Aina ja ikuisesti

 Moikka!

Disclaimer: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Rowlingille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Laituri 9 ja ¾ kuhisi jälleen nuoria velhon- ja noidanalkuja ja heidän vanhempiaan. Kaiken keskellä punakultatukkainen tyttö näytti täysin kyllästyneeltä ympärillään hössöttävään vaaleakuontaloiseen mieheen.

 ”Onhan sinulla varmasti kaapusi mukana?” Draco varmisti tyttäreltään sadatta kertaa.

”On. Isi, sinä nolaat minut. James, Hugo ja Lily ovat jossain täällä eikä heidän tarvitse nähdä, kun taputtelet minua kuin jotain vauvaa”, Eloise tiuskaisi tuskastuneena.

Ron, joka oli muutaman askeleen päässä odottamassa vuoroaan hyvästelläkseen tyttärensä, naurahti tukahdutetusti. Draco mulkaisi häntä rumasti.

”Joululomaan on pitkä aika, Eloise…”

Eloise laittoi kädet korvilleen ja katsoi anovasti Roniin. ”Isä, etkö voi käskeä häntä vain halaamaan minua ja sanomaan heippa niin kuin kaikki järkevät vanhemmat tekevät?”

Ron veti kyykkysillään olevan miehensä hellästi ylös. Siinä samassa Lily syöksyi kahden silkkikaapuisen velhon välistä heidän luokseen.

”Minä näin Ron-sedän punaiset hiukset tuolta kauempaa ja arvasin, että olette täällä. Hugo ja James menivät jo junaan. Jännittääkö sinua hirveästi? Minua jännittää ainakin”, hän pulputti innoissaan Eloiselle, jonka kasvoille nousi aidosti iloinen hymy ensimmäistä kertaa sinä päivänä.

”On mahtavaa lähteä Tylypahkaan. Voitko kuvitella, että meidät lajitellaan jo tänä iltana!”

Tytöt jatkoivat keskusteluaan, kun reippaanoloinen Hermione ja aurorinkaapuunsa pukeutunut Harry saapuivat paikalle.

”Mitä kuuluu? Nipistelikö aamulla vatsanpohjasta?” Hermione tiedusteli.

Ron oli kieräyttänyt kätensä Dracon lantiolle. ”Eloise on meinannut menettää hermonsa isin huolehtimisen vuoksi, mutta muuten me selvisimme aamusta ihan hyvin.” Draco irvisti ja puristi ympärillään lepäävää kättä.

Harry hymyili kuivasti. ”Muistan, että oli outoa laittaa kaksoset ensimmäistä kertaa junaan. Tosin Lilyhän jäi vielä kotiin, tehän olette nyt kartanolla kahdestaan.”

”Minun äitini on siellä myös, Potter”, Draco tuhahti. Tosin Narcissalla oli nykyisin niin paljon uusia harrastuksia, että häntä harvemmin näkyi kotona.

”Saatetaanko tytöt poikien kanssa samaan vaunuun? Lilyn tavarat ovatkin jo oven edessä odottamassa”, Hermione ehdotti.

Koko porukka lähti muutaman vaunun päähän, Ron työntäen Eloisen täyteen ahdettua matkalaukkukärryä. Eloiselle ostettu Papí-pöllö huhuili häkistään Lilyn korissaan loikoilevalle Dory-kissalle, kun he pääsivät tarpeeksi lähelle. Ron ja Harry leijuttivat matka-arkun tyhjään loosiin, eläimet tytöt saisivat kantaa käsipelillä. Heidän astuessaan takaisin asemalaiturille, Draco yritti vielä halauksia antaessaan korjata kuin ohimennen Eloisen lettiä. Tyttö irrotti itsensä voihkaisten ja tuli rutistamaan Ronia.

”Heippa! Yritä kestää isiä.”

”Teen parhaani. Kirjoita meille usein”, Ron kuiskasi tyttärensä korvaan ja tunsi vastauksena pehmeän nyökkäysliikkeen.

Juna vihelsi ja tytöt kipaisivat omaan osastoonsa. Draco, Ron, Hermione ja Harry vilkuttivat, kunnes kaikki vaunut olivat kadonneet asemalta. Sen jälkeen he päättivät yhteistuumin mennä ministeriölle, sillä viimeksi mainittujen piti jatkaa töitään ja Ronin ja Dracon olisi helpompi ilmiintyä sieltä kotiin. Heti heidän saavuttuaan Hermione kiirehti pahoitellen omalle osastolleen. Harry taputti kömpelösti Dracon olkaa.

”Hyvin teillä menee kahdestaankin. Minä ainakin aion nauttia illalla kesän jälkeisestä rauhasta.”

Draco arvosti elettä kovasti, vaikka se olikin jokseenkin tahditon.

 

”Rakas, tule tänne”, Ron sanoi taputtaen syliään Dracon kulkiessa ties monettako kertaa sinä iltana hänen ohitseen.

”Etkö näe, että minulla on tekemistä?”

Mies yritti lähteä huoneesta, mutta Ron tarttui hänen käteensä. ”Eikä ole. Sinä vain huolehdit turhia. Eloisella ei ole mitään hätää. Lajittelu on jo tapahtunut ja kaikki istuvat pöydissä syömässä tervetuliaisillallista. Sellainen ruokamäärä tekisikin poikaa.”

Draco tuhahti dramaattisesti. ”Miten sinä voi ajatella ruokaa? Meidän pikkutyttömme on siellä ja…”

Ron oli noussut ja tukahdutti miehensä loput argumentit suudelmalla. ”Eloise on yksitoistavuotias ja jo iso tyttö. Emmehän me olleet sen vanhempia, kun itse menimme Tylypahkaan, senkin hömelö.”

Draco painoi kasvonsa hänen kaulalleen huokaisten. ”Se on ihan eri asia…”

Hänen sanansa haipuivat ja hiljaisuutta kesti hetken, mitä nyt Ron varasti vielä muutaman suukon kapeilta huulilta.

”Entä jos hänet on lajiteltu luihuiseen?” Draco kuiskasi sitten.

Ron veti hänet tiukempaan halaukseen. ”Tästähän on puhuttu. Ainakin yksi minulle hirvittävän rakas ihminen on ollut luihuisessa. Hän on sellainen pitkä ja komea sliipattu blondi. En tiedä tunnetko.”

 Draco tökkäsi Ronia kipeästi rintaan. ”Älä vitsaile Weasley. Minä olen koko aikuisikäni yrittänyt päästä irti siitä leimasta, jonka sain osittain ansaitsemattomasti siellä. En halua Eloiselle samaa.”

Ron upotti sormensa miehensä vaaleisiin suortuviin. ”Ajat ovat muuttuneet. Sitä paitsi minä puren jokaista, joka uskaltaa sanoa pahan sanan minun luihuistyttärestäni.”

”Oikein hupaisaa. Mutta kiitos, kulta. Kai minä sitten olen vain ylihuolehtivainen”, Draco kommentoi huokaisten ja antautui Ronin syliteltäväksi.

Punapää veti hänet kanssaan sohvalle. He halailivat jonkin aikaa nauttien toisistaan ja sitten Draco käpertyi Ronin kainaloon.

”Miten tämä kävi niin äkkiä?” hän kysyi miettiväisesti asetuttuaan mukavasti.

”Mikä?” Ron töksäytti.

”Eloise, senkin toope. Vastahan hän oli suloinen vauva”, Draco vastasi piirrellen hajamielisesti toisen rintaan.

”Muistan, kun Eloise oli ehkä kaksivuotias ja te olitte jostain syystä sammuneet meidän sänkyymme. En ole koskaan nähnyt kauniimpaa näkyä. Hiuksenne olivat sekaisin ja sinun kätesi suojelevasti tytön ympärillä”, Ron pohti katsellen jonnekin kaukaisuuteen.

Draco nosti pehmentyneet silmänsä häneen. ”Sinullakin on siis ikävä häntä?”

”Tietysti on”, Ron totesi tavoitellen Dracon leukaa sormillaan. ”Mutta hän tulee viihtymään Tylypahkassa ja meidän vanhusten ei auta muu kuin kestää.”

”Puhu vain omasta puolestasi Weasley. Minä olen mies parhaassa iässä.”

Draco veti kasvojaan kiusoitellen taaksepäin. Se ei hidastanut Ronia, jonka huulet olivat jo kosketusetäisyydellä ja kuroivat välimatkan nopeasti kiinni. Suudelma oli syvä ja lämmin. Sormenpäät silittelivät tuskin havaittavaa sänkeä.

”Ymmm… Ron emme me tässä voi…”, Draco mumisi onnellisena irrottautuessaan.

”Narcissa tulee vasta paljon myöhemmin. Hänellä on Me noitien kirjakerhon tapaaminen. Mutta kyllä minustakin makuuhuoneessa olisi mukavampaa.”

Dracon ilme oli hetken hölmistynyt, mikä sai Ronin tuijottamaan häntä kummissaan. ”Niin… ööö… muistin kyllä, että äiti on siellä. Minulla taitaa mennä pikkuisen aikaa tottua, ettei meidän tarvitse varoa Eloisea.”

Ron hytkyi naurusta. Hän kiskoi Dracon takaisin syliinsä ja asetteli tämän tiukasti lähelleen. ”Rakastan sinua Malfoy ja meidän nuorta Malfoy-Weasleytamme. Ja voin vaikka kantaa sinut paikkaan, jossa haluat viettää tämän illan aikuisten aikaa yhdessä kanssani.”

Draco tunsi sulavansa. ”Kanna vain, koska jalkani taisivat juuri mennä veltoiksi. Mennään siniseen vierashuoneeseen, se on lähempänä.”

Ron kiskaisi hänet käsivarsilleen ja laski lyhyen matkan kuluttua hellävaroin vuoteelle. Draco veti miehensä päälleen ja he hyväilivät toisiaan, kunnes kuulivat kolinaa alakerrasta ja hipsivät omaan makuukamariinsa yöksi.

Heidän istuessaan myöhäisellä aamiaisella Papí tuli koputtelemaan ikkunaan. Eloise kirjoitti innoissaan tulleensa valituksi luihuiseen. Tuvan huispauskapteeni, joka kuulemma oli aika hauskannäköinen poika, oli kehottanut häntä tulemaan joukkuekarsintaan katsastettavaksi, vaikka voisikin liittyä vasta toisena vuonna. Tämä oli sanonut, että Eloisella oli sellaiset nimet taustallaan, että potentiaalia varmasti olisi. Lily oli huudettu rohkelikkoon.

”Ei siis mitään ihmeellistä”, Ron sanoi laskiessaan kirjeen pöydälle.

”Täytyy ottaa selvää kuka se huispauskapteeni on”, Draco pohti hänen ohitseen.

”Draco, et ota. Hän vain ehdotti Eloiselle osallistumista huispaukseen ja se oli Eloisesta mukavaa.”

Draco mutristi suutaan happamasti. ”Aika paljon sanottu ihmiseltä, jolla on – miten Hermione sen ilmaisikaan – teelusikan tunneskaala.”

Ronin ilmeeseen hiipi häivähdys ylimielisyyttä. ”Tunnuit ainakin pitävän siitä kovasti viime yönä.”

Draco kiersi pöydän hänen luokseen ja tukisti miestään hellästi. ”Vastataan hänelle myöhemmin yhdessä.” Hän kiipesi istumaan kahareisin Ronin reisien päälle. ”Onko meillä hyvä tässä näin?”

”Aina ja ikuisesti”, Ron vastasi tuupatessaan hänet likemmin itseään vasten.

-Roona-