Elokuvissa VIII: Kaunotar ja hirviö

Hello!

Olin odottanut kovasti tätä leffaa enkä ainakaan joutunut pettymään teatterissa. Disney tarjosi taattua laatua, jota siltä osaa live action remake:n kohdalla jo odottaakin. Vaikka tämä oli minusta kympin arvoinen elokuva, jäi hampaan koloon vähän se, että minusta tuntui, että kaikkein suurimmat ja korkeimmat kliimaksit oli näytetty jo trailereissa. Tai ehkä oikeammin pitäisi sanoa, että oletin tietyissä kohdin sneak peakien takia jotain muuta. Hyvä esimerkki on musikaalikohtaus kylän kapakassa (Gaston), jonka oletin sisältävän hienon pöydällä steppausnumeron. Olinkin lievästi pettynyt, kun ne vain miekkailivat ja se steppaus kesti ehkä vain viisi sekuntia. 

Tykkäsin ennen kaikkea elokuvan lämpimästä sadunomaisuudesta. Kohtaukset on (pääosin) valaistu niin, että niistä välittyy toiveikkuus, niin kuin saduissa kuuluukin. Sama näkyi live-action Tuhkimossa, josta pidin myös. Roolitus on tietysti kautta linjan onnistunut. Emma Watson vain yksinkertaisesti on Belle. (Ja jälleen Disney on saanut mekoista pitämättömän ihmisen ihastumaan – huomasin ajattelevani, että haluaisin käyttää Bellen arkimekkoa!) Luke Evansilla taas taatusti on ollut hurjan hauskaa hahmonsa kanssa, mikä näkyy täydellisesti yleisöllekin. Positiivisin yllätys minulle oli kuitenkin Lefoun esittäjä Josh Gad, jonka olin pelännyt vääntelevän naamansa hassusti, koska hänellä oli promokuvissa ja stilleissä yleensä outo, liioiteltu ilme. 

Mikä sitten on toisin? Kaikkiin päähahmoihin on tehty muutoksia, eniten varmasti Lefouhun, joka oli yllättävänkin kiperä, mutta ainakin minusta ihan positiivisessa mielessä. Gastonin ja Lefoun suhde oli sitä myötä myös hieman erilainen. Evansin olemus ja heittäytyminen tekivät Gastonista piirrosversiotaan helpommin lähestyttävämmän ja viehättävämmän, mutta Disney ei selvästi pelkää luoda ristiriitaisuuksia, sillä sen verran epämukava olo ainakin tälle katsojalle tuli siitä, että Gaston rauhoittuu sotaa ajattelemalla. Bellen rooli on aktiivisempi ja hänestä on tehty keksijä, mikä on ihan hauskaa. Siis positiivinen muutos, mutta ei saanut minua hyppimään riemusta. Sen sijaan Bellen isä Maurice on korjattu alkuperäisestä höpsöstä keksijästä pohtivaksi taiteilijaksi, mikä on loistava parannus ja synergia hänen ja Bellen sekä Gastonin välillä on huomattavasti parempi. 

En haluaisi oikeastaan puuttua ollenkaan Lefou on homo – gateen, mutta kai siitä on jotain sanottava. Ihmiset odottivat minusta koko jutusta ihan liian paljon. Kyseessä on kuitenkin hyvänen aika Disney. Ei siellä mitään hirveän radikaalia voi olla! Olen samaa mieltä, että se tanssiparin vahinkovaihtuminen oli klisee, jolla saatiin halvat naurut. Mutta se kohta, jossa kaappi vaatetta kolme miestä naisten vaatteilla ja sanoo jotain tyyliin ”You are free, now go”, oli ihan hyvä veto ja melkoinen in your face-vitsi.

Kaunotar ja hirviö on visuaalisesti todella kaunis ja musikaalinumerot ensiluokkaisia. Lienenkö koskaan ollut elokuvissa niin lähellä itkemistä kuin siinä kohdassa, joka alkaa madame Gastonista ja päättyy sinne Sound of Music-kukkulalle. Tykkäsin paljon myös alusta ja lopusta, joissa annettiin prinssin tarinaan lihaa luiden ympärille. Kaiken kaikkiaan suosittelen lämpimästi menemään katsomaan kyseisen leffan!

10/10

                                                                  -Roona-

 

Odottamaton vieras (Livia 2)

Moikka!

Tämä on jatkoa muutaman viikon takaiselle Kuollut isä -tarinalle. 

Muutama viikko hautajaisten jälkeen kotiimme saapui vieras, joka aiheutti suurta hämminkiä. Olin juuri palannut aamupäiväiseltä retkeltäni lähimetsään, kun siskoni tulivat luokseni kiihkeästi supisten. ”Et ikinä arvaa kuka keskustelee salissa äidin kanssa”, Mia puuskahti minulle jännittyneenä. Hän ei kuitenkaan malttanut odottaa, että esittäisin valistuneen arvauksen vaan sanoi: ”Se on Harly, isän veli, se, jonka kaikki luulivat olevan kuollut.” Mia tuijotti minua odottavasti ja uskoi varmaan hetken, että liittyisin heidän surisevaan parveensa. ”Ovatko he olleet siellä pitkään?”, kysyin. Luin kaikkien sisarteni ilmeestä pettymystä, kun en ollutkaan reagoinut uutiseen pienellä järkyttyneellä kirkaisulla ja alkanut saman tien juoruta siitä. ”Ehkä tunnin”, Tia vastasi nenäänsä nyrpistäen. ”Mene keittiön ovesta. Neiti Plummet antaa sinulle jotain syötävää. Saamme kunnon aterian varmaan vasta illalla Harly-sedän kanssa.” Niine hyvineen siskokultani lähtivät eteenpäin ja minä suorin keittiöön.

Neiti Plummet tosiaan antoi minulle ruokaa ja selosti samalla kuinka järkyttynyt äidin täytyi olla, kun kuolleeksi luultu henkilö noin vain ilmestyi ovelle. Minusta tuntui, että neiti Plummetin pitäisi olla enneminkin olla huolissaan omasta mielenrauhastaan, mutta katsoin parhaaksi olla sanomatta ajatuksiani julki ja nyökkäilin vain kiltisti. Syötyäni kiitin ja poistuin keittiöstä. Käytävällä huomasin, että salin ovi oli yllättäen auki. Pohdin hetken menisinkö huoneeseen jonkun tekosyyn varjolla muka vain huomatakseni, että se oli varattu. Minun ei kuitenkaan tarvinnut, sillä juuri sillä hetkellä äiti ja vieras mies – epäilemättä Harly – astuivat peräkanaa ulos. ”…menen heti kertomaan tovereilleni, että minun on jäätävät tänne”, kuulin hänen sanovan. Kummankin katse osui minuun suurin piirtein samaan aikaan. Äiti huokaisi syvään ja kuulosti kovin rasittuneelta. ”Livia, tämä on Harly-setäsi. Hän jää vieraaksemme joksikin aikaa.” Minä olin niin yllätetty, etten saanut sanaa suustani, mutta nyökkäsin sentään vastaukseksi hänen tervehdykseensä. Harly kumarsi äidille ja lähti ilmeisesti kertomaan tovereilleen suunnitelmiensa muutoksesta.

Illalla me tosiaan söimme yhdessä Harlyn kanssa ja hän kertoi meille tytöille saman minkä oli kertonut äidille aiemmin päivällä. Äiti kertoi myös, mitä he olivat sopineet. Harly hoitaisi kaikki Tian häihin liittyvät asiat, jotka kuuluvat meidän perheellemme. Ja asuisi meillä niin kauan kunnes Tia olisi saatu onnellisesti sir Hugh´n vaimoksi.  Sen jälkeen hänen olisi palattava takaisin kotiinsa ja työhönsä. Näin kuinka Tia näytti hetken ajan järkyttyneeltä varmaankin siksi, että mietti mitä Hugh sanoisi kuullessaan, että isä kuolleeksi luultu huliviliveli luovuttaisi hänet alttarilla. Hän kuitenkin peitti sen nopeasti sievällä ja tekopyhällä hymyllä ja kiitti hunajaisesti ja väitti jo pelänneensä joutuvansa kulkemaan kirkon käytävää aivan yksin. Luulen, ettei hänen halpa esityksensä uponnut Harlyyn, mutta tämä oli tahdikas ja ohitti imelyyteen piilotetut piikit ystävällisellä nyökkäyksellä. 

Sitten Mia päätti avata suunsa. ”Setä, isä tapasi aina sanoa kuinka Livia muistuttaa sinua. Oletko jo ehtinyt huomata yhdennäköisyytenne?”, hän kysyi suloisesti. Olisin halunnut potkaista häntä, mutta hän istui liian kaukana minusta. Jos muistatte, kun sanoin menneeni sanattomaksi, kun näin ensi kerran setäni niin se johtui osittain siitä, että meissä tosiaankin oli hurjan paljon samaa näköä. ”Äitinne kertoikin, että isänne sanoi niin”, Harly sanoi katsoen tiivisti Miaan. ”Ja kieltämättä sen vitsin perusteella veljeni tunsi minut liiankin hyvin.” Mia meni sanattomaksi ja Harly virnisti minulle ja sitten anteeksipyytävästi äidille. Tämän jälkeen juttelimme yleisluontoisia ja kohta äiti hätisti meidät tytöt nukkumaan. Ajattelin, että Harly toisi taloomme jotain jota oli kaivannut jo pitkään. 

                                                              -Roona-

Mietteitä kirjasta XIII: Auringon kehrä

Hej på dig!

Kirja tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman Egyptin 18. dynastian farao Akhenatenin (hallitsi n. 1353-1336 e.a.a) ja hänen auringon kehrä Atonia palvovaan kulttiinsa. Kirjailija on tehnyt taustatyönsä loistavasti, mutta hauskinta on ehdottomasti se fiktiivinen osuus. Tiesittehän kaikki, että Tutankhamonissa, joka siis on Akhenatenin poika, on suomalaista (tai ottaen huomioon aikakauden varmaan saamelaista) verta

Juoni käynnistyy jännittävästi, kun Päivänkehrä-tyttö kaapataan serkkuineen kotoa Säbmemaasta. Päivänkehrä ei luonnollisesti ole kuka tahansa vaan hänellä on tulevien näkemisen lahja. Päivänkehrä päätyy ensin orjaksi goottien maahan, jossa hän tutustu Dubi Mulniin, poikaan, joka haaveilee Kemetin maasta eli Egyptistä. Ennen pitkää kaksikko päätyykin matkalle kohti Kemetiä ja matkan aikana käydään mm. Troijassa ja kohdataan tietysti Argo-laiva kuuluisine matkustajineen. Kemetissä Päivänkehrästä tulee aikanaan faraon vaimo. 

Kirjailija käyttää hahmoista monia eri nimiä osoittaakseen kielialueiden vaihteluja. Esimerkiksi Päivänkehrä on goottien luona Sunno-Kliuwaz ja Egyptissä lempinimeltään Kija. Itse tyttö taas nimittää Dubi Mulnia Pilvenlongaksi kääntäen näin tämän nimen omalle kielelleen. Aluksi nimien muuttaminen ja se, että samalla hahmolla oli monta eri nimimuotoa, oli minusta rasittavaa, mutta siihen tottui kirjan edetessä. Päivänkehrän nimellä on tietysti merkitystä juonellisesti, minkä takia se pysyy kaikkialla merkitykseltään samana (egyptiäisethän ovat auringon kehrä Atonin palvojia). Minusta olisi muuten nimittäin jotenkin ironista, että orjaksi otetun nimeä tiedusteltaisiin kovin tarkasti, kuten Päivänkehrän tapauksessa selkeästi on tehty. Toki talossa työskentelevällä palvelijaorjalla on oltava nimi, jotta häntä voi huudella tulemaan eri paikkoihin, mutta eiköhän hälle olisi annettu joku yleinen paikaillinen (alhaiseen yhteiskunnalliseen statukseen sopiva) nimi. No, toisaalta Päivänkehrähän omaa näkemisen voimia, joten ehkä hänen nimeensä on siksi pantu vähän ajatusta tai jopa konsultoitu häntä itseään asian suhteen. Ihmiset olivat kuitenkin taikauskoisia, joten on voitu pelätä, että jumalat suuttuvat, jos näkijää kutsutaan miten hyvänsä tai että näkijä suuttuu ihan itse ja suuntaa vaikka pahan silmän isäntiinsä. 

Akhenaten pyrki muuttamaan Egyptin yhtä jumalaa palvovaksi maaksi. Tämä tarina, jos mikä sopii hyvin peilattavaksi moniin nykymaailman ilmiöihin. Akhenaten muuten pyyhittiin pois Egyptin (ja sitä kautta koko maailman) historiankirjoiuksesta hänen jälkeensä tulleiden faaraoiden toimesta. Hänestä ei siis tiedetty mitään ennen kuin hänen ”upean, uuden” pääkaupunkinsa rauniot löydettiin 1800-luvulla j.a.a eli hän oli paitsiossa 3000 vuotta. Varsin onnistunut damnatio memoriae siis.

Tämä on yksi niistä kirjoista, mitä suosittelisin oppilaille, jos olisin opettaja. Varsinkin, jos tämän luetuttaisi koko luokalla tai vaikka yhdellä pienryhmällä, joka esittelisi sen sitten muulle luokalle, niin keskustelun voisi helposti, kuten jo sanoin, johtaa ties kuinka ajankohtaisiin aiheisiin. Minua rupesi suuresti kiinnostamaan nyt myös kirjailijan aiempi teos Kolmen kuun kuningatar, joka liittyy Ruotsi-Suomen historiaan.

                                                               -Roona-