Miia ei
ollut koskaan erityisesti pitänyt häistä. Tai teoriassa kyllä, mutta
käytännössä ne olivat aina tuntuneet hänestä keinotekoisilta. Sitten oli
osioita, joita hän inhosi kuten sukulaisten puheet. Hääparit harvemmin
heltisivät sanoa Erkki-serkulle omista isistään nyt puhumattakaan, että mitään
ei ollut pakko sanoa, jos osasi vain jaaritella. Miksi sitten lähdit kaasoksi,
olisi joku vääräleuka saattanut kysyä. Jenna oli pyytänyt, Miia ajatteli, ja se
oli hänelle ihan tarpeeksi painava syy. Ja kyllä hän tiesi mihin soppaan oli
lusikkansa laittanut. Jenna halusi häänsä kaikilla perinteillä, siitä tämä oli
haaveillut pikkutytöstä asti. Puhtaanvalkoinen morsiuspuku-unelma oli löytynyt
helposti, Jennan sirolle varrelle kun sopi lähes mikä vain.
Vihkiminen
oli järjestetty luonnonhelmassa ja juhlat romanttisella vanhalla seurojen
talolla. Paikka oli koristeltu hempeillä pastellin sävyillä ja kynttilälyhdyt
olivat luoneet tunnelmaa väikkeellään. Miia ei tuntenut sulhasta, Mikaelia,
kovinkaan hyvin. Hän kuului Jennan sinkkukavereihin, joiden kanssa käytiin
kahvilla, shoppailemassa tai leffassa ei kaksoistreffeillä tai
koti-illallisilla. Mutta sen verran mitä oli joskus Mikaelin kanssa jutellut,
Miia piti häntä Jennan puolelta sopivana valitana. Eikä miehen ulkonäössä
ainakaa ollut moittimista. Mikael oli salskea ja kaikinpuolin urheilullisen
näköinen. Ei kuitenkaan minun mieleeni, pohti Miia häävalmistelujen humussa.
Miialla
ei mielestään ollut ollut epäonnea rakkaudessa, jos nyt ei erityisesti
onneakaan. Hänellä oli ollut muutama pidempi suhde, mutta ne olivat kuihtuneet
omaan mahdottomuuteensa. Pekka olisi tahtonut suurperheen tulevaisuudessa ja Jonttu
taas, no hän oli ihan oman lukunsa. Suoraan sanottuna Miiaa ei kiinnostanut
olla tällä hetkellä kenenkään kanssa. Hän oli tyytyväinen sinkkuna.
Hääpäivän
ilta alkoi jo hämärtyä ja Miian kaason velvollisuudet olivat ohi. Onneksi yksi
bestmaneista oli taitavan supliikki kaveri ja tarjoutunut mielellään hoitamaan
seremoniamestarin tehtäviä. Hän veti leikkejä ja ohjaili vieraita oikeisiin
paikkoihin kuin paraskin kapteeni laivaansa. Miia nautiskeli
valkoviinilasillisesta kesäillan virkistävässä tuulessa, kun kakkosbestman tuli
hänen luokseen.
”Säkin sait jo kortes kannettua kekoon näemmä. Voidaan kaikki
ottaa rennosti, kun Valtteri hoitaa hommat loppuun meidän puolesta.”
Miia
katseli Jerryä. Olihan se nyt komea: pitkä tukka oli manbunilla takaraivolla ja
puku istui kuin olis sille tehty, vaikka olikin kaupasta ostettu.
”Joo,
Valtteri vetää hyvin. Musta ei olis tohon.”
Jerry naurahti boolimukiinsa. ”Ei
musta liioin. Jännitti perkeleesti antaa ne sormuksetkin.”
Miia oli kyllä
huomannut sen. ”Sä taisit olla tosi liikuttunut.”
Jerry kohautti harteitaan.
”Oonhan mä pennusta asti ton riekun tuntenut.”
Jossain
kukkui käki. Romanttista, Miia ajatteli, sopii hyvin illan teemaan.
”Sulla ei
sitten oo poikaystävää?”, Jerry kysyi yllättäen.
Miia siemaisi lasistaan ja
tuhahti. ”Tahditon kysymys, bestman. Aika kliseistä yrittää iskeä kaasoa
kaverinsa häissä.”
Jerry hymyili ja katsoi häneen kirkkaansinisillä silmillään.
”Niin mä kuitenkin tässä teen. En viittiny pyytää valmistelujen aikana, vaikka
kyllä mä silloin jo sua kattelin.”
Miia mutristi suutaan ja työnsi solisluille
livahtaneet hiussuortuvat korvan taakse. ”Hyvä, että tulevalla
treffikumppanilla on jotain häpyä.”
Jerry oli selvästi kaataa juuri huulille
tuodon boolinsa suoraan puvun rinnuksille. Hän sai kaiken suuhunsa, mutta
väärään kurkkuun ja joutui pärskimään sen pois.
Miiaa nauratti. ”Mun pitää
mennä katsomaan onko morsiammella kaikki ok. Sullahan on mun numero. Pidetään
yhteyttä.” Hän lähti etsimään Jennaa kupliva odotuksen tunne vatsassaan.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti