Elokuvissa XV: Idän pikajunan arvoitus ja Tuntematon sotilas

Heips!

Joulun jälkeisinä pyhinä tuli käytyä elokuvissa pari kertaa katsomassa hyvin erilaiset leffat. Kirjoitan niistä samassa päivityksessä, koska niitä ei yhdistä juuri mikään muu kuin se, että ne on nähty muutaman päivän välein.

Idän pikajunan arvoitus on Agatha Christien kirjaan perustuva Hercule Poirot –mysteeri. Poirot roolissa ei nähdä meille suomalaisille brittikanava ITV:n tv-sovituksista tuttua David Suchetia vaan Shakespeare-rooleistaan tunnettu Kenneth Branagh (meille potteristeille myös professori Lockhart). Myönnän, että ainakin minulla meni hetki tottua Poirot´n salskeampaan ulkomuotoon pulskan pikkumiehen jälkeen. Branagh´n ranskalainen aksentti oli superärsyttävä. Poirot on tietysti ranskaa puhuva belgialainen, mutta etenkin elokuvan alussa, kun korva ei ole vielä tottunut, aksentti kuulostaa lähinnä huonolta imitaatiolta. Koko elokuva on muutenkin Branagh´n yksinnäytös. Katsoja ei oikein saa otetta muista hahmoista, koska heitä ei pidetä tärkeinä. Ohjaaja Branagh´n kamera rakastaa näyttelijä Branagh´ia. Tämä on harmi, sillä jokainen all star –näyttelijä tekee vähintään keskiverron suorituksen.

Minua hiersi eniten se tapa, millä Poirot loppuratkaisussa esitettiin. En ole lukenut alkuperäiskirjaa enkä mielestäni edes nähnyt tv-sarjasta tätä Idän pikajuna –jaksoa, joten en tiedä miten asian laita niissä on, mutta leffassa se oli tehty amerikkalaiseen tyyliin hirveän draamaattisesti, mikä ei minusta sovi Poirot´n hahmoon olleenkaan. Hänet esitettiin jonkilaisena jenkkitoimintasankarina tai ainakin sellaisen mielenlaadun omaavana. Ei taida erityisemmin sopia kenenkään Poirota seuranneen suomalaisen mielikuvaan hänestä. 

Elokuva on näyttävä ja varsinkin kuvakulmia käytetään ajoittain hyvin kekseliäästi (mikä oli varmaan pakkokin, tapahtumapaikana kun ovat junan pienet tilat) eli kyllä tämän toiseenkin kertaan katsoo ja ensi kertalaiselle voin jopa suositella. 

Toisen osan aluksi on tehtävä paljastus: en ole koskaan lukenut Tuntematonta sotilasta. Kirjan tunteminen olisi varmasti helpottanut, sillä etenkin alussa elokuva oli melkoista nimien sekamelskaa. Vasta kun Rokka tuli mukaan ja asioita alettiin tavallaan katsoa hänen näkökulmastaan, pääsin kunnolla kärryille mikä hahmon nimi kuuluu millekin kasvoille. Tulin vain miettineeksi, miten hankalaa seurattavaa alku olisi ulkomaiselle katsojalle, jolla ei ole käsitystä talvi- ja jatkosodista, Linnan romaanista nyt puhumattakaan. Lisäksi minun oli vaikea välillä hahmottaa kuka ampui ketä, siis muutaman kerran olin varma, että suomalaiset ampuivat omia, mikä johtui kenties erikoisista kamerakulmista. Muuten taistelukohtaukset olivat hyviä, koska niitä ei ollut Hollywood-elokuvien tapaan leikattu tuhannen pistaleisksi vaan ne sisälsivät pitkiä ottoja, jotka olivat mukavia seurata.

Meinasin alussa revetä, kun Koskela-parka näytti niin vittuuntuneelta. Liekö alkuun tulleet kohtaukset kuvattu kuvausrupeaman lopussa, niin että turnausväsymys jo vaivasi itse kutakin, mutta Koskela-Vatanen näyttää jo täysin kypsältä sotaan, joka ei ole vielä alkanutkaan. Muuten Jussi Vatanen tekee hyvän ja pirteän roolityön, joten tuossa ajatuksessa voisi olla ihan perääkin. Eero Ahon Rokka oli omaa luokkaansa, minä tietysti annan lisäarvoa vielä sille, että hänen kauttaan pystyin helpommin seuraamaan muita henkilöitä ja koko elokuvaa.

Tämän perusteella Tuntematon ei kyllä räjäyttänyt minun tajuntaani. Ehkä minä ymmärrän nyt pikkuisen paremmin miltä kirjoja lukemattomasta tuntuu katsoa Harry Pottereita tai Sormusten herraa kaikkine hahmoineen, kyllä siinä itsensä kätevästi hämmentyneeksi saa. Tämä ei tarkoita, etten olisi tykännyt ja istunut kyllästymättä teatterin penkissä kolmea tuntia.

                                                             -Roona-