma, Ron?”

Hänen otsansa rypistyi huolekkaasti. Harry tömisteli jalkojaan aivan kuin yrittäisi puhua niillä suunsa sijasta.

Ron katsahti kaihoisasti Kotikolon suuntaan.

”Olen minä paljon enemmän kuten sanoin”, hän totesi näyttäen kätensä, jonka nimettömään oli ujuttanut sormuksen takaisin. ”Tätä on jatkunut jo pitkään. Ja ennen kuin väitätte mitään, niin alku oli täyttä lohikäärmeen paskaa. En minä antanut hänelle anteeksi heti vuosia jatkunutta minun ja perheeni pilkkaamista. Puhumattakaan siitä, miten vaadin häntä pyytämään teiltä polvillaan anteeksi kaikkea. Mutta hän on yksin. Ja pelkää ihan aidosti, että minut potkaistaan pihalle kotoani hänen takiaan. Meidän takiamme.”

Harryn ilme vaihteli tyrmistyneestä loukkaantuneeseen. Hermione oli ottanut kiinni hänen hansikoidusta kädestään ja puristi sitä. Ron toivoi, että jompikumpi puhuisi pian. Hän tunsi samaan aikaan valtavaa itsevarmuutta, mutta myös suurta pienuutta. Harry näytti tulevan jonkinlaiseen päätökseen. Hän sulki silmänsä hitaasti, katsoi sitten Hermionea ja huokasi.

”Emme me aja sinua pois. Perhe ei tee sellaista. Mutta tällaisen tiedon sulattaminen voi viedä jonkin aikaa.”

Hän pälyili ympärilleen kuin Draco saattaisi omassa persoonassaan hypätä yllättäen esiin pusikosta. Silloin he kuulivat kuinka ovelta huudeltiin heitä. Päivällinen oli valmis.

”Ron haluaisi kertoa jotain meille kaikille ennen kuin asetumme syömään”, Hermione ilmoitti mutkattomasti, kun he olivat sisällä saanet takkinsa riisuttua.

Ron jähmettyi ja mulkaisi tyttöä, jonka silmät eivät antaneet mitään viitettä siitä, että hän oli viskannut Ronin juuri syvään päähän. Ron ryki, kun hänen perheensä asettui takaisin tuoleille tai tukeutui sohvien selkä- ja käsinojiin.

”Niin katsokaahan, kun minä seurustelen erään ihmisen kanssa.”

Hän kuuli odottavia hymähdyksiä ja Charlien mutinaa siitä, etteivät he nyt olleet kuvitelleet hänen lohikäärmeen kanssakaan seurustelevan. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa.

”Siis.. ymh... se on Draco Malfoy. Ei sitä voi sen kamalammin sanoa.” Tai kauniimmin hän ajatteli mielessään.

Tuli päivän toinen hiljaisuus ja Ron tunsi sen painon raskaana harteillaan. Kotikolossa ei varmaan koskaan ollut ollut niin äänetöntä.

”Kai teillä on jotain sanottavaa?”

Ron tiesi, että hänen äänessään oli vääränlainen turhautunut sävy. Molly käveli hänen luokseen ja tarttui poikaansa käsistä.

”Voi, kulta me hyväksymme sen.” Hänen katseensa kulki läpi kaikki huoneessa olijat. ”Jokaisen on kuitenkin saatava makustella asiaa omassa.... RONALD WEASLEY!”

Ron miltei pomppasi ilmaan äidin huudon säikäyttämänä. Molly katsoi häntä silmät palaen.

”Oletko sinä mennyt naimisiin Malfoyn kanssa? Etkä edes voinut kutsua äitiparkaasi häihin?”

Molly näytti äärimmäisen loukkaantuneelta. Sitten Charlie purskahti nauruun ja pian koko huone kaikui makeista pyrskähdyksistä.

”Huomaat varmaan Ron, että äiti on vihaisempi siitä, ettei päässyt kyynelehtimään vihkimiseesi kuin siitä kenestä tuli puolisosi”, Charlie totesi pyykien silmäkulmiaan.

Ilmapiiri oli lauennut ja kaikki alkoivat pulputtaa yhtä aikaa. Yhä Ronin käsiä pitelevä Molly hiljensi heidät käskevällä rykäyksellä.

”Tuothan hänet pian näytille. Olimmepa mitä mieltä tahansa, haluamme taatusti tavata hänet.”

Ron irrotti kätensä vain sulkeakseen äitinsä halaukseen. ”Tuon minä. Hän haluaa tavata teidät kaikki. Nöyränä poikana. Sellaisen minä olen hänestä kouluttanut, uskokaa pois.”

Se synnytti uuden rähäkän nauruntyrskähdyksiä.

Päivällisellä Ron saikin kertoa uudestaan koko viiden vuoden Ranskan taipaleensa, nyt niin että Draco oli mukana. Lopuksi kuultuaan miten vaatimaton heidän siviiliseremoniansa oli ollut Molly ilmoitti, että heidän olisi ehdottomasti pidettävä uudet juhlat Kotikolossa. Omassa huoneessaan (jossa sivumennen sanoen yöpyi myös Charlie) Ron raapusti kirjeen pöllön vietäväksi. Draco saisi pian tietää olevansa tervetullut Kotikoloon. Ron huokasi helpottuneena. Kaikkea ei ollut anteeksiannettu, mutta alku oli lupaava. Oli vielä tietysti Dracon perhe, mutta se oli kanto jossakin tulevaisuudessa häämöttävässä pellossa.

-Roona-