Näiden tähtien alla, osa 2

Moikka!

Viimeksi olen julkaissut tätä tammikuussa.

Michel notkisteli pitkiä soittajan sormiaan ja tarkkaili nivelten liikettä ihastuneena. Sinä olet rakastunut omiin käsiisi, Kenna ajatteli. Myöhäisiltapäivän aurinko paistoi laiskasti ja matalalta. Verannalla oli suloisen lämmintä ja unettavaa. John ja William polttivat piipputupakkaa, josta lähti paksua savua. Bart makasi lepodivaanilla käsi perin dramaattisesti otsalla kuin olisi presentoinut jokin kirjoittamansa näytelmän romanttista sankaria. Michel loi häneen tietävän katseen. 

”Johtuuko tuo siitä, ettet sä ole saanut tänään?” 

Bart oli niin raukea, että hänen reaktionsa oli hidas. Michelin ei oikeastaan tarvinnut väistää huonosti tähdättyä kirjaa. 

”Suu tukkoon rakas siloposkemme. Itse saat vain noilta sormiltasi.” 

Michel hymyili kuin enkeli. 

”Kyllä sääkin niiltä saat, kun nätisti pyydät.” 

Hän säesti sanojaan varsin paljon puhuvalla eleellä. Bart etsi selvästikin jotain uutta, jolla heittää ruokottomuuksia suoltavaa ystäväänsä, muttei löytänyt mitään käden mitan päästä.

Kenna tuhahti. ”Haluaako teistä kukaan enää kuulla mitä Derryssä tapahtui vai vietämmekö illan kuunnellen herran M:n koottuja karkeuksia?” 

William ja John terästäytyivät. 

”Haluamme tietysti. Herra M:n on syytä jo hiljetä tältä illalta”, William totesi luoden tiukan katseen Micheliin, joka oli ehtinyt palata takaisin aikaisempaan askareeseensa. 

John tyhjensi piippunsa kalauttaen tuhkakuppiin eikä täyttänyt sitä enää uudestaan. Michel nyökkäsi ja Bartkin nysväsi itsensä istumaan parempaan asentoon. 

”No, Kenna. Kirjeissäsi oli totisesti vähän ainesta, joten valaise meitä lisää. Kuuntelemme herkällä korvalla”, John kehotti. Kenna rykäisi selvittääkseen kurkkuaan. 

”Kreivi Danderry oli oikein mukava mies kuten kerroitkin William. Hänen vaimonsa ei kyllä pitänyt minusta, mutta sitä en erityisesti ihmetellyt”, hän aloitti. Ympäriltä kuului myöntyviä pukahduksia ja Michel tuntui mutisevan jotain lihavasta kanasta.

”Lady Danderryä on vaikea miellyttää, jos sattuu olemaan nainen, jonka hän katsoo voivan kilpailla itsensä tai läheistensä kanssa”, William vahvisti. 

Kenna irvisti. Lady Danderry oli tuijottanut häntä usein ja avoimesti kuin halpaa mattoa. Sellaista mattoa, johon miehet pyyhkivät jalkojaan. ”Joka tapauksessa kreivi piti hänet jokseenkin kurissa. Kreivi sanoi, että minä itse vakuutin hänet parhaiten hyvästä maineestani, vaikka hän toki pitää myös Willsin sanaa arvossa”, Kenna sanoi heittän tarkoituksellisen piikin Williamin suuntaan. 

”Halusin vain olla avuksi”, mies puolustautui. ”Pehmentää vähän tietäsi.” 

”Jos se kauhee akka luki sen kirjeen niin siitä oli vaa haittaa Kennalle”, Michel lausui valittaen. 

Tällä kertaa hänen päänsä sai osuman pöydällä olleen teoksen kulmasta, sillä Willam oli huomattavasti virkeämpi kuin horteinen Bart. Michel vinkaisi ja siirtyi otsaansa hieroen istumaan verannan perälle. 

Kenna jatkoi kuin välikohtausta ei olisi sattunutkaan. ”Lila oli varovaisen myönteinen minua kohtaan, mutta ei hänkään puhunut minulle äitinsä ja ystävättäriensä läsnäollessa. Kreivi on varmaan kertonut, että kreivitär suunnittelee tai ainakin suunnitteli Lilan naittamista sinulle.” 

William nyökkäsi, mutta John vastasi hänen puolestaan. ”Lady Danderry nähnee suloisia unia Willsin valtavista perintörahoista tyttärensä käytössä.” 

Kenna tirskahti tahtomattaan Johnin viralliselle äänensävylle. William puolestaan näytti vaivaantuneelta. 

”Lila olisi kyllä oikein suloinen vaimo, mutta meidän piti puhua sinun perspektiiveistäsi”, hän sanoi vaihtaen aihetta. 

Kenna rullasi paidan hihojaan ylemmäs ja hieroi käsivarsiaan. Paita hiosti täällä inhottavasti, vaikka Derryssä se oli ollut sopiva.

”En ollut ajatellut, että tapaisin ketään kiinnostavaa, kunnes eräänä iltana herra Montgomery saapui. Ne juhlat, joissa olin silloin, odottivat häntä sähköisinä.” 

Sanat tuntuivat ravistivan kaiken horteen kuulijoista. Bartkin kohosi istumaan niin, että hänen jalkansa osuivat maahan ja hän sai tukeuduttua kyynärpäillä polviinsa. 

”Et kai sinä, hyvä tyttö, mennyt ihastumaan sotasankari Montgomeryn poikaan?”, hän parahti. 

Kenna katsoi häntä paheksuvasti, muttei jatkanut vielä. Hän tarkkaili oliko muiden suhtautuminen yhtä dramaattinen. Johnin kasvot olivat muuttuneet mietteliäiksi ja William ja Michel katselivat häntä kiinteästi. 

”Sinulla onkin varaa sanoa, Bart. Itse jouksentelet ties minkä upseerin nuorikon helmojen perässä”, Kenna urahti. ”Me tapasimme monissa muissakin kuin noissa yksissä juhlissa.”

Kukaan ei sanonut mitään vähän aikaan. Oli virinnyt pieni tuuli, joka pyöritteli lattialla ja pöydällä olevia irtotavaroita sen minkä jaksoi. John täytti konjakkilasinsa, vaikka se ei ollut vielä kokonaan tyhjentynyt. Michel uskaltautui nurkastaan sen verran, että nappasi pullon, jossa oli jäljellä enää perät. Kenna huokasi. 

”Ei se nyt niin paha ole. Hän itse pyysi, että kirjoittaisin hänelle.” 

Bart näytti edelleen siltä kuin olisi epätoivon alhossa. William ja John pöyrittelivät hänelle silmiään. 

”Vanha Montgomery on konservatiivi. Hän viitsii tutustua sinuun ja katsoo sen jälkeen sinua asiantuntevasti pitkin nenänvarttaan”, Bart murahti lopulta. ”Sitä paitsi eikö nuorukainen ole Danderryjen vanhimman tyttären tähtäimessä?” 

Kenna kohautti harteitaan. ”Nuori lady Danderry ei ole edes varteenotettavimpien ehdokkaiden joukossa.”

Kommentti tuntui yllättävän kaikki. Kenna hymyili vienosti saatuaan rikkumatoman huomion. 

”Herra Montgomeryllä on mahdollisuus tukea naimiisiin menolla liittolaissuhteita. Yleensä sellainen on varattu ainoastaan kuninkaallisille, mutta hänen isänsä on kuulu sotasankari ja mantereella on kuulemma muutamakin siniverinen tyttö, joka ei panisi lainkaan pahakseen tuollaista aviomiestä”, hän paljasti vähäeleisesti. 

Michel vihelsi hiljaa, mikä vaikutti kiteyttävän muidenkin tunteet. 

”Siksi et siis maininnut mitään tarkkaa kirjeissä. Nämähän ovat valtiotason asioita. Kuka sinulle kertoi tämän kaiken?” William kysyi kiinnostuksensa vain vaivoin tukahduttaen. 

”James.. siis herra Montgomery itse”, Kenna korjasi nopeasti.

Bart niiskautti nenäänsä. ”Upeaa, että olette jo tehneet sinun kaupatkin söpön James kanssa”, hän sanoi happamesti. 

Kenna yritti potkaista häntä jalkaan, mutta ei aivan ylettänyt. ”Hän oli hauskaa seuraa moniin pitkäveteisiin herrasmiehen planttuihin verrattuna. Hän on itsekin korkeassa asemassa, joten kai hän saa kirjoitella kenelle haluaa.” 

Kaikkien yllätykseksi John nousi ylös tuoliltaan. ”Eiköhän tässä ollut kaikille tarpeeksi yllätystä yhdelle päivälle. Bartin kivistävälle päälle ainakin. Minä vetäydyn huoneeseeni.” 

Niine hyvineen hän poistui verannalta. Bart painui kohta hänen peräänsä mutisten siitä, miten kaikki kiusasivat häntä. 

”Michel, jos siinä pullossa on vielä ihan pieni naukku jäljellä niin se voisi kelvata minulle”, William sanoi vaisusti. Kenna istuutui Bartin tyhjäksi jättämälle divaanille ja huokasi ties monettako kertaa sinä iltana.

                                                                    -Roona-