Mietteitä kirjasta XXII: The Great Gatsby ja Pilatus

Moikka!

The Great Gatsby – Kultahattu on F. Scott Fitzgeraldin kirjoittama amerikkalaisen romaanin klassikko. Gatsby on salaperäinen nousukas, joka pitää kartanossaan upeita juhlia. Kaksikymmen luku näyttäytyy kirjassa koko komeudessaan ja turhamaisuudessaan.

Parasta kirjassa onkin tunnelma. Tarina ei ole sinänsä tärkeä, se toimii vain kehyksena ajan kuvalle. Itse en kiinnittänyt paljon huomiota edes kuuluisaan vihreään valoon, joka on herättänyt monenlaisia tulkintoja. Minusta tuntui jopa, että sitä, mitä se merkitsee, on liiaksi korostettu, sillä ei se romaanissa sentään niin suuressa roolissa ollut. Kun sanon, että tarina ei ollut tärkeä, tarkoitan lähinnä sitä, että se on yleisluontoinen. Daisy kuten Gatsbykin voisi olla kuka tahansa, heillä juuri Daisynä ja Gatsbynä ei ole paljoakaan väliä. (Vrt. Harry Potter, jossa on oleellista, että Harryllä on salama-arpi, isänsä hiukset ja äitinsä silmät.) Daisy kuvaa aikansa naisihannetta. Ja Gatsby taas tavallaan amerikkalaista unelmaa. 

Toisaalta villi kaksikymmen luku, toisaalta ajan kulttuurinen turhautuneisuus näytetään taitavasti. Kaikki haluavat jatkuvasti päästä eteen päin, mutta elevät silti tiukasti vanhan yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Daisy ei uskalla paeta Gatsby, todellisen liikkeessä olijan, mukaan vaan muuttaa miehensä kanssa muualle olemaan yhtä ajelehtiva ja turhautunut kuin ennenkin. Gatsby taas saa maksaa kovan hinnan siitä, että on dynaaminen persoona, jolla on päämäärä.

Gatsby on erittäin helppo ja mielenkiintoinen klasikkokirja. Jos klassikoihin tarttuminen yleensä pelottaa, niin voi huoletta suositella tätä. Jos joittenkin romaanien klassikostatusta on vaikea ymmärtää, niin Gatsbyn kohdalla se on helppoa, vaikka kirja ja genre eivät itseä niin vakuuttaisikaan.

Asko Sahlberg Pilatus kertoo nimensä mukaisesti Juudean maaherra Pontius Pilatuksesta. Jokainen tuntee hänet vähintään jouluevankeliumista, mutta mikä oli hänen suhteensa juutalaisiin ja Jeesukseen. Muiden muassa tätä Sahlberg romaanissaan pohtii. Sahlberg käyttää Jeesuksen nimestä muotoa Jeshua, mikä onkin varmasti lähempänä alkuperäistä lausumista. 

Sahlbergin ehdottama näkemys Jeesuksesta on varsin kiinnostava. Aluksin Pilatus ja Jeesus tuntevat toisensa henkilökohtaisesti. Jeesus on puusepän ominaisuudessa valmistanut hänen vaimolleen vaatekaapin. Sahlbergin Pilatus saa juutalaisista harmaita hiuksia, mutta ei vihaa heitä. Hän on valmis koviin toimiin, mikäli valtakunnan lakeja ei noudateta, mutta niin tuntuu olevan vähän jokainen roomalainen virkamies, josta olen alkuperäislähteissä tai fiktiossa lukenut. Samoin Pilatus (varsin periroomalaiseen tapaan) usein huomauttaa, että juutalaisten suhtautuminen uskontoonsa ei ole käytännöllistä.

Kiinnostava on myös Pilatuksen suhde vaimoonsa ja lopulta tämän lähtö seuraamaan Jeesuksen oppia. Pilatuskin pitää kyllä hirtehisen huumorin omaavasta ja selvästi draaman kaaren tuntevasta Jeesuksesta, mutta viittaa tämän sanoille pääasiassa kintaalla. Kuitenkin tuon nasaretilaisen opettajan ääni vaivaa häntä vielä pitkään Juudeasta poistumisen jälkeen. Lisäksi kirja kuvaa kiinnostavasti Tiberiuksen keisarikauden loppuajan politiikkaa Roomassa, jossa Seianus pitää tiukasti vallan kahvasta kiinni. 

Sahlberg maalaa Pilatuksesta yllättävän filosofisen kuvan. Hän pohtii elämän varreellaan keräämissään aforistisissa mietteissä suuriakin teemoja. Suosittelen kirjaa lämpimästi ja tartun tulevaisuudessa itse sen sisarteokseen Herodekseen.

                                                        -Roona-