Mietteitä kirjasta LXVIII: Akhilleen laulu ja Herran soturit 1

 Heippa!

näky kaikkein kohtaamiensa silmissä. Patrokles, nuori prinssi, on tuomittu kotimaastaan maanpakoon onnettoman väkivallanteon ja saatettu Akhilleen isän, Fthian kuningas Peleuksen hoviin. Kaiken ymmärryksen vastaisesti Akhilleus ottaa hyljeksityn Patrokleen siipiensä suojaan, ja hatarasta toveruudesta kehittyy hiljalleen luja ystävyys. Nuorukaisten kasvaessa rinta rinnan, ystävyys syvenee yhä läheisemmäksi. Kohtalon ajamana he rientävät muiden Kreikan miesten joukoissa piirittämään Troijaa, missä Spartan kuningatar Helenaa pidetään vankina. Sodan säälimätön verenvuodatus koettelee nuorukaisia ja asettaa vaakalaudalle kaiken sen, mitä nämä pitävät rakkaana. Jumalten ja kuninkaiden, kunnianhimon ja rakkauden ristipaineessa julmat Kohtalottaret johdattavat Akhilleen ja Patrokleen kohti hirvittävää uhrausta. Akhilleen laulu on Madeline Millerin romaani.

Millerin jokaisesta lauseesta näkee, että hän tietää mistä hän kirjoittaa. Ilias, Odysseia, Kreikan historia ja tarut ovat tuttuja. Patrokleksen näkökulma avaa kiinnostavia puolia Akhilleen hahmoon. Jos jo kreikkalaiset itse pohtivat aikoinaan, mistä kannattaa tulla muistetuksi, sitä pohtii myös Millerin. Patrokleen henki katselee surullisena Akhilleen hautapaatta, johon sankari on kuvattu ainoastaan vuodattamassa verta. Patrokles tunsi ihmisen tuon kuvan takana ja on siksi pahoillaan. ”Laulaos muusa vihasta julman Akhilleun…” niinhän Ilias alkaa. Mekin siis muistamme Akhilleen hänen vihastaan. Toisaalta Miller antaa sekä Patrokleelle että Akhilleelle sokeutta olla ymmärtämättä ensin mainittua koskevaa ennustusta. Myönnän, että siinä vaiheessa, kun Briseis sanoi suoraan, että Patrokles on myrmidoneista paras, teki mieli käydä ravistelemassa nuorukaista, että etkö sinä nyt tajua. Erinomainen kirja aloittamaan pride-kuukauden.

Eletään vuotta 1427. Nuori lääkäri Reynevan tovereineen on päätynyt Prahaan ja liittynyt paavin valtaa vastustaviin hussilaisiin Herran sotureihin. Alkemisteilta Reynevan ja Scharley saavat kuulla velhosta, joka osaisi murtaa Mesi-Simsonin kirouksen. Samaan aikaan hussilaiset värväävät Reynevanin vakoojaksi suorittamaan salaista tehtävää Sleesiaan. Vaarojen keskellä luoviessaan sankirimme tekee kaikkensa kostaakseen veljensä kuoleman ja löytääkseen taas rakastettunsa Nicolettan… Herran soturit jatkaa Reynevanin ja hänen kumppaniensa veijaritarinaa kaksi vuotta sen jälkeen, mihin Narrenturm päättyi. Sapkowskin nykyisten Puolan ja Tšekin armottomalla keskiajalla rymistävä teos julkaistaan suomeksi kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen.

Pidän edelleen paljon tästä sarjasta. Mitään erityistä sanottavaa minulla ei Herran soturit 1 ole; se on laatunsa säilyttävä jatko Narrenturmeille. Harmaasilmäinen susimies jäi kyllä vähän arvoitukseksi. Oliko hän joku, joka olisi pitänyt tunnistaa ja miksi hän oli Reynevanin perässä? Hän kuitenkin oli kai hussilaisten puolella ja kyllähän Kalkki ja Orvot tiesivät, missä Reynevan on. Marketa, Simsonin pelastama adamiitti tyttö, kiinnostaa minua myös. Ehkä hänestä kuullaankin jatkossa lisää. Prahan velhojen keskinäinen kerho oli kyllä hauska. Porukassa oli erilaisia luonteita ja ne olivat kiinnostavasti kirjoitettuja. Simsonin ongelma ratkennee kahden vuoden päästä, joskin sinä aikana Reynevan ehtii varmasti tehdä aimo tukun tyhmyyksiä (ja toivottavasti tavata poikansa).

-Roona-