Kirjat L: Hopeisen hummerihaarukan tapaus, Taikuri ja taskuvaras sekä Darien

Moikka!

Hopeisen hummerihaarukan tapaus on kolmas osa Alan Bradleyn Flavia de Luce –dekkarisarjaa. Flavia saa kylän markkinoilla mustalaisnaiselta ennustuksen, joka järkyttää hänet pahanpäiväisesti. Vielä enemmän Flavia on kauhuissaan, kun samainen nainen löytyy pian kotikartanon mailta henkihieverissä. Mahtoiko joku kostaa vuosien takaisia tapahtumia? Flavia ymmärtää hyvin kalavelkojen maksun päälle, sillä hänellä on kaksi katalaa ja jekkuilevaa sisarta.... Bishop´s Laceyn kylän painostava tunnelma tiivistyy, kun Flavia törmää uuteen uhriin, paikalliseen mieheen, joka on hiljan yllätetty sukukartanosta luvattomissa askareissa. Mitä kummaa kylässä on tekeillä? Vaarallisen nokkela Flavia viilettää idyllisen kotikylän katuja uskollisella polkupyörällään, nuuskii tietoja ja etsii johtolankoja. Hän paljastaa synkkiä salaisuuksia ja löytää uusia todisteita – myös oman äitinsä kohtalosta.

En tykännyt tästä osasta yhtä paljon kuin aiemmista. Murha ja siihen liittyvä mysteeri olivat aika pienessä osassa. Toisaalta tietysti Fenellaan kohdistunut tapon yritys vei oman osansa. Kuitenkin Flavia tuntui vain käyvän saamassa tietoja henkilöiltä, jotka liittyivät tapahtumiin. Yleensä hän on tapahtumien polttopisteessä. Tai no, on hän tässäkin sen verran, että kirjaimellisesti sytyttää Fenellan teltan palamaan. Hobblerit oli kiinnostava uskonlahko, jonka Bradley on ilmeisesti itse kehittänyt vanhojen raporttien pohjalta. En osaa vieläkään oikein sisäistää, että Flavia kulkee mekko päällä. Olen lukenut sarjaa ”väärässä” järjestyksessä, ensin kakkos- ja viitososat ja niistä kai minulle tuli sellainen kuva, että Flavia pukeutuisi jotenkin poikamaisesti. Pidin kuitenkin, miten Flavian ja eversti-isän suhdetta oli tässä rakennettu.

”Mikä tahansa on mahdollista, jos sen vain osaa uneksia.” Taikuri ja taskuvaras aloittaa Anniina Mikaman maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, romantiikkaa ja jännitystä. Mina asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Tom on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri luomoaa yleisönsä ilta toisensa jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat Helsingissä talvella 1890. Ensi hetkestä lähtien heidän kohtalonsa tuntuvat kietoutuvan merkillisellä tavalla yhteen, ja pian Mina työskentelee Tomin taikashow´ssa, jossa mekaaniset koneet heräävät eloon. Molempien menneisyydessä on kuitenkin pahoja, selvittämättömiä asioita. He joutuvat juonittelun pyörteeseen ja ajojahtiin, josta  he voivat selviytyä vain rohkeutensa avulla – muutama taikatemppu hihassaan.

Olisi mukava sanoa, että pidin Taikurista ja taskuvarkaasta täysin varauksettomasti. Se on kuitenkin ajoittain kumman kömpelö, vaikka lähtökohdat ovat enemmän kuin hyvässä kunnossa. Esimerkiksi Minan ajatusten välillä hyvin voimakas katukielisyys ei oikein toiminut, kun hän muutoin puhui ns. normaalisti. Myös Mikaman tavassa kirjoittaa romanssia oli jotain päälleliimatun tuntuista, vaikka nuorten ihastuminen ja tapailu itsessään oli ihan totuudenmukaista. Helsinki toimii taikuuden taustalla erinomaisesti, mistä Mikamalle isot pisteet, että on uskaltanut sijoittaa tarinansa Suomeen. Sotamies oli eksistentiaalisine kriiseineen ihana ja koneiden inhimillisyyttä pystyttiin pohtimaan, jos ei raikkaasti niin ainakin vähäkliseisesti. Olisin toivonut, että Tomiin liittyvä paljastus olisi ollut toisenlainen, mutta ei tämäkään kirjaa pahentanut.

Metsästäjä. Mykkä poika. Vanha miekkamestari. Pistoolisankari. Nainen, joka voi käydä heidän kaikkien kohtaloksi. Darien aloittaa Keisarista ja Valloittajasta tunnetun Conn Igguldenin uuden fantasiasarjan Suolan valtakunta. Kaksitoista mahtiperhettä pitää järjestystä yllä Darienin kaupungissa sotilaiden ja vakoojien voimin. Valtaistuimella on kuitenkin heikko kuningas, jonka salamurhaa kenraali Justan alkaa suunnitella. Likaisen työn tekijäksi hän kiristää metsästäjä Eliaksen, jolla on maagisia kykyjä. Samaan aikaan kuninkaan henkivartiokaartiin liittyy mykkä orpopoika Arthur, joka oppii minkä tahansa taistelutaidon ensi näkemältä. Kuka tai mikä Arthur oikein on? Sadonkorjuujuhlan yönä roihahtavat kapinan liekit. Kuka lopulta nousee Darienin valtaistuimelle?

Minusta Darien ei oikein lähtenyt lentoon. Kukaan henkilöistä ei ollut varsinaisesti fokuksessa ja toisaalta ihan yllättävät henkilöt nousivat keskeisiksi. Mikä on Darienin ja sitä edeltäneen valtakunnan suhde meidän maailmaamme? He selvästi tuntevat Rooman keisarit ja jopa kristinuskon, mutta esimerkiksi se onko tarinan tarkoitus olla dystopia, jää hämäräksi. Pinnalta tarina ja fantasia oli hyvin hahmoteltua ja kauniisti kirjoitettua, mutta hahmoihin oli hankala muodostaa tunnesiteitä. Fantasiakirjojen päähenkilöt eivät sattumalta yleensä ole oppipoikia, sillä heidän kauttaa kirjailija voi antaa lukijalleen tarvittavaa ekspositiota vahvistamaan kuuluvuuden tunnetta. Darienista olisi saanut kertoa siis enemmän, nyt heiteltiin lähinnä salaperäisiä lauseita tyyliin ”Hallitsimme ennen seitsemää kuningaskuntaa” ja lueteltiin nimiä – asioiden tai ihmisten – joista lukijan olisi pitänyt muka välittää. Kiinnostus heräsi kuitenkin niin paljon, että pintakiilto vienee voiton ja seuraava osakin on lukulistalla.

                                                                  -Roona-