Heip!
Tarinaa pukkaa jälleen...
Zach ei olisi
oikein tahtonut herätä. Sänky houkutteli sillä hetkellä paljon enemmän kuin
työ, joka häntä odotti. ”Pitääkö minun käyttää voimakeinoja sinun ylös
saamiseksesi?”, kysyi ivallinen pojan ääni hänen yläpuoleltaan. ”No ei. Mutta
mistä tällainen kunnia Rick, että minut tullaan kotoa asti hakemaan”, sanoi
Zach hieman närkästyneesti esimiehelleen. ”No sanotaan vaikka, että kun madamen
kutsu käy niin sitä on seurattava heti miten”, sanoi Rick ja tarkkaili, kun
Zach laittoi vaatteet päällensä. ”Mennään sitten”, Zach tokaisi ja Rick seurasi
häntä hymyillen.
”Kertoisitko nyt
hieman tarkemmin miksi minut piti herättää niin makeista unista?”, Zach kysyi
Rickiltä heidän saavuttuaan Aikaan. ”Ei makeaa mahan täydeltä ja toisekseen
etkö ymmärtänyt viittaustani madameen”, kysyi Rick huvittuneesti. ”Tajusin
kyllä, mutta osoittaisit edes vähän kunnioitusta ja kutsuisit häntä omalla
nimellään”, sanoi Zach suuttuneesti, sillä häntä ärsytti, että Rick kutsui
Rosaa, esimiestään (tai ainakin tulevaa sellaista), milloin milläkin nimellä. ”Älä
viitsi, Zach. Tiedät hyvin etten ole tosissani. Mutta asiaan: Rosa siis kutsui
sinut…” ”Minutko?”, Zach kysyi keskeyttäen Rickin. ”Sinut nimenomaan. Ja voit
lähteä saman tien. Tässä ovat kamppeesi; viitta, miekka, kartta…”, Rick luetteli.
”Mitä minä sitten teen siellä?”, kysyi Zach vielä kerran yrittäen saada
vastausta. ”Kyllä Rosa kertoo sinulle. Mene nyt. Se on toinen ovi oikealla ja
yhteyksien pitäisi pelata.”, sanoi Rick hyvästiksi.
Zach putosi
kuivalle, pölyiselle tielle. Hän nousi ylös ja pudisteli vaatteensa tomusta.
Hän oli aukealla peltojen keskellä, kaukana edessä häämötti kaupungin silhuetti
ja lähellä hänen takanaan oli metsä. Zach arveli, että olisi järkevintä lähteä
kaupunkiin päin. Sieltä hän todennäköisesti löytäisi Rosankin. Matka ei ollut
mitenkään erityinen; hän näki harvakseltaan muutamia maatyöläisiä pelloillaan,
joilla nähtävästi kasvatettiin pääasiassa viljaa, pellavaa ja puuvillaa. Noin
viisi kilometriä ennen kaupunkia tie muuttui mukulakivetyksi, kun siihen kummaltakin
suunnalta yhtyi päätie. Zach saapui portille omien arvailujensa mukaan neljältä
iltapäivällä. ”Hei”, hän tervehti portinvartijaa. ”Minun pitäisi päästä
kaupunkiin” ”Kuka sinä olet ja millä asioilla liikut?”, kysyi portinvartija
hieman ylimielisesti. Zach tajusi vasta nyt, että portinvartija oli häntä ehkä
vain pari vuotta vanhempi. ”Tulin tapaamaan ystävääni, jonka pitäisi olla
kaupungissa”, hän vastasi. ”Pitäisi ei ihan riitä poika”, portinvartija
tuhahti. Tämän äänen sävy ärsytti Zachia. ”Jospa sitten käskisit viedä
Valkoiselle sudelle sanan, että hänen kutsumansa apulainen odottaa kaupungin
portilla”, hän sanoi pisteliäästi.
Nuoren vartijan
tyly katse rikkui, kun hän selvästikin pohti mitä pitäisi tehdä. Zach mietti
mahtoiko poika olla erityisen hidas, kun tämän luo maleksi pari muuta
sotilasta. ”Mikäs täällä on ongelma?”, kysyi selvästi vanhin heistä römäkällä
äänellä. ”Tuo”, nuori vartija sanoi osoittaen Zachiä. ”tahtoo tulla kaupunkiin
sillä perusteella, että sanoo olevansa muka Valkean suden apulainen.” ”No,
mahdatko sitten olla jo lähettänyt jonkun varmistamaan onko asian laita noin?”,
kysyi nuorempi saapuja. Zach huomasi kuinka nopeasti portinvartija punehtui. ”Minä
kyllä kehotin häntä lähettämään jonkun asioikseen kysymään”, hän sanoi muille
sotilaille. ”Bran, sovitaanko niin, että minä otan nyt tämän muukalaisen ja
häneen liittyvän vastuun mukaani ja selvitän asian?”, totesi se nuorempi
sotilas. Braniksi paljastunut nuorukainen nyökkäsi suu tiukkana viivana. He
lähtivät sotilaan johdattaessa Zachiä sisemmälle kaupunkiin.
Portilta alkoi
kohtuullisen leveä väylä, jonka varrella olevat talot olivat huonokuntoisia,
jos eivät nyt ihan hökkeleitä. Osa niistä oli rakennettu myös kaikkien
säännösten vastaisesti keskelle väylää, jolloin sokkeloiset kujat kiersivät ne.
Zach tuli nopeasti tulokseen, ettei hän olisi selvinnyt Rosan luo ilman opasta.
”Mikä sinun nimesi on?”, sotilas tiedusteli, kun talot sokkeloiden varrella
alkoivat parantua. ”Zach. Kiitos, että avitit portilla. Ajattelin jo, että
pääsen sisään vasta seuraavan vahdin vuorolla.” Sotilas hymyili. ”Bran on vähän
hidas. Mutta toisaalta saat syyttää itseäsi, kun päätit tulla Varkaiden portista.
Pääportin vartijoilla tai ainakin heidän päälliköllään olisi saattanut olla
tieto, että sinua odotetaan.” He putkahtivat sokkelosta leveämmälle ja
siistille kauppapuotikadulle. Zachin oli pakko irvistää. Vaikka tieto yleensä
lisäsi tuskaa, niin joskus se myös olisi helpottanut elämää huomattavasti.
”Minä en tiennyt, mikä portti tuo oli. En… tuota… saanut aivan tarkkoja
sisääntulo-ohjeita, ” hän sanoi yrittäen olla kuulostamatta siltä, että
arvosteli työllistäjäänsä. ”Kun itse tietää oikeat ovet, sitä ei aina muista,
että muut eivät tiedä. Minun nimeni on muuten Kardan”, sotilas sanoi katsahtaen
häntä ilkikurisesti.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti