Vierailulla (Ragar 4)

Heips!

Ragar tuijotti tyylikkään talon ovea kadun toiselta puolelta. Koko katu löyhkäsi täydellisen herraskaiselta – siis siltä, ettei Ragarin olisi pitänyt olla siellä ollenkaan. Tämä on melkoisen kaukana parakeista, joissa nukkuu parhaimmillaan kymmenen hikistä miestä ja haju on sen mukainen, hän ajatteli. Repin oli kirjeessään yhtä aikaa pyytänyt, käskenyt ja anonut häntä tulemaan vierailulle. Ragar astui pari pitkää harppovaa askelta kulkuväylän yli ovelle. Ovi oli maalattu vastikään, mikä kertoi jokaiselle ohikulkijalle, että sen takana asui varsin tuore aviopari. Ragar irvisti ja kolkutti rystysillään kolkuttimen sijaan. Muutaman hyvin pitkältä tuntuneen hetken kuluttua oven tuli avaamaan iäkäs palvelija. ”Tuota... minä tulin tapaamaan Repiniä”, Ragar sanoi yrittäen etsiä kirjettä taskustaan. ”Niin, hän sanoikin, että tulisit”, palvelija sanoi ronskisti ja päästi hänet peremmälle tummaan eteiseen.

Mies otti vastaan Ragarin riisuman takin. ”Hän odottaa sinua kirjastossa.” Palvelija viittoili seuraamaan itseään eikä Ragar voinut muuta kuin mennä perässä. Talo oli paljon suurempi kuin ulkoa päin oli näyttänyt. Ragar oli kuvitellut löytävänsä perille mainiosti itsekin, mutta huomasi todella tarvitsevansa isäntäänsä sinuttelevaa palvelijaa oppaaksi. Sokkeloisen matkan lopuksi tämä avasi koristeellisen oven ja päästi hänet sisään huoneeseen, jonka seinät oli ahdettu täyteen kirjoja. ”Vieraanne on saapunut”, palvelija ilmoitti ja täräytti saman tien oven kiinni niin, että Ragar oli saada sen kantapäillensä. Repin nousi yhdestä takan edessä olevista upottavista nojatuoleista. ”Valitan, että Arke on tänään pahalla päällä. Yleensä hän on paljon siedettävämpi”, hän venytellen kävellessään ottamaan vieraansa vastaan. 

”En tiennytkään, että itsetuntosi sallii palvelijoiden sinutella sinua.” Repin oli päässyt Ragarin luo ja ojensi kätensä tervehdykseen. ”No, Arke on erikoistapaus. Hän on palvellut perhettämme iät ja ajat ja tietää kaikesta kaiken. Hän luki sen kirjeenkin, jonka lähetin sinulle”, Repin sanoi huolettomasti. Ragar tuijotti häntä ja vetäisi kätensä pois toisen tiukasta ja lämpimästä otteesta. Hän kaiveli moneen kertaan taitellun paperin palan taskustaan. ”Siis tämänkö kirjeen?” Hän oli punastunut hiusmartoaan myöten. Repin kohautti harteitaan. ”Älä hyvä mies kiihdy. Arke oikolukee kaikki vähänkin pidemmät kirjeeni, joten hän on kyllä nähnyt paljon pahempaakin.” Hän hätisti Ragarin istumaan ja istui itsekin takaisin siihen tuoliin, josta oli hetkeä aikaisemmin noussut. Repin kurotti vieressään olevalta pikkupöydältä valmiiksi täytetyn pikarin ja antoi Ragarille ja otti sitten omansa ja alkoi särpiä sen reunaa.

Takassa paloi pieni valkea, vaikka oli vielä varhainen iltapäivä. Ragar tointui pikku hiljaa ja katsoi toveriaan kyräilevästi. ”Miten sinulla ja Somalla menee?” Repin vääntyili laiskasti tuolissaan, kunnes vastasi: ”Soma lähti sisarensa luo, joka synnyttää aivan näinä päivinä. Lisäksi hän halusi kertoa henkilökohtaisesti, että on itsekin raskaana. Kehotin, että hän jättäisi uutisen synnytyksen jälkeen kerrottavaksi, mutta hän on varmaan pulpauttanut sen ulos heti ovella.” Ragar kalautti tyhjäksi juodun maljansa lattialle. ”Siis te saatte lapsen! Sinä.... miksi sinä kutsuit minut?” Hänen kätensä tärisivät tunteiden sekamelskassa. Repin näytti loikoilevassa asenossaan tyyneyden ja välinpitämättömyyden perikuvalta. ”Yleensä avioparit saavat lapsia. Eikös se ole vähän niin kuin koko homman tarkoitus. Sitä paitsi ei se liity tähän mitenkään, minä kutsuin sinut, koska minulla oli ikävä sinua.” Ragar kuuli viimeisessä huomiossa pientä kitkeryyttä, aivan kuin toinen olisi hävennyt pienenkin heikkouden näyttämistä.

”Niinhän sinä kyllä kirjoitit, herra epätoivo”, Ragar sanoi piikittelevästi. Repin irvisti hänelle ja valui pois tuolistaan ja kontaten pienen matkan lattialla kiipesi Ragarin syliin. Ragar yritti työntää hänet pois, mutta Repin roikkui hänen kaulassaan jo niin reippaasti, että väkivalatinen irrottaminen olisi tehnyt kipeää. Huomattuaan vastustelun loppuneen Repin upotti sormensa Ragarin hiuksiin ja suuteli tätä innokkaasti. ”Au, helvetin perkele!” Ragar, joka ei ilmeisesti ollut täysin tyytyväinen tilanteeseen, oli purrut häntä huuleen. Repin imi verta vuotavaa huultaan ja tuijotti raivoissaan toveriaan, joka ei ilmeen nähtyään voinut pidätellä nauruaan. Hän nieli pahanmakuista sylkeä ja tuhahti: ”Mokoma paskiainen. Tyttöjen on syytäkin pelätä, jos sinulla on tuollaisia lohikäärmevaistoja.” ”Sinun ei kannattaisi yllättää minua”, Ragar sanoi edelleen naurun kyyneliä silmäkulmassaan. 

Repin painoi otsansa Ragarin solisluuta vasten. ”Minä vihaan sinua”, hän valitti hiljaa. Ragar huokaisi ja silitti toverinsa vaaleaa tukkaa. ”Miltä sinusta oikeasti tuntuu, että sinusta tulee isä?”, hän kysyi hellemmin. Hän sai vastaukseksi rintaansa vasten tukahdutetun tuhahduksen. Repin nosti päätään kuljettaen nenäänsä hänen soliskuopassaan ja sai lopulta silmänsä hänen silmiensä tasolle. ”Minähän pidän lapsista. Ne ovat mukavia pikku otuksia. Itse asiassa lapset ovat oikeastaan parasta tässä koko järjestelyssä.” Repin hymyili pienesti ja Ragaria meinasi taas alkaa naurattaa. ”Enpä olisi uskonut, että sinä olet noin lapsirakas. Toisaalta toivot varmaankin, että pääset opettamaan mahdollisimman monta omaa pellavapäätäsi huonoille tavoille, kun et voi tehdä sitä muiden kullannupuille.” Repin virnuili ystävänsä sutkaukselle samalla, kun hieroi tämän niskaa sormillaan. ”Voisimmekohan puhua jostain muusta kuin lapsista? Tai mieluummin olla kokonaan puhumatta.” 

”Onko sinulla ehdotus, josta et uskaltanut kertoa kirjeessä? Siinä puhuttiin vain vanhojen muistelusta”, Ragar puhahti huultensa välistä. ”Minulla on useitakin, joista ei todellakaan voinut kirjoittaa siinä pahuksen kirjeessä. Ehdotan, että siirrymme toteuttamaan niitä”, Repin vastasi tukkien samalla mahdolliset vastalauseet suudelmalla ja sai tällä kertaa paljon halukkaamman vastauksen.

                                                       -Roona-