Heips!
Ragar
tuijotti tyylikkään talon ovea kadun toiselta puolelta. Koko katu löyhkäsi
täydellisen herraskaiselta – siis siltä, ettei Ragarin olisi pitänyt olla
siellä ollenkaan. Tämä on melkoisen kaukana parakeista, joissa nukkuu
parhaimmillaan kymmenen hikistä miestä ja haju on sen mukainen, hän ajatteli.
Repin oli kirjeessään yhtä aikaa pyytänyt, käskenyt ja anonut häntä tulemaan
vierailulle. Ragar astui pari pitkää harppovaa askelta kulkuväylän yli ovelle.
Ovi oli maalattu vastikään, mikä kertoi jokaiselle ohikulkijalle, että sen
takana asui varsin tuore aviopari. Ragar irvisti ja kolkutti rystysillään
kolkuttimen sijaan. Muutaman hyvin pitkältä tuntuneen hetken kuluttua oven tuli
avaamaan iäkäs palvelija. ”Tuota... minä tulin tapaamaan Repiniä”, Ragar sanoi
yrittäen etsiä kirjettä taskustaan. ”Niin, hän sanoikin, että tulisit”,
palvelija sanoi ronskisti ja päästi hänet peremmälle tummaan eteiseen.
Mies
otti vastaan Ragarin riisuman takin. ”Hän odottaa sinua kirjastossa.” Palvelija
viittoili seuraamaan itseään eikä Ragar voinut muuta kuin mennä perässä. Talo
oli paljon suurempi kuin ulkoa päin oli näyttänyt. Ragar oli kuvitellut
löytävänsä perille mainiosti itsekin, mutta huomasi todella tarvitsevansa
isäntäänsä sinuttelevaa palvelijaa oppaaksi. Sokkeloisen matkan lopuksi tämä
avasi koristeellisen oven ja päästi hänet sisään huoneeseen, jonka seinät oli
ahdettu täyteen kirjoja. ”Vieraanne on saapunut”, palvelija ilmoitti ja
täräytti saman tien oven kiinni niin, että Ragar oli saada sen kantapäillensä.
Repin nousi yhdestä takan edessä olevista upottavista nojatuoleista. ”Valitan,
että Arke on tänään pahalla päällä. Yleensä hän on paljon siedettävämpi”, hän
venytellen kävellessään ottamaan vieraansa vastaan.
”En
tiennytkään, että itsetuntosi sallii palvelijoiden sinutella sinua.” Repin oli
päässyt Ragarin luo ja ojensi kätensä tervehdykseen. ”No, Arke on
erikoistapaus. Hän on palvellut perhettämme iät ja ajat ja tietää kaikesta
kaiken. Hän luki sen kirjeenkin, jonka lähetin sinulle”, Repin sanoi
huolettomasti. Ragar tuijotti häntä ja vetäisi kätensä pois toisen tiukasta ja
lämpimästä otteesta. Hän kaiveli moneen kertaan taitellun paperin palan
taskustaan. ”Siis tämänkö kirjeen?” Hän oli punastunut hiusmartoaan myöten.
Repin kohautti harteitaan. ”Älä hyvä mies kiihdy. Arke oikolukee kaikki
vähänkin pidemmät kirjeeni, joten hän on kyllä nähnyt paljon pahempaakin.” Hän
hätisti Ragarin istumaan ja istui itsekin takaisin siihen tuoliin, josta oli
hetkeä aikaisemmin noussut. Repin kurotti vieressään olevalta pikkupöydältä
valmiiksi täytetyn pikarin ja antoi Ragarille ja otti sitten omansa ja alkoi
särpiä sen reunaa.
Takassa
paloi pieni valkea, vaikka oli vielä varhainen iltapäivä. Ragar tointui pikku
hiljaa ja katsoi toveriaan kyräilevästi. ”Miten sinulla ja Somalla menee?”
Repin vääntyili laiskasti tuolissaan, kunnes vastasi: ”Soma lähti sisarensa
luo, joka synnyttää aivan näinä päivinä. Lisäksi hän halusi kertoa
henkilökohtaisesti, että on itsekin raskaana. Kehotin, että hän jättäisi
uutisen synnytyksen jälkeen kerrottavaksi, mutta hän on varmaan pulpauttanut
sen ulos heti ovella.” Ragar kalautti tyhjäksi juodun maljansa lattialle. ”Siis
te saatte lapsen! Sinä.... miksi sinä kutsuit minut?” Hänen kätensä tärisivät
tunteiden sekamelskassa. Repin näytti loikoilevassa asenossaan tyyneyden ja
välinpitämättömyyden perikuvalta. ”Yleensä avioparit saavat lapsia. Eikös se
ole vähän niin kuin koko homman tarkoitus. Sitä paitsi ei se liity tähän
mitenkään, minä kutsuin sinut, koska minulla oli ikävä sinua.” Ragar kuuli
viimeisessä huomiossa pientä kitkeryyttä, aivan kuin toinen olisi hävennyt
pienenkin heikkouden näyttämistä.
”Niinhän
sinä kyllä kirjoitit, herra epätoivo”, Ragar sanoi piikittelevästi. Repin
irvisti hänelle ja valui pois tuolistaan ja kontaten pienen matkan lattialla
kiipesi Ragarin syliin. Ragar yritti työntää hänet pois, mutta Repin roikkui
hänen kaulassaan jo niin reippaasti, että väkivalatinen irrottaminen olisi
tehnyt kipeää. Huomattuaan vastustelun loppuneen Repin upotti sormensa Ragarin
hiuksiin ja suuteli tätä innokkaasti. ”Au, helvetin perkele!” Ragar, joka ei
ilmeisesti ollut täysin tyytyväinen tilanteeseen, oli purrut häntä huuleen. Repin
imi verta vuotavaa huultaan ja tuijotti raivoissaan toveriaan, joka ei ilmeen
nähtyään voinut pidätellä nauruaan. Hän nieli pahanmakuista sylkeä ja tuhahti:
”Mokoma paskiainen. Tyttöjen on syytäkin pelätä, jos sinulla on tuollaisia
lohikäärmevaistoja.” ”Sinun ei kannattaisi yllättää minua”, Ragar sanoi
edelleen naurun kyyneliä silmäkulmassaan.
Repin
painoi otsansa Ragarin solisluuta vasten. ”Minä vihaan sinua”, hän valitti
hiljaa. Ragar huokaisi ja silitti toverinsa vaaleaa tukkaa. ”Miltä sinusta
oikeasti tuntuu, että sinusta tulee isä?”, hän kysyi hellemmin. Hän sai
vastaukseksi rintaansa vasten tukahdutetun tuhahduksen. Repin nosti päätään
kuljettaen nenäänsä hänen soliskuopassaan ja sai lopulta silmänsä hänen
silmiensä tasolle. ”Minähän pidän lapsista. Ne ovat mukavia pikku otuksia. Itse
asiassa lapset ovat oikeastaan parasta tässä koko järjestelyssä.” Repin hymyili
pienesti ja Ragaria meinasi taas alkaa naurattaa. ”Enpä olisi uskonut, että
sinä olet noin lapsirakas. Toisaalta toivot varmaankin, että pääset opettamaan
mahdollisimman monta omaa pellavapäätäsi huonoille tavoille, kun et voi tehdä
sitä muiden kullannupuille.” Repin virnuili ystävänsä sutkaukselle samalla, kun
hieroi tämän niskaa sormillaan. ”Voisimmekohan puhua jostain muusta kuin
lapsista? Tai mieluummin olla kokonaan puhumatta.”
”Onko
sinulla ehdotus, josta et uskaltanut kertoa kirjeessä? Siinä puhuttiin vain
vanhojen muistelusta”, Ragar puhahti huultensa välistä. ”Minulla on useitakin,
joista ei todellakaan voinut kirjoittaa siinä pahuksen kirjeessä. Ehdotan, että
siirrymme toteuttamaan niitä”, Repin vastasi tukkien samalla mahdolliset
vastalauseet suudelmalla ja sai tällä kertaa paljon halukkaamman vastauksen.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti