Heippa!
Kun
David Livingstone menehtyy etsiessään Niilin lähteitä, hänen seurueensa on
vaikean kysymyksen edessä: pitäisikö heidän haudata tutkimusmatkailija
Afrikkaan vai kuljettaa ruumis takaisin rannikolle, josta se voitaisiin viedä
Englantiin? Viimeisenä uskollisuudenosoituksenaan seurueen jäsenet päättävät
lähteä pitkälle matkalle kohti merta. Vaarallisen taipaleen aikana he joutuvat
kyseenalaistamaan keskinäiset suhteensa, oman identiteettinsä sekä tohtori
Livingstonen työn merkityksen Afrikalle. Matkakertomus laajenee nerokkaaksi
romaaniksi, joka käsittelee yhtä kulttuurimme tunnetuimmista tarinoista,
Afrikan mantereen historiaa sekä ihmisten pieniä ja suuria toiveita. Saattueen
viimeisistä hetkistä muodostuu huikea, moniääninen kudelma sinnikkyydestä,
löytöretkistä ja kolonialismin todellisuudesta.
Kirjailija
Petina Gappah on tehnyt romaaniin valtavasti historiallista taustatyötä. Paljon
on tietysti myös fiktiota. Esimerkiksi Jacob Wainwrightin päiväkirjamerkinnät
hän on kirjoittanut itse; Gappah harmittelee, että otteita todellisesta
päiväkirjasta julkaistiin vasta, kun hän oli jo saanut romaanin valmiiksi. Jacob
olikin jotenkin surullisen hulvaton hahmo, ihminen, jolla ei ole lainkaan
itseironian tajua. Hän on kaikessa pömpöösiydessään kolonialismin luomus. Minua
huvitti erityisesti, ettei hänelle missään vaiheessa tullut mieleen, että
matkaa rannikolle pitäisi kuvata tarkemmin. Hän unohtuu mietiskelemään
jumalisia ja kehumaan itseään. Toisena kertojana Halima hyppii välillä
sivupoluille, mutta ainakin hän on jalat tiukasti kiinni tämänpuoleisessa
maailmassa. Romaanista kokonaisuutena pidin.
Onko
länsimaisen kirjallisuuden tuntemuksessasi aukkoja? Korjataan tilanne!
Valtavasti huomiota ja kiitosta saaneen Taltuta klassikko! -tietokirjan
jatko-osa kääntää katseensa länsimaisen kirjallisuuden merkkiteoksiin. Teos
tarjoilee tarkasti valikoituja klassikoita ja esittelee ne railakkaan
humoristisesti – houkutellen samalla lukemaan ja tulkitsemaan. Tervetuloa
kyytiin! Kirjoittaja Maria Laakso ja kuvittaja Johanna Rojola.
Hauskaa
oli kuten suomalaisten klassikoidenkin parissa, etenkin kun näistä useampi oli
minulle henkilökohtaisesti tuttu kuin kotimaisista vastaavista. Odysseia ja
Kuningas Oidipus olivat tietysti antiikin tutkijalle tuttuja. Ja olen minä
James Joycen Ulysseksenkin lukenut ja sitä en tosiaan kenelle tahansa klassikon
taltuttajalle suosittelisi! Nuoren Wertherin olen lukenut saksaksi (no,
suomennos kulki koko ajan siinä vierellä, tentissä testattiin enemmän sisältöä
kuin sitä oliko lukenut Käsimykset alkuperäiskielellä vai suomeksi) ja
Frankensteinin englanniksi (yliopiston pääsykokeisiin!). Ylpeys ja ennakkoluulo
taittui suomeksi vasta aivan äskettäin. Muista taltutetuista teoksista olivat
tuttuja myös Robison Crusoe, Hamlet ja Gulliverin retket, kaikki jonkinlaisina
elokuvasovituksina. Ja onhan Danten Helvettikin tullut tutuksi historian
opinnoissa. Nauroin hyville sutkauksille välillä ääneen. Kuvitus on myös osuva.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti