tiistai 28. elokuuta 2018

Isän suusta (Adanat 9)


Moikka!

Helmikuussa olen viimeksi julkaissut tätä ja silloin tyttären ja äidin välinen keskustelutuokio oli paljon auvoisempi.

Brave Adanan työhuone oli talon huoneista suurimpia. Sitä hallitsi massiivinen, tyylikkäästi koristeltu isännänpöytä. Seinillä oli kirjahyllyjä ja tilaa liikepaperien arkistoinnille. Yhden seinän vei lähes kokonaan penkitön ikkuna, joka antoi kadulle. Yhdessä nurkkauksessa oli nojatuoliryhmä yksityisempiä neuvotteluja varten. Huoneessa tuoksui muste iltapäivisin, kun työtä oli jo tehty monta tuntia, aamuisin oli raikasta, koska sisäköt hoitivat tuuletuksen tunnontarkasti. Kirjat olivat Braven oman mielen mukaisessa järjestyksessä ja hän oli jo ajat sitten opettanut arkistointijärjestelmänsä Maverickille, jotta tämä löytäisi tarvitsemansa paperit. Huone oli hieman sotkussa, mikä olisi yleensä saanut hänet valittamaan palvelijoille, mutta tänään häntä vaivasi aivan jokin muu.

Brave tiesi, että hänen oli puhuttava tyttärelleen. Oikeastaan se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta hän oli aina onnistunt lykkäämään sitä tuonnemmaksi jonkin tekosyyn nojalla. Hän huokasi syvään. Miten aika olikaan vierinyt, hän mietti katsellessaan pöydänkannen paperipinoja. Suloiselle pikkuprinsessalle oli ollut helppo leperrellä, kun perheen muut lapset olivat poikaviikareita. Brave soimasi itseään, kun ei ollut osannut lopettaa lepertelyä silloin, kun olisi pitänyt. Neitoikäisille tytöille tuli pitää lähes yhtä kovaa kuria kuin pojille niin hänen isänsäkin oli aina sanonut. Miespuolinen shantipalvelija tomutti hiljaa kirjahyllyä. ”Ole hyvä ja hae Rosa tänne”, Brave käski huoaten. Palvelija kumarsi ja läksi hakemaan tyttöä.

Rosa saapui hetken kuluttua – palvelija oli löytänyt hänet luuhaamasta läheltä isänsä työhuonetta – ja istui muitta mutkitta isäänsä vastapäätä pitkäselkänojaiseen puutuoliin – anojan tuoliin niin kuin niitä oli tapana kutsua. 
”Beso kertoi, että sinulla on asiaa minulle.” 
Brave otti paremman asennon omassa pehmustetussa tuolisssaan. Hän rykäisi: ”Niin, meidän on aika puhua vakavasti tietyistä asioista.” 
Tytär ei reagoinut hänen odottamallaan tavalla, ei suoristautunut jäykäksi tuolissaan vaan istui yhtä rennosti kuin aina. 
Rosa pöyritti silmiään ja hänen äänessään oli määrittelemätöntä keveyttä. ”Maverick ja äiti ehtivät ensin. Jos siis ajattelit puhua Rottenista.” 
Brave käveli korostetun hitaasti pöytänsä takaa tyttärensä eteen ja veti alleen lähimmän jakkaran. ”Istu suorassa ja lopeta näsäviisatelu. Se ei sovi sinun ikäisellesi nuorelle naiselle.”
Rosa nieli piikin sanomatta mitään ja suoristautui sen verran, että ryhti oli hyvä. Isä otti hänen kätensä omiinsa. Braven kädet olivat kosteat yhteenpuristelun tuottamasta hiestä.

”Rosa, minä tiedän, että tämä ei ole mukavaa, mutta tietyt seikat muuttavat nyt kun sinäkin pian täytät seitsemäntoista.” 
Rosa velkoili käsiään, mutta isän ote piti tällä kertaa. Hän urahti tuskastuneena ja sanoi tarkoituksettoman ilkeään sävyyn: ”Kerrotko minulle mitä Petrelli oikein sanoi, kun sai teidät kaikki niin kovin huolekkaiksi minun suhteeni”. 
Braven katse koveni hieman. ”Käyttäydy, tyttö. Minä olen ensimmäisenä valmis myöntämään virheeni sinun kasvatuksessasi, mutta joku raja minullakin on. Tästä lähtien odotan sinulta ikäisellesi sopivaa hienoa käytöstä. Se, mitä Agora sanoi tai jätti sanomatta ei kuulu sinulle. Ja kehotan äitiäsi ja Maverickia odottamaan samaa.” 
Siis käsket heitä tekemään niin, Rosa tiuskahti mielessään. Hän tiesi olleensa epäkunniottava isäänsä kohtaan, mutta tämä tuskin tajusi omaa epäloogisuuttaan.

Ääneen hän puuskahti: ”Jumalatteren tähden isä, minä en ole tyhmä. Tiedän, ettei mikään meihin liittyvä ole vain meidän asiamme. Petrelliä kiinnostaa, että minä pidän pian täysi-ikäiset näppini erossa Rottenista, jolle hän on oletattavasti jo katsonut hyvän vaimon.” 
Heidän välilleen laskeutui painostava, kyräilevä hiljaisuus. Brave irrotti otteensa Rosan käsistä, meni kaatamaan itselleen lasin punssia sivupöydän kristallipullosta ja palasi takaisin paikalleen huljutellen nestettä lasissa vihaisesti. Rosa tarkkaili takaisin yhtä heltymättömällä ilmeellä kuin hänen omansa oli. Brave päätti yrittää toista taktiikka ja vedota tyttäresnsä turhamaisuuteen. 
”Petrelli on huolissaan syystäkin. Sinä olet omalla tavallasi hyvin kaunis. Ja voit olla helposti Rottenin vietävissä tai toisin päin.”

Rosa irvisti avoimesti. ”Hauskaa, että lisäsit tuon viimeisen, sillä minähän todellakin voin vain joko vietellä tai joutua vietellyksi. Voit kertoa isä-Agoralle, että minä en ole kiinnostunut Rottenista, koska hän on ärsyttävä pikku pässinpää ja hän ei taas ole kiinnostunut minusta, koska minulla on neljä vanhempaa veljeä perimässä sinun paikkasi sitten, kun aika koittaa. Kehottaisin häntä olemaan huolissaan Selenestä, jollei hän olisi jo naimisissa.” Hän laittoi kätensä mielenosoituksellisesti puuskaan sanojensa vakuudeksi. Kuka tahansa olisi sanonut, että nyt huoneen ilmapiiri enteili perustavanlaatuista myrskyä.

Brave katsoi kattoon ja yritti hillitä itsensä. Silti hänen äänensä nousi huudoksi: ”Huoneeseesi siitä mokoma hupakko. Isällesi et puhu noin. Muista mitä sanoin aiemmin. Aion pitää sen.” 
Rosa nousi tuolistaan niin, että se keikahti ja säntäsi ovelle. Raossa hän kuitenkin kääntyi vielä ja sanoi myrkyllisen hunajaisella äänellä: ”Tarkoitat varmaan, että Maverick pitää sen. Sinulle ei tullut mieleenkään nostaa kättäsi minua vastaan, mutta Mav olisi käskenyt kaikkein ensimmäiseksi hakea vitsakimpun ja antanut isän kädestä.” Niine hyvineen Rosa paukautti oven kiinni niin, että jokainen talossa olija sen varmasti kuuli.

Brave puristi pöytänsä reunaa rystyset valkoisina, mutta ei saanut suustaan pihaustakaan huutaakseen tyttärensä takaisin. Hän seisoi siinä sijoillaan pitkän aikaa, niin kauan, että aikaa tuntui kuluneen pieni ikuisuus. Hän oli tuntenut tyttärensä sanojen terän ja se kirpaisi syvältä. Maverick ja Rosa eivät olleet tulleet toimeen keskenään kunnolla sitten Rosan lapsuusvuosien ja nyt hänelle oli valjennut miksi. Rosa vihasi veljeään, joka oli joutunut rankaisemaan häntä, kun isä ei ollut sitä tehtävää hoitanut. Brave kiersi pöytänsä taakse ja vajosi tuoliinsa. Hänen päätänsä särkisi loppupäivän ja rinnassa tuntuva kipu ja hämmennys kestäisivät vielä kauemmin. Rosa oli juossut tiehensä ties minne ja hän epäili, että hänellä oli tyttärestään löyhempi ote kuin koskaan ennen.


                                                                -Roona-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Armeijan kasarmilla (Zach 6)

Heippa! Viime joulukuulla olen näköjään julkaissut edellisen osan tätä. Seuraavana aamuna Zach löysi aamiaisensa ohesta itselleen osoi...