En
pitänyt elokuvasta kovinkaan paljon. Se oli aika tavalla disneyllistetty
(kyseessä ei varsinaisesti edes ollut Disney-leffa, vaikka taitaahan
Mikki-yhtiö jo lähes kaiken Hollywoodissa omistaakin) ja tyhmistetty. Olen itse
lukenut Jack Londonin kirjan aikanaan yläasteella, kun ihana
äidinkielenopettajamme Eija sen meillä luetutti. Minulla on siis jonkinlainen
muistikuva juonen kulusta ja teoksen tunnelmasta. Pääosassa on
tietokoneanimoitu koira ja muisteleva Harrison Ford John Thortonina.
Se, että
Buck oli animoitu ärsytti minua etenkin alussa. Ensiksikin se oli suhteettoman
suuri. Mittasuhteet esimerkiksi aikuiseen mieheen verrattuna olivat pöhköt.
Buck on iso kirjassakin, mutta ei nyt sentään noin iso. Loppua kohden tämä
paranee, etenkin Fordin vierellä animaatio-Buckin mittasuhteet näyttävät jo
jokseenkin järkeviltä. Toisekseen Buckin ilmeet ovat aivan liian inhimmillisiä.
Kirja korosti minusta aika paljon sitä, että eläimet ovat eläimiä, vaikka toki
ihmiselle arvokkaita kumppaneita, jotka tietävät ja oppivat kaikenlaista.
Elokuvassa Buck tuntuu ymmärtävän kaiken mitä sille sanotaan. Lisäksi sille on kehittynyt
moraali, jonka avulla se mm. paheksuu Thortonin juomista. Pohdin välillä, että
onko ne ilmeet otettu jostakin ihmisten ilmepankista vaiko jopa käytetty
liikkeenkaappausta. Mutta joo, tarinan henkeen sopisi paremmin, että Buck
tyytyisi ilmeilemään vain koiramaisesti.
Disneyllistäminen
näkyi ennen kaikkea väkivallan puuttumisena. Muistelen, että teininä kirjaa oli
vaikea lukea, kun siinä eläimiä pahoinpideltiin paljon sekä suoraan että
välillisesti (= esim. jättämällä ruokkimatta). Tämän puutteen kuitenkin
ymmärrän, sillä elokuvasta on varmaan haluttu saada mahdollisimman
perheystävällinen ja ikäraja mahdollisimman alas. Eikä siinä mitään väärää ole.
Mutta... elokuva pyrkii kuitenkin esittämään, että väkivaltaa on tapahtunut,
vaikkei olekaan. Buckia lyödään leffassa tasan kerran. Tämä ei oikein anna
pohjaa sille, kun myöhemmin herutellaan sankarillisesti sillä kuinka Buck on
kärsinyt. No, ainakaan yleisö, joka ei ole kirjaa koskaan lukenut ei ole Buckin
kärsimystä nähnyt.
Väkivallan
esittäminen olisi helppoa varsinaista väkivaltaa näyttämättä. Buck oli voitu
näyttää pari kertaa piestynä. Tai Buck ja koko valjakko loppuun väsyneenä,
koska niitä ei ole ruokittu. Tähän limittyvä ongelma on myös se, ettei Buckin
kasvua ja fyysistä muutosta juuri näytetä. Muistaakseni kirjassa oli keskeisiä
kuvauksia siitä, kuinka Buck ensin laihtui, sitten tuli lihaksikkaaksi sitä
mukaa kun vetokokemusta kertyi. Sehän oli alun perin pehmeä kaupunkilaiskoira.
Leffassa Buck on koko ajan samannäköinen, seurakoira/työkoira –erosta lypsetään
lähinnä muutamat halvat naurut.
Ylipäänsä
elokuvan huumori tuntuu perustuvan pelkkään törmäilyyn. Naurua revitään
asioista, joille nauraakseen katsojan on pidettävä itseään tyhmänä. Aika
rankasti sanottu tietenkin, mutta kukaan ei oikeasti pane koiraa, joka ei
koskaan edes ole ollut vetovaljaissa, postivaljakkoon ja odota, että se osaa
toimia oikein. Kirjassakin Buckia oli totutettu niihin valjaisiin, vaikka
vetokokemusta sillä ei tainnut ennen postivaljakkoon liittymistä olla. En yritä
sanoa, etteikö Buck kirjassakin olisi joutunut opettelemaan vetämisen kantapään
kautta, mutta minusta ei ole erityisen hauskaa antaa poropeukalolle sahaa
käteen, todeta, että teepä talo ja sitten nauraa räkäisesti päälle, kun tyyppi
ei osaakaan. Sellaista suurin osa leffan huumorista oli.
Etenkin
elokuvan alku, aika ennen kuin Buckista tulee Thortonin koira, tuntee kulkevan
koko ajan pikakelauksella. Mitään ei pohjusteta, sen sijaan osoitellaan sitäkin
enemmän. Postivaljakon johtajakoira Spitz on paha paskiainen, joka kuitenkin
saa Buckin armosta jäädä eloon, kun se ja Buck ovat tapelleet johtajan
paikasta. Kirjassa Spitz kuolee Buckin hampaisiin. Muut valjakon koirat taas palvovat
Buckia jo heti alusta alkaen ilman mitään syytä. Ne vain näyttävät haistavan,
että Buck on superhyvis.
Thortonin
tarinaa oli muutettu eikä hänellä ollut kavereita mukanaan. Hänen tarinastaan
oli tehty aika nyyhky – mies, jonka pikkupoika on kuollut ja joka on etääntynyt
vaimostaan ja yhteiskunnasta sen myötä. Myös leffan ihmiskonflikti oli pakolla
väännetty. Tietysti se, että Thorton olisi kuollut intiaanien tappamana olisi
herättänyt arvostelua, mutta ei elokuvan tekemä ratkaisukaan hyvä ole. Miten
Hal, joka oli todella kokematon olisi edes löytänyt sinne Thortonin mökille?
No, Buck saa pahiksen helposti pois päiviltä, kun heitä on vain yksi.
Voisin
valittaa vielä joistakin jutuista, mutta äh... loppuun jotain positiivista.
Leffa on visuaalisesti ihan kaunis ja kiitosta pitää antaa monietnisestä
roolituksesta. Lapset saattavat katsoa tämän miellellään ja siinä seurassa
aikuinenkin kestää leffan kyllä.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti