Moikka!
Disclaimer: J. K. Rowling ja Warner Bros. omistavat Harry Potterin hahmot ja maailman. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
VII
Taikaministerille työskentely ei ollut aivan niin hohdokasta kuin Percy oli kuvitellut. Tietysti se johtui osittain siitä, että Toffee hoiti työnsä itse eikä hänen ollut vielä koskaan tarvinnut tuurata tätä. Hän tuijotti pöydällään olevia pergamentteja. Hän oli aina halunnut ministeriöön, hän rakasti sitä mitä teki. Silti työ oli välillä puhtaasti pakokeino kehää kiertävistä ajatuksista.
Percy oli pannut
välit poikki perheeseensä. Se oli tapahtunut vahingossa, hän oli tullut aivan
hulluksi, huutanut ja lopuksi pakannut laukkunsa ja lähtenyt. Isä ei ollut
ollut iloinen hänen pääsystään ministerin assistentiksi. Percy ei ollut edes
varma mitä kaikkea oli riidan aikana sanonut. Omassa mielessään hän oli
kirkunut, ettei edes ollut Arthurin poika, joten ei ollut väliä mitä tämä
ajatteli hänen pestistään.
Kahden vuoden patoutunut turhauma oli pulpunnut pintaan sillä hetkellä. Hänellä oli hatara mielikuva siitä, että oli kutsunut isää idiootiksi, isää, joka oli korottanut ääntään vain kohtuullisesti riidan ollessa kiihkeimmilläänkin. Percy häpesi käytöstään suunnattomasti. Mutta ei hänen ylpeytensä antanut palata kotiinkaan häntä koipien välissä.
Riidan jälkeisenä yönä hän oli herännyt
matkustajakodin nitisevältä sängyltä kauttaaltaan kylmässä hiessä. Hän oli unen
keskellä tajunnut, ettei isä tiennyt. Nyt äiti oli varmaan kertonut samalla,
kun oli vakuuttanut, ettei Percyn puheista kannattanut välittää, kun tämä oli
huonoa, väärää verta. Hän ei nukkunut enää silmäystäkään ennen aamua. Hän
pelkäsi mennä kotiin.
Sitä paitsi eivät hänen mielipiteensä siitä, että Harry ja Dumbledore liioittelivat suuresti Tiedät-kai-kenen paluuta, olleet muuttuneet miksikään. Jos ministeriö sanoi, ettei Tiedät-kai-kuka ollut palannut, niin hän ei ollut. Perhe uskoi Harryyn vakaasti. Hänet heitettäisiin ulos kuin ruokkivaa kättä purrut koira. Parempi olisi pysytellä työn touhussa ja toivoa, että asiat kääntyisivät joskus paremmiksi.
Percy naputteli sauvallaan ja alkoi niputtaa hajallaan olevia
papereita. Kohta hänen pitäisi lähteä tyhjään asuntoonsa Lontoon
jästikortteleihin. Hän huokasi antaen pinojen laskeutua pöydälle. Percy nousi
ylös, asetteli tummaa päällyskaapuaan päälleen turhan pitkään ja pedantisti ja
sammutti huoneesta valot käden heilautuksella.
VIII
Percy
oli kuvitellut, että ministeriön luisuminen – ei kaatuminen – kuolonsyöjien
vallan alle oli hänen elämänsä kauhein päivä. Se ei kuitenkaan vetänyt
minkäänlaisia vertoja sille, kun hän oli katsellut veljensä ruumista Tylypahkan
taistelun tauottua ja Georgen itkevää hahmoa hellästi sen ympärille
kietoutuneena. Vasta hetki sitten hän oli vitsaillut Fredin kanssa siitä,
kuinka hän oli viimeinkin ollut valmis palaamaan ja myöntämään oman
tyhmyytensä. Kotikolossa vietettiin hiljaisia ja synkkiä päiviä. Äiti oli
itkenyt Percyä vasten ja sanonut olevansa onnellinen, että hän oli kotona nyt,
kun Fred ei koskaan enää palaisi sinne. Perhe oli hyväksynyt hänet mukaan
suremaan. Se ei tuntunut oikealta.
Percy hipsi taas kerran ulos katselemaan tähtiä. Talo oli viimeinkin pikkutunneilla nukahtanut ja hän oli uskaltanut lähteä vuoteestaan. Kesäyö oli lämmin ja kirkas.
”Etkö sinäkään saanut unta, poika?”
Percy hätkähti, sillä hän ei ollut lainkaan kuullut isänsä tuloa. Häntä riipaisi syvältä, kuinka vanhalta Arthur oli kuluneiden viikkojen aikana alkanut näyttää.
”Minä… sen olisi pitänyt olla minä”, hän sai sanotuksi ennen kuin kyyneleet ehtivät poskille.
Arthur kietoi
kätensä Percyn hartioiden ympäri. ”Ei ikinä tuollaisia puheita… varsinkaan
äitisi kuulleen”, hän mumisi kuin itsekseen. ”Enkä minäkään halua menettää enää
yhtään poikaa. Teidän kaikkien pitää olla hautaamassa minua sitten kun aika
koittaa.”
Percy yrittää nähdä jotain sumentuneilla silmillään, jotka tavallisesti ovat niin tarkat. ”Mutta minä en ole…”
Arthur huokaa raskaasti. ”Minä tiedän. Mutta hänkin on poissa kuten Fred.”
Yhtäkkiä Percy huomaa painavansa kasvonsa isän olkaan aivan kuin pienenä. ”Anteeksi… ihan kaikesta.”
”Sinä olet jo anteeksi pyytänyt ja saanutkin.”
Percy tuntee, kuinka isäkin värisee itkusta. Suden
hetki sulkeutuu ympärillä.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti