Hej på dig!
Kirja
tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman Egyptin 18. dynastian farao Akhenatenin
(hallitsi n. 1353-1336 e.a.a) ja hänen auringon kehrä Atonia palvovaan
kulttiinsa. Kirjailija on tehnyt taustatyönsä loistavasti, mutta hauskinta on
ehdottomasti se fiktiivinen osuus. Tiesittehän kaikki, että Tutankhamonissa,
joka siis on Akhenatenin poika, on suomalaista (tai ottaen huomioon aikakauden
varmaan saamelaista) verta
Juoni
käynnistyy jännittävästi, kun Päivänkehrä-tyttö kaapataan serkkuineen kotoa
Säbmemaasta. Päivänkehrä ei luonnollisesti ole kuka tahansa vaan hänellä on
tulevien näkemisen lahja. Päivänkehrä päätyy ensin orjaksi goottien maahan,
jossa hän tutustu Dubi Mulniin, poikaan, joka haaveilee Kemetin maasta eli
Egyptistä. Ennen pitkää kaksikko päätyykin matkalle kohti Kemetiä ja matkan
aikana käydään mm. Troijassa ja kohdataan tietysti Argo-laiva kuuluisine
matkustajineen. Kemetissä Päivänkehrästä tulee aikanaan faraon vaimo.
Kirjailija
käyttää hahmoista monia eri nimiä osoittaakseen kielialueiden vaihteluja.
Esimerkiksi Päivänkehrä on goottien luona Sunno-Kliuwaz ja Egyptissä
lempinimeltään Kija. Itse tyttö taas nimittää Dubi Mulnia Pilvenlongaksi
kääntäen näin tämän nimen omalle kielelleen. Aluksi nimien muuttaminen ja se,
että samalla hahmolla oli monta eri nimimuotoa, oli minusta rasittavaa, mutta
siihen tottui kirjan edetessä. Päivänkehrän nimellä on tietysti merkitystä
juonellisesti, minkä takia se pysyy kaikkialla merkitykseltään samana
(egyptiäisethän ovat auringon kehrä Atonin palvojia). Minusta olisi muuten
nimittäin jotenkin ironista, että orjaksi otetun nimeä tiedusteltaisiin kovin
tarkasti, kuten Päivänkehrän tapauksessa selkeästi on tehty. Toki talossa työskentelevällä
palvelijaorjalla on oltava nimi, jotta häntä voi huudella tulemaan eri paikkoihin,
mutta eiköhän hälle olisi annettu joku yleinen paikaillinen (alhaiseen
yhteiskunnalliseen statukseen sopiva) nimi. No, toisaalta Päivänkehrähän omaa
näkemisen voimia, joten ehkä hänen nimeensä on siksi pantu vähän ajatusta tai
jopa konsultoitu häntä itseään asian suhteen. Ihmiset olivat kuitenkin
taikauskoisia, joten on voitu pelätä, että jumalat suuttuvat, jos näkijää
kutsutaan miten hyvänsä tai että näkijä suuttuu ihan itse ja suuntaa vaikka
pahan silmän isäntiinsä.
Akhenaten
pyrki muuttamaan Egyptin yhtä jumalaa palvovaksi maaksi. Tämä tarina, jos mikä
sopii hyvin peilattavaksi moniin nykymaailman ilmiöihin. Akhenaten muuten
pyyhittiin pois Egyptin (ja sitä kautta koko maailman) historiankirjoiuksesta
hänen jälkeensä tulleiden faaraoiden toimesta. Hänestä ei siis tiedetty mitään
ennen kuin hänen ”upean, uuden” pääkaupunkinsa rauniot löydettiin 1800-luvulla
j.a.a eli hän oli paitsiossa 3000 vuotta. Varsin onnistunut damnatio memoriae siis.
Tämä on
yksi niistä kirjoista, mitä suosittelisin oppilaille, jos olisin opettaja.
Varsinkin, jos tämän luetuttaisi koko luokalla tai vaikka yhdellä pienryhmällä,
joka esittelisi sen sitten muulle luokalle, niin keskustelun voisi helposti,
kuten jo sanoin, johtaa ties kuinka ajankohtaisiin aiheisiin. Minua rupesi
suuresti kiinnostamaan nyt myös kirjailijan aiempi teos Kolmen kuun kuningatar,
joka liittyy Ruotsi-Suomen historiaan.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti