Rosa ja kumppanit tulevat taas (esittelyssä vanhemmat!) (Adanat 5)

Woop woop!

Muistatteko vielä viime vuoden puolelta (viimeksi syyskuulta) Rosan ja kumppanit? Minä luulin julkaisseen kaiken, minkä olin jo heistä kirjoittanut ja kirjoitikin hiihtolomalla uuden pätkän nyt julkaistavaksi. Mutta, mutta... siellä olikin vielä tällainen lyhyt pätkä julkaisematta entisiä. Joten tässä se nyt on:

Alana Lashia koputti Agoroiden näyttävin puuleikkauksin koristeltuun oveen. Oven avannut palvelija jäi sen taakse ja Lili Agora tuli tervehtimään häntä. ”Rakas Alana. Muut ovat jo tuolla. ” Hän osoitti komeaa yläkertaan johtavaa portaikkoa. Alana soi hänelle kaikessa rauhassa lämpimän halauksen ja poskisuudelmat ja lähti vasta sitten ylös. Isännän huoneessa vallitsi odottava tunnelma ja Alana tunsi olonsa kohtuullisen epämukavaksi tuolissaan. Petrelli, Agoran suvun johtaja, kaatoi vielä kiireettä itselleen viiniä ja antoi heidän odottaa. ”Toivottavasti olette tyytyväisiä vaatimattomiin tarjoiluihin”, hän sanoi vähätellen. He olivat luonnollisesti saaneet lähes toisen illallisen. 

Alana kalautti viinipikarinsa pöydälle ja sanoi: ”Menisit ystävällisesti asiaan Petrelli niin meidän ei tarvitse olla täällä koko iltaa.” Petrelli tuli arvokkaasti istumaan omalle tuolilleen. ”Tiedättehän, että lapset järjestävät varjotapaamisia ja ovat sellaisessa tälläkin hetkellä.” Joukossa syntyi levotonta liikehdintää ja vastustelevia äännähdyksiä. ”Eivät kolmoset ainakaan ole. Heillä on parempaaki  tekemistä”, Hefa Twill tuhahti. Brave Adana nyökytteli. ”Minä yhdyn Twilliin. Maverickilla on muita asioita hoidettavana.” Petrelli hymyili jäykästi ja sanoi inhottavasti: ”En minä toki tarkoittanut kunniallisia vanhimmaisianne vaan niitä nuorempia.” Alana kyllästytti. Miehet käyttäytyivät kuin olisi puhuttu jostain täysin uudesta ilmiöstä. Mutta heidän täytyi esittää, se kai vain kuului miesten luontoon. 

”Älkää nyt. Jopa minä vain vallankaapanneena pikkusiskona tiedän, että noita tapaamisia on järjestetty iät ja ajat. Joseph ravasi niissä alituiseen, joten epäilemättä tekin olitte paikalla.” Kaikki paikallaolijat Melkioria lukuunottamatta tuntuivat yllättäen saaneen jotain kurkkuunsa. ”Ehkäpä isännällämme on jokin muu huoli, johon hän meitä tällä alustuksella johdatteli”, Melkior totesi, kun pikku rykimismyrsky oli laantunut. Alanaa hymyilytti. Onneksi sentään Capotet eivät koskaan muuttuneet. ”Aivan Melkior hyvä, aivan. Kysymys on siitä, että tapaamisissa on sellaisia, jotka eivät sinne kuulu”, Petrelli sanoi ja katsoi erityisesti Bravea. Alana paransi ryhtiään. Hän tiesi ketä vastaan hyökättiin ja että tästä tulisi mielenkiintoista. 

”Brave soisin, että pitäisit lellikkisi poissa tapaamisista ja mieluiten Rottenin läheltä ylipäänsä”, Petrelli julisti yhtenä puuskana. Braven sormet jännittyivät puristamaan tuolin käsinojia. ”Rosa on kunnon tyttö ja ei Rotten häntä kiinnosta, hänellä on jo ystävä, mikä ei ole suuri salaisuus.” Brave loi paljon puhuvan katseen Twilliin. Petrelli hymyili rumasti. ”Sinä olet tyhmä, Brave. Luulet, että Rosa on yhä suloinen pieni iltatähti vauvasi. Hänestä on kuitenkin kasvanut nokkava ja vallanhaluinen nuori nainen.” Alana huokasi syvään ja näki ettei Braven suuttuminen ollut kaukana. Hän nousi seisomaan kuin korostaakseen sanojaan. ”Pelkäätkö mahdollisesti, että Rosa tekee samat temput kuin minä ja yrität kaukokatseisesti varoittaa rakasta ystävääsi? Muutenhan tuon voisi tulkita silkaksi ilkeilyksi.” 

Huoneessa oli tullut hiljaista. Petrelli naputti kiusaantuneena sormiaan pöytään. ”Enpä toki, Alana. Ei ole kysymys mistään sellaisesta...” Alana keskeytti hänen sanansa tuntiessaan, että oli päässyt vauhtiin. ”Eipä tietenkään. Eiköhän päädytä tässä vanhempain neuvottelussa siihen, että Brave pitää Rosalle tiukan puhuttelun, jossa käskee tämän olla työntämättä nokkaansa asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Vai mitä Twill ja Capote?”. Mainitut nyökkäsivät hyväksyvästi. Alana istahti takaisin tuoliinsa. Muut katsoivat tapaamisen ilmeisesti loppuneeksi, koska alkoivat tehdä lähtöä. Petrelli oli kääntynyt ikkunaan ja kiristeli hampaitaan. Kaikkien mentyä hän kääntyi katsomaan Alanaa. ”Brave ei pidä sille tytölle minkäänlaista saarnaa, korkeintaan taputtelee päähän.” 

Alana tyrkkäsi kiinni oven, jonka oli jo ehtinyt avata. Hän huokasi: ”Eipä kai, mutta onko sillä oikeastaan niin väliä. Minä olisin enemmän huolissaan siitä, että Danny saattaa olla kiinnostunut Rosasta.” Hän oli saanut sanotuksi sen, mikä häntä oli vaivannut jo jonkin aikaa. Petrelli puristi kätensä nyrkkiin. ”Mitä väliä Dannyllä muka on? Hänen on pian unohdettava kaikki tytöt joka tapauksessa... ansionsa mukaan.” Alana irvisti lisäykselle ja koko toteamukselle. ”Sinä olet tosiaan kovettanut sydämesi yhdeltä, joka tiettävästi aika usein syö sinun pöydässäsi edelleen.” Petrelli tuijotti häntä silmät kipunoiden. ”Tämä kokous on päättynyt, joten sinäkin voisit mennä. Osaat varmasti ulos.” Alana lähti huoneesta vihaisena, mutta piti ilmeensä tyynenä. Hänen hyvästeli Lilithin yhtä sydämellisesti kuin oli tervehtinytkin. Suokoon jumalatar, että edes me äidit välitämme siitä pojasta, hän ajatteli kävellessään kotia kohti.

                                                                -Roona-